Myyty! osa 2

vieläkään ei ole kuvia. Sain sentään kameran akun lataukseen. Painava asia on ihan lopussa, jos ette jaksa koko lätinää lukea. Ymmärrän kyllä.

Takaisin tarhalle. Siellä paikan päällä oli niin siinä hetkessä kiinni, ettei ajatellut, että onpa tää surkeeta. Niissä kohdin kylläkin, kun oli selkeästi loukkaantuneita tai todella arkoja koiria. Mutta pääasiassa se oli mahtavaa olla niiden kanssa, antaa hetki hellyyttä ja rakkautta, valaa niihin ehkä ihan himpun verran uskoa siitä, että kaikki ihmiset eivät ole pahoja.
Tietenkin meidän läsnäolo myös järkytti niitä koiria, tuli tappeluita ja häiriökäyttäytymistä (toisella tarhalla oli sokea koira, joka oli todella hermostunut meidän siellä olosta), mutta kyllä ne rauhottu ja oikeesti myös nautti meidän rapsutuksista ja herkuista.

Lauantaina tarhalta lähtiessä oli todella tyhjä ja jotenkin apaattinen olo. Vaikka me kuinka hankitaan niille koteja niin aina tulee uusia tapauksia, mikään ei muutu. Venäläiset (siis toki ongelma on maailmanlaajuinen, mutta me nyt satuttiin olemaan just Venäjällä) eivät vaan arvosta koiriaan, ne on ihania pentuina, mut sit kun ne kasvaa isoiksi, syö liikaa, vaatii liikaa kaikkea, niin silloin ne hyvässä lykyssä kiikutetaan suoraan tarhalle tai pahimmassa tapauksessa viedään metsään ja sidotaan puuhun tai jotain muuta yhtä kammottavaa.

Lauantain iltana mentiin hyväksi kehuttuun Japanilaiseen ravintolaan syömään. Siellä oli paljon vegaanisia ruokia, eikä vaan susheja, kaikkea :)
Se oikeesti olis varmaan ollut todella hieno kulinaristinen kokemus, jos meitä ei olis ollut kahtakymmentä, vaan joku helppo vitonen. Mutta meitä oli siis iso porukka ja siellä tais olla yks englanninkielentaitoinen tarjoilija, jolta vei n. puoli tuntia ottaa meidän tilaus. Ruokia toimitettiin ihan sattumanvaraisesti pöytään. Mulla tais olla jo kolmas laji meneillään kun vieruskaveri ei ollut saanut kaljaa kummempaa. Minä söin 3 avocado nigiriä ♥, misokeiton ♥ ja vihannestempuran, joka oli kylmä! Yök. Tempura on ihanaa, mutta ei todellakaan kylmänä. Kaikilla muillakin, jotka annoksen otti oli sama vika. Ällöä. Alkuun jälkkärik tilasin mansikka sorbetin, mutta kun Sami tilas vegaanisen pinacoladan jossa oli kookoskermavaahtoa! en voinut vastustaa kiusausta, joten vaihdoin sorbettini pinacoladaan ja pyysin, että se tuotais jälkkäriksi.
Kesken ruokailun sain pinacoladani, ja vielä jälkkäriksi sorbetin...ihan ei kielimuuria ylitetty, mutta mitä sitten.

Ja sit hotellille nukkumaan. Hetken aikaa notkuin silmät ristissä Aijan ja Tanja E:n kanssa hotellin yökerhossa, mutta ei siitä mitään tullut kun väsytti niin kovasti.

Aamulla oli hotellilla aamupala, siellä ei juuri mitään syötävää, onneks oli oma pikapuuro mukana :)

Hotellilta käveltiin torille, jossa oli pari hassua kojua. Vieressä oli sitten kauppahalli, jossa oli enemmän nähtävää. Ostin sieltä maatuskan. Hassun sellaisen, jossa oli päälimmäisenä Osama Bin Laden, sen alla Saddam Hussein jne.
Siellä oli aika kuumottavaa. Melkoista tuputtamista, mä koen sen ahdistavana. Siinä oli vielä hetki aikaa, joten menin kuvaamaan ympäristöä. Olin aamulla saanut otettua ehkä kaksi kuvaa Angelinasta. Mä en kehdannut tehdä sitä avoimesti, joten se piti tehdä muilta piilossa :)

Ja sitten multa loppu akku. Jotain yritin ottaa sillä kamerakännykällä, mut aika onnetonta se oli.

Torilta mentiin Olgan tarhalle. Viipurissa on siis kaki koiratarhaa, joita Viipurin Koirat ry tukee, Irinan tarha, jossa n. 200 koiraa ja Olgan tarha, jossa n. 50 koiraa. Nämä leidit ovat alunperin pyörittäneet yhtä tarhaa yhdessä, mutta kuten joskus tyttöjen välillä, niin näillekin tuli riitaa ja nyt tarhoja on kaksi. Olgalla on ollut muutenkin huono onni matkassaan, sillä hänen tarhansa oli alunperin kaupungin mailla, kaupunki halusi tontin parempaan käyttöön ja ajoi Olgan koirineen pois. Olgalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä koirat omalle pihalleen, keskelle asuttua aluetta. Joku ystävällinen sitten vielä tuikkasi Olgan asunnon tuleen, niin että Olga joutui jonkin aikaa asumaan pihallaa olleessa asuntovaunussa, koirien kanssa, otaksun.

Olgalla ei oltu kauaa, alue oli sen verran pieni, että siellä ei voinut silleen hengata ja vapaasti rapsutella häkeissä olevia koiria tms.

Olgalta matka jakui Karuselliin, paikalliseen tavarataloon. Ei siellä oikein mitään ostettavaa ollut, kun en mistään mitään ymmärtänytkään. Onneks oli joitakin kielitaitoisia, niin sain edes jotain pientä haalittua.

Ja takas Irinalle. Innan, Hannan ja Samin kanssa alettiin madottaa koiria. Huh mitä hommaa! Saatiin arviolta n. 20-30 koiraa madotettua. Alotettiin pienimmistä pennuista, ne meni kahta lukuunottamatta ok. Mut sitten oli kaksi oikein arkaa tapausta, joita ei meinattu millään saada kiinni (minä jopa ryömin niiden pimeään koppiin, jonne joku ryökäle oli kakannut...). lopulta kun niitä meinas saada kiinni, niin toinen huusi ja ulisi niin, että ei siihen uskaltanut koskea. Toinen taas puri ja temmelsi niin, että ote lipes. Lopulta nostin pentu kerrallaa ne niskasta kopin katolle, jossa Inna apureineen odotti matolääke maksamakkaraan piilotettuna. Mä sain pienet hampaan jäljet rystysiini :)

Sieltä jatkettiin isompiin pentuihin, ne olikin helpompia, vaikka oli sielläkin arkoja tapauksia. Ongelmia aiheutti enemmänkin yks hullu tapaus, joka oli siis aivan ihana, mutta kävi niin ylikierroksilla, että söi jopa Innan kädestä kumihanskan... sille olis todella tärkeetä löytää koti mahdollisimman pian, ennen kun se on ihan mahdoton isokokoinen koira. Samoin siellä oli semmonen musta "teini", joka puri mut ruhjeille ja mustelmille, ihan vaan koska ei sille kukaan ollut opettanut, miten ihmisten kanssa leikitään. Sekin olis tosi tärkeä saada pian jonkun jämptin ihmisen hoiviin, ennen kuin on liian myöhäistä.

Sitten siirryttiin yhteen aitaukseen, jossa oli vastikään tulleita koiria. Siellä haasteena oli yliarat koirat. Siellä meillä meni varmaan eniten aikaa. Näin kuinka koirien vesiastiassa kiemurteli jotain, varmaan hyttysen ööh...poikasia. Ja yks koira merkkas sen veden... se vesitilanne oli kans jotenkin niin ahdistava. No, ei siitä sen enempää!
Viimeset madotettavat oli jotain ehkä toipilaita tai jotain, ne oli kuitenkin sellasessa pihakopperossa, aivan liian monta koiraa ihan naurettavan pienessä tilassa. Mut niitä ei varmaan vaan voitu laittaa muiden sekaan. Arkuuden tai kiusatuksi jotumisen estämiseksi. Siellä oli yks ihan sellasen satukirjan maagisen ketun näköinen koira. Todella hieno, mut arka kuin mikä. Samoin siellä oli eka koira, johon ihastuin. Nimittäin sirorakenteinen ajokoira, oikein kaunis yksilö, Ristolle tyttöystävämateriaalia. Ja sit meidän pitikin jo lähteä kotia kohti.
Joo, kotiin pääsin pahanhajuisena ja erittäin väsyneenä. Ja kotona, kun oli toipunut matkustamisesta (näitä iän mukanaan tuomia juttuja) tuli semmonen aurinkoinen olo sisällepäin. Seesteinen. Ei enää ollenkaan toivoton, vaan semmonen että hihat ylös ja hommiin!

Eilen olin hammaslääkärissä, sain sellasen yökiskon, etten puris hampaita niin pirusti yhteen. Sen sovittaminen oli melkoista puuhaa..musta tuntuu, että hampaat irtoo...ja niinhän multa sitten hammas lohkeskin :D Se on kyllä semmonen hammas, jonka olen vaan odottanut sirpaloituvan. Onneks kävi siellä, niin että sain sen saman tien korjattua.

Illalla kun kaivelin hampaitani, niin siinä vastikään korjatussa hampaassa tuntu joku liikkuvan, ja niin minä sitten sain sen väliaikaispaikan ja palan omaa hammasta irti. Nyt siinä on jäljellä n. 1/3 hammasta...kyse on vielä aika näkyvästä hampaasta, ei tee mieli hymyillä...se tuntuu ihan hassulta, jotenkin se tuntuu tutulta ja kovin lapselliselta. Ihan kuin muistaisin miltä lapsena tuntu, kun maitohampaita oli irronnut ja niistä jäi koloja.

Sitten siihen painavaan asiaan. Kunpa saisin sen oikein  ulos.
Minä, ja ne n. 200 tapaamaani koiraa, toivomme oikein isosti, että kun mietitte koiran hankintaa muistaisitte, että Viipurissa (ja Romaniassa, Espanjassa, Tallinnassa jne.) on satoja (tuhansia) koiria, odottamassa uutta mahdollisuutta olla jonkun "oma" koira. Teidän ei tarvitse pelastaa koko maailmaa, sille yhdelle koiralle riittää, että pelastatte hänen maailmansa.
Tarhoilla olevat koirat eivät ole yhtään sen huonompia kuin kalliilla rahalla ostetut "hienot" rotukoirat. Useimmiten nämä kodittomat ovat terveempiä ja kuuliaisempia kuin tehtaillut pennut. Tarhoilta löytää kaiken ikäisiä, kaiken kokoisia, arkoja, reippaita, säikkyjä, rohkeita, liikunnallisia, lötköpötköjä, kaikenkarvaisia koiria, jotka vaan odottavat sitä omaa ihmistään. Osan koirista voi "pelastaa" ikävältä menneisyydeltä, jos sellaisen kokee omaksi jutukseen, varmemman päälle pelaava ottaa tarhalla syntyneen pennun, jolla ei ole  huonoja kokemuksia ihmisistä. Riski, että joku "menee pieleen" on yhtä suuri rotukoiraa otettaessa.
Säälistä näitä ihania yksilöitä ei tule ottaa, eikä hetken mielijohteesta, aivan kuten ei mitään muutakaan eläintä. Mutta jos koiran hankinta on ajankohtaista, niin muistakaa silloin, että tarhoilla on satoja ihmisten hylkäämiä erityislaatuisia loistoyksilöitä. Mä laitan huomenna niitä kuvia, mutta tässä linkki Viipuin Koirien sivuille Mä koitan saada illalla kuvat vihdoin ja viimein koneelle, niin voin kertoa enemmän niistä, jotka teki minuun erityisen vaikutuksen ♥
Ja lopuksi vielä yks ihana kuva, jonka luvatta "lainasin" Tanja E:ltä. Nyt mua alkaa itkettää.

moikka.

♥ Raisa