torstai 10. kesäkuuta 2010

Kesä!


Picture 465
Originally uploaded by Pinkkisfun
Mulla on vielä melkein kaks kuukautta kesälomaan, mutta saahan sitä silti haaveilla, lomarahatkin tuli jo (ja melkein menikin, hittolainen).

Kaikista eniten lomassa odotan sitä kiireettömyyttä ja sellasta asioiden rentoa hoitoa. Jää aikaa muillekkin kuin ihan vaan niille pakollisille asioille. Ja ehkä semmonen raivostuttava hihasta nykiminen jää vähemmälle. Nykyään oon alkanut inhoomaan ihan yli kaiken puhelimen pirinää. Tuntuu kuin aina olis joku haluamassa jotain. Ei siinä, en mä mistään joutenolosta nauti, mutta siitä että olis aikaa tehdä niitä oikeasti kivoja asioita. Se olis hienoa. Nytkin mulla on KAKSI kangastilausta tullut enkä ole kerinnyt tekemään niille yhtään mitään, ihastelun lisäksi. Ei mulla kyllä nyt ole tukikangastakaan. Koruosiakin on uusia, mutta nekin vaan pusseissaan lojuu. Ehkä viikonloppuna sitte.

Pitäis alkaa kattoo jotain risteilyä koko perheelle. Tukholmassa on kivaa :)

Eilen olin taas tatuoitavana, saatiin loputkin ponit väritettyä. Kolmen viikon päästä neljän tunnin aika. Se voi olla jo melko tuskallista. Auts! Mutta siinä saa jo niitä taustoja tehtyä.

Otan piakkoin kuvia uusista kankaista, jos ei muuten niin sitten vaikka tuotteiden muodossa ;)

♥ R

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti