Hip hei!
Taas olis kova vimma päästä kotiin askartelemaan ja tekemään
kaikkea. Olen onnistunut purkamaan pyykkisumaa kuin huomaamatta, pesemällä
yhden koneellisen illalla. Eilen kokeilin ekaa kertaa pesupähkinöitä. En osaa
vielä sanoa miten tyytyväinen olen lopputulokseen, mutta mitä olen niistä
netistä lukenut, voisin väittää olevani kovasti ihastunut. Osaan tai miten se
sanotaan kun olen lukenut ohjeet, mutten kokeillut? Osaisin? Kuitenkin, tiedän
kuinka tehdä niistä shampoota, tiskiainetta (myös sellaista mitä vois laittaa
koneeseen! Mutta meillä on kyllä aika huonoja kokemuksia muista paitsi Ecoverin
konetiskiaineesta. Katsotaan) ja käsisaippuaa. Myös suihketta kasveille, joita
ötökät riivaa. On se niin hienoa! Mä olen joskus tehnyt saippuaa lipeästä ja
öljyistä ja silloin innostuin kokeilemaan myös nestemäisen saippuan tekoa,
ostin kaiken tarvittavan, mutta just kun olin pääsemässä kunnolla vauhtiin, mun
sisäinen saippuakauppiaani kuoli, eikä mua enää huvittanutkaan. Pöh. Mutta aina
on kiehtonut oman shampoon tekeminen. Nyt pääsen sitä kokeilemaan ja paljon
helpommalla tavalla J
Eilen illalla kemian tunnin jälkeen (nukahdin siellä
kahdesti! Mutta onneksi loppua kohden virkistyin kun alettiin tekemään tehtäviä
ja mä ihan pikkasen tajusinkin siitä jotain. Kauhukseni kuitenkin tajusin,
ettei niistä laiska oppija, olkoonkin kuinka viksu – niin kuin vaikka minä ;) –
mitään opi, ellei tosissaan opettele, eli siis lue ajatuksella. Eli täytyy
mennä epämukavuusalueelle. Hmph.) meinas unohtua päälauseeni J Niin, kemian jälkeen
kotona tein ensimmäisen suihkemaalini, senkin netistä tulostettujen ohjeiden
avulla. Suihkin sitten kokeeksi yhden paperin liilaksi ja aamulla kävin
kuivuneen työn katsomassa – ihan kelpo suihke oli J Mulla ei sellasta
hohdepulveria ole, ainoastaan pigmenttijauheita saippua-ajoilta, mutta ehkä mä
pärjään ilman hohdettakin. Eilen kokeilin siis liilalla maalilla ja liilalla
jauheella, ehkä se olis ollut vähän sähäkämpi vaikka keltaisella jauheella tai maalilla,
niin että olis ollut vähän kontrastia. Täytyy ens kerralla askartelukaupasta
ostaa sellaisia pienen pieniä suihkepulloja, mistä neste tulee enemmänkin um…mistinä
kuin suihkeena. Perinteisellä suihkepullolla tullee aika paljon pisaroita
paperille. Ja ei mulla ole niitä niin paljoa, että voisin niihin tehdä
suihkemaalini. Mulla on kyllä joskus ollut kaksi pientä täytettävää (haa! nyt
muistan yhden minisuihkepullon! Ostin sen ekalta japaninreissulta ja mun on pitänyt
se yhdelle tutulle viimeset 8 vuotta toimittaa! Empäs toimitakaan!) kosmetiikan
matkasäilytykseen tarkoitettua suihkepulloa, jotka olis sopinut tähän
tarkoitukseen loistavasti, mutta olen onnistunut kadottamaan ne L
Mä listaan aina välillä asioita, joita mun ei tarvitse tänä
vuonna ostaa. Siis sellaisia normiasioita, joita voisin yleensä ostella. Tässä
niistä osa:
Mitä EI tarvitse ostaa vuonna 2012
|
||||||
vaatteita
|
||||||
astioita (ainakaan käyttöastioita,
turhuusastiat on asia erikseen)
|
||||||
säilytysrasioita
|
||||||
skräppipapereita (yksivärisiä tarpeen
mukaan)
|
||||||
nauhoja
|
||||||
nappeja
|
||||||
kenkiä
|
||||||
laukkuja
|
||||||
kasseja
|
||||||
lahjapapereita
|
||||||
lahjanaruja
|
||||||
nukkeja
|
||||||
kangasta ?
|
||||||
liimaa
|
||||||
teippiä, ei koske maalarinteippiä tai
jeesusteippiä
|
||||||
koiran harjaa
|
||||||
kynsisaksia
|
||||||
pyyhekumeja
|
||||||
lyijykyniä
|
||||||
kuulakärkikyniä
|
||||||
askartelukirjoja
|
||||||
yrttiteetä
|
||||||
grilli- ja soijasuikalemaustetta
|
||||||
saippuaa
|
||||||
pyyhkeitä
|
||||||
petivaatteita
|
||||||
puuvärejä
|
||||||
tarroja
|
||||||
huonekasveja
|
||||||
kosteusvoiteita (vartalo)
|
||||||
koirien ruokakuppeja
|
||||||
talouspaperia
|
||||||
multaa
|
||||||
lannoitetta
|
||||||
koruja
|
||||||
hammasharjoja
|
||||||
askartelumaaleja tai -siveltimiä
|
Onhan se vähän pöljää tollasia listailla, mutta hauskaa. Teippejä
kyllä ostin oikein urakalla sieltä tapahtumasta. Hitto, mun oikeesti pitäis
saada niitä kuvia otettua ja sit vielä koneellekin laitettua.
Mä oon ehkä tulossa kipeeksi. Keuhkoissa selkeesti jotain
häikkää, ehkä yskä tulossa? Toissapäivänä just mietin sitä, ettei mulla ole
ollut kertaakaan yskä sen jälkeen kun olen tupakoinnin lopettanut n. 5 (??)
vuotta sitten. Tupakoitsijana mulla ei muuta ollutkaan, aina vaan yskä. Nyt kun
tuun kipeeks mulla on kurkku aina kipee. Mutta nyt ei ole kurkku kipee,
keuhkoissa epämiellyttävä tunne ja välillä vähän yskittää. Toivottavasti
viikonlopun jaksan sinnitellä! Oikeesti kyllä pahoin pelkään, että olen
viikonlopun kipee. PetExpoon menen kyllä vaikka keuhkot laastaroituna.
Ei sit varmaan muuta. Edelleen kauhee aikapula ja hirveitä
kasoja tekemättömiä asioita, mutta olen väsyneenäkin yrittänyt aina jotain
hoitaa kuntoon, tai pistää tavaroita paikoilleen. Ettei sitten kun aikaa on
(viikonloppuna) kaikki aika mene vaan velvollisuuksiin ja ajan tasalle
pääsemiseen.
Mutta joo, hei nyt. Hauskaa viikonloppua! Mein koirille ja
pupuille kuuluu hyvää J
♥ Raisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti