Molempien raskauksien jälkeen laihduin entistä pienemmäksi ja tupakoinnin lopetettuani lihotut kilot lähti kuin itsestään pois. Ja minä vaan herkuttelen. Tokihan ruokavalioni pääsääntöisesti koostuu terveellisestä ja luonnostaankin kevyemmästä kasviruoasta, mutta kyllä päivittäin pitää jotain herkkua saada, eikä siihen riitä kaksi palaa suklaata, vaan koko levy.
Mutta nyt on jotain kammottavaa tapahtunut. Ihana solakka varteni on veltostunut ja pyöristynyt. Kun kumarrun tulee farkkujen vyötärön päälle sinne kuulumaton makkara! Olen ikilaiha vegaani! Ei minulle voi tulla vatsamakkaroita!!
Pakaroitani ahdistaa ennen niin sopivissa farkuissa. Selkärankani ei ole enää niin kauniisti kuopalla. Vatsalihakseni ovat kadonneet (mulla oikeesti näky vatsalihakset enkä takuulla ole tehnyt niiden eteen yhtään mitään!). Ilta-aurinkoa on turha yrittää kuikuilla reisieni välistä, ei ole enää lihojen välissä pienintäkään rakoa.
Kaikki tämä kauheus on tullut pikkuhiljaa, ja kunnolla puhjennut kukkaan kevään aikana, uuden rakkauden tultua kuvioihin. Miksi, oi, miksi? Ei minua ole aiemminkaan miehet lihottaneet! (Mitä nyt edellinen kahdesti sai painoni hipomaa kuuttakymppiä.)
Se alkoi takapuolesta, valahti sieltä reisiin, nousi vatsaan, hiipi kylkien kautta selkään ja nyt vielä käsivarsiinkin! Seuraavaksi varmaan luisevat ranteeni ovat vauvamaisen pyöreät! Ei!!! Tälle on nyt tehtävä jotain! En minä voi olla "normaali"vartaloinen! Minun kuuluu olla ihanan pieni, kompakti. Joten...älä kerro kenellekkään...minä olen dieetillä. Ok, kyse ei siis ole mistään ihmedieetistä, mutta minun on nyt vaan myönnettävä, että olen ihan tavallinen ihminen, joka ei voi syödä enemmän kuin kuluttaa, ilman että se kohta näkyy jo ranteissa asti. Eli jos haluan palata entisiin mittoihin (ei suinkaan niihin kaikista pienimpiin, kymmenen vuoden takaisiin) on minun alettava syömään asiallisemmin. Ei enää herkkuja joka päivä, kevyempiä lounaita, ei kokaa muuten kuin herkutteluun (siis coca-colaa!), ei cupceikkejä mahan täydeltä, ei sipsejä päivittäiseen ruokavalioon jne.
Olen nyt reilun viikon ajan noudattanut uutta uljasta linjaani ja hyvin on mennyt. En tiedä olenko laihtunut (Poikaystävä sanoi etten ole - pöh!) mutta varmasti olen vähemmän syönyt. Ok, kävin vaa'alla. Painan nyt sen verran kun mitä kunto-ohjaaja toivoi minun painavan silloin kun olin 18. Hmmm...mutta silti! Minä en ole enää jäntevä. Ja liikuntaa en varmasti ala harrastamaan jäntevöityäkseni. Piste. Joskus voin ehkä vielä juosta. Mutta en muuta. Eli siis täytyy päästä eroon ylimääräisestä pehmeydestä ruokavalion avulla. Ja sen minä aion tehdä. Otin itsestäni todella vastenmielisen kuvan istuessani autossa ja se innoittaa minut tähän suureen tehtävään. Ja aion ottaa itsestäni uuden ihanan kuvan istuessani autossa sitten kun olen taas oma itseni :)
Tässä se karmiva kuva
This is all about me getting fat. I've always been the skinny girl, no matter what I eat or how lazy I am with exercising (sp?). I could eat cupcakes, chips, chocolate, cookies, brownies, ice cream... anything and it really didn't show. I thought I was superwoman who wouldn't have to worry about stuff like that...like getting fat. But guess what! I wasn't! I got fat! Even my f**king arms are fat now. And look at my belly on that pic! Jesus! I have to do something. Now. Before even my skinny wrists are history.
So I need to eat like normal people eat, no more chips for midnight snack. No more double batches of cupcakes, no more heavy lunches, no more giant size popcorn at the movies (eek!)...and actually it's not really that sad either. I can do it. I won't do anything I can't keep up with the rest of my life. I'm very serious. I will post another picture later this year. You'll see.
p.s. Didn't sew yesterday. Painted instead. Didn't do anything good tho. Need to go home and sew. I miss the sound of my sewing machine.
♥ Raisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti