keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Raisan ABC

Musta on aina ollut hauska lukea joitain yksityiskohtia ihmisistä, niiden ei tarvitse edes olla julkkiksia! Riittää, että ne osaa vastata muutakin kuin tyypillinen teinivastaus :" emmätiiä". Niin, ajattelin, että olis hauska tehdä Raisan aakkoset Gloria lehden tyyliin :) Näitä ei ole kauheasti mietitty, kunhan tapoin aikaa henkilöstöpalaverissa, eli voi olla, että jotain oleellista ja tosi tärkeää olis jäänyt pois.

Askartelu. ´Minusta itsetekeminen on niin hauskaa, että usein teen ennemmin itse, vaikka olisikin taloudellisesti kannattavampaa ostaa kaupasta tms. Käsin tekemällä tulee tehtyä konkreettisesti jotain, se on minulle tärkeää. Arvostan myös muiden itse tekemiä juttuja massatuotetta enemmän, ne ovat persoonallisempia ja minusta on mukava tukea pientä yrittäjää, ennemmin kuin jotain jättilaitosta.

Blythe. Pienenä leikin intohimoisesti Barbeilla, vaikkakin suurimmat tunteet saivat My Little Ponyt. En kuitenkaan koskaan ole pitänyt itseäni nukkeihmisenä, en ennen kuin ostin ensimmäisen Blythe -nukkeni maaliskuussa Japanista. Sen jälkeen olen katsonut muitakin nukkeja uusin silmin, ihan vain todetakseni, ettei ole Blythen veroista. Blythet ovat todella kauniita ja monipuolisia. Ne innostavat tekemään itse (vaatteita, huonekaluja, koruja)!

Chris. Ihmeellinen aviomieheni. Chris arvostaa minussa niitä minun pieniä (isoja?) oikkujani ja epätäydellisyyksiäni, joita olen aiemmassa elämässäni joutunut puolustelemaan ja piilottelemaan. Chris tykkää siitä, että räjähtelen, enkä "ole niin kuin muut" :)

Damn. Kiroilu. Manaaminen. Kiroilu on ihanaa, taiten tehtynä. Minusta on ihanaa, kun aikuinen nainen kiroilee vähän. Jatkuva kiroilu on rumaa. Lasten - ja miesten suuhun kirosanat eivät sovi. Mitä tyylikkäämpi nainen sen suuremman vaikutuksen ärräpäät tekevät

Eläimet. Pienenä tykkäsin eläimistä silleen kun lapset niistä tykkää, ajattelematta sen enempää että niillä olisi omaa tahtoa tai muuta. Minulla oli teininä lemmikkejä, joiden olemassa olon saatoin unohtaa viikonlopuksi, ollessani jossain riekkumassa. Äiti antoi ne pois joka oli kyllä ihan oikein, mutta kamalaa. Parikymppisenä otin oman koiran ja hän (ihana Tyttö) opetti eläimistä paljon. Vegaaniuden myötä kunnioitukseni eläimiä kohtaan on kasvanut huimasti, vai ehkä sittenkin eläinten kunnioittamisen myötä minusta tuli vegaani. Koitan elää niin, että jos eläimet äänestäisivät meistä ihmisistä hyvät ja pahat,minä pääsisin sinne hyvien puolelle :)

F tähän en ole keksinyt mitään vielä.

Gaga. Mukavan raikasta musiikkia, vaikken yleensä mistään tanssimusasta pidäkkään.

Hevoset. Erityisesti ponit. Ovat ihania. Pörheitä ja hyvän tuoksuisia, varsinkin korvien sisältä.

Ilo. Jos sitä ei olis niin ei olis minuakaan.

Japani. Ihmeellinen, kaukainen maa, jossa kaikki on niin söpöä ja pientä. Jopa coca-colaa kuljetettiin Tokiossa pienellä kuorma-autolla, jota ohjasti coca-cola -haalariin pukeutunut pieni mies. Olen käynyt siellä neljästi ja toivon voivani käydä vielä monta monta kertaa!

Sorry - tää jää nyt kesken - jatketaan huomenna!

Eilisestä vielä lyhesti. Oltiin lasten kanssa Tikkurilassa ostoksilla. Se oli ihan hassua. Ostin lapsille vaatteita ruokakaupasta. Siis Prismasta. Ja itelle löysin bambusukat - 70% ja yhdet trikoot samoilla alennuksilla. Mulle tuli ihan sellanen olo, että voitais olla semmonen "tavisperhe" joka kaupan pihalla syö nakkeja/lihapullia suoraan paketista kylminä. Mä oikeesti näin kerran Jumbossa ton tapahtuvan. Mun mielestä se oli jotain niin kummallista, että se vuosien jälkeenkin on elävän kummajaisena mielessä. (itse kyllä ongelmitta syön yskittäispakattuja vegenakkeja vaikka kaupan edessä [Ekolo, punnitse ja säästä, Ruohonjuuri], mutta ne ei olekkaan limaisia). Mutta siis mun mielestä sellaset tavikset (hyvässä milessä), jotka viettää hyvää tasapainosta elämää, syö kaupan vispipuuroa (joka sekin on mun mielestä todella kummallista) ja on kaikin puolin harmittomia, ostaa prismasta ja cittarista vaatteita, muutakin kuin alusvaatteita.
Takasin Tikkurilaan. Just kun olin saanut korttini syötettyä maksulaitteeseen alko hälyttimet soimaan jossain taka-alalla. Se ei mua säikäyttänyt laisinkaan, ne ei selkeästikään liittyneet minuun. Mutta ne olikin kaupan tai siis koko pienen kauppakeskuksen palohällärit jotka laukes ja kaikkien oli poistuttava kaupasta. Ihmiset jätti maksamattomat ostoksensa jälkeensä ja poistu. Kiva kaikki melkein ostetut pakasteet ja helposti pilaantuvat jutut...No, onneks me just ja just saatiin maksettua omamme ja päästiin pois ostoksinemme.

Lapst jatko matkaa isälleen ja minä menin kotiin tekemään koruja. Aivan ihania tuli!!!! Tässä kuvia

Nää on ihan parhaat!
Cassette tapes

Scissors

Pistols

Handcuffs

En ole vielä saanut niitä Madebyhin, mutta eiköhän ne aikoinaan sinnekkin tule. Sitä ennen multa voi kysyä vaikka sähköpostitse :) pinkkisfun(at)gmail.com

Tänään oli henkilökuntapalaveri vanhalla toimistolla. Vanhoja työkavereita oli hauska nähdä! Sain Vegetukusta tilaamani jututkin haettua Animalian toimistolta! Jee! Tilasin mm. lapsille paketillisen (30 kpl) nakkeja ja myöskin lapsosille hammastahnaa. Musta on tärkeää yrittää välttää kaiken maailman kemikaaleja just lasten osalta, kun ne on niin pieniä ja niillä on vielä niin paljon vuosia aikaa hankkia kaiken maailman kertymiä itseensä. Kerroin, vaikkette kysyneetkään :) Ja tietty tilaamani tahna oli vegaanista.

Nyt on ikään kuin tilauksessa paljon käsityöjuttuja - ihanaa!! Musta on kaikista parasta tehdä silloin, kun tietää että ne tulee tarpeeseen. Aika paljon tekee kans sellasta, kun on vaan jotain tehtävä.

Moikka! Oli taas hauskaa!

♥ Raisa

2 kommenttia:

  1. Eeei vitsit miten hirveän kivoja korviksia taas, yhy, yritän olla hirveän kauaa katselematta kaikkia sun tekemiä ihania korvakoruja kun en vois ite kumminkaan koskaan käyttää tuommosia, nimim. "20mm venytykset"

    VastaaPoista
  2. inkeri, Kiitos!

    20mm venytyksiinhän sais aika monta peruskorvakorukoukkua mahdutettua...

    ♥ Raisa

    VastaaPoista