Pyllerö tässä
hei. Eilinen kotimatka oli niin kamala, että tänään taas bussilla töihin.
Paikoin jouduin taluttamaan pyörää, kun ei siinä sohjossa päässyt eteenpäin.
Aika ajoin siirryin autotielle ajamaan, kun ne oli 100 x paremmassa kunnossa.
Ja ihan viime metreillä ajoin keskelle tulvivaa jalkakäytävää, iski paniikki ja
kastoin toisen jalkani jääkylmään veteen. Kurjaa ja todella raskasta.
Olen jaksanut
vaahdota niistä roskista. välillä mietin sitäkin, et mitä järkee säästää
kaikkee (kun mitään käyttökelpoista ei saa kerta heittää roskiin), jos ne jää
vaan kaappien täytteeksi. Vaikka nyt lankarullat. Olen niitä pienen kulhollisen
kerännyt, mutten yhtään tiedä mitä niillä tekisin. Mihin niitä vois oikeasti
käyttää? Siis johonkin sellaiseen, johon muutoin ostaisin kaupasta jotain. Mitä
järkeä on tehdä niistä vaikka pieniä puu-ukkeleita, jos en sellaisia tarvitse?
Krääsää on muutenkin ihan tarpeeksi, että sitä alkais vielä tekemään lisääkin.
On paljon kirjoja, joissa ”roskista” tehdään aarteita, mut kuka niitä
roska-aarteita oikeasti tarvitsee, kun kaikilla on jo kaikkea muutenkin ihan
yllin kyllin. Se on fiksua, että vaikka töissä käytän kynäpurkkina vanhaa
säilyketölkkiä sen sijaan, että minulle tilattaisiin ”oikea” kynäpurkki. Mutta
just askartelukirjojen ohjeiden mukaan valmistettavat turhuudet…pöh! Vaan ehkä
ne ei kaikille ole turhuuksia?
Mä ite
ajattelin (en tiedä vielä miten toimii) kokeilla tehdä todella kulahtaneista
(meille kerääntyy jostain syystä muiden vanhat pyyhkeet, joita me hyvillä
mielin käytetään, vaikkei ykskään sovi yhteen yhtään minkään kanssa, kunnes
pyyhkeet lopulta kuolee, sit ne otetaan koirapyyhkeiks ja sit niistä tulee
todella kulahtaneita) pyyhkeistä tiskirättejä. Niin että leikkais niistä pieniä
neliöitä, kanttais (? vai riittäisköhän pelkkä harkkosaksilla leikkaminen?) ja
niillä pyyhkis aina pöydät ja muut. Meillä nimittäin alkaa olla aika uusia
tiskirätit. Ja vaikka niitä saakin kotimaisina ja ihanan värisinä ja 100%
maatuvina, niin silti valmistukseen ja kuljetuksiin on käytetty energiaa ja kun
meillä niitä todella kulahtaneita pyyhkeitä kuitenkin jo on. Ei päätyis nekään
ihan vielä kaatikselle. Tekis niitä niin paljon, että vois vaikka päivittäin
vaihtaa, jos ne alkaa haisemaan. Ne kuitenkin kuivuis hitaammin kuin
perustiskirätti. Välillä mä haaveilen
siitä, että heittäis KAIKKI pyyhkeet pois ja ostais upouudet tilalle. Ja sama
koskee kaikkea muutakin romua, jota me edelleen käytetään, vaikka ”perusperheet”
olis jo tajunneet hankkiutua niistä eroon. Eihän meillä ole edes sellasta
litteetä telkkaria, vaan mun eksän vanha muhku. Lassikin toivoo syntärilahjaks
papalta vanhaa telkkaria, mut pitäis olla kuitenkin semmonen littana, et mahtuu
paremmin…Voi kunpa mun lapsista ei kasvais niin kamalan pinnallisia ja sellasia
äääh…sellasia, joita tollaset asiat vaivais niin kauheesti. Siis se, mitä muut
ajattelee, ja et pitäis olla aina tietyn merkkistä, ihan vaan koska niin
kaikilla muillakin on ja kaikki mikä ei ole sitä tiettyä merkkiä on paljon
huonompaa ja jotenkin noloa.
Sain laskun
sähkötöistä, johon en ollut varautunut laisinkaan. Mua harmittaa älyttömästi,
tuntuu että on kusetettu. En jaksa siitä sen enempää avautua. Se tekee
kuitenkin tulevasta kuukaudesta todella tiukan. Ja aion kyllä pysyä
säästötavoitteissani ja pikkulainojen poismaksusuunnitelmassani. Nyt nähdään
kuinka vähällä rahalla oikeasti pystyy tulemaan toimeen. Haastetta.
Viikonloppuna
jouduin muuten käyttämään luottokorttia!!! Ja vielä ruokaan! Onneks käytin,
koska käyttötilillä ei ollut enää kuin 8 euroa, vaikka olin perjantaina
siirtänyt säästöistä sinne jo 20. Mutta meni sitten bussilippuun ja Chrisin
puhelinlaskuun. Niin, ja jotta ei tulis sitten sanomista tietyltä taholta,
kyllä mulla rahaa on, säästössä ihan reippaasti. Eli ei tarvitse soitella vmäisiä
puheluita siitä ,kuinka on taas korttia vingutettu jne.
Eilen taisin
unohtaa säästövinkkini, joten tänään kaksi.
Säästövinkki: kaupasta ostettavan ruukkusalaatin sijaan tee
ituja.
Säästövinkki:
Osta kaupan omia merkkejä, siis siinä tapauksessa että ne on halvempia kuin ”merkkituotteet”.
Mä oon aiemmin ollut ihan kauheesti Euroshoppereita ja muita ”halpiksia”
vastaan, ne on olleet tosi noloja jne. kunnes tajusin, että minähän tässä nolo
olen. (siltikään en tykkää käydä Lidlissä, kun se on niin kaamee paikka,
epäviihtyisä ja kummallinen, olkoonkin kuinka edukas hyvänsä, eikä siellä ollut
edes HP kastiketta!)
Vieläkään ei jaksa innostua mistään. Tein silti yhden skräppisivun, ja suunnittelin kahta uutta.
Mirri! Löysin sulle yhden jutun, laitatko mulle sun osoitteen vaikka sähköpostilla (pinkkisfun(at)gmail.com, niin laitan postiin. Ei se siis mikään ihmeellinen ole, mutta saatat tykätä :)
♥ Raisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti