Brändeistä ja vaaleista

Vitsi, meillä on mahdollisuus saada kasvissyöjäpresidentti! Oikeesti! On se vaan hienoa! Mä olen poliittisesti niin häpeällisen valveutumaton, etten oikeesti tiedä mistään mitään. Jonkin aikaa sitten pikaisesti luin kaupan kassalla iltalehdestä jonkun 10 kysymystä ehdokkaille –jutun. Siinä kysyttiin mm. turkiksista ja lempiruokaa. Vastausten perusteella ehdokkaitani olivat Arhinmäki ja Haavisto. Jossain kohti oli hyvin selvää, ettei Paavolla ollut mahkuja, joten ehdokkaakseni valikoitui Haavisto. Mulle selvis vasta alle kaksi viikkoa sitten, että Haavisto ei tykkää tytöistä silleen kun pojat yleensä. Ja samalla selvisi, että tämä on kuulemma ollut iso asia otsikoissa vaalien alla. Näin hyvin olen ollut taas kaikesta ”oleellisesta” pimennossa. Niin kuin presidentin seksielämä olis ketään aiemminkaan kiinnostanut, miettikää nyt vaikka Ahtisaarta nakuna…mutta takasin asiaan! Mä myönnän ajattelevani poliitikoista aika kamalia asioita, mielestäni kaikki ajavat siellä vaan omia asioitaan, kavereittensa asioita jne., vähät välittäen yhteisestä hyvästä. Toki nekin asiat tulevat siinä sivussa jotenkuten hoidettua, ehkä enemmän kapinan pelossa, kuin muista yleisesti hyväksyttävimmistä syistä.

Ennen vaaleja luvataan mitä vaan, vaikka kuu taivaalta, jos joku sitä älyää pyytää ja mistään ei loppupeleissä olla oikein mitään mieltä, ettei kukaan (äänestäjät) vaan suuttuis ja antais ääntään sille vielä hajuttomammalle ja mauttomammalle ehdokkaalle. Tässä kohtaa mun on ihan pakko pienesti nostaa hattua ”persuille”, jotka on avoimesti ja isolla äänellä ajamassa asiaansa, olkoonkin asiansa väärä.. Mutta ainakaan eivät ole  ”kaikkien kavereita”.

Joten minä äänestän ”mutu”periaatteella, vähän seuraan mitä viisaammat asioista ovat mieltä ja sit se paljastus: jota ennen kuitenkin pieni pohjustus: ihmisillä täällä suomessa on kuitenkin asiat melko lailla hyvin (oikeesti, kyllä ne on), joten (paljastus) äänestän niiden puolesta, jotka eivät vaaliuurnille edes pääse, opaskoiria lukuun ottamatta: eläinmyönteisintä ehdokasta. Valitettavasti eläinasiat eivät kovin usein ehdokkaiden mainospuheissa näy (kun ei niiltä elukoilta ääniäkään heru), ja taas toisaalta, vaikka näkyiskin mä en olis niistä tietoinen, kun olen uutispimennossa. Hitto, mä olen lukenut niin viksujen ihmisten tekstejä viime aikoina, että mulla on ihan paranoidi fiilis näistä mun omista, tuntuu, että kohta joku on teilaamassa kaiken mitä kirjoitan ja osoittamassa kuin tyhmä mä olen. Sanotaanko näin, olen tätä mieltä kunnes jotain parempaa tulee kehiin :D

Ja sit niistä brändeistä. Pöh. Mulla meni tohon vaalitouhuun kaikki energia, en jaksa näistä enää jauhaa. Halusin vaan osoittaa kuinka höhlä olen tässäkin asiassa. Ja sitä ennen vielä yhteen ihan toiseen asiaan, joka kuitenkin liittyy myös tähän, vähän semmonen pohjustus ennen pohjustusta. Mun mielestä sellainen, joka tekee oman mitta-asteikkonsa mukaan jotain hurjaa, plääh! Siis hiirulainen, joka ottaa hurjasti jännittämänsä nännilävistyksen on minun silmissäni paljon rohkeampi, kuin hurjapää joka hyppää benjihypyn sillalta. Ja ihminen, joka lukee paljon ja oppii lukemastaan, että brändit on kusetuskupla ja vielä sisäistääkin tämän asian ja silti jaksaa uskoa, että Martha Stewart (brändi, ei ihminen) on jotain paljon parempaa, puhtaampaa, laadukkaampaa kuin vastaava tuote, joka ei ole Martha Stewart, on paljon hölmömpi kuin ihminen, joka ei ole lukenut niin paljoa ja on sitä mieltä, että Nike, Guess, Starbucks (jne.) ovat ”siis todella paljon parempia” kuin vastaavat ”merkittömät” (vähemmän markkinoidut) tuotteet. Mä olen just toi Martha Stewartia ihannoiva hölmö. Meillä on Martha Stewart  -sipulileikkuri (sain anopilta joululahjaksi), joka on kaiketi ihan romu (ollaan jouduttu jo teippaamaan, että pysyy kasassa), mut silti mun mielestä se pieni pyöreä logo siinä muovirungossa on lupaus jostain paremmasta (jostain puhtaammasta, reippaammasta ja tehokkaammasta). Että kuka tässä hölmö on? Minä vai Paris Hiltonia apinoivat kävelevät mainostelineet? (voi olla, että Paris Hilton on menneen talven lumia jo, kampaajalla ei ollut 7 päivää lehtiä!)

Hirveetä paasausta taas. Sorry.

Lauantaina olin todella tehokas (jos kirjoitan siitä tänne ehkä itsekin uskon siihen): hain kirjastosta pari talousopasta, vein Hesylle osan irtaimistostani, hurautin Järvenpäähän ensiks käymään Mirrillä, hain sieltä Barbien koiria ja vien mennessäni pokemon –juttuja. Kävikin niin, että Mirri oli myös karsintapuuhissa, joten sain laatikollisen hänen vanhoja barbien-tavaroita! Olin niistä ihan huisin onnellinen ja Mirri silmin nähden tyytyväinen saadessaan ne pois nurkistaan kotiin, jossa niillä on vielä elämää jäljellä. Ja koska minäkin olin tehnyt kotonani karsintaa oli minulla mukanani muutakin kuin niitä pokemoneja. Pari leffaa ja hillitön kasa Pinjalta jääneitä värikyniä.

Mirriltä menin äitille, jonne vein pikkuveljen avokkia varten kassillisen Hello Kitty krääsää. Sain äidiltä hieronnan J ja sellasen päähieronta härvelin, joita yhteen aikaan tuntu olevan kaikkialla. Olin toistaiseksi pystynyt välttymään sellaiselta, mutta siitä tuli niin hienot kylmät väreet, että halusinkin sellaisen itselleni, kun kerta äiti tarjos. Sain myös kassillisen omenia. Jouduin kyllä maksamaan niistä vitosen.

Tämän jälkeen tulin kotiin vatsa kurnien. Paistoin perunoita ja jotain soijapaloja jne. ja päätin päivän velvollisuuksien olleen tehdyt (miten toikin sanotaan). Laiskottelin lopun päivää. Tai en laiskotellut, mutta nautiskelin. Eli ompelin ja jatkoin karsintaa. Tällä kertaa enimmäkseen skärppitavaroiden joukossa.

Sunnuntaina iski krapula niistä barbien tavaroista. Edelleen pidän niiden vastaanottamista erittäin hyvänä asiana, opetuksena. Ja älkää ymmärtäkö väärin, ne olivat ja ovat aivan ihania, mutta tarvitsenko minä niitä? (jos ei muuta, niin Pinjan taloon ainakin mahtuu, ne mitä mun tytöille ei mene). Mutta just se, millä innolla mä otin ne vastaan, suurin osa oli sellaisia, joita mulla itellänikin ollut ja sitä kautta sellaisia kummallisen tunteen herättäviä ”pakko saada” (lapsuus takaisin?) ja sit päivää myöhemmin se hohto on kadonnut ja mulla outo fiilis niiden suhteen. Tänään vähän sama juttu, (ai nii! kun vein asioita kirppikselle ensin ajattelin, etten varmuuden vuoksi kiertele siellä yhtään, mut sit päätinkin toisin ja tein pikaisen kierroksen. Näin paljon kivoja juttuja, joita olis kiva laittaa esille ja olla niiden kivojen esineiden kiva omistaja, mut hähää! en ostanut mitään!!!) olin yhdessä paikassa ja sain halutessani ottaa sieltä jotain, en olis mitään tarvinnut, mutta ahneuttani otin kuitenkin. Ehkä mulla kuitenkin on toivoa? Kun edes jälkeenpäin tajuan, että olisin voinut toimia toisin.

Kommentteihin, ennen kaikkea Hölinä-Keijun koiranulkoilutuskysymykseen. Meillä mies hoitaa koirien ulkoilutuksen melkeinpä 100%. Mä vien niitä joskus satunnaisesti viikonloppuisin aamulenkille. Mutta Chris hoitaa viikolla esimerkillisesti koirien liikutuksen. Osittain jo ihan senkin takia, että se on vielä kotona kun mä lähden töihin ja se on kotona, kun mä tulen töistä. Eli sillä on huomattavasti enemmän aikaa. Ja sit se juoksee niiden kanssa. Mutta mitä niiden kanssa olen lenkkeillyt, voin sanoa, että Ristoa on maailman ihanin ulkoiluttaa, tai ainakin melkein, se kävelee suht reippaasti, välillä riehaantuu jostain ja silloin se on jotenkin junttimaisella tavalla super ihana. Kenai on aika kauhee, hihnassakin. Vaikkakin C on kovasti työtä tehnyt sen kanssa. Kenai tottelee hyvin, mutta käy vähän ylikierroksilla ja sählää.

Mun piti siitä kirjasta kirjottaa myös. Mutta en ole lukenut sitä vielä kokonaan. Alkuun oli tosi hyvä ja nyt ei enää niinkään. Ja kun kirjastosta hain muita kirjoja. Myöhemmin siis.

♥ R