keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Hyrrä!


Hyrrä!
Originally uploaded by Pinkkisfun
Tässä meidän uusin perheenjäsenemme - Hyrrä! Eikö ole hurmaava neitonen?!

Hyrrä tuli meille Viikin löytöeläintalosta. Siellä varoittelivat neidin hurjasta luonteesta, sanoivat etteivät lapset voi hoitaa sitä (siinä kohtaa meinas mennä pupu pöksyyn ;) ) koska se on niin äreä. Ja pöh! sanon minä! Hyrrä on sosiaalinen ja hauska pupu, kunhan sitä ei varomattomasti ota syliin. Mä olen Rhinon kanssa oppinut varomaan herkkää hipiääni, joten ei Hyrräkään ole päässyt puremaan, mitä nyt kerran ohi loikkiessaan maistoi mun reittä. Kaikki muut ovat kyllä tulleet hammastetuiksi, sillä eivät tajunneet varoa. Hyrrän ja Sokerin yhteiselon alkutaival ei ollut ihan ongelmaton, mutta loppujen lopuksi se meni hyvin ja nyt ne tulee hyvin toimeen keskenään. Jopa niin, että se on vaikuttanut Hyrrän ihmisiä kohtaan tuntemaan kiinnostukseen ikävällä tavalla vähentävästi. No, tärkeintä, että puput viihtyvät! Chris kantoi niille pihalta ison kukka-altaallisen multaa, kaivelulaatikoksi. Se on ollut ahkerassa käytössä - Hyrrä lennättää multaa ympäri niiden huonetta saaden aikaiseksi ihan kamalan sotkun. Ja sitte se levittää niiden vessakuivikkeet myös. Hmph. Ihana pupu kuiteski!

Viikonloppuna olin taas tosi ahkera! Meillä oli sunnuntaina päivällisvieraita ja tarjolla oli itsetehtyä seitansalamia ja luumuja alkupalaksi. Alkukeitoksi oli porkkana-kookoskeittoa tarjoiltuna itsetehdyn leivän kera. Salaatti koostui hummuksesta ja dippivihanneksista ja pääruoka oli aiemmin mainitsemaani aivoruokaa, eli savutofua, uunikasviksia ja pestoa (pestossa oli myös nokkosta). Jälkiruoaksi oli kotimaisia omenoita uunitettuna sellasen kaurakuorrutteen kans ja tarjoiltuna vaniljajäätelön ja vaniljakastikkeen kanssa. Kyllä siinä napa paukku.

Mulla on nilkka edelleen kipeä, äiti sano että nivelsiteet on mennyt. Mutta onneks ei satu silloin kun jalka liikkuu suorana eteenpäin, vaan kipu tuntuu kierrossa ja jos istun jalkani päällä. (mulla on ihan hirveesti asiaa ja pelkään, että jotain jää kertomatta ja asioiden tärkeys tuomatta esiin). Pystyn silti juoksemaan, ratsastamaan ja nyrkkeilemään jalalla. En kuitenkaan hyppimään, niin että kaikki paino olis sillä jalalla.

Viikonloppuna leivoin Animalialle Picture 1023
Vadelmaunelmia Picture 1041 ja Vohvelisankareita vuokaan Picture 1040. Risto Picture 1031 oli sitä mieltä, että häntä tarvitsee myös auttaa, joten hän otti oman osansa Picture 1025. HMPH!

3 kommenttia:

  1. Moi!

    Ihana Pupu ja niin on sen kaverikin... :)
    Samoin myös teidän Hauvat ovat ihania... :)

    Aija / PupuPupu

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aija! Kerron Hyrrälle ja Sokerille, ja koiruleillekkin tykkäämisestäsi ;) Laitoin sulle viestiä Madeby:n kautta - ja vielä kerran - olen pahoillani viivästyksestä, pidän erittäin tärkeänä asiana saada paketit ensi tilassa matkaan ja nyt kävi tämmönen kömmähdys :(

    R

    VastaaPoista
  3. Moi!

    Kiva jos viet terveiset Karvaisille Kavereille!!! :)

    Ja kiitos vielä pussukoista.
    Ja viivästys ei haitannut, mie kämmäsin ekana sen varaus/maksu jutun kanssa.

    Kaikki ok!!
    Hyvää syksyn jatkoa teille kaikille!! :D

    Aija / PupuPupu

    VastaaPoista