keskiviikko 13. lokakuuta 2010

jatkoa viikonloppuun


Picture 1057
Originally uploaded by Pinkkisfun
Mun piti jo eilen tehdä tää postaus, oli koko päivän Blossomit valmiudessa, mutta sitte tuli töissä koko ajan jotain, että jäi päivitys. Ja sitte sitä työpaskaa tuli niin totaalisesti ja kaiken lamauttavasti, että mä en ole siitä toipunut, enkä ihan vähään aikaan toivukkaan :( Niin, että nyt ajatus jostain ihanasta viikonlopusta tuntuu tosi vieraalta.

Emmä edes muista mistä mä olen jo kirjoittanut. Pöh. Lauantaina käytiin kaupassa, ostin kaksi vantaalla kasvatettua kurpitsaa Halloweeniksi. Kauniita. Ostin siis perusruoatkin. Meillä menee välillä ihan tolkuttomasti rahaa ruokaan. Toissaviikolla oli niin paljon tuoreita kasviksia (jotka aina pyrin ostamaan kotimaisena) ruokalistalla, että se vaikutti loppusummaan melko järkyttävällä tavalla. Tälle viikolle listaan pääty sitte enemmän ruokia, joihin raaka-aineet löytyy kaapista. Silti kauppalasku oli melkein 80 euroo. Vai olikohan se vähän yli. Tosta ruokaan uppoavasti summasta toivoisin pystyväni vähän nipistämään. Tähtään 50 euroon kuukaudessa, katsotaan miten onnistuu. Ja vaikkei onnistuiskaan, niin uskon, että sen yrittäminen jo auttaa vähentämään ylen palttista tuhlailua. Ja mulla on taas niin paljon ruokaa, että sillä ruokkis vaikka Lassin ja Pinjan koulukaveritkin (ellei ne sattuis olemaan niin kummallisia syöjiä), että periaatteessa 50 euroa 4:lle pitäis riittää. Koirien ruokaa ei lasketa mukaan.

Sunnuntaina oltiin siis siellä brunssilla Bistro Artesanassa. Chrisille sai siitä hienon idean: me voitais alkaa pitään ravintolablogia. Siis arvioida ravintoloita vegaanin silmin. C tekis omansa englanniksi ja minä oman arvioni suomeksi. Ja sitte laitettais siihen kuvia syömistämme annoksista ja itse paikasta. Saa nyt nähdä.
Bistro Artesana http://www.bistro-artesana.fi/ on uusi Helsingin Sörnäisissä sijaitseva vegaaninen lounasravintola, joka ilmeisesti tulee laajentamaan aukioloaikojaan myös lounasajan ulkopuolelle. Tai näin minä ainakin toivon!
Mä olin tehnyt meille pöytävarauksen melkein kaksi viikkoa aiemmin, sen jälkeen kun olin kuullut amerikka-teemaisesta brunssista (amerikkalaisessa ruoassa parasta on just aamupalat ja sitte leivonnaiset) ja siinä vaiheessa en tiennyt tulevaa teemaa (mutta tiesin, että päästään menee ilman lapsia). Täytyy myöntää, että olin vähän pettynyt kun meidän sunnuntaina tarjolla oli um..niin kun karjalaista tai sellasta vähän neuvostohenkistä ruokaa. Toisaalta taas olin ihan tyytyväinen, sillä tarjolla oli kaikkea sellaista, jota toivoinkin C:n saavan joskus maistaa, mutten itte tulis varmaankaan tekemään. Eli siellä oli lanttukukkoa, ruis-puolukkapuuroa, jotain tajuttoman hyvää kaurajuttua, korvapuustin oloisia pullia, joita C söi niin että napa paukku (ja kyllä meillä lähti pullat mun käsilaukussa kotiinkin - tuhmat!), mustikkapiirakkaa, ohrapaistosta, punajuurijuttua, salaatteja, pähkinätahnaa ja mitäköhän vielä...ainakin pieniä kovahkoja sämpylöitä.
Picture 1085
Siinä ensimmäinen annokseni.
Ja näin hyvää oli se kaurajuttu!
Picture 1090
Ja näin kovaa lanttukukon kuori :(
Picture 1091

Mulla oli kasa poneja ja kamera mukana, sillä monet kerrat töihin polkiessani olen ajatellut, että pitäis ottaa kuvia poneista ulkosalla. Ja matkalla syömään (vatsan hurjasti kurniessa, vaikka olinkin syönyt banaanileivän, mutta se oli jo kuuden aikoihin aamulla, kun en saanut kunnolla typerän selkäkivun takia nukuttua) pysähdeltiin välillä, ennalta mietittyihin kohteisiin kuvaamaan poneja :)
Picture 1067
Picture 1062
Picture 1094
Kotimatkalla käytiin malmilla yhdessä sikakalliissa mutta mielenkiintoisessa vanhantavaranmyymälässä. Löysin jonkun pölvästi pilaaman suloisen peuralautasen (75 cent) ja ponipalapelin!! 3 euroo!!!
http://www.flickr.com/photos/the_real_kittygirl/5071638386/in/photostream/
Maanantaina oli kuntoputkunyrkkeilyä ja se oli ihan superhauskaa! Innolla odotin, että ope saa juttunsa selitettyä ja me päästää potkimaan. Mun vasenta jalkaa riivaa edelleen rikkinäinen nivelside, joka haittaa sellasta sivuttaista liiketta, eli just etujalan kiertopotkuu. En saanut niihin mitään iskua, mutta takajalan olivat sitäkin jymäkämpiä.

Eilen en työkrääsän itkemisten takia turvonneiden silmieni kanssa kehdannut mennä nyrkkeilemään, joten menin yksinäni juoksemaan. Juoksin ihan sikahyvän juoksun - pitkään ja lujaa! Veikkaisin että n. 12 km, alle tunnin :) Hyvä hyvä! Siitä tuli jo parempi mieli ja päätin, että selviän. Vielä en tiedä miten pääsen tästä yli, mutta tiedän jo, että pääsen! (lyhyesti tapahtunut: inhoan työtäni, mutta olen oppinut poimimaan niitä asioita joista jopa tykkään ja sitten niitä, joita en inhoa ihan kauheasti ja keskittymään niihin. Välilläjopa tuntenut itseni ihan tärkeäksi. Eilen sitten saatiin tietää, että paljon tullaan muutoksia tekemään, niin että minulta otetaan kaikki ne asiat joita en inhoa ja joista jopa vähän tykkäsin pois, kaikki paska jää ja saan sitä vielä lisää. Eikö kuulosta ihanalta?) Hyvää tässä työjutussa on nyt jo se, että tiedä etten voi täällä jatkaa, muutoksen on tapahduttava. Ongelma on se, että olen ylipalkattu ja se mahdollistaa nykyisen elämäntapamme. Ehkä tilanne on toinen sitten kun Chrisilläkin on tuloja.

Että sellasta. Reidet ei osu yhteen.

r

2 kommenttia:

  1. I've never seen someone so cutely fucked up. I love your LTS necklace, that nails the look.
    Love ya avocado!

    VastaaPoista