No nyt on nimi paperissa ja uusi kirja on virallisesti saanut alkunsa! Saa onnitella :)
Viikonloppuna olen haaveillut paremmasta elämästä ja kauhistellut tyhjää tiliäni. Siis käyttötiliä. Olen niin aktiivisesti siirrellyt rahoja kaikille muille tileille, ettei minulla ole juurikaan käyttörahaa. Hups! Millään en kyllä raaskisi siirtää säästöistä yhtään poiskaan. No, katsotaan pärjäänkä seuraavat kaksi viikkoa melkein nolla budjetilla. Pari laskua erääntyy, niihin on rahat. Kiperää tilannetta ei tietenkään yhtään auta se, että lauantai-iltana meni 41 euroa ravintola Sassoon. Otin kyllä annoksistani kuvia, mutta ne on kännykässä enkä ole vielä opetellut niiden siirtämistä koneelle. Aikanaan. Oli kuitenkin oikein ihana ilta, ruoka ei kyllä ihan niin hyvää kuin olisin odottanut. Mutta seura sitäkin parempaa.
Sunnuntaina väkersin keittiössä japaniherkkuja. Tein gyoza nyyttejä, paistettuja onigirejä ja edamamea. Gyozat oikein hyviä, vaikkakin työläitä, onigirit maustoin ja paistoin Umami -kirjan ohjeella, eikä toiminut yhtään. Edamamet tietenkin olivat loistavia. Leivoin myös keksejä - nam.
Siivosin eteisen, pesin ikkunankin ja pidin ikkunaa hetken aikaa auki. Oli ihanaa.Niin aurinkoista ja jotenkin toiveikasta.
Perjantaina käytiin Cittarissa, johon multa aiemmin meni poikkeuksetta 80-100 euroa. Kun oli niin paljon kaikkea, mitä teki mieli. Vaikka olikin kauppalista. Nykyään selviän n. 40 eurolla. Melkonen pudotus. Nytkin lastasin hihnan täyteen kaikkea ja vähän pelkäsin, että miten kauheasti ne tulee maksamaan. Mulla oli yks 5 euron plussaseteli, sen avulla jäi alle 40 euron. Ei paha.
Yks mun kavereista on alkanut bile-tupakoitsijaksi. Ja mä olen siitä tosi innoissani! Oikeesti, kertoo niin paljon siitä millasessa nuhteettomien ihmisten kuplassa mä elän ja sit kun jotain noin hurjaa tapahtuu, niin se on jännää ja siitä voi ottaa jo vähän iloa irti!
Tän bloginkin taso laskenut, kun ei mulla ole aikaa/intoa tehdä mitään oikeasti merkityksellisiä postauksia. Ehkä mä nyt jatkan tätä liirumlaarun juttua kuitenkin, kun kerta jollain tapaa siitä tykkään. Ja sit kun taas on enemmän aikaa/virtaa, niin tehdään jotain fiksuja juttuja.
Ei muuta. Hei vaan.
♥ Raisa
Hei onnea hurjasti sopparista ja uuden kirjan alusta jee!
VastaaPoistaHehe, biletupakoija... Jännää että joku on innoissaan tuollaisesta, olispa mullakin sellaisia kavereita! Mä olen itse pikemminkin taantunut biletupakoitsijan tasolle, aka en enää tupakoi muuten laisinkaan, mutta sit jos vähän siideriä litkin niin kyllä sitä tarjottaessa tulee savuke tai pari poltettua... On se sentään suunta parempaan ku miettii että ennen poltin kymmenen röökiä päivässä, nyt viikossa ehkä kaks!
Kiitos! :)
PoistaMä ite olen polttanut n. 20 vuotta, kunnes se sitten monen yrityksen jälkeen loppui kuin seinään. Muistan vieläkin miten suorastaan rakastin tupakointia. Ja vihasin kyllä myös. Joku kerta yrittäessäni lopettaa sovin itseni kanssa, että biletupakointi on sallittua. Se meni sitten siihen, että viikollakin oli kutsuttava kavereita siiderille, ihan vaan, että pääsis tupakalle...ei hyvä. Ennen kuin musta tuli kaiken muun lisäks vielä alkoholisti lopetin tupakan polton lopettamisen. Edelleenkin, vaikkakin tupakka haisee pahalle jne. niin ne kaikki rituaalit mitä siihen liittyy on ihania, tupakoiden kaivaminen taskusta, savun taakse piiloutuminen...niitä on ikävä. Tavallaan. Ja tupakalla käydessä kuuli aina kaikista parhaat jutut.
♥ Raisa
Jee ihanaa, uusi Raisa-kirja! <3 Onnittelut (siis ensisijaisesti meille lukijoille)!
VastaaPoista