maanantai 31. elokuuta 2009

Poika 1.9.1996 - 28.8.2009 RIP


kiss
Originally uploaded by Pinkkisfun
Maailman kauneimman ja hienoimman koiran tarina päättyi eläinsairaalan vastaanottohuonen lattialle perjantai-iltana n. klo 21. Suru on suuri mutta ystävien tuen avulla tästä selvitään. Ja varmasti aikanaan iso kasa ihania muistoja auttaa myös.

Poikaa isosti kaivaten,

Raisa

The story of the most beautiful and amazing dog in the world ended on Friday 28th of August on the floor of local animal hospital. I miss him so much but with the support from my friends and family I'll get over this. And eventually all the wonderful memories will help, too.

With broken ♥,

Raisa

perjantai 28. elokuuta 2009

Torstai - Thursday

Nyt on siis kyllä perjantai, mutta kirjoitan kuitenkin eilisestä. fyi.

Jäin töiden jälkeen vielä kirjoittamaan yhden reseptin, olen ihan kivasti saanut niitä kirjoitettua. Näin ainakin uskottelen itselleni. Oikeesti olen kyllä niitä tehnyt, mutten ehkä kuitenkaan "kivasti". Joka tapauksessa, töiden jälkeen kotiin ja Poikaa ulkoiluttamaan. Poika jälleen ilahtui minut nähdessään, mutta oli kuitenkin aika vaisu. Eläinlääkäri sanoi, että jos Pojassa on "alkukantaisia" rotua, kuten esim huskya (ja eiköhän Pojassa ole) hän reagoi kipulääkkeeseen normaalia voimakkaammin. Poika oli oksentanut ruokansa, vaikkei ollut syönyt yhtään ruohoa sitä ennen. Ei hyvä. Lenkillä edettiin hyvin hitaasti. Ei onneksi edes yrittänyt syödä ruohoa.

Lyhyen lenkin jälkeen lähettiin viemään Lassia ja vaatteita Mikolle. Siellä kerrostalon pihalta Pinja bongas pienen siilin, joka oli pään alueelta verinen ja vähän ruhjoutunut. Siinä kävi joku nainen päivittelemässä ja lähti sitten kotiinsa...no eihän me voitu sitä poloista siihen jättää, vaan lähettiin viemään Viikkiin. Tunnehuohuissa lähin ihan väärään suuntaankin sitten vielä. Perillä päästiin vähän kiilaamaan, kun meillä oli kiireinen tapaus :) Ei ne varmaan mitään sille voineet tehdä, päästää kärsimyksistä ainoastaan. :.(
Ja sitten palattiin takas lähtöpisteeseen. Ja sieltä kauppaan. Tunnin aikataulusta jäljessä. Lopulta päästiin kotiin ruoan laittoon. Tein guacamolen tortilla sipsien ja salsan seuraks. Nam. Siitä ja reippaan tytön palkinnosta kokiksesta sain sen verran voimia, että jaksoin ommella ja päivittää pinkkis.etsyä puoleen yöhön saakka. Ohessa muutamia uutuuksia
Picture 038
Avocado Earrings
Taco Earrings
Sain ommeltua tämän päiväisille synttäreille lahjat Pinjalta, Hello Kitty meikkipussit ja silitettyä tulikankaita. Ja puolikuolleena nukkumaan. Ei kuitenkaan heti uni tullut, kun on jotenkin niin raskaita eläinjuttuja ollut viimeaikoina. Mitä jos Poika ei tosta toivukkaan??

Yesterday I "worked" overtime. Actually I stayed in to write one recipe. I've been doing that for few days now. Not fast enough, though. I really would like to have it done so the publisher would be satisfied with me. Not that they've said anything about deadline or anything. But it would be nice to surprise them!

Anyway, after work we too tired Poika out. He walked soooo slowly. Poor baby. But he was happy to see me :)

After that we took Lassi and their clothes to their dad. As we were about to leave Pinja noticed small hedgehog on the grass. And there really was small injured hedgehog making snoring sound. The other side of the sad little creature was a bit crushed. So we took him to the animal hospital in Viikki. They didn't think there's much they can do to him. :.(

So we headed back to square one and from there to grocery store. And finally home to make dinner. I was soooo hungry. I made some guacamole to eat with tortilla chips and pineapple salsa. Yummy. After that I had enough energy to go upstairs to sew and upload new earrings to pinkkis.etsy.com. I managed to sew two Hello Kitty make-up pouches for Pinja's friends birthdays. I'm such a good mom, right?
I went to bed around midnight, being super tired. But I still couldn't sleep. Too much of stressful animal things going on lately. I want my sweet Poika to be ok.

♥ Raisa

torstai 27. elokuuta 2009

self-portrait


Kuva 264
Originally uploaded by Pinkkisfun
hitto, piiitkä kirjoitukseni katosi jälleen jonnekkin bittiavaruuteen...prkl!

ihmettelin ja kummastelin sitä, kun suomalaisen on niin vaikeaa ottaa itsestään kuvia, varsinkaan sellaisia joissa näkyis kasvot ja sitten taas muun maalaiset tuntuvat oikein tykkäävän sellaisesta. Itsestäni se on suorastaan piinaavaa ja siitäjohtuen otin itsestäni kuvan. En suostunut katsomaan kameraan, ehkä ensi kerralla sitten. Ilmeillen.
Jotenkin nyt jo hävettää, entä jos joku tuttu näkee? Olis ihan ok, jos mä tossa kuvassa tekisin jotain, enkä vaan poseerais (ok, katson lapsia lähdössä kouluun). Mikäköhän siitä tekee niin kiellettyä. Flickerikin tuntuu olevan täynnä poseeraavia ihmisiä. Onkohan tällä jotain tekemistä itserakkauden kanssa? Jos joku ottaa itsestään kun niin se on varmaankin sitä mieltä, että on hyvännäköinen, vai?

On mulla oikeatakin asiaa, Poika pääs eilen kotiin. Ilahtui äidin nähdessään ja äiti karvaisen poikansa. Itkukin tuli. Poika oli ihan ok kunnossa, rauhallinen mutta parempi kuin sen takapuolileikkauksen jälkeen kolme vuotta sitten. 962 euroa se maksoi ja pari tuntia kotona oltuaan Poika alkoi syömään ruohoa ja oksensi sitten ruokansa. Eli teki just sen, minkä takia se leikattiin...

Eilen olin myös perheneuvolassa. Kun Hapsimakkaran kanssa on välillä niiiiin vaikeaa. Siellä alkoi sellainen ryhmä kuin Vaikeat vuodet (vai olikohan se jotain muuta). Nyt minun pitäisi leikkiä Lassin kanssa päivittäin. En pidä lasten kanssa leikkimisestä. Minä haluan omat leikkini, joss aitse saan päättää kaikesta. Mutta ymmärsin kuitenkin sen, että pitäis ihan oikeasti viettää enemmän aikaa lasten kanssa.

eww....self-portrait. I don't understand why people take pics of themselves, especially pics of their faces. And not all of them are pretty as a pictures. Normal people. Me, being a Finn (and quite old) it's more like a nightmare. When somebody takes out camera and wants to take a pic of me...ugh...no thanks. It's horrible. So, that's why I took my pic. I refused to look in the camera, that would've been too much.

I got some news, too. I got Poika home yesterday. He was happy to see me and I was happy to see him. I guess there were some tears inclueded, too. The bill was 962 euros. And after he had been home for few hours he started eating grass and puked his dinner out...and that's the reason he had the surgery...nice...Anyway, he's recovering and he slept well and does the toilet stuff like he's supposed to do and so on. He's going to be bettar than ever, right?

I also managed to go to um....meeting for parents of troubled kids...(lol!) I need to spend more time with my kids. I should play with them, but that's not my thing. I'll try to be more present to them, to listen and support. I'll do my best!

♥, Raisa

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Music


cassettes2
Originally uploaded by Pinkkisfun
"...Music makes the people come together(yeah)
Music mix the bourgeoisie and the rebels..." En päässyt Madonna keikalle, mutta tein tälläisen pienen penaalin :)

Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy myös näin hienoja kankaita, ei siinä että muissakaan kankaissani olisi moitteen sijaa, mutta jotenkin tämä on omaa luokkaansa. Tilasin samaisesta paikasta eilen taas lisää kankaita, pari jalkapalloaiheista, yksi pyöräkangas ja Cakeylle juoksuaiheista kangasta ja sitten kirjavaa ja tietsikka-aiheista kangasta. Lisäksi olen tilannut koruosia, joita kaipailen jo kipeästi, olen pitkittänyt sitä tilausta ikuisuuden, mutta nyt loppu korvikset! Ja sitten tilasin kahteen otteeseen miniatyyrejä, kun oli niin hienoja. Mutta nyt täytyy tas lopettaa, kun ei oikein olis varaa...

siitä tulikin mieleeni, että Pojan saa tänään kotiin. Lääkäri soitti ilmoittaakseen, että kaikki näyttäis olevan ihan hyvällä mallilla. Poika oli yöllä käynyt itsenäisesti pissallakin. Reppana siellä yksinään. :( Mutta pian haen poloisen kotiin ja hoidan kuntoon.

"...Music makes the people come together(yeah)
Music mix the bourgeoisie and the rebels..." Didn't go to Madonna's concert (she was in Finland for the first time!) but made this cool small pencil pouch :)

I love this fabric, it's my favorite at the moment. I like all my fabrics, but this is special. Dunno why. I ordered some new fabrics from the same place (they didn't have this one anymore!), something for Cakey, computer stuff, soccer, bikes and rainbow fabric. Can't wait to get them!! I also ordered bunch of jewelry findings. I was running out of everything. I got some miniatures two days ago and can't work on them anymore cuz I don't have findings!! Eek! And since I was really on the mood to get rid of my money I ordered some more miniatures... naughty! But I found new seller and she got stuff I haven't seen before. Not as good prices as my usual contact. But ordered two packages from her anyway. Yay!

Not that I can really afford it. At the moment I can't really afford anything. I don't how much the vet bill is going to be, but I'm sure it's more than anything I've paid before, and I've paid a lot...this is the first time they kept him there over night. uh huh...well, what can I do? Next dog will get insurance, that's for sure!

Bye!!
♥ Raisa

tiistai 25. elokuuta 2009

poika


poka
Originally uploaded by Pinkkisfun
Poika on nyt eläinlääkärissä, kirurgin veitsen alla. Leikkaava lääkäri soitti aamulla ja kertoi kaikki asiat jotka voi mennä pieleen...ja niitä oli paljon. Sovittiin, että hän soittaa leikkaussalista, jos eteen tulee jotain sellaista jossa mielipiteelläni olisi jotain merkitystä. Ei ole soittoa kuulunut. Hyvä niin. Mutta toisaalta taas odotan, että minulle soitettaisiin ja kerrottais kaiken olevan ohi ja Pojan hyvässä kunnossa. Melko lailla rankkaa on tämä odotus ja epätietoisuus.
Pojalle paljon suukkoja ja haleja♥

Lääkäri soitti. Hyviä ja huonoja uutisia...massa jonka piti olla syypää oksenteluun ei ollutkaan kiinnittynyt suolistoon vaan umpisuoleen, eikä näin ollen vaikutakkaan oksenteluun....hmmm...haimassa oli havaittavissa poikkeavuuksia, surkastumista ja se saattaisi olla se paha peikko. :(

Poika, our hairy four legged son is having a surgery (uh...he's not doing the surgery, he's on a surgery? sorry, not sure how to say it). The surgeon called me this morning and told everything that could go wrong and there was a lot of stuff that could go wrong...She'll call me during the surgery if there's something I need to decide...She hasn't yet. And that's good. But I'm also waiting for her to call and tell that everything went fine and Poika is doing great.

Okay, she just called...good and bad news...we're kind of back to square one...the thing they were supposed to cut off is not the thing making him throw up all the time...it wasn't attached to the...um...tubes...it was attached to something he doesn't need and they took the whole thing off. But his pancreas (latin name) is shrinked...

The'll keep him in the hospital for today.

maanantai 24. elokuuta 2009

Lomalta paluu! Back to work!

Anteeksi, etten ole ilmoitellut itsestäni millään lailla! Olen ollut blogi-lomalla :)

Loma meni oikein mukavasti, käytiin Särkänniemessä, jaettiin lasten huone - nyt on molemmilla omat huoneet, lävistytettiin Pinjan korvat, toiseksi viimeinen kuvaupäivä takana (pari ihanaa uutuutta tulossa kirjaan!) ja monta saumaa ommeltuna! Yhdeksän Etsy myyntiä loman aikana!!! Jee! Ja pari uutta juttuakin kehitettynä - eli kännykkäpusseja ja sitten sellasia toisenlaisia pussukoita Tongue
Boom Box Pouch w/Strap

Nyt täytyy palata työn tekoon...oikeesti on ihan kiva tulla takas töihin!

Sorry I haven't been around - I've had a vacation from blogging!

My vaction was great, we went to Särkänniemi (amusement park), got Pinja's ears pierced, divided kids room - now they have their own little rooms, really nice one's! Did one photoshoot (some new delicious treats coming to the book, yay!) and I did a lot of sewing!

Got new fabrics! And came up with new items to pinkkis.etsy.com! Cell phone pouches and some other pouches with straps! Really nice ones! Check out the pics!

Gotta get back to work! (Actually it was quite nice to come back, part of me likes routines)

♥ Raisa

torstai 6. elokuuta 2009

Hiphip! Hophop!

Vetskarit tuli sittenkin, Cakey oli katsonut postilaatikkoon huolimattomasti! Mutta en silti päässyt ompelemaan, ennen kuin varhain tänä aamuna, sillä tukikankaiden kiinnitykseen ja vuorikankaiden leimaamiseen meni ihan tuhottomasti aikaa. Mutta on kyllä niiiiin hienoja kankaita että!
Aamulla heräsin sitten etuajassa ja pääsin lopulta ompelemaan! Aika monta saumaa sain tunnissa vedettyä. Hyvä hyvä! Tänään pitäis saada paljon valmiiksi, sillä Etsy puotini on ollut suljettuna jo jonkin aikaa, kun ei ole ollut mitään mitä myydä, tai en ole tiennyt mitä myydä, kun ne on olleet reissussa. Tänään isä tuo töihin kaikki herkkuni! Näen sitten, että mitä kaikkea eilen on myyty. Äiti kyllä sanoi, että paljoa ei mennyt, mutta ihmiset tykkäsivät kovasti ja kuulemma tuli paljon (?) tilauksia. Tällä hetkellä mulla on kolme! tilaustyötä. Jännää! Ja leivonnaisia on tilattu paljon. :)

The zippers came after all, Cakey had missed the note in the mailbox. But I still couldn't sew, I had to iron the supportive fabrics and then stamp all the inside fabrics. It took so much time. But this morning I woke up early and was able to sew for an hour :) Got quite many seams done! Can't wait to get them done and pics taken! I want to add all the new stuff at the same time to www.pinkkis.etsy.com.
Cakey offered to help, if I pay him 100 euros a week. :) I don't even make 100 euros a month with my on-line stuff. Yet. But I still need his help.

My dad's bringing all my Pinkkis stuff back, which means I can re-open the store. But I don't want to do that until I have new stuff to add to it as well.
I had another sale last night, I wasn't there tho. Mom worked for me. She said people really liked Pinkkis and made bunch of custom orders. But I don't know about them yet. But I do know my bakings were a hit and everybody wants more of my super yummy bread and brownies.

Okay, gotta go!

♥ Raisa

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Brüno and fabrics - Brüno ja kankaita

Last night went to movies, to watch Brüno. It was hilarious. Not a great story, but something fun to do. And the popcorn...I love movie theater popcorn! And like any good, soon to be skinny, girl, I only had the small popcorn. And once again felt stupid buying them. Who buys popcorn that small?? Other than soon to be skinny girls? Little kids?
haha! Funny thing! Once I was at the movies all by myself (I used to d that a lot when I was still with my ex) and like always I had this huge popcorn container. I was waiting to get in to the uh...room when young boy with his sister(?) saw me and pointed at me saying, "look at her, she's having that big container as well" (he was carrying that mid-size thing). I guess he wanted the big one but his sister said no, it's too much...

Okay, sorry...movie was fun and before that I cut some more fabric. I can't wait to pierce them with my needle!! They are so amazing! And I'm about to get so many new ones in the mail any day now. Or at least I should. But I still don't have the damn zippers! Last time they arrived in 4 days! Which was exceptional. But now it's been almost two weeks. But I'm sure they are arriving today.

Amazon has re-sent my books. And they even upgrated the shipping method, so I should get them in few days. Yay!

Eilen oltiin katsomassa Brünoa. Se oli tosi hauska. Tarina ei ollut hääppäinen, mutta mukavaa ajnvietettä kyllä. Ja sai ainakin nauraa. Ja tietty syödä paukkumaissia! Leffateattereissa on ihanimmat popcornit. Kunhan muistaa ottaa suolaa mukaan. Kunnon kiltin, pian hoikan, tytön tavoin otin pienet cornit. Ja ihan hyvin se riitti. Jatkoin sitten kyllä Cakeyn karkeilla ;)

Ennen leffaa leikkelin taas kankaita. Pian täytyy päästä niitä ompelemaan. Sen verran makeita ovat! Uusia on postin mukana tulossa, toivottavasti. Vetskareiden on tultavat tänään! Minun täytyy saada ommella!

Amazon on laittanut mulle uudet kirjat tulemaan ja vielä nopeammalla postilla! Jee!!

♥ Raisa

tiistai 4. elokuuta 2009

Syömään! Let's eat!


Syömään! Let's eat!
Originally uploaded by Pinkkisfun
Skräppäystä piiiitkästä aikaa! Oli siis eilen se skräppi-ilta ja minä sain 4 sivua tehtyä. Tosi simppeleitä ja nopeatekoisia, mutta sainpahan moottorin käyntiin ja varmaan kun saa vähän tota Pinkkis-toimintaa tasaantumaan niin vois skräpätä enemmänkin.
Ostin Sinellistä koruosia, että pääsen tekemään sormuksia ja kännykkäkoruja pojillekkin. En kyllä yhtään tiedä, että mitä poikien kännyköihin vois ripustaa. Räkää? Hikeä?

Myöhään illalla leikkelin vielä vähän kankaita. Vieläkään ei ole tullut vetskareita! Eikä keittokirjoja. Yks pakettikortti oli tullut ja kun hain sen ei sisältö ollutkaan minulle, vaan jollekkin Brasialialaiselle sarjakuvafanille. :( Mitä ne siellä Amazonilla sekoilee?? Mutta niistä kankaista siis, ne on kyllä niin ihania. En malta odottaa niiden ompelua! No, paljon on vielä leikeltävää ja tukikankaiden kiinnitystä, että sinäänsä ihan ok, ettei ole vielä vetskareita. Huomenna kyllä pitäis sitten jo tulla. Cakeyn pillerit tuli tänään!! Ihan käsittämätöntä! Ei siinä mennyt kuin joku 6 viikkoa....

Did some scrapbooking last night! Haven't done that in ages, but last night we had the monthly scrapbook night. I made 4 LO's. They weren't great, but it was a good start anyway. And it was fun!! When I get the Pinkkis stuff under controll I'm sure I'll have more time to scrap. But at the moment sewing and making jewelry is so much more fun!

I also cut some fabrics last night. I still don't have the zippers. :( I got a note saying I have a package in the mail so I had my hopes up. The package was huge! And it wasn't for me. Amazon made some mistake and sent me somebody else's books. It had my name on the outer package and inside was Brasilian address....But Cakey got his pills today! After waiting for 6 weeks!!

Oh, I just received email from Kitsch Helsinki saying they really like my jewelry, but at the moment don't have the room for them (they have bunch of 70's jewelry to sell first). But they will contact me later on! Cool!

♥ Raisa

maanantai 3. elokuuta 2009

Kadonneen postin arvoitus - The mystery of lost mail

Olen alkanut epäilemään, että meiltä viedään postia...kaksi pakettia jo kuukauden ajan hukassa, ja nyt kolmas paketti on viipynyt matkalla turhan pitkään...Jossain joku tuhma syö Cakeyn vitamiineja, lukee minun keittokirjojani ja availee ja sulkee minun vetoketjujani. Hittolainen! Väkisinkin tulee mieleen, että jos tämäkin on naapureiden aikaansaannosta...siis niiden uusien. Jos ei ala vetskareita pian kuulumaan täytyy asiasta ilmoittaa postille.

Viikonloppu meni vähän nihkeissä merkeissä. Lauantaina oli se tatuointi ja kauhukseni huomasin, ettei mulla ollutkaan rahaa! Onneksi oli Cakey mukana ja se oli just saanut äidiltään rahaa...
Jostain syystä se sattu tosi paljon, ei tullut kun ehkä kerran semmonen ole, että kipu vähän hellittäis. Varsinkin sen ylläritatskan kanssa oli yhtä helvettiä alusta loppuun saakka. Mutta se oli niin pieni, ettei siinä kauaa mennyt. Tassun jäljestä tuli tosi iso ja musta ja jotenkin luonteeltaan ihan erilainen kuin se aiempi tassu. Aikani sitä kauhuissani tuijotin ja sitten tajusin, että just tommonenhan se mun koirakin on. Tosi iso ja musta :) Se on siis ihan Pojan näköinen tatuointi :)
Myyjäiset oli sitten sunnuntaina. Olin niistä aika innoissani ja todella hyvin niihin valmistautunut. Leivonnaisia oli mukavasti, pussukoita ja koruja yllin kyllin. Kovin hyvin ei ollut äiti saanut ystäviään kuitenkaan houkuteltua, sillä paikalle saapui kutsutuista "kahdestakymmenestä" kuusi. Mutta he, jotka tulivat tykkäsivät kovasti tekemisistäni ja pyysivät minua uudestaankin kutsuilemaan, lähempänä pikkujoulukautta. Ja kaikki tuotteeni jäivät äidille, joka toimittaa ne toisille kutsuille keskiviikkona! Kyllä se siitä!

I think somebody's stealing our mail. Three packages are missing, two of them totally lost, have been for more than a month already. REally annoying. I'm thinking it could be the neighbors, the new ones with mental issues. Or the guy has them, I think the wife's ok. Anyway, I want my cookbooks and zippers and I'm sure C wants his vitamins!

The whole weekend was a bit something...um...not as good as it was supposed to be. Didn't have money for the tattoo, so Cakey had to pay for it. It hurt like hell and it took me quite a while to actually like it. But the I realized it was Poika's paw print, not some cute dog's paw. My dog doesn't leave cute and sweet paw prints. Now I love my tattoo. I also took "surprise" tattoo, but it's for Cakey only. ;)

The Pinkkis Party was fun, my mom has some lovely friends. I just wish that there would've been mor eof them. But one of the ones that couldn't come asked to have the Pinkkis stuff to show them on her tupperware party on Wednesday. Yay!

Scrapbook night! Yay!

♥ Raisa