perjantai 13. tammikuuta 2012

Pikainen päivitys siitä, kuinka hyvältä tuntuu

Tein itselleni lainojen  takaisinmaksusuunnitelma. Mä olen kuulkaas kesän loppuun mennessä maksanut luottokortin, joustoluoton (häät ja tatuointi) ja opintolainan hus pois! Jos siis pysyn hienossa suunnitelmassani. Ja miksen pysyisi!

Oikeesti, mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni sellainen tunne, että minä hallitsen rahaa, eikä raha minua. Sellainen pidättäytyväinen ihminen, joka maltilla kuluttaa voi ihmetellä, että mitä sitä nyt juhlimaan, mutta kaltaiseni huolettomat törsääjät, joiden oikeasti täytyy saada kaikki kivat asiat itselleen omaksi nyt heti, ymmärtävät mistä minä riemuitsen. Täähän on ihan mahtavaa. Eilen oli tilipäivää edeltävä päivä, ja mun tili ei ollut tyhjä! En joutunut soittamaan äidille, että auta vielä tämän kerran, vaan pystyin ihan itse omilla rahoillani maksamaan meidän perheen laskut. Itseasiassa tänään soitin äidille, että laitan tilillesi rahaa :D Kirjoista saatu palkkio, joka ikään kuin ylimääräistä rahaa, meni kokonaisuudessaan äidin tilille, koska olen sille huomattavan summan velkaa, talon kokonaan itselleni lunastamiseen liittyviä asioita.

Tänään, ihan pian, menen hakemaan Bakan, koulukiusaaja -nukkeni kotiin! Huikeeta! Tässä Illveksen ottama kuva, hän kustomoinninkin teki.


Eilinen PKS oli kiva, vaikkakin vähän sekava. Musta tuli uusien jäsenien "kaveri". En enää muista mitä se tarkalleen tarkoitti, mutta olin kait niiden kontaktihenkilö tms. Ainakin mun pitää olla niille kiva :) Tämä koskee siis ainoastaan PKS:n uusia jäseniä. Sinne sitte heti tulikin uusi jäsen, mutta onneks mut armahdettiin ja mun pestini alkaa vasta seuraavasta kokouksesta. Joten mun ei tarvinnut vielä olla sille kiva ;) Mä siis vitsailen.

Keittiö on ihan pian valmis! Moi! ♥ Raisa. Hei, muistan lisää uuden vuoden lupauksia. Nää on enenmmänkin sellaisia, joita lupaan yrittää oikein kovin: hankin Animalialle kaksi uutta jäsentä (varokaa kaverit, mä olen päättänyt yrittää pommittaa asialla myös teitä, Satun nään seuraavaksi...) ja pyrin pienetämään jäteastiaamme yhden koon pienemmäksi. Meillä on siis nyt jo tyhjennys väli niin harvakseltaan, ettei siitä voi enää nipistää, mutta koosta vois ottaa pois. Siis jätteiden vähentäminen. Siihen pyrin. (tästä lähin poltan KAIKEN!)

Eilen keräsin pelkästään Tehtaalta kaksi muovikassillista tavaraa kirppikselle. Mulla on niin uskomattomat määrät kaikkee...(jos tykkää askartelusta, niin kannattaa kohta puolin käydä Hesyllä...)
Aion vielä jatkaa tehokasta tavaroiden karsintaa, sillä siitä tulee niin hyvä mieli! Ja ennen kaikkea aion pitää paikat tyhjinä uudesta rojusta!

Heips.

♥ R

2 kommenttia:

  1. Minä, joka olen myös aika hyvä törsäämään olen ottanut itselleni "kahden yön" -taktiikan. Jos näen jotain huisia, mikä ei ole tarpeellista, jätän sen ostamatta. Jos vielä kahdenkin yön jälkeen koen sen olevan minulle jossain määrin välttämätön hanke, eikä minulla ole mitään mistä kustomoida vastaavanlaista, annan itseni käydä sen hakemassa. Tosin mikään älytön tavaran haalija en ole. Huonona tapana on täydentää tavarakokonaisuuksia esim. lankavarastoa.
    Uusimassa Suuri Käsityö lehdessä on pieni kirjailitar Honkasalon haastattelu jonka ohessa kuva hänen Blythe nukesta itsetehty mekko päällä. Itse en niinkään nukeista välitä, mutta tulit mieleen.
    Koska anonyyminä ei viitsi esiintyä, sovitaan, että olen vaikka Hölinä-keiju. Olen lukenut blogiasi rekisteröitymättä ja täysin puolueettomasti jo reilun aikaa (pari vuotta?).
    Upeita oivalluksia.
    :Hölinä-keiju

    VastaaPoista
  2. Wow minkä näköinen tuo "koulukiusaajanukke" Oikea pikku pirulainen, minusta hän näyttää juuri sellaiselta pikku kiusanhengeltä joka kiusaa salaa eikä jää teoistaan kiinni, puhkoo pyöränkumia ja piilottelee toisten tavaroita. :)

    VastaaPoista