Ravitsemuksellisesti painajaismainen, mutta seuran ja
tekemisten suhteen oikeinkin mukava viikonloppu takanapäin. Olin Laukaalla/Laukaassa
Intohimona Skräppäys 2012 tapahtumassa. Oli se vaan hienoa skräpätä hyvässä
seurassa yömyöhään. Ruokien suhteen meni ihan plörinäksi, pe sipsejä ja illalla
vihersalaatti ja kuohuviiniä. La sipsejä, suolatikkuja, karkkia ja omenoita,
aamupalaksi leipää ja marmeladia, marjoja ja riisimuroja, su suolatikkuja ja
tikkuperunoita + samanlainen aamupala kuin la. Haaveilin tofukuutiosta J No, tänään alkanut
korvaamaan tyhjentyneitä ravintovarastojani.
-piip- taas sellanen suhina että ihan naurattaa. Ei siitä
sen enempää, paljon kuiskauksia ja huhuja kuitenkin. Siitäs saitte! Ja siitä! Mwahahahhahahah!
Siellä tapahtumassa oli skräppikauppoja myös paikalla. Mä
yritin olla tosi tiukkana, mutta ”washi”-teipit (askarteluun tarkoitettua
maalarinteippimäistä painettua teippiä) oli niin hienosti edustettuna ja kun
kaikki muutkin niitä osti, niin kyllähän minäkin niihin pari kymppiä pistin,
oikeesti kolme, mutta ihan sama). Papereita en kuitenkaan edes katsonut. Yhden
hauskan paperin näin, mutta en ostanut. Lauanatai-iltapäivällä osallistuin
elämäni ensimmäiseen skräppikurssiin – oli oikein mukavaa ja inspiroivaa!
Pahus soikoon, mun täytyy nyt mennä. Jatkoa myöhemmin. Heip!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti