perjantai 17. kesäkuuta 2011

Toys toys toys

Toys, toys, toys, I'm looking for a good time


Toys, toys, toys, get ready for my love

Toys, toys, toys, I'm looking for the good time

Toys, toys, toys, I'm ready for your love

Osa teistä on varmaan liian nuoria muistamaan tollasta biisiä, osa ei ollut syntynytkään silloin kuin meikäläinenkin sitä nuorkan discoissa hikipäissään joras. Sabrina Isotissi ei tietenkään laulanut leluista, vaan pojista. Vaikka sama asia ne sille varmaan oli ollut.

Eilen vihdoin ja viimein tuli se samperin paketti! Täynnä kaikkea niin hienoa! Ja arvatkaa onko mulla kuvan kuvaa - Ei ole. Kodit alkaa pikkuhiljaa oleen valmiita. Kaksosten koti on vielä pahiten kesken, mutta uskoisin, että ens viikolla, kunhan saan pieniä saranoita, saadaan se lopulta valmiiksi. Saranoita tarviin keittiön kalusteeseen. Ajattelin ainakin yrittää tehdä sen yhteistyössä Chrisin kanssa, ettei tarviis ostaa. Mimin koti on wc:n peiliä ja mahd. seinän pinnoitusta vaille valmis. Bambilta puuttuu edelleen pönttö ja lavuaari. Kaksosilta kaikkee.

Toissapäivänä tuli yks kirja, jossa kaavoja nukkejen vaatteiden tekemiseen. Olen vasta kopioinut niitä, ja ehkä tänään pääsen tekemään takkia. Mulla on pari tosi ihanaa kangasta, jotka olen kirpparilta haalinut pieniä tekoturkiksia varten. Ja nyt niihin on kaavatkin!

Katselin tossa kalenteriani, (jota en kyllä ole muistanut päivittää, joten oikeesti nää asiat ei edes ole siellä kalenterissa, mutta en keksinyt muutakaan aloitusta) mulla on ihan huikee määrä sosiaalisia tapahtumia tiedossa! En tiedä pitäiskö tästä jo vähän ahdistua. Ei! Kun olla innoissaan! Tekee just hyvää mulle!!!

Lauantaina: Skräpätään Sarilla niin, että saksia joudutaan terottamaan välillä ja perunasta tekemään lisää liimaa! Ja syödään niin, että napa raikaa!! Ja se ihana voimistuttava seura!!! Vitsi! Sinne vois kyllä jäädä yöksikin, mutta Chrisin on niin hankala saada nukuttua ilman mua, etten raaski. Ja ehkä mä oon muutenkin vähän huono nukkumaan muiden nurkissa. Mutta varmasti siellä saa ihan sydämensä kyllyydestä taas sivuja tehtyä. Sitä ennen täytyy leipoa ja tehdä jotain muuta herkkua. Ihanaa! Teen niitä raparperipikkareita, jos vaan on raparperit kasvanut tarpeeksi.
IMG_7298
Näitä mitä kuvan oik. reunassa on päällystämättöminä. Tai siis onhan niissä vispi, mutta siirappi puuttuu. Pahoin pelkään, ettei raparperit kuitenkaan ole vielä ennättäneet kasvaa, kun silloin jouduin ottamaan ihan pienimmätkin. No, jotain herkkua varmasti keksin.

Maanantaina on palkaton vapaapäivä, mennään Amerikkalaisen kanssa keskustaan. Mulla on lääkäri. Käydään Hobby Pointissa hakemassa nukkekotitarpeita (lapio, tapettia, saranat, muovailumassaa, listaa, ja varmaan balsaa, että mäkin voin työstää jotain puujuttuja, ja jos siellä vaan on, niin velcroa jossa ei olis liimaa - inhoon sitä. Mun sakset inhoo sitä. Mun ompelukone inhoo sitä.) ja sitte ostetaan Arnoldsilta uusia vegaanisia tummasuklaa kookos donitseja!!! ♥ Ja mennään Silvopleehen syömään! Eikö ole aikas ihana suunnitelma!

Keskiviikkona olen menossa ihanan ystävättären kanssa syömään ja leffaan. Mennään japanilaiseen. Elokuvasta ei vielä tietoa.

Sitte olis viikko tyhjää ja seuraavalla viikolla, Heinäkuun 7. on Koiraryhmän tapaaminen, johon olen päättänyt mennä.

Ehkä mä saan tuuletettua itseäni niin, etten enää olis näin *tämmönen*.

Ai nii, siinä paketissa mikä tuli, oli myös paaaaljon vaatteita, ja yhdet saappaat. Joitain ennätin jo kokeilemaan - ihania. Mutta kaikessa meni niin paljon aikaa, että jäi ihan kesken kaikki järkkäilyt ja muut. Mutta innoissani olen! Se on mulle ihan parasta! Olla innoissaan.

Eilen pelattiin pitkästä aikaan Unoa. Lassi tykkää siitä niin kovasti Sen takia me sitä pelattiinkin, kun nuori mies on ollut niin känkkäränkkä, katsoin parhaaksi vähän pehmitellä. Se on alkanut puhumaankin ihan hassusti. Esimurkku.

Pinja tulee tänään! Onneks siinä on vielä sitä pehmeetä lapsellisuutta jäljellä. Sellasta söpöyttä ja tietynlaista taipuisuutta. Lassi on semmonen jästi, ettei siihen pysty mikään. (Ihan niin kuin minäkin!)

Tiesittekö, että noi mun nuket on kokoelma minuja? En ole kyllä ampunut tai edes ampumassa ketään, mutta tietyllä tapaa tykkään aseista, ja kaipaan sellasta jotain tasapainottamaan kaikkea tätä ultrasöpöä ja pehmeetä sateenkaarimaailmaa.

Ei mulla sitte muuta. Pahoittelen kuvattomuutta!

♥ Raisa


1 kommentti:

  1. Sulla on ihana blogi :) Ja kuolaan aina MadeByssä sinu tekosia ;D

    VastaaPoista