Ruuvit löysällä, eikä taida olla ihan oikeilla paikoillakaan

Heissuli vei!

Eilinen oli niin kummallinen päivä, että välillä täytyi ihan ääneen nauraa. Sinkoilin paikasta toiseen, tein puoli minuuttia yhtä asiaa, sitten joku toinen napsaisi tarkkaavaisuuden ja olinkin hetkessä tekemässä jotain ihan muuta eikä aikaakaan kun olin kolmannen puhteen kimpussa, lopulta niin että olin poraillut reikiä kaapin seinään ja saanut sillä aikaan kamalan katastrofin nukketalossa, silitysrauta oli päällä, mutten yhtään muisanut että mitä varten, kangasta oli siellä täällä, välillä kävin alakerrassa ihmettelemässä olikohan joku juttu täällä kesken, unohdin ihan syödä kun ei ollut C muistuttamassa, järkkäsin nauhalaatikon ja helmet, kun yritin vältellä järkevien asioden tekoa. Tein siis oikeesti miljoonaa asiaa, enkä oikein mistään saanut valmista. Onneksi olen jälleen alkanut tekemään "To Do" listaa, jota seuraamalla sain edes jotain ihan oikeaakin tehtyä. Mutta ihan ääneen naurettavaa se oli. Ja silti mua väsytti samanaikaisesti.

Läksyjen teko oli hankalaa, mutta niinhän se aina. Koulussa oli, aiheen mielenkiintoisuudesta huolimatta (solun kemiallinen rakenne) ihan kamalan tylsää. Mietin vaan, että mitä voisin tehdä, että aika menis nopeammin. Voi ei, mulla oli joku juttu tohon ajan kulkuun. Ehkä siitä, kuinka lapsena muistan olleeni jollain tapaa enempi läsnä elämässä, ei aika tällä lailla kiitänyt ikään kuin ohi. Silloin siinä oli mukana. Onhan niitä hetkiä vieläkin, sellaisia kun tuntuu, että aika pysähtyy. Hassua, että niitä on sekä huonoja, että hyviä. Kaksi esimerkkiä: poliisit pysäytti kun ajoin punasia päin (mitä mä oon aina täällä jankuttanut:kaikki autoilijat on ku**päitä!) ja toinen siellä Viipuri Koiratarhalla. Eka oli siis paha ja toinen hyvä. On hyvä välillä tunte olevansa jollain tapaa juurtunut tähän elämään, olla hetkessä läsnä, tuntea elävänsä. Kun muutoin vaan kiitää ja taas huomaa kuinka onkin jo elokuun loppu ja sit onkin syyskuun puoliväli ja kohtahan onkin jo joulu ja sun lapses menee ripille. Vaikkei mun lapseni menekään.

Eilen siis porasin jonkun systeemin kiinni nukketaloon, helpottamaan silitystä. Inhoan sitä kun se johto tulee alhaalta, kun silitysraudan johdon kuuluisi tulla ylhäältä. Ehkä tämä sitten auttaa. Vaikka vähän ärsyttävältä sekin vaikuttaa. En kuitenkaan uskalla kiinnittää siihen johtoon mitään lenkkiä, kun se pitäis ommella johdon läpi. Ja niin ei käsittääkseni saa tehdä. Entä teippi? Hmmm...Niin, mutta samalla sain aikaan maanjäristyksen, joka enimmäkseen koetteli yläkerran asuntoa. Siellä itseasiassa seinät siirtyili paikoiltaan, ja tavarat tietenkin sen mukaisesti. ALoin sitten jotain pistään takaisin paikoilleen, kunnes tuli mieleeni, että ehkä nyt oli shyvä hetki tehdä siitä tyttöjen huoneesta mieluisampi. En sitten tiedä vielä mitä tulen tekemään.

Tein kuitenkin eilen Ensimmäisen Mekon! Siis kokeilin sitä mekkoa, josta haluan "nimikkomekkoni". Tuli ihan nätti, aika kamalaa jälkeä vielä, paljon hiottavaa, mutta pidän mallista. Hihoja en saa kyllä vielä mitenkään onnistumaan. En vaan käsitä miten ne saumat saa piiloon. Yritin jättää  asian hautumaan yön yli, yleensä aamulla ratkaisut on melko kirkkaina valmiita noukittavaksi. Nyt oli taas niin levoton yö, ettei ratkaisua kuulunut. Prkl. Kiinnostaako tietää mikä yöstä teki niin levottoman?

No, kiinnostaako?


Olen pikkuhiljaa saamassa nukkeasioita jonkinmoiseen järjestykseen, kaksi edelleen myymättä olevaa nukkea saattaisivat olla löytämässä kodit, minä olen saanut omia tulevia tyttöjäni maksettua, enkä ole uusia edes tosissani katsellut. Mä en kenellekään ala mitään vakuuttelemaan, kun en niihin usko enää itsekään. Mutta aika tylsä vaihe ollut, tai siis eihän se tylsää ole, muta jos suurin jännite on siinä uuden nuken löytämisessä ja niistä asioista sopimisessa, niin istä ei ole ollut vähään aikaan. Kait. Vähä aikakin on niin suhteellista. (oikeesti, kyllästytän jo itseänikin!) Plaaah, plaaah, plaah. Eilen sitten yhdessä ryhmässä, johon toivoisin saavani porttarin, ihan niinko Kasinollekin voi saada omasta pyynnöstään, oli myynnissä nukkeja, joita ei juuri koskaan tule esiin, ei mitään valmiita tehdastekeleitä, vaan kustomoituja ihanaisia. Yleensä mä en kustomoiduista nukeista juurikaan välitä, toisin kuin 80% harrastajista, vaan tykkään nukeistani sellaisina kuin CWC/Hasbro on ne meille tarkoittanut. Mutta toki tähän on muutamia poikkeuksia: rikkinäisiä tai muulla tapaa epäkurantteja tyttöjä voi korjailla, Tiina tai Vainilladolly custom kelpaisi mulle koska vaan. Ja eilen siis liikkeellä oli kahdeksan Tiina customia! Kaikki ei olleet Blythejä. Yhtään mitään miettimättä laitoin myyjälle viestiä, hintatiedostelua kahdesta minua eniten viehättävästä tytöstä. Koko yön olen sitten sitä tuskaillut, kun olen näitä asioita vihdoin ja viimein saamassa järjestykseen, mutta järkeillyt että kun kerta tälläinen tilaisuus jne. Aamulla kuitenkin pätin, etten voi sitä ostaa. Hinta on niillä varmasti niin kova, etten siihen millään pysty. Asetin kuitenkin itselleni hintarajan, ja niinhän siinä sitten kävi, että pyynti jäi alle sen ja nyt odotan, että siellä Jenkkilässä herätään ja saan kuulla, että kuuluuko nukke minulle vai ei.

Olin ihan innoissani FB uusista ryhmistä, nyt ne on alkaneet ahdistaa. Koko ajan miljoona päivitystä, niihin ryhmiin liittyen. Tulee taas sellainen "pää kääntyy koko ajan johonkin suuntaan" -olo.

xoxo,
Raisa

Translucent beauties

Rosollia

Silppua, sekalaista.

Eilen polkiessani hammaslääkäriin (valitsin hammaslääkärikseni halvimman naisen. Sukupuolesta jouduin maksamaan melkein 50 euroa, mutta ajatus miehen sormista suussani - ei kiitos!) näin menomatkalla jotain, mikä näytti suihkuverhon renkaalta. Yläkerran vessa, joka on pieni koppero, jossa aikanaan ollut liukuovi, joka suistunut raiteeltaan korjauskelvottomaan? kuntoon, on saanut ovekseen suihkuverhon ja tuosta verhosta lapset ovat onnistuneet saamaan kaksi rengasta rikki. Joten ehkä tämän takia ylipäätään bongasin sen renkulan.

Hammaslääkärissä oli hirveetä. Oikeesti, ihan kamalaa. Piti puuduttaa alaleuka, sieltä takaata. Mikään ei taida olla niin kauheeta. Tarvittiin kaksi puudutuspiikkiä, eikä siltikään vienyt kaikkea vihlontaa pois. Ekan puudutuspiikin vielä vanhingossa tunsin kielelläni niin, että kun se piikki oli siellä lihassani liikutin kieltäni ja se osui siihen neulaan. Ihan todella kuvottavaa. Ja jotta se ssamperin leuka puutuis se lääkäri joutui survomaan sitä neulaa ties kuinka syvälle ja se oli kamalaa. Ja siltikin poraaminen sattui!

Kotiin poljin Viivoanin kautta. Tarvittiin maapähkinävoita, ja mukaan tarttui paljon kaikkea muutakin. Mikä oli harmillista, sillä mulla ei ollut reppua, enkä uskaltanut laittaa lasisia purkkeja tarakalle, vaan jouduin roikottamaan niitä 15 km ohjaustangosta, joka haittas ajamista melkoisesti. Ja kun vielä muutenkin oli ihan tosi unelias (uuden lääkityksen syytä) ja surkea (hammaslääkärin syytä) olo, ei kotimatkassa ollut juurikaan hurraamista. Ja sitten vielä joku mulkku meinas liikenneympyrään tullessaan ajaa mun päälle. No, onneksi sillä oli ikkuna auki...

Niin, kotimatkalla taas näin sen renkulan, ja arvatkaapas mitä! Nyt se on yläkerran vessassa! Aika hassua!

Kotiinpäästyäni vaan voivottelin ja nuokuin, kunnes ruoka oli valmista. En pystynyt juurikaan syömään, sillä puudutus oli enimmäkseen pois ja leuan liikuttaminen, siis suun aukaiseminen sattui. Plääh. Ei muuta kuin kouluun. Mun pitää koulumatkakin valita tarkkaan, että tulee mahdollisimman vähän kohita, joissa pyöräilijöillä etuajo-oikeus autoilijoihin nähden. Esim. Lidln parkkipaikan ulosajoaukko on yks vältettävistä kohdista. Siellä tuntuu käyvän täsyin ajotaidotonta porukkaa, jotka eivät ole kuulleet siitä, että parkkipaikalta tultaessa kuuluu viheliäisiä pyöräilijöitä väistää. Toinen on tietenkin iso liikenneympyrä heti Helsingistä Tikkurilaan mentäessä. Hassu juttu muuten, että kun pyöräilijä ajaa sääntöjen mukaan, ja osoittaa mieltään siitä, kun joku toinen ei tätä tee, vaan holtittomalla ajollaan vaarantaa pyöräilijän terveyden, se on pyöräilijä joka on mulkku. Ei se mulkku autoilija. Eilen sitten nautiskelin ajatuksesta, että otettais käyttöön uusia liikennesääntöjä. Herkullisin oli mielestäni se, että autoilijoiden tulee pysähtyä AINA nähdessään pyöräilijä. Jos näin ei tapahdu, on pyöräilijän oikeus, ei, velvollisuus! ampua autoilijaa. Aaah! Menikö jo vähän överiksi? Pistetään liiallisen Twin Peaksin piikkiin.

Mä olin jotenkin kuvitellut, että mulla on koko viikon tunnit maanantaina, mut eihän näin tietenkään ollut. Ainoastaan bilsaa oli eilen. Bilsa on ihanaa. Vaikka olinkin ihan tokkurassa. Aloitin kouluvuoden loistokkaasti. Olin siis tunnilla ihan ässä. Varmaan muiden mielestä todella ärsyttävä. Annettuani yhden nerokkaan vastauksen enemmänkin kemiaan liittyvästä kysymyksestä etupenkissä istuva tyttö kääntyi katsomaan, että kuka siellä takapenkissä on niin viisas! Ha! Minä! Yleensä istun etupenkissä, kun muuten alan touhuamaan kaikkea muuta, mutta nyt minun paikallani istui jo joku lukio-opintonsa vasta aloittanut. Pöh. Taas tein sitä viivytysvastaustekniikkaa, niin että odotan josko joku muukin tietäisi vastauksen, ja jos koko luokka on hiljaa, niin sitten ikään kuin pelastan muut pinteestä oikeine vastauksineni :) Ah! Tätä itsevarmuutta! No, kuten jo aiemmin mainitsin, tänään on espanjaa ja matikkaa. Ei tarvite loistaa enää.

En ole muuten varmaan vähään aikaan mitään tästä sanonut, mutta edelleen jatkan mun karsintaprojektiani. ELi tavara päivässä lähtee pois. Enimmäkseen, ehkä jopa 90%, menee kirppiskasaan, osa roskiin tai kierrätykseen. Se tuntuu tosi kivalle. Mä en tiedä auttaako se yhtään, mutta ainakin ajtuksena joo, siihen, että ei tekis niin paljon mieli ostaa uutta, kun saman aikaisesti pistää koko ajan vanhaa pois. Pinpula, jonka huone on usein myös kuin kaatopaikka, ennen kaikkea minun kaatopaikkani, on otettu (väkisin?) tähän mukaan. Välillä laitetaan pois joku pieni koru, välillä isompia asioita. Tärkeintä, että koko ajan jotain. Ja aikaa myöten helpottuu myös "tunteellisten" tavaroiden poislaitto. Mulla ainakin on ihan kauheesti sellasta tunnelatautunutta krääsää, jota vaan ei raaski laittaa pois. Vaikka eihän ne ihmiset niissä tavaroissa ole. Eikä siis kuitenkana ole tarkoitus mitään rakasta/tärkeää/itselle arvokasta laittaa pois, vaan niitä turhia tilavarkaita.

Mutta nyt lentokentälle! Kuopus lähtee leirikouluun!!

Sain hetki sitten maksettua vikä erän yhdestä "Graalin Maljasta"!! Wohoo!

xoxo,
Raisa

Booooooooooooriiiiiiiiiiiiing!

Voi tauti. Ihan älyttömän tylsää! Tekis mieli kirkua, huutaa ja karjua. Kaikki päivät ihan samanlaisia. Aamulla kun herää tietää tasn tarkkaan mitä sinä päivänä tulee tekemään, millä tuulella, kenen kanssa ja missä järjestyksessä. Mä haluan sinne Japaniin! Nyt! Mä haluan istua täyteen ahdetussa lentokoneessa, perhosia vatsassa ja pää täynnä suunnitelmia! Mä haluan jännitystä! Jännitettä! Potkua! Jotain! Pois tästä tylsyydestä, tasapaksuudesta, harmaudesta, yllätyksettömyydestä. Mä haluan innostua. Ja just sen ne haluais minusta pois. Kaiken hauskan ja kivan.

Uudet nuketkin on uusia vaan niin kauan kun ne on matkalla, mut sit kun ne on otettu paketeistaan, niin enää ei jaksa edes oikein muistaa, että kukas sieltä viimeksi tulikaan. Viime viikolla tuli iso läjä vaatteita, nyt ne on laitettu omille paikoilleen, ainoastaan muutaman jaksoin laittaa nukeille päälle. Kaikkea vaan pitäis haalia, mutta se itse tekeminen, se mitä varten ne asiat loppujen lopuksi on tehty - se ei sitten kiinnostakaan niin kovasti. Tärkeintä on saada jotain uutta ja sit taas onkin uudet jutut jo kierroksessa. Ihan kamalaa. Mutta yleistähän tollanen on. Joten varmasti siihen on olemassa myös syy ja ehkä jotain parannustakin?

Mulla näitä haluttavia asioita on: kankaat, askartelukirjat, nuket, kaikki nukkeihin liittyvä, kirjat, ja aina johonkin uuteen harrastukseen liittyvät härpäkkeet. Kauhee arsenaali tarvikkeita pitää olla, mut sit aina ei niin huvittais niitä käyttää. Ja sit ne lopulta päätyy kirppikselle. No ei ihan noin suoraviivaisesti. Mulla onneksi? nää asiat menee aaltoina, joten jossain vaiheessa tulee hetki, kun on aika tehdä. Silloin on ihanaa, kun on kertynyt nurkat täyteen vaikka pitsejä taikka erilaisia muovailuvahamuotteja. Yleensä ne asiat on alunperin ostettu jotain ihan muuta tarkoitusta varten, mutta sopivatkin johonkin uuteen projektiin loistavasti. Kuten vaikka skräppisälä nyt näihin nukenvaatteisiin. Vaikken taaskaan oli niitä vaatteita ihan kauheesti (lue yhtään) viime aikoina tehnyt. Viikonloppuna yritin jotain juttua, mutta heitin lopulta roskiin, kun meni ihan solmuun. Mutta nyt mulla on kyllä yksi ihan huippukaava, jota haluan kokeilla. Ja todella yllättävä kangas siihen: harmaa!

Olen yrittänyt miettiä sitä, et missä oon hyvä. No skräppäämisessä, eli siinä rimpsujen ja rampsujen sommittelussa. Enkä nyt tiedä, että hyvä, mutta mulla on siinä selkeästi "oma" tyyli, ja ehkä Pinkkiksessäkin, mutta kun ne on kuitenkin kaikki valmiita kankaita, joita kuka tahansa muukin voi ostaa, niin ei sillä erotu. Niin, olen sitten ajatellut, että kehittäisin tota "kankaalla skräppäämistä" ja hioisin sitä mekkoa samanaikaisesti, ja sit kun kummatkin on todella hyvät, niin voisin kokeilla siipiäni ihan oikeasti nukenvaatteiden myynnissäkin. Tai sitten en :D Voipi olla, että innostus on hiipunut jo siinä vaiheessa. Ymmärrän, jos teitä naurattaa ajatus nukenvaatteiden myymisestä, tai siis (harha)kuvitelmista että sillä tekis rahaakin, mutta kyllä aika moni sillä ihan kivat ylimääräiset rahat ansaitsee. Totuus on kuitenkin se, että niitäkin yrittäjiä on tuolla Etsyssä pilvin pimein.

 Mitäköhän oli muuta? Tänään alkaa koulu!!! Apua! En muista mitä kaikkea oli tälle päivälle, mut ainakin espanjaa!! Mitä siihen sanotte!?! Saato olla, et Bilsaa kans ja odotan sit suurella innolla! On mikroskooppisen pienten asioiden kurssi, solut, geenit jne. Huikeeta! Oikeesti on ihanaa saada taas jotain rytmiä ja tavallaan stressiä, siis painetta arkeen. Ettei ihan pelkkää joutenoloa vaan. Vaikkakin se myös hirvittää. Ja hirvittää myös kaikkia asiat, joita unohtanut kirjoittaa kalenteriini ja nyt ne alkaakin törmäilemaan mannerlaattojen tavoin ja toinen joutuu taipumaan sinne toisen alle. No, elämää se vaan on ja siitä selvitään!

Kun kokkaaminen ei maistu on hyvä turvautua japanilaiseen ruokaan.

Michikoa pelottaa! Puput voivat olla niin arvaamattomia!

Oon, kerroinko jo?, jatkanut taas pussukoiden ompelua. Ekaks tein just niitä skräppijuttuja, ja eilen sillalla sitten ihan perushommeleita. Sekin on ollut kivaa! Itse asiassa niin kivaa, että on meinannut ruoanlaitto unohtua. Mikään elämän pienistä ärsytyksistä ei ole niin inhaa kuin alkaa laittaa ruokaa silloin kun on ihan muut jutut meneillään. Siis ihan superärsyttävää! Twin Peaksia katsoessa olen myös jonkin verran saanut kankaita leikattua. Mutta se on täytynyt jättää aika vähälle, kun täytyy pitää katse ruudussa, ettei missaa mitään ihmeellisyyksiä. Mutta sekin on siis hyvä merkki ihan tavallisista asioista.

Mutta nyt tää taas menee! Paljon kaikkea tälle päivälle! Mm. hammaslääkäri, Dextre, kynien terotus ja repun pakkaaminen! Ehkä se tylsyyskin väistyy kun koulu alkaa!

xoxo,
Raisa

11-11-11-haaste

Sain haasteen! Olen joskus aiemminkin saanut, mutta unohtanut vastata tms. Tänään tekee mieli jotain kirjotaa, mutta en jaksa sen kummemmin miettiä, että mitä, joten tämä tuli juuri oikeaan aikaan!

Haasteen sain Liioliiltä. 

Tässä suoraan kopioidut ohjeet:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville

Apua! Näihin tulee aina semmonen paine, niinko et on pakko keksiä jotain tosi kuvaavaa ja hauskaa ja uutta. Kokeillaan!

1. Mielestäni basilika tuoksuu uskomattoman hyvälle. 
2. Hello Kitty on suosikkihahmoni, odotan vaan että innostus täällä laantuu, että on jotain haastetta keräilyssä. Yläkerran vessa on kuorrutettu HK krääsällä. HK oli syy ensimmäiseen Japanin-matkaanikin.
3. Toivoisin oppivani sekä virkkaamaan, että käyttämään kameraani ilman ärsyttävää opettelua.
4. Toivoisin olevani täsmällinen ja tarkka. En ole kumpaakaan.
5. Pidän teestä ja mielestäni kahvinjuojat haisevat pahalle, tai no. Jos niitä siis pussaa niiden juuri juotua kahvia.
6. En tiedä mitä eroa on iphonella, ipadilla, älypuhelimella, kindlellä, blackberryllä, mitä on appsit.
7. Tamagotchini kuoli eilen, ja olin siitä vain hyvilläni.
8. Olen allerginen pupuille ja meillä on kaksi pupua. Poikani on niille myös allerginen, samoin koirille ja meillä on kaksi koiraa.
9. Olen melkein yhtä innokas karsimaan, kuin haalimaan karsittavia tavaroita.
10. Olen mieltynyt numeroon 2.
11. Minulla on toivoton matkakuume.

Sitten vuorossa Liioliin kysymykset! 


1. Minne haluaisit matkustaa kotimaassa? Tampereelle! Tampere on ihana paikka, ihananmpi kuin Helsinki. Tampereella on paljon tuttuja ja hyviä ruokapaikkoja ja Runsaudensarvi.
2. Suhteesi käsitöihin? Onko se muuttunut ajan kuluessa? Rakastan käsitöitä. Käteni eivät ole kovin tarkat ja vakaat, joten "käsialani" ei ole kovin kummoinen, mutta se ei estä minua tekemästä käsilläni koko ajan jotain. Nuorena en arvostanut käsintehtyjä asioita yhtään, iän ja oman tekemisen myötä sitäkin enemmän.
3. Mikä on lempipaikkasi? Miksi? Oma koti. Turvallisuuden. Tai Tokio. Vilinän, pysähtymättömyyden ja lentoon lähdön takia.
4. Kumpi on mieluisampi uimapaikka, meri vai järvi? Vai uima-allas? Uima-allas. Pelkään kaloja, luonnon vesien näkymätöntä pohjaa, enkä kestä kylmää vettä.
5. Onko sinulla tavoitteita? Minkälaisia? On, mutta ne vaihtelee koko ajan, enkä meinaa itse pysyä perässä. Haluan olla onnellinen, löytää paikkani ja tehdä jotain, joka tuntuu omalta.
6. Mikä on lempiruokasi ja -juomasi? Oi joi. Rakastan ruokaa! Ehkä Herman's kasvisruokaravintola Tukholmassa tarjoaa herkkuruokaani. Siis kaikki sieltä, ei niinkään pelkän maun, mutta myös tunnelman ja Tukholman ihanuuden takia. Juoma? Hyvä, japanilainen tee, tai jääkylmä vanilja-kokis, ensimmäinen hörppy heti tölkin avattua.
7. Mikä eläin kuvaa sinua parhaiten? Pupu. Arka, mutta yllättävän nopea ja sitkeä ja tarpeen tullen uskaltaa puolustaa itseään, läheisiään.
8. Suosittele minulle hyvää kirjaa. Voi voi. Niitä on niin monia. Tällä hetkellä luen Lyhyt historia lähes kaikesta, ja se on todella hyvä. Sitä ennen luin romaanin nimeltä Kimpassa, joka oli helppolukuinen ja todella mukaansa tempaava. Jompikumpi näistä? Itse haluan lukea seuraavaksi Pilluparven. Luin sen n. 10 vuotta sitten ja nyt tuntuu, että olisi jälleen aika.
9. Minkä yliluonnollisen kyvyn haluaisit? Syödä mitä vaan lihoomatta taikka ilman epämiellyttäviä terveysvaikutuksia.
10. Missä asiassa tunnet olevasi tosi hyvä? Vähän noloa, mutta olen hyvä arvioimaan esim. pussin sisällön mahtumista lasipurkkiin.
11. Uskaltaisitko hypätä benji-hypyn tai (tandem)laskuvarjohypyn? En. Jos lasten tms. henki olisi siitä riippuvainen niin silloin ehkä, muuten en missään tapauksessa. Ei pupukaan hyppäisi.

Ja minä haastan Laran ja Lotan! Ollaan muuten kaikki kolme naimisissa ulkomaailaisen kanssa :) On se kumma kun ei suomalainen mies kelpaa ;) Ja kun kerta just muistin, niin haastan Saijankin!

Niin, sitten vielä kysymykset näille rouville.

1. No, miltä nyt tuntuu?
2. Mikä Twin Peaks -hahmo olisit?
3. Kuka teillä siivoaa ja missä tilanteessa?
4. Kuka laittaa ruoan?
5. Kultainen keskitie vai laidasta laitaan?
6. Aikuinen lastenvaatteissa vai lapsi aikuisen?
7. Jos olisi lapsia, tai lapset olisivat "siinä" iässä, määräisitkö kotiintuloaikoja? 
8. Liian tiukka vai hällä väliä?
9. Pidätkö mustekaloista?
10. Tunnetko sympatiaa mustekaloja kohtaan?
11. Tiesitkö, ettei mörköjä oikeasti ole olemassa?
Bonus: Miltä NYT tuntuu?

Lounas ja Twin Peaks aika!

xoxo, 
Raisa

Taidetta yössä ja muuta toimintaa

Mun mielestä Taiteiden Yö on yksi syy lisää tykätä Helsingistä. Vaikkei Helsinki olekaan Tokio voi se silti olla ihan pop :)

Joo, siis vaikken juuri koskaan ikinä osallistukaan yhtään mihinkään, mitä kaupungilla/kaupunkilaisilla on tarjottavanaan, niin silti mahdollisuus siitä, että menisinkin ulos ja siellä olisi jotain järjestettyä on melko kutkuttava. Vähän niinko antiminimalismi. Täytetään asioita jollain mielekkäällä. Valitin miehelle, mokomalle kotikissalle, että on epäreilua, ettei se juuri koskaan lähde mun kanssa mihinkään, vaikka mä niin kovasti toivoisin. Mä tykkään mennä, mutta usein tarviin jonkun potkimaan takapuolelle, että hei! nyt mennään! Ja taas C on sellainen, joka pitää väkisin raahata, tai paremminkin lahjoa tai kiristää mukaan. Ei toimi.

Tämän takia, siis sen, että tykkään vaikken hienoa tarjontaa pystykään aina hyödyntämään, kaiken maailman Ravintola- ja Siivouspäivät, Taiteidenyöt, Eläintenviikot jne. ovat ihania! Ja Animalian vapaaehtoisena rientoihin on niin paljon helpompi osallistua. Ja näin niihin ylipäätään tulee osallistuttua. Muutoin kävis varmaan niin, että laiskuus veis voiton ja jäis vaan kotiin köllöttelemään. Nyt on jopa Alppipuiston Kansanjuhlakin koettu, Animalian pöydän takaa tietty :)

Torstaina oli siis Taiteiden Yö. Onko se muuten kansallinen tapahtuma, vaiko vaan täällä Helsingissä/PK seudulla? Meillä oli ensin PKS tapaaminen, jonne ovat siis kaikki asiasta kiinostuneet lämpimästi tervetulleita! Uusia jäseniä otetaan ympäri vuoden! Nyt oli syyskauden eka tapaaminen ja täst edespäin joka toinen torstai on Animalian toimistolla klo 17 alk. "kokoukset". Itse en taaskaan tule niihin pääsemään, koulun takia. Mutta onneks pystyy viikonloppujuttuihin osallistumaan. Mutta takaisin torstaihin!

Ensin oli tapaaminen, jossa päätimme konkreettisen eläinten auttamisen sijaan panostaa nyt siihen, että saadaan meidän porukasta julkkiksia. Koska julkkisten avulla saa paljon enemmän huomiota mille tahansa asialle ja jo olemassa olevien julkkisten saaminen projekteihin mukaan on välillä niin hankalaa. Joten meidän täytyy kehittää meidän omat julkikkset. Ai niin, viimeistään tässä kohtaa voivat vakavammat ihmiset vetää herneen nenään. Niin me päätettiin, että S.N:sta tehdään salarakas. Kenelle, siitä voitte lukea sitten 7 päivää lehden sivuilta! Tämän, ja muiden tärkeiden asioiden jälkeen (mm. M.T:sen uuden poikaystävän, tai siis ei ne seukkaa, mut ovat kuitenkin "silleen" ja tapailee, setviminen) lähettiin porukalla Kaisaniemen puistoon. Tai no, mä menin pyörällä ja olin noin tuntia ennen muita perillä. Mutta oli siellä jo muuta meidän porukkaa, ne oli tulleet jo paljon aiemmin.

Minä pukeuduin erittäin epämukavaan kettuasuun, jossa pää ei meinannut millään pysyä pystyssä, ja kun sen sai pystyyn, osui etuseinä nenään. Todella rasittavaa. Paljon hankalampi kuin pupuasu, jossa pysty sentään liikkumaan ja vähän tanssimaankin. (joo, kokeiltu on, viime kesänä siellä Maailma Kylässä tapahtumassa, ihan kuulkaa lavalla!) Olinkin sitten suurimman osan ajasta kettu, jolla oli pää irti.

Mutta leikinlasku sikseen. Se oli ihana tapahtuma. Ihmiset saivat sytyttää kynttilän edesmenneille eläimille. Aika paljon oli lemmikeille, mutta tuotiin kukkopojille jopa ruusuja, sitten oli kiikenteen uhreille ja tuotantoeläimille. Se oli oikeesti todella liikuttavaa. Ihanaa jälleen olla mukana tälläisessä. Aika kivasti tehtiin myös lahjoituksia, ja osa ihmisistä sytyttivät kynttilöitä kotona ja laittoi sitten kuvia tapahtuman FB sivuille. Ens vuonna todellakin uudestaan!

Ai niin, kaikki joita häiritsee mun vitsailu näin vakavalla asialla ja nukkien mukaan ottaminen tollaseen tapahtumaan ja kaikki muu, mikä saa mun poikkeamaan siitä suu vaahdossa paasaavasta munkin lailla elävästä vegaanista - syökää räkää. Ainakin se on vegaanista.

Niin, se vielä että alettiin eilen katsomaan Twin Peaksiä. Onko ihan mahdottoman hieno juttu! Mun mies ei ole nähnyt sitä, samasta syystä kun mull ameni tosi pitkään ennen kuin suostuin kuuntelemaan Nirvanaa: Ei pysty kun kerta KAIKKI tykkää siitä. Joten ostin sen koko setin sille synttärilahjaksi. Eilen katsottiin pilotti ja näin, miten sieltä lenteli koukkuja C:n suuntaan ja se oli ihan koukussa! Ja niin olin minäkin! Mä olin etukäteen pelännyt, ettei se kestäis aikaa, että se olis tosi nolo ja halusin säilyttää sen hienon muiston, mikä siitä oli jäänyt. Halusin, että se on edelleen mun suosikki-TV-sarjani. Mutta voi pojat! Se on vielä hienompi kuin muistin! Ja yllättävän paljon siitä kyllä muistan, kun yleensä multa unohtuu lähes kaikki ihan muutamassa vuodessa. Siltikään en muista tarkalleen, että mitä milloinkin tapahtuu, on vaan se innostus, että tietää, että on tulossa jotain maailman parasta, muttei ihan tiedä, että mitä. Suosittelen!

 Mä menen nyt ompelemaan, koska se on älyttömän hauskaa, erityisesti kun on muutoin näin tasapaksu olo. Jos vähän tulis sieltä jotain kipinää.

xoxo, Raisa

 

Mikä mahdottoman hieno Mail Day!!

LUNTA! Tän päältä oli joku raksahommeli viety pois, alta paljastui viime talven viimeiset jäähyväiset.

 

 

 

Murrosikäisen äidin ajatelmia + misc.

Hip hei. Huom. Ilman huutomerkkiä.

Eilen tai toissapäivänä poikani kysyi, suuttuneena, miksei sillä voi olla normaalia äitiä. Miks sen äidillä pitää olla pinkki tukka, MLP tatuointi ja miks sen pitää olla "joku vegaani". Niin, voi voi. Elämä on. Rankkaa nuorelle miehelle, jonka mielestä täydellinen äiti olis sitten varmaan suomalaisittain vaalea, lihava ja sellainen, joka pistelis elämänsä aikana keskimäärin 500 lintua, 40 sikaa, 7 nautaa ja yhden lampaan poskeensa (http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento5.html). Ja ennen kaikkea antais riekkua ulkona, kouluitoinakin, yömyöhään. Kesällä poikanen selitti sitä, että syy siihen miksi on nyt niin paljon kaverilla, on se, että ymmärtää itsekin, että sitten kun koulu alkaa ei enää voi olla niin paljoa. Paskapuhetta.

Tottahan mä olen itsekin ollut teini-ikäinen, ja ihan hirveä sellainen olinkin. Siltikään en voi ymmärtää tota irrallisuutta, ja jotenkin perheeseen kuulumattomuutta mikä niitä tuntuu riivaavan. Koti on kuin joku majatalo, missä palkattu siivooja kyllä hoitaa kaikki niiden sotkut ja keskeneräiset projektit, kokki laittaa ruoan (mielellään tietenkin asukkaiden ääneen lausumattomien toiveiden mukaisesti, ja hitto soikoon jos menee vikaan!), missä vaihdetaan likaiset vaatteet puhtaisiin (se samainen siivooja tietenkin pesee ja viikkaa vaatteet) ja ladataan akkuja, kun kerta pakko on sekin välillä tehdä. Ja sit jos joku kehtaa pyytää osallistumaan jollain tapaa, viemään vaikka roskat tai harjaamaan koiran, niin johan siitä sota syntyy. Kun ei kerta kukaan muukaan, koskaan joudu ikinä yhtään mitään tekemään! Mutta meillä majatalon asiakkaita kohdellaan kuin orjia! Kutsukaa nyt ihmeessä joku jotkut majatalon asukkaiden puolia pitävä taho pelastamaan nämä raukat!

Meillä onneksi ei ole vielä, ainakaan tietääkseni, mitään "isojen poikien juttuja" ole ollut. Tokihan niidenkin aika tulee, Suomessa kun asutaan, ja kun kyseessä on noinkin riitaisa ja kavereiden aivoilla ajatteleva otus. Mutta toistaiseksi ongelmana on enemmänkin siis juuri tämä täysin välinpitämätön käytös ja melkoinen epärehellisyys. Enhän mä voi äitinä sanoa, ainakaan ääneen, mitä odotan, mutta kyllä siihen muuttolaatikoita liittyy. Siis ei siinä, että tollasta raakiletta uskaltaisin yhtään mihinkään päästää, mutta että aikaa kuluis, säilyttäis kaikki hengissä ja sit vois auttaa sen oman elämän alkuun. Näkis, että se kuitenkin ehkä pärjäis omillaan, voitais katsella toisiamme pienen välimatkan päästä ja olla ehkä taas kavereita. Mutta ei äidit tietenkään tälläistä odota. Ainakaan kunnolliset äidit. Lapsilleen omistautuva, kaiken oman kivan uhraava äiti, tietenkin vaan itkee kohtaloaan ja menetettyä kultaista lastaan, eikä ole missään tapauksessa oikeutettu iloitsemaan ajatuksesta, että kohta tämä piina päättyy ja tiet eroavat.

Joo, tälläistä meillä täällä taas. Nyt se haluaa lisäksi lopettaa harrastuksensa, jalkapallon. Enhän voi sitä pakottaakaan, mutta kyllä se vähän kauhistuttaa. Mitä tulee tilalle? Urheiluluokalla se kuitenkin on, eikös sellaisella pitäis olla jotain urheilullista tekemistäkin? Tyttärellä ei ole ikinä oikein ollut mitään, kaikke ollaan kokeiltu, mutta korkeintaan yhden kauden se jaksaa ja sit ei enää huvita. Mä niin kauheasti toivoisin, että se alkais "push" sen piirtelyä seuraavalle tasolle, ottais sen jotenkin vähän tehokkaammin. Vähän painetta siihen.

Eilen olin kaverin ja 31 nuken kanssa piknikillä. Nuket sai kyllä odottaa kääreissään sillä aikaa kun me syötiin. Pastasalaattia ja niitä C:n muffineita. Sitten alettiin hommiin. Oltiin Pinpulan kanssa jo edellisenä iltana puettu kaikki, ja mä olin pakannut sukkia ja kenkiä ja muuta tilpehööriä mukaan, että vois sitten paikan päällä laittaa, mutta tehtävä osoittautui ihan mahdottomaksi, sillä tuuli ihan kamalasti, aurinko paitois liian terävästi, nuket ei suostuneet pysymään pystyssä (istualtaan) ja se oli yksi sekamelska. Joten levitettiin vaan kaikki huovalle (jonka olin edellisenä päivänä pessyt) ja toivottiin parasta. Kyllähän se oli aika kaukana siitä, mitä mulla oli mielessä, mutta ei näin isoa porukkaa saa tuolla luonnon helmassa millään aisoihin. Piknikkään ei niiltä onnistunut, sillä se rinki missä ne istui paisui ihan mahdottoman suureksi, eikä ne ruoat olis millään sopineet siihen keskelle nököttämään. Ja sit toinen kuva, joka mulla oli mielessä ei oikein onnistunut, koska en jaksanut raahata niitä nukkeja varjoon, vaan kuvattiin päiväunetkin siinä auringonpaisteessa. Sentään penkkikuva onnistui. Oli silti kivaa :)


Kivaa myös se, että Etsy myynnit jatkuvat! Aivan mahtavaa oikeesti! Ei siltikään niin, että edes viikon myynneillä "eläis" yhden päivän, mutta onpahan ainakin jotain, millä kustantaa uusia materiaaleja :) Toissayönä tuli Australiasta neljän tuotteen tilaus, ja viime yönä Englannista yhden ja Jenkeistä samoin. Jee!! tää tekee sitäkin, että mun on sitten paljon mielekkäämpää tehdä niitä lisää, kun liikkuvatkin jonnekin. Ja saan niitä kertyneitä pakkausmateriaalejakin eteenpäin :) (siis pelastettua maailman...just eilen sanoin kaverille, että miten nurinkurista on olla niin innoissaan siitä, että uudelleen käyttää saamiaan pakkauksia tms ja sitä kautta omalta osaltaan vaikuttaa ympäristön tilaan, kun sata kertaa tehokkaampaa olis ollut jättää ne tuotteet kokonaan tilaamatta ja ostaa sitten vaikka postista ihan neitseelliset pakkausmateriaalit. Vaikkakin iso osa nukkekrääsästä onkin second handina ostettua. Silti.

Joo, kaveri toi palkkiona marsujen hoidosta Oreo-keksejä, flapjackin ja Hello Kitty limun <3 :="" ihanaa="" kiitos="" neiti="" p="" s="">
Olen jälleen menettänyt yhden lukijan! Ja juuri kun musta alkoi tuntumaan, että tää homma on alkanut pelittämään! Että on hyvä tahti kirjoittamisessa ja "puhun" muustakin kuin pakkomielteistäni (nukeista, tarroista, tilailusta jne.)Mutta ei! Kaikkia ei vaan voi miellyttää! Elämä on!

Tänään vuorossa nukenvaatteiden halua postista, Animalian PKS tapaaminen sekä sieltä sitten Taiteiden yöhön, ihan en ole varma mun osuudesta, että onko mulla jotain roolia vai ei, mutta eiköhän se selviä.

Nukkeilusta palattuani lähdettiin Espoosta hakemaan Pinpulan pyörää. Ihan kelpo Jop, vähän kyllä ottanut iskua vuosien saatossa, mutta ihan ok. P:kin tykkäsi. Aikoo kyllä yrittää maalta umpeen niitä "arpia".

Mutta nyt on mentävä!

xoxo,
Raisa

Tästä se alkaa!

Eilen juttelin puhelimitse lääkärin kanssa, verikokeiden tuloksista. Ent iedä mitä kaikkea olivat mitanneet, mutta sain kuulla olevani oikein terve, niin terve, että lääkitys voidaan aloittaa. En ymmärrä. Jos olen kerta terve, mihin sitä lääkitystä tarvitaan? Nii joo, tuli mieleeni, että viime viikolla kun puhuin, että oli tälle viikolle kalenterimerkintä/merkintöjä, niin se olikin vaan toi lääkärinsoittoaika :) Vaikka onhan Taiteidenyökin ja PKS tapaaminen, mut niitä en ollut merkinnyt.

Jotenkin se, että tarvii lääkettä johonkin tekee siitä niin paljon vakavampaa. Mutta kyllä nää rallikiemurat täällä alkaa olemaan niin rasittavia, että kaipaan jotain "kättä pidempää" avuksi. Kävin sitte ensimmäistä kertaa hakemassa sähköisellä reseptillä lääkkeitä. Nää on ensisijaisesti epilepsian hoitoon, mutta käytetään siis muuhunkin. Niin, ei mulla epilepsiaa ole.

Kohta mä olen sitten sellainen iloton "tavis", joka ei tasan tarkkaan enää innostu mistään, ei hermostu mistään, on vaan ja möllöttää. Sitäkö te haluatte? Voi tylsyyksien tylsyys!  No, ei tästä tämän enempää. Jos postaukset alkavat näyttämään tältä: __________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
.........................................................................................................................................................................................
.........................................................................................................................................................................................
niin tiedätte sitten mistä johtuu ;)

Niin, lääkkeistä vielä sen verran, että inhoan niitä. Monestakin syystä. Eläinkokeet, lääkefirmojen hirmuvalta ja kaikenlainen kusetus, normaalien muutosten lääkitseminen (en muista sitä sanaa, mutta siis se, kun tavallisista asioista tehdään "sairauksia", joita "kuuluu" lääkitä, kiitos lääkeyhtiöiden), lääkejäämät pissavesien mukana vesistöihin ja sit ärsyttää ihan kamalasti se, että mistään ei meinata selvitä ilman lääkkeitä. Kun vähän itkettää tai ahdistaa, niin ei selvitä niistä murheista ilman apua. Ei luonnossa tälläinen peli vetelis. Mutta! olen kyllä ihan vakuuttunut siitäkin, että meidän elinolot on niin luonnottomat, että ei ihme, että tulee kaiken maailman masennukset ja muut epätasapainotilat.
Mullakin on oikeesti lääkärin määräämiä pillereitä otettavaksi silloin, kun alkaa pikkasen liikaa joku jännittämään/ahdistamaan/pelottamaan. Niin että kun vaikka pidän koulussa esitelmän, tai lennän lentokoneella taikka työpaikan kehityskeskustelussa olenkin entisen hermoraunion sijaan vetelän rento, se johtuu niistä pillereistä! Ja se, että niitä on olemassa tekee niiden ottamisesta ihan älyttömän helppoa. Emmä silti niitä ota kuin muutamia kertoja vuodessa. Mutta kuitenkin, just tollaset vie meitä entistä kauemmas sellaisesta ihanteellisesta, tervehenkisestä "saaristolaisesta" (eikös kaikki saaristossa asuvat ole todella terveitä, punaposkisia, tasapainoisia jne?).

Ehkä mä vaan kelailen asioita liikaa.

Eiliseen. Eilen oli miehen syntymäpäivän aatto. Kiireinen päivä siis! Kävin kaupassa, ostin kaikkea tätä päivää varten. Ostin myös pienen kilin (repsahdus), jota voin kuvata tyttöjen kanssa :)

Kotona sitten C alkoi tekemään kahdenlaisia muffineita, toisia päivällisen kanssa syötäväksi ja toiset tänään aamupalaksi sekä päivälliseksi keittoa.
Minä taas tein kakkupohjan ja sipulipiirakan Ravintolapäivästä ylijääneillä sipuleilla. Kehittelin ihan oman hyydykkeen siihen piirakkaan, ja siitä tuli niin hyvä tuoksu, että teki mieli avata kaikki ikkunat ja ovet ja laittaa läjä tuulettimia puhaltamaan tuoksut kaikelle kansalle ihailtaviksi, että näin hyvältä tuoksuu vegaaninen ruoka! Lopuksi vielä paahdoin suklaa-rusinamysliä muksuja varten. Jos ei muuta, niin ainakin mä ruokin niitä rakkaudella :) Ehkä niillä ei ole parhaat pelit ja vehkeet käytössä, mutta ruoka on terveellistä ja ennen kaikkea puhdasta. Eikä mitään teollista roskaa, joka valmistetaan mahdollisimman nopeasti ja ennen kaikkea halvalla. Vaikka kyllähän ne aika paljon karkkia syö. Meillä on vieläkin käytössä karkkipäivä, mutta milläs jonkun teinin perään katsot kun se ennen kouluun menoa onkii pinseteillä rahaa säästöpossustaan ja käyttää saldorahatkin herkkuihin.

Tänään on sitten C:n synttärit, joten se on tietenkin saanut kasapäin lahjoja. Tässä niistä tärkein :)

Eipä tässä sitten muuta! Pysytään tiukkina!

xoxo,
Raisa

Suosikkipakettini. Koira kirppikseltä, paperi talteenotettu pakkauspaperi, nauha uutta, pussi uusiokäytössä, sin. kartonki skräppisilppua.

Kaikki paketoitu jollain tapaa "kestävästi". Lahjanauhoina käytin mm. suikaletta vanhasta t-paidasta ja Dymo-teipin takanauhaa. Ja silti ihan nätisti paketoitu :)