Viikonlopun tapahtumiin, tai tekemisiin. Torstaina (jolloin siis meikkiksen viikonloppu alkaa, kun en perjantaisin näitä palkkatöitä tee) mentiin, eikä ku ehkä se olikin perjantaina treenien jälkeen...ihan sama. Viikonlopun aikana kuitenkin kävin Stockalla kuolaamassa astioita. Mulla on kaks täyttä astiastoo, paljon japanilaisia astioita, häälahjaks saatuja Gallo -lautasia ja iso kulho, Iittalan taikametsä -lautasia ja nyt mä hitto soikoon menin ostaa lisää lautasia, tarjoilulautasen ja ison kulhon, 120 €. Että silleen. Mutta tarvitsin niitä sunnuntain kuvauksia varten ja ne oli niin ihanat.
Ruokaa piti ostaa ihan hirveesti, että saan kaikki kaksien juhlien ruoat valmistettuu. Haettiin myös ilmanen koiranruokasäkki (joka 12:sta on ilmainen!), pupunruokaa ja heinää. Kirppikselläkin käytiin ja kierrätyskeskuksessa. Löysin nämä aarteet!
Lauantaina aamulla lähdin heti aamupalan jälkeen Jäkeen hakeen vanhuksilta astioita kuvauksiin. Ja toki käytiin parit kirppikset myös. Niistä ostoksista mulla ei ole kuvia, enkä enää edes muista mihin rahani käytin, kun on niin paljon kaikkea uutta nyt. Mut yhden, hienoimman, muistan: Peltinen, pyykinpesukoneeksi naamioitu pyykinpesuainerasia. Se oli uusi, jonkun tyhmän liikkeen myymä, sikakallis, mutta niin hieno, etttä unohdin periaatteeni hetkeksi. Ja siis ostin sen :)
Ja sitte kotiin ruoanlaittoon!
Tein kolme erilaista salaattia: bulgur, kukkakaali ja pasta. Yhden ontoksi kaiverrettavan leivän. Kookos-porkkanakeiton, mustapapupihvit paistovalmiiksi, aleksanterinleivoksia, runebergintorttuja (epäonnistu, mutta osaan nyt korjata sen) ja suklaa-vadelmakeksejä sekä ystävänpäiväpusseihin tein suklaa-digestivekeksejä.
Sunnuntaina sitten keräsin astiota, ruokia, kukkia, meikkejä, vaatteita, ihmisiä ja vaikka mitä kasaan. Nea teki mulle meikin, josta osa on nähtävissä tossa pusukuvassa ja paremmin sitte kirjan kannessa :)
Kuvaukset meni hyvin, vaikken oikeen ketään saanutkaan paikalle. Pieni katkeruuden häivähdys on havaittavissa, kun totean kuvanneeni ystävänpäivän kuvaukset ilman ystäviä :(. Mutta onneks oli työkaveri ja sitten Nea, jonka tapasin tokaa kertaa! jotka pelastivat koko jutun!
Uskon, että saatiin hienoja vaihtoehtoja kansikuvaksi!! Jes!
Nii, torstaina luin kädestäni tälläisen viestin. Eli mulla oli lääkäri. Oli niin ihana mennä sinne ja kertoa, kaiken olevan ihan niin kuin asiat on ollut joskus ennen koko helvetin masennus episodia! (mun oli ihan pakko ottaa tommonen kouristuskuva, kun mulla on niin luiset kädet. Ne on tosi lääkärintarpeessa olevan näköiset!) Lääkärikäynnillä kävin myös vähän törsäämässä (kerroinko tästä jo?), ostin niitä karkkeja ja sitte tän leikkileivostelineen.
Mulla on Helunalle edelleen jotain ompelu-juttuja tehtävänä ja sitten Animalia tarvitsee muutaman pussukan. Niin ja lauantaille pitäis tehdä kakku, mutta muuten mulla ei ole mitään tilauksia tai muita velvotteita! Ihanaa! Älkää ymmärtäkö kuiteskaan väärin, tilaukset on tietty kullan arvoisia ja ne tietää mulle töitä, mutta nyt on ollut niin paljon kaikkee viime aikoina, että on ihanaa ajatella, että vois ehkä keritä tehdä vaikka koruja ihan luovalta pohjalta. Mulla on edelleen viimeviikolla tulleet koruosat paketeissaan ja pinnejä ja muita aarteita, jotka on tulleet jo useampi viikko sitten on edelleen koskemattomina. Kun ei ole ollut aikaa.
Ihan pikkiriikkisen olen jotain askarrellut, tai ainakin yrittänyt...
Huomatkaa miten Kenai sotki kuonomehullaan ton paperin! Mun äitillä oli aina Tiimarista ostettuja isoja kartonkeja sellasen viinipullokaapin takana säilössä ja mun mielestä ne oli aivan ihania. Äiti aina välillä intoutui tekemään kortteja. Ne oli yksinkertaisia, mutta silti niin ihania. Se ei koskaan askarrellut meidän kanssa. Mä olisin kyllä halunnut. Ehkä mä siks olen tällänen ;)
Tän sain tuunattua. Ostin kirppikseltä viikko sitten kahdella eurolla. Toi oli semmonen ruma, haalean puunvärinen rötiskö, keskellä oli joku kolo jonka pikkukakkusella peitin ja muutenkin laitoin sitte koristeeksi niitä kakkusia. Kun ne on niin söpöjä. Kakkuset maalisin ite joku yö. Kimalteet on ihania ♥
Ei sitte varmaan muuta tällä kertaa.
Paitsi, että kiitos kaikille, jotka olette jo osallistuneet Helmikuun Haasteeseen! Ihanan paljon on herkkuja kerääntynyt kommenttiosioon!! Kyllä mä tilla määrällä korotan jo palkintopottia! Voisin laittaa vaikka jotain muotteja siihen, täytyy kattoo kotona mitä kivaa keksin!
No nyt mä meen! Kylläpä tuli paljon kuvia!
Hauskaa Ystävänpäivää!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti