maanantai 24. tammikuuta 2011
Ei kuvia.
Vähänkö tylsää postata ilman kuvia. Mutta välillä ehkä on syytä antaa omalle mielikuvitukselle tilaa, eikö vaan...?
Mä en ihan tarkalleen muista mihin perjantai livahti, kotona olin kuiteski ja jonkin verran ompelin. Nyrkkeilemässäkin kävin. Chrisin ollessa kaupungilla (ai nii, täytyy muistaa kertoa torstaista!) katoin Food, inc. dokumettielokuvan...ihan super järkyttävää! Kyllä mä tiesin, että jossain kohti tulee varmasti eläinjuttuja, osan niistä ohitin silleen aika tukevasti kuivin silmin, mutta sitten tuli yks niin järkyttävä lehmä -kohta, että mä aloin parkumaan oikein kunnolla ääneen. Siinä oli varmasti muutakin järkkyä, mutta mulla meni aika monta minuuttia leffasta ohi viltin alla itkiessä. Siis vitsi kun kaikki ihmiset tietäis...ja välittäis. Ihmisten välinpitämättömyys eläinten hyvinvoinnista on niin pöyristyttävää. Ja yleisesti hyväksyttävää. No joo, jokainen tekee omat päätöksensä. Eläinten puolesta toivon, että ne päätökset olis eläinystävällisiä. Oli se dokkari muutenkin tosi järkky. Jatkossa suosin entistä enemmän pieniä, paikallisia ja luomutuottajia.
Torstaina toimisto suljettiin etuajassa, kun meillä oli täällä terveyshaitta! Joten minä lähdin hyvissä ajoin kaupungille. Ensiks kävin kirppiksellä, ostin housut ja jotain krääsää. Sieltä sitten valokuvia tulostamaan. Vihdoin ja viimein sain meidän kiitoskortteihin kuvat tulostettua. Vaihdatin kelloon patterin, kuolasin Kokkipuodin ikkunassa kaikkee, ostin kankaita joita en tarvitsis, yhden keittokirjan, Amerikkalaisia karkkeja ja toivottavasti en mitään muuta. Kaiken maksoin luottokortilla kun tilillä ei ollut yhtään rahaa. Ihan holtitonta taas.
Lauantaina leivoin kaksi suklaapiirakkaa, molemmat kokeilumielessä. Osallistun niillä Animalian reseptikisaan! Vein piirakat Sarille, kun olin menossa sinne skräppäämään. Skräpättiin koko päivä, kotiuduin vasta puol kolmen aikoihin yöllä. Ajoin kotimatkan tosi jännittyneenä, kun mulla oli bensamittari tipahtanut jo sen asteikon ali.
Oli aivan ihana päivä, aivan ihania ihmisiä, ihanaa ruokaa (tosi paljon oli kaikkea vegaanista - musta on niiiiiin superihanaa kun ihmiset ottaa minun valioni huomioon, vaikka ite unohdan toisten allergiat, edes oman poikani pähkinäallergiaa en muista!). Sain aika vähän aikaseks, eikä tullut mitään mestariteoksia, mutta etenin kuiteskin.
Sunnuntaina joku ampui naaraskarhua persuksille. Gräyh!
♥ Raisa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti