Tässä kuitenkin blogini ensimmäinen (?) kirja-arvostelu, kirja on Kaarina Davisin "Irti oravanpyörästä"
Totta puhuakseni mulla on vielä muutama sivu jäljellä, mutta en malttanut pidättäytyä arvostelemasta just nyt kun teki mieli. Kirja-arvostelut varmaan oikeasti noudattaa jotain kaavaa, että lukijan on helppo päästä kärryille, mutta mulla ei tietenkään ole mitään kaavoja (oikeesti Tehtaan ovessa on hameen kaavoja odottamassa, että pääsisin vaatteidenompelupelostani - ei tule tapahtumaan vähään aikaan) joten tästä tulee ehkä vähän kaoottinen arvostelu.
Asiaan!
Olen varmaankin jossain mainoksessa tai jossain kirjaan alunperin törmännyt, ja siitä vähän kiinnostunut. Sitten eräässä lukemassani blogissa oli kirjasta arvostelu, jota en vauhtipäissäni (tällä ei ole sitten yhtään mitään tekemistä minkään laittomien kemikaalien kanssa! ihan omat kehoni luomat vauhtitilat oli silloin meneillään) malttanut lukea, tämä kuitenkin entisestään syvensi haluani lukea ko. kirja. Mutta asia unohtui, kunnes viime kirjastokäynnilläni kirja oli laitettu siihen esiin, minua varten. Olen kirjaa suorastaan ahminut, mitä kaikelta muulta elämältä olen kerinnyt. Aihe on kovin mielenkiintoinen - pyhä lupaus itselle - Kyllä minäkin vielä joskus tästä pyörästä hyppään pois!
Kaarina viettää kovin kulutuskeskeistä nuoren naisen elämää Tampereella, palaa työssään loppuun, ottaa virkavapaata, miettii asioita, muuttaa maalle, sielläkin jatkaa luonnosta irrallaan olevaa elämäänsä, perii ränsistyneen kesämökin ja 5 hehtaaria metsää, eroaa miehestään, alkaa opiskelemaan ympäristöalaa (tai jotakin sellaista) ja lopulta tajuaa, mistä hänen elämässään on kyse, miten juuri hän tulee onnelliseksi.
Kirja on aivan ihana, pehmoinen ja houkutteleva. Kaarina ei minun mielestäni ole kovin kaksinen kirjailija, mutta aihe on niin koukuttava, ettei kirjailijan puutteet haittaa.
Kirjaa lukiessa minulle tuli tarve tarkistaa kasvimaani kunto (katastrofaalinen) ja poimia sieltä sitkeän piparmintun lehtiä ens talven teevarastoiksi. Mä olen teehullu, viime talvena vai oliko se sitä ennen ihan sama, ostin jos jonkin laisia teepaketteja, kaikkia ihania yrttiteitä, luomua, maustettuja kaikkia ihania houkuttelevia paketteja - ja maksoin niistä maltaita. Teevarastot vaan kasvoi ja kasvoi. Sitte laitoin hanat kiinni ja päätin, että kaikki on juotava pois, ennen kuin yhtään uutta pakettia voin ostaa. Ja sillä tiellä olen vieläkin. Juomassa varastojani tyhjiksi. Sitte päätin, että nyt kesän aikana kerään itse omat teeainekseni. Pääasiassa sitä piparminttua, mutta aion tässä opiskella mitä muuta voisi kuppiinsa liottaa.
Lauantaina kuvaukset. Olen siitä innoissani, koska haluan saada kirjan valmiiksi! Olen niin huono sietämään keskeneräisiä asioita. Tässä kohtaa vois joku meillä käynyt naurahtaa, kun koko koti on niin kesken kun olla ja voi, mutta uskokaa pois - kyllä se syö mua.
Olen ollut koko viikon todella väsynyt, siis niinku fyysisesti. Tai siis olen päätellyt, että työpaikan vaihdos on tosi rankkaa, vaikka itse työ muuttuisikin miellyttävämmäksi ja paremmaksi. Mutta kaikki ne uudet asiat ja ikään kuin varuillaan olo - huh! Raskasta! En ole jaksanut nyrkkeilemässä käydä, kun on niin puhki kotiin tullessa. Edelleen tykkään siitä paikasta, työkaverit vaikuttaa reiluilta ja toinen jopa turvalliselta!
Olen nyt myös perjantait töissä, en tarvii enää vitutuksen takia yhtä palkatonta vapaapäivää viikossa. Tarvittaessa voin pitää maanantain vapaana, jos siis kirjan tekemiseen tai Pinkkikseen tarviin "lisäpäiviä". Työmatka on luullakseni suht saman mittainen, ja ehkä jopa parempi laadullisesti kuin edeltäjänsä, joka oli siis aivan ihana, meditatiivini. Tää nykyinen on ehkä enemmän voimaa antava, kuin rauhoittava. Upeaa metsää jonka halki pyöräillä. Kur.
Elämä odottaa!
R
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti