Tänään tuleekin aika myöhään tämä postaus, sillä aamulla oli kiire markkinoille. Olin iloisesti myöhässä, mutta ei se mitään haitannut. Alkoivatkin mielestäni aivan liian aikaisin.
Tänään kuitenkin pelastetaan maailma hankkimalla kestäviä, laadukkaita vaatteita. Eli siis ei niitä H&M'n retkuja. On aika vaikeaa tälleen äkkiseltään sanoa, et mikä olis kestävä ja laadukas vaate, aina ei hintakaan sitä kerro. Välttämättä ei aina halpakaan vaate ole huonolaatuinen, mutta ehkä siinä kuitenkin jonkinlainen yhteys on, siis hinnalla ja laadulla. Ehkä te fiksummat tiedätte paremmin. Mä olen niin väsynytkin, etten pysty miettimään. Sorry. Mut ostakaa ennemmin yksi hyvä, kuin kolme huonoa vaatetta. Ja pitäkää siitä yhdestä hyvää huolta. Ettei tarttis koko aikaa olla ostamassa uusia.
Hitto. Ihan varmaan olis eilisestä jotain kerrottavaa, mutten saa kyllä millään päähäni, et mitä olis eilen tapahtunut. Ihan tyhjää. Ei tule mitään. Ai nii, ainakin tein halloween-kutsukortteja. Ja katsoin Sicko -dokumentin.
Tänään olen ollut siellä markkinoilla. Ja C on päällystänyt makuuhuoneen lattiaa. Nyt mä alan ymmärtää, miksi ihmiset hehkuttavat remonttejaan. Sehän on tosi -jotain. Siis hienoa, varsinkin kun ei itse tarvitse tehdä mitään. En voi sietää minkäänlaista remontoimista. Paitsi nukketalon. Isot projektit ovat kauhistukseni. Ehkä kyse on asioiden keskenjäämisestä? En tiedä. Pidän näpertämisestä, en isoista asioista. Josta tulikin mieleeni, että se maailman pienin posti asema -paketti tuli eilen. Pienet asiat ovat kyllä niin hienoja. Niin paljon hienompia kuin isot asiat. pienet kirjaimetkin ovat kivempia kuin ISOT. Isot vievät niin paljon tilaakin.
Olen tullut siihen tulokseen, että maailma olis satamiljoonaa kertaa parempi paikka, jos ihmiset ei olis niin kamalan ahneita. Ajatelkaa, jos isot yritykset oliskin kaikille reiluja. Ehkä ne ei sitten enää oliskaan niin isoja, mut kuitenkin.
Anteeksi, ei tästä nyt tänään tule mitään. Aivan liian väsynyt.
Huomenna sitte.
Joo.
xoxo,
Puputyttö
Moi.:) Joo, yritän. Siis pitäisi ostaa kahdet rintsikat. Yritän löytää pitkäikäiset. Bravadot sitten varmaan. Imetysliivejä siis. Hyvä kun muistutit asiasta!
VastaaPoistaMirri