maanantai 23. elokuuta 2010

Täällä taas!!! ♥


suudelma vanhennettu
Originally uploaded by Pinkkisfun
Heipparallaa!

Viime kerrasta onkin aikaa! En kesäloman aikana kirjoittanut lainkaan, alkuun ei tehnyt mieli ja sitten en viitsinyt, kun ei kotikoneissa ole ääkkösiä.

Loma on siis pidetty ja tänään palasin takaisin töihin. Oli ihan loistoloma! Meidän hääjuhla oli mielettömän ihana, minä olin mielettömän ihana, mieheni oli mielettömän ihana, vieraat oli mielettömän ihania - kaikki oli niin mielettömän ihanaa! ♥ Kerron häistä myöhemmin lisää, tän päivän postaus on enemmänkin tämmönen "Elossa ollaan" postaus. Koko kuukausi pikakeleauksella.
Eka viikko meni ihan hääpyörityksessä. Oli siinä tatuointiakin ja fysioterapiaa ja appivanhemmat, tai puolet niistä, tuli suomeen. Juhlat meni siis tosi hienosti. Sain painoni pudotettua siihen mihin tähtäsinkin :) Vaikka ennen häitä tuli semmonen useamman päivän syömisspurtti, että oli ihan varma kilojen takaisintulosta. Sain kuiteski niskasta kiinni ja ohjattua takaisin oikeaan suuntaan. Siitäkin lisää.

Toinen viikko meni Ruotsin risteilyn merkeissä. Oltiin Tukholmassa yksi yö. Meillä oli oikein hieno reissu. Kahdesti syötiin Hermansilla, kerran toisessa kasvisravintolassa. Muita en muista. Kaikesta huolimatta söin hienosti. Tehtiin hienoja ostoksia. Niistäkin myöhemmin.

Loman loppupuoli meni kotona hengaillessa. Ulkoilin/urheilin paljon, sain lisää väriä tatuointiini, selkää parempaan kuntoon, innostuin oikein todenteolla terveellisemmästä ruokailusta, superruoista ja muista hömpistä.

Viikon olen nyt juossut päivittäin, uinut kerran, kävellyt, ratsastanut, tehnyt vatsoja ja venytellyt. Kuntonyrkkeily pitäis aloittaa, kehoitti fysioterapeutti. Ja se kuulostaa ihan mahdolliselta.

Pinkkiksellä on mennyt ihan mukavasti. Heinäkuu oli tosi hiljanen, en itse saanut ommeltua, eikä ihmiset osuneet Madeby:n sivuille. Mutta elokuussa heräsin minä ja asiakkaatkin :) Kiitos heille!

Mulla on ihan sikana kankaita! Anoppi toi tilaukseni ja sitten on vielä tukholman kirppiksiltä löytyneitä aarteita (my little pony ja peppi pitkätossu!) ja tietty isot kasta vanhoja kankaita.

Valumuovia tein jälleen. Ja tällä kertaa ne onnistu!!!! Ei suinkaan kaikki, mutta varmaan puolet. Niistä tuli tosi hienoja, myyntikelpoisia! Kuvia sitten kun saan viimeisteltyä ne.

Nyt alkaa aika loppumaan, mutta huomenna jatketaan. Olen täynnä blogivirtaa!

Hauskaa loppukesää!

♥ Raisa

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että palasit blogitauolta! Oon lähes päivättäin käynyt täällä kurkkimassa uusien postauksien toivossa.
    Näytät tossa viereisessä hääkuvassa ihan mielettömän kauniilta. Ja varsin pikkuruiselta ;>

    No, jokatapauksessa on jo pitkään pitänyt komentoida, että oot yks miun lemppari-bloggareita :) Kiva kun oot taas täällä! En malta odottaa kuvia ja kertomuksia kaikista noista mainitsemistasi jutuista.
    Nyt siirrynkin leipomaan Puputytön pariin ->

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, Kiitos Maimi viestistäsi!! ♥ Tosi kiva kuulla, että blogilla on noin innokkaita lukijoita! Välillä mulla on semmonen fiilis, että lukeeko tätä kukaan.
    Nyt on ollut niin pitkä tauko, jonka aikana ollut niin paljon tapahtumia ja kerrottavaa, että ajatukset menee ihan tukkoon eikä saa oikein mitään ulos. Mutta kyllä mä tän postaussuman puran!

    ♥ Raisa

    VastaaPoista