Vuosisadan rakkaustarina

Yleisön pyynnöstä: Kun Raisa tapasi Chrisin ♥ (eli meidän tarinamme)


N. 4 vuotta sitten sai Vegfest lehteä vielä tilattua Suomeen (nythän sitä ei voi enää kotiin tilata, mutta pystyy kyllä isoimmista kaupoista ostamaan, mutta se on niin kallis, että on jäänyt ostamatta) ja tokihan minulle se tuli. Heillä oli sitten yhdessä numerossa teemana rakkaus. Lehdessä oli artikkeleita vegaanisista häistä ja pareista tarinoineen. Minä olin ihan puulla päähän lyöty - ne parit oli ihan tavallisia! Kukaan ei olis voinut ulkonäön perusteella sanoa heidän olevan vegaaneita, niin taviksia ne oli. Mielestäni tämä oli hyvin kiehtovaa. Itse olin ollut vegaanina vasta puolisen vuotta (tai 1,5, en muista) ja täysin sulkenut itseni kotimaisen vegeporukan ulkopuolelle kummallisilla kuvitelmillani: Olin ihan vakuuttunut, että kaikki vegaanit ovat risupartahippejä, tuomitsevia ja pelottavia kaiken tietäviä sisäänpäin lämpeneviä kummajaisia. Mutat Amerikkalaiset vegaanit olivat taviksia! Ihanaa. Annoin asian kuitenkin olla, sillä elinhän minä lasteni isän kanssa.
Aikaa kului, olin mieheni kanssa enää korkeintaan kavereita, hänellä oli oma elämänsä ja minulla omani. Kuvittelin, että se oli ihan ok tapa elää. Kunnes jostain kohtalon oikusta muistin taas nuo Amerikkalaiset parit ja samaisessa lehdessä näkemäni nettideitti -sivuston mainoksen. Googletin sitten "veggiedate" ja kappas! Siellähän oli juuri minulle sopiva mies! Hops! Näin helppoa!
Loin pikapikaa itselleni profiilin, jotta voisin ottaa häneen yhteyttä. Kolmeen päivään ei mitään kuulunut, kunnes hän ilmoitti pitävänsä hiuksistani...
Chris teki alusta alkaen hyvin selväksi, että hän ei mihinkään ryhdy, niin kauan kuin olen "varattu". Minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mitä tekisin, suhteemme oli kerta kaikkiaan niin pystyyn kuollut, ettei siinä ollut mitään pelastettavaa. Aiemmin se ei ollut minua haitannut, olimmehan ajautuneet tilanteeseen vuosien saatossa, mutta nyt, kun tämä amerikkalainen mies oli herättänyt minussa tunteita, joiden voimakkuudesta ja elinvoimasta olin ihan pää pyörällä. Minähän elän!



Muistan vieläkin, miten ennen ratsastustuntia otin sormuksen pois ja tunnin päätyttyä, kotiin päästyäni annoin sormuksen pois ja sanoin, ettei tästä mitään tule. Me oltiin siis kihloissa, ilman mitään vakavaa aikomusta mennä naimisiin.

Ja näin minun ja Chrisin suhde saattoi alkaa :) Ensin netissä n. kuukauden päivät, sitten menin käymään Portlandissa. Siellä iski järkyttävä ujous. En saanut sanaa suustani. Ääneni kuulosti ohuelta piipitykseltä, joten katsoin parhaaksi vaieta...Paljon me tehtiin kaikkea, käytiin eri paikoissa jne. mutta vähän jäi C:lle epävarma olo. Ja kaiken lisäksi hän asui Jenkeissä ja minä lapsineni ja toistaiseksi vielä eksänkin kanssa suomessa.

Sain kuitenkin houkuteltua Chrisin käymään täällä ja sillä se peli sitten ratkaistiin. Mulla oli tietenkin ihan erilaista itseluottamusta omalla maaperälläni. Palattuaan kotiin Chris kysi, että montako kertaa meidän pitää tavata, ennen kuin voidaan laittaa hynttyyt yhteen. No ainakin kolme, vastasin minä. Joten sain kutsun viettämään joulua Portlandiin. Lapset olivat isänsä kanssa sukuloimassa. Se oli sitten se kolmas tapaaminen ja vaikka hirveesti riidelttiinkin (niin netissä kuin oikeassakin elämässä) molemmat tiesi, että tää on se Oikea ♥ Palattuani takaisin Suomeen alkoi ankea odottaminen. Ja kotona oli vielä kylppäriremonttikin meneillään, eikä eksä meinannut millään löytää oma kämppää.
Äidiltä saadun lainan turvin minä sain asunnon lunastettua kokonaan nimiini, siinäkin kyllä oli monta mutkaa matkassa. Ja lopulta kevät koitti ja Chris muutti Suomeen. Hän oli myynyt suurinpiirtein koko omaisuutensa, luopunut koiristaan ja koko elämästään, ihan vaan aloittaakseen yhteisen elämän minun kanssani! Hassua tässä on se, että just ennen kuin löysin Chrisin, hän oli muuttanut Portlandiin, haaveenaan löytää joku mukava paikallinen tyttö ja asettua aloilleen tämän kanssa...mutta tulikin pieni punapää, kahden lapsen, yhden koiran ja kuolleen parisuhteen kanssa.

Ja siitä se meidän suhde sitten alkoi :) Naimisiin mentiin n. vuosi Chrisin tänne muuton jälkeen. Ensiks Jenkeissä kovin pienesti ja sitten myöhemmin kesällä isommin Suomessa.


Että silleen :)

Hyvä, mutta ihan kamalan lyhyt viikonloppu takana! Lauantaina oltiin Pinjan kanssa Jumbossa shoppailemassa. Tuntu, että ostettiin kaikkea ihan kauheesti. Lapsille. Piti mennä ostaa vielä lisää kaikkea kauheesti. Lapsille. mutta kaupat alko menee kiinni ja meillä oli tärkeä tapaaminen. Joten sovittiin, että mennään myöhemmin sitten ostamaan lisää kaikkea kauheesti. Lapsille.
Kovalla kiireellä ostokset autoon ja Saria tapaamaan Flamingon puolelle. Sarin kanssa sovittiin mitä tehdään Kirjamessuilla (Puputyttö on kutsuttu sinne näytöskeittiöön ja ilman Sari en pystyisi sitä tekemään). Oikeesti Sari kerto mitä se oli suunnitellut kyselevänsä multa ja mä en ollut suunnitellut yhtään mitään. Kun menen ihan lukkoon pelkästä ajatuksestakin.
Ja sitten keskusteltiin Sarin kanssa paljosta muustakin, mm. yhteisistä mahdollisista tulevaisuuden projekteista ;)
Illalla lasten jo nukkuessa tein paljon ihania koruja! Ja päivällä sain tehtyä yhden ihanan My Little Pony projektin valmiiksi :)



Osa koruista on jo päätynyt myyntiin! Äkkiä sieltä suosikkinsa valkkaamaan!


Illalla pelattiin Unoa, Lassi on ihan hulluna siihen :)

Sunnuntaina siivottiin, pestiin pyykkiä, ulkoiltiin, mä kuvasin nukkeja, tein taas yhden sarjakuvan. Tässä! Omenoita olen kuivannut toistakymmentä litraa. Pupuille ja Pinjalle. Mutta voi olla, että Pinja olis niille allerginen.

Perjantaina näin Puputytön Juhlakirjan lähes kokonaan, vähän harmittaa kun kuvia oli karsittu niin paljon pois. Mutta kuulemma ne oli keskenään niin epäsopivia, tai erilaisia. Tai jotain. Kun olis sen etukäteen tiennyt, niin ei olis tarvinnut "järjestää" kaikkia niitä juhlia ja vuokrata Gardeniaa jne. No, ruokaohjeethan siinä pääosassa on...
Apua! Vitsi, menin sitte eilen leikkaamaan Lassin tukkaa. Isänsä piti viedä se parturiin kiitoksena viimesimmästä lastenhoitoavusta (tai siis kun lasten piti mennä isälleen, niin ne ei menneetkään, kun sillä oli jotain muuta), mutta se sitten jäi...No, saksin Pimpulan tukkaa ja ajattelin, ettei se poikien tukan leikkuukaan niin kovin vaikeeta voi olla, kun se on kampaajallakin aina halvempaa kuin naisten hiustenleikkuu...voi kamala. Annoin Lassille tänään 20 euroo, et menee heti koulun jälkeen parturiin. Siis oikeesti se olis oikeinkin kivan näköinen tolla nykyisellä leikkauksella, jos se leikkaus olis oikein tehty, nyt se vaan törröttää ja on kaikin puolin kamala. Mutta siis oikeilla jäljillä olin :)
Tänään mummeli tulee hoitamaan lapsia, C ja minä mennään Animalian taidenäyttelyn avajaisiin, ihan niin kuin fiinit hipsterit. Mullakin on tukka kiinni ja hame päällä. Kiusallista, kun ihmiset selkeästi "mittaa katsellaan" asuani.
Ai nii, se vielä, että viikonloppuna valtasin yläkerran takaisin itselleni, siis Tehtaan. Laitoin tavarat omille paikoilleen ja myhäilin tyytyväisenä. Pupujen oveakin pidi auki ja koiria alakerrassa. Ja sitten tänään aamulla nöyrästi laitoin kaikki taas Kenaita varten valmiikis. Tyhjensin pöydän, niin että se voi hypätä sille kyttäämään ikkunasta meidän lähtemisiä...muuten se tyhjentäisi sen itse.

Järjetön hedari. :(
♥ Raisa