Vierailevan bloggaajan ajatuksia

rakas ploki.

eilen oli elämäni paras päivä. sain pötkötellä äitin vieressä ihan koko päivän. äiti ei hievahtanutkaan, makasi vaan ja välillä silitteli minua. lunta satoi niin paljon ettei iskäkään pakottanut minua juoksulenkille, riitti että käytiin kävelyllä. ja sitten pääsin takas äiskän viereen. murinalla sain kaikki muut pidettyä kaukana minusta ja äitistä. olispa elämä aina näin hianoa.

terveisin Risto.

Vatsatauti

Olen koko yön ravannut vessassa, ihmettelemässä mikä helvetti mua vaivaa. Mitään ei tule ulos, mutta olo on mitä hirvein. Alkuun en edes tiennyt onko mulla paha olo vai paha mieli. Tais kyllä olla molempia. Herätyskellon soidessa olin väsymyksestä puolikuollut, mutta oli noustava ylös, kun oli niin saaterin huono olo. Älysin ottaa ämpärin sängyn vierestä, johon matkalla vessaan luovutin suosiolla kaiken eilen syömäni. Kolmesti. Suun huuhdottua ja hetken ihmeteltyäni olo olikin aika hyvä, just niin kuin yrjiksessä yleensä on tapana, kunnes uusi pahoinvoinnin aalto tulee. Ja kyllähän se sieltä tuli, mutta onneksi ilman ylenantoa. Meni sängyssä voivottelemalla ohi, niin kuin sitä seuraavatkin. Lopulta pystyin nukkumaan.
Heräsin hetki sitten, kun terkkari (jolle olin aamusta jättänyt soittopyynnön) soitti. Se kehotti pysymään kotona ja juomaan paljon. Joisin, jos jaksaisin mennä keittiöön. No, kohta C tulee koulusta.

Eilen olin illalla japanin tunnilla, oli kivaa. Vaikkakin siellä se touhu on sen verran sekavaa, että tälläiselle hitaalle ja huonolle oppijalle ei paljoa tunnista jää mieleen. Mutta minä luen ja opiskelen sitten kotona. Japanin kieli on ihanaa ja tosissani haluan sitä oppia.

Saitte minusta kaiken, nyt täytyy mennä takaisin sängynpohjalle. Ajatus ruoasta ja syömisestä tuntuu täysin mahdottomalle. Ehkä mustikkakeittoa?

r

hiiveesti taas kaikkee

ihmettelen mikä saa suht fiksun ihmisen (puhun nyt siis itsestäni, uskokaa pois, kaiken tämän pörhön alla on kuitenkin ihan ajatteleva ja jollain tapaa toimivakin yksilö) innostumaan ostamaan/hankkimaan erityisesti tiettyyn tarkoitukseen tehtyjä juttuja, spesiaaleita aineksia, kun melko lailla samanlaiseen lopputulokseen päästäisiin myös jo olemassa olevilla aineilla. Selvennökseksi otettakoon nyt uusin villitykseni/ihastukseni, japanilainen ruoka ja siitä  vaikka esimerkiksi okonomiyaki. Siihen tarvitaan okonomiyakijauhoja, joita sais Tokyokanista. Miten paljon ne voi poiketa tavallisista jauhoista? Muuten kuin hinnaltaan. Ja tietenkin niissä on hieno, japanilainen pakkaus. Meidän jo tekemät okonomiyakit oli ihan hyviä, ja mä oioin niin maan perkeleesti…siihen olis tarvittu jotain mustaa/tummaa karvasta juuresta, mä raastoin tilalle perunan…

Siis oikeesti, mä tiedän että on ihan pöljää ostaa kotiin niitä todella kalliita erikoisaineksia, varsinkin kun tämä innostukseni menee varmasti ohi ennen kuin olisin ennättänyt kaikki ihmeellisyydet käyttää ja sit ne menee vanhaks ja mä joudun heittämään japanista asti tuotettuja elintarvikkeita täällä suomessa roskiin. Niin on käynyt melkein aina mun misotahnalle, roskiin menee melkein puoli pakkausta, kun en jaksa/muista keitellä dashilientä ja muu käyttö on niin vähäistä. Ja silti mä asetin Chrisin seuraneidiksi lähdön ehdoksi, että Heluna Fashionin ohella mennään myös Tokyokaniin. Vaikka mä tiedän sen ihan pöljäksi. Pitäisköhän siirtää kaikki rahat säästötilille? Kun ei muhun voi yhtään luottaa.

Ainakin haluaisin just okonomiyaki jauhoja, gyoza wrappereita (hyvä äidinkieli, joo), sellasta tahnamaista merilevää, sienisäilykettä, abura-akia (?? friteerattua tofua, pakaste, ei kuitenkaan sama kuin inarizushiin käytettävä?), ja erilaisia kastikkeita, joita jokaista käytetään yhteen tiettyyn ruokaan eikä tietenkään mihinkään muualle… eikä siellä kaupassa tietenkään ole tilaa, kun se on täynnä japaniin hurahtaneita hupsuja (minä! minä! minä!) (miksei muuten vaikka Puolalla ole fanittajia samalla lailla kuin japanilla? tai ehkä niitä onkin, mutta kun mua ei kiinnosta Puola, niin en tiedä)

Ja takaisin tähän päivään. Kirjotin tota torstaina, innostuin noista japanilaisuuksista niin, että lähdin heti tietyt työt tehtyäni intoa piukassa kaupunkiin. Tokyokanissa tutkin hyllyjä ja ihmettelin erikoisia paketteja. Aika monessa etukäteen katsomassani tuotteessa oli kalaa, joten ne jäi automaattisesti ostamatta. Mutta yli 50 eurolla kyllä löysin ostettavaa ja sain esim. okonomiyaki-jauhojen koostumuksen selville, ja voin sen kotona apinoida varsin helposti. Niihin jauhohinkin oli tungettu kalaa, varsin monessa muodossa. Kaikki tämä ikävästi vahvistaa sitä, että vegetaarinen elämä japanissa on kovin kovin hankalaa. Vaikka kuinka tilaisi kasvisannoksen, niin todennäköisesti jossain kohti valmistusta ollaan käytetty jotain, joka sisältää kalaa. Ellei sitten löydä puhtaasti kasvisruokaravintolaa  tai tee ruokaansa itse. Mutta olen myös saanut tietooni, että bonitohiutaleet antavat ruokaan hieman makean, savuisen aromin – toihan on tosi helposti loihdittavissa myös eläinystävällisesti!

Tokyokanista kovalla kiireellä Pasilaan ja Animalian toimistolle. Myöhästyin vähän meidän sosiaalisen median koulutuksesta. Se oli ihan mielenkiintoinen. Loppuilta käytiin sit läpi jotain muuta, en enää edes muista mitä.

Perjantaina, taas jälleen kerran erittäin huonosti nukutun yön jälkeen, heräsin maha niin solmussa, että katsoin parhaaksi jäädä kotiin. Stressaan kovasti vatsallani ja koska viime aikoina sitä stressiä taas ollut, niin vatsakin  sen mukaisessa kunnossa. Tuntuu, ettei ruoka sula vaan jää vatsaan kolisemaan. Ylävatsaa polttaa, olen ihan varma, että saan vatsahaavan, vaikka syönkin superterveellisesti ja muutenkin pidän itsestäni hyvää huolta. Lepo ja ennen kaikkea stressitön päivä teki hyvää, jaksoin puuhastella ja leipoa äitin kakun. Vaikkakin yöllä oli taas työasiat mielessä, enkä saanut nukuttua. Yllättäen väsymys ei kuitenkaan ole niin kova kuin olis voinut kuvitella. Ja vaikka väsyneenä menenkin sänkyyn, ei uni siltikään normaaliin tapaa tule.

Välillä mietin oman kodin mielekkyyttä. Miksi se on niin tärkeä, että haluan ehdoin tahdoin romuttaa omaa hyvinvointiani ----------------------------, pystyäkseen maksamaan sitä rotiskoa, jota Kenaikin vaan tuhoaa. Emmä jaksa tästä tämän enempää. Viime yönä en meinannut saada unta, mutta kun sain en herännyt keskellä yötä miettimään sitä, kuinka ”ihanaa” tää kaikki on…Jee!

Olen paljon miettinyt kaikenlaista viimeaikoina. Tai siis miettinyt mitä ihmettä mä haluaisin tehdä ”isona”. Mä en keksi oikeastaan yhtään mitään. Mä vaan haluaisin olla kotona. Muistan elävästi kaksi kertaa, eka ollessani n. 20 v. ja toinen  n. 23 v., kun olen tajunnut halunneeni olla ”kotiäiti”, ilman lapsia kylläkin. Kotiäiti koirille J Nyt tietenkin myös lapsille, kun mulla niitä kerta on. Toinen kerroista oli koulussa, opettaja kysy meiltä kaikilta, mitä me halutaan tehdä työksemme. Mulle opettaja sanoi, "no niin tietysti, olishan se pitänyt arvata". Se sano sen siihen malliin, että ajatteli minun olevan laiska, ja laiskuuttani haluavan vaan vetelehtiä kotona. Harvasta asiasta itseni suhteen olen niin varma, kuin siitä, et jos jotain en ole, niin se on laiska. Missään en ole niin tarmokas ja touhuileva kuin kotona. En tiedä kauan kotona oikeasti riittäis hommaa, nykyaikana, kun pyykit pestään koneella, on imurit ja sähkölämmitykset, mutta ei mulla ainakaan kesäloman aikana ole koskaan loppuneet hommat kesken, päinvastoin.

Olen sitten miettinyt sitäkin, et jos olis työ jota vois tehdä kotoota, mut en mä varmaan sitäkään malttais, kun tekis mieli tehdä kotijuttuja, leipoa ja säilöä jne. Paitsi jos olis oma firma. Mut olen pohtinut pääni puhki minkä firman pyörittämisestä tykkäisin ja missä olisin niin hyvä, että sillä eläisin. Enkä ole mitään keksinyt. Mä osaan keskivertohyvin todella montaa asiaa, muttei keskiverrolla pärjää L On outoa olla näin vanha keksimättä yhtään asiaa missä olis todella hyvä. Mun innostuskin kestää useimmiten vaan pari kuukautta, korkeitaan pari vuotta. Yks asia on seurannut mukana läpi elämän, lelut. Mutten keksi mitään arvoilleni sopivaa siihenkään liittyen. Eläimet vois olla yks, mutten keksi mitään eettistä elinkeinoa eläimiin liittyen. Pöh. On se niin hankalaa. Kävin joskus työkkärin ammatinvalintaohjaajan luona, sielläkin mulle tuli ihan hölmösti sellanen olo, et mun pitää äkkiä jotain keksiä sen toisen ihmisen takia.

En ole viikonloppuna tehnyt yläkerrassa mitään, ei vaan huvita mennä sinne. En tiedä miks. Olen leiponut ja laittanut ruokaa. Nyt on joitain kuviakin. Toivottavasti niiden lataaminen ei vie ikuisuutta. Tein todella hyviä keksejä, osan vein äitille lahjaksi, sillä oli synttärit eilen. Meillä oli kaikilla juhlavermeet päällä, iso kasa lahjoja ja mä olin leiponut ison kakun ja sit äiti ajaakin meidät pois ennen kuin sen vieraat tulee L Oli vähän pettyneet lapset. En tiedä miksei me saatu jäädä sinne ja miks meidät oli kutsuttu tuntia ennen juhlien alkua. No, äiti on nyt meillä Kenain takia pitkän rupeaman, annettakoon synttärit anteeksi. Chris teki alustustyön Pinjan nukensängyistä. Lupasin sen tytöille kiitoksena Kenain vahtimisesta sängyt. Nyt puuosat on leikattu, mun täytyy vielä koota, maalata, koristella ja tehdä petivaatteet. Niitä on ihana tehdä, kun ne on niitä monstereita ja ne sängytkin saavat olla vähän ”hirveitä”. Sunnuntaina käytiin äidin jälkeen iskällä. Maksoin sille lainaamani 1900 euroa. Lainattiin ne siis sitä keittiön lattiaa varten, kun C:n rahat ei olleet tulleet vielä. Mä varmaan ekaa kertaa elämässäni maksoin sille lainani kokonaisuudessan takaisin. Vaikkakin lainaamastani summasta puuttui satanen, jonka takaisinmaksuun tarttisin tilinumeron, kun ei ollut enempää käteistä, mutta sen sain kuulemma pitää :) Laitoin kotiinpäästyämme sen heti toiselle, säästötilille :)

  by Pinkkisfun, on Flickr">

Kahden viikon tauon jälkeen tänään taas japanin kielen tunti! Ihanaa! Innolla odotan. Tänään alan opettelemaan katakanoja. Olen kyllä todella onneton hiraganoissakin. Osaan ne enemmänkin ulkoa, kuin että oikeasti osaisin ne, niin että joudun miettimään koko viiden merkin rimpsun muistaakseni mikä xx merkki siinä välissä olikaan. Mutta kun niitä tarpeeksi veivaan, niin ehkä ne sieltä joskus kunnollakin oppii. Ja kun oppis niitä sanojakin niin pääsis sit myös lukemaan jotain ja ne merkit sais enemmän merkitystä.

Ruoista vielä. Perjantaina tein yakisoban ohjeella, käyttäen kuitenkin ihan tavallista spagettia sobanuudeleiden  tilalla. Varmaan ihan kamala virhe, mut ei kerrota kellekään. Oli jälleen oikein onnistunut kokeilu, ja tässäkin käytettiin kaalia! Ohjeet, siis herkulliset ohjeet, joissa käytetään kaalia ovat kullan arvoisia!

Lauantaina oli japanilaisittain marinoitua tofua ja samaan henkeen misolla, wasabilla ja merilevällä maustettua perunamuusia, tofun marinadissa nopeasti kypsennettyä porkkanaa ja retikkaa ja vielä lopuksi marinade suurustettu kastikkeeksi. Perunat keitin kypsäksi ”roskaliemessä” (=viikon varrella keräämistäni porkkanapäistä, kombusta, sienistä, sipulinjämistä ja muusta roskasta keitetty liemi). En huomannut minkäänlaista eroa. Tämä oli japanilaisuuksista vähiten mieleeni, mutta muu perha taas tykkäsi tästä kaikista eniten…hmm…

Sunnuntaina piti olla vegaanisia gyoza palleroita, mutta synttärit ja kotimatkalla ostetut lohdutusherkut sotkivat suunnitelman ja syötiinkin äidin meidän mukaan laittamat perunat ja jättisalaatti. Ja C:n tekemä suklaa piiras uudella Alpron vispautuvalla soijakermalla. Koostumukseltaan kaikista paras vatkattava kerma! Ja maultaan hyvin mieto, eli saa itse sokeroida mieleisekseen, kun taas esim. go greenin vispi on aika makea jo valmiiksi. Paras kerma toistaiseksi, pysyy pitkään myös kasassa. Perunoiden sekaan paistoin loput valmiina ostamani seitanit. Viona ? merkkiset. Lisäksi syötiin keksejä. Päivällä syötiin misokeittoa, siinä tofua, riisiä ja kevätsipulia, vegaanisessa dashiliemessä. Mulla ei vielä liemi ole ihan napakymppi, ehkä jos laittais vähemmän etikkaa.

Lauantaina käveltiin! lasten kanssa Jumboon, käytiin kattomassa Saapasjalkakissa. Se oli oikein hauska, vaikkakin mua alkoi nukuttamaan. En ostanut ollenkaan popcornia, mulla oli jotain naksuja ja keksejä kotoota, kaupasta ostin veden, porkkanoita ja banaanin, kun oli nälkä. Lapsetkin tykkäs leffasta. Pitkä kävely vei mehut.

Tässä neuletakki josta aiemmin jo puhuin, josta rahat Animalian koiraryhmän kautta viipurin koiruuksille. Toi huppu on ihan paras! ♥

  by Pinkkisfun, on Flickr">

Sit vielä "vanhoja" ruokakuvia:

 Okonomiyaki, vegaaninen versio japanilaisesta munakkaasta. Varmaan kaukana alkuperäisestä, mut hyvää oli :)

Tässä niitä rapeaksi paistettuja tofupaloja, joita oli toissaviikonloppuna. Nam.

Vaikkei toi vika mitään ruokaa olekaan :) Risto vaan punkee liki♥

♥ Raisa                                                                                                                                 

prkl

Ällöttää. Olen taas alkanut haaveilemaan lottovoitosta. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Oi lottovoitto! Tule luokseni! (pitäisköhän alkaa lottoamaan?)

Ei ole vielä ruokakuvia, vaikka C lupas. Nukkekuvia kyllä. Muutama. Mulla ei mitään asiaa, ketuttaa vaan.

Muokattu/lisätty jälkeenpäin: Toissapäivänä aloin haaveilemaan tatuoinnista, et sit kun on luottokortti maksettu kokonaan, niin vois palkita itseään.  Eilen mua rupes harmittaa, että haluaisin uuden tatuoinnin.
Illalla surffailin Tokyokanin nettisivuilla. Tein mielessäni ainakin sadan euron kauppalistan, vaikkei niille tuotteille ollutkaan merkitty hintoja. Mut kaikkee pitäis saada, eikä mikään muu kelpaa. Söin mun toisen luksussuklaapatukkanikin, sen verran harmitti. Yök! Kaikki.

Rähmä, nyt jäi kuvat laittamatta. Laitan vaikka illalla, nyt ei onnistu. Liian hidasta. Heip.

Illalla PKS kokoukseen, pelastamaan maailman eläimiä. Joko kerroin osaavani nyt kaikki hiraganat?! Eilen illalla tunnistin jostain mainoksesta sanan, jonka ymmärsin! Siinä oli kyllä vaan kaksi merkkiä, mut silti.

♥ Raisa

Kertakäyttökamaa.

Mä keitin sunnuntaina kasvisten jämistä liemen, josta käytin eilisessä ruoanlaitossa puolet ja toisen puolen pakastin. Hyödynsin siis porkkanan päät, kevätsipulin ja purjon jämät, aterialta jääneen soijakastikkeenkin, ihan vaan sen takia, että ärsyttää se miten me heitetään niin paljon kaikkea käyttökelpoista pois. Mä oon jostain lukenut, että aikoinaan nappikauppias kiersi kylissä hakemassa ihmisiltä jääneet luut (siis ei ihmisen, vaan syötyjen eläinten) tehdäkseen niistä nappeja. Kaikki hyödynnettiin. Musta siinä on jotain tosi hienoa. Me vaan heitetään kasvavalla vauhdilla kaikkea roskiin, koska * se on rikki * se on vanhanaikainen * kaupassa on hienompi * ei tarvita sitä enää. Ällöä. Mitään ei viittitä eikä edes osata korjata ja monien asioiden korjaus maksaa enemmän kuin uuden ostaminen, joten roskiin vaan. Jäteauto pitää huolen siitä, ettei meidän tarvitse enää niistä murehtia, uutta tilalle vaan.

Enkä mä ole itse yhtään sen parempi. Välillä tulee niitä vimmoja, kun heittää roskiin kaikkia niitä juttuja, joita oli tarkoitus joskus korjata/uudistaa tms. mut sit vaan tajuu, ettei sitä kuitenkaan saa aikaseksi ja ne krääsämäärät harmittaa ja niistä on päästävä eroon. Mutta harjoittelen tavaroiden ja muiden tarkempaa ja pitkäikäisempää käyttöä kyllä, oikein hyvä sekin. Tärkeintä tietenkin on rajoittaa sen krääsän pääsyä kotiin. Ja ne mitkä kotona jo on, niin ottaa niistä ilo kunnolla irti. Farkkujakin olen kiitettävästi alkanut paikkailemaan J

Ehkä tämä vaivaa vähän Pinkkiksenkin puolella. En tiedä. Ehkä. Siis en oikein halua tehdä niin aktiivisesti, kun kaikkialla muuallakin on sitä krääsää niin paljon. Olenkin yrittänyt etsiä kirppiksiltä kankaita ja muuta pientä ”kertaalleen käytettyä”, josta tehdä vaikka koruja. Kankaasta tietenkin pussukoita. Mutta aika vähän on liikkeellä sellaista, joka näyttää Pinkkikseltä. Toisaalta taas, ehdottoman tärkeää on käyttää kaikki ne kankaat, joita mulla jo on. Eli Pinkkikseenkin pätee se, että uusia ei nyt osteta, vanhat materiaalit käytetään ensin alta pois. Ja niitä edelleen on vaikka muille jakaa…voi minun kanssani…huoh.

Chis on opettanut tai opettaa Kenaita hakemaan kengät kun se sanoo Kenai Shoe! Shoe! Ja melko hyvin Kenai on sen oppinutkin. Se on niin fiksu ja innokas, että oppis vaikka mitä. Paitsi olemaan yksin kotona… Risto taas on niin jäykkä jo pöljä, ettei opi yhtään mitään. Se on ihan mielettömän hieno koira, vaikkei yhtään sellainen kun mä voisin etukäteen ajatella ”ihannekoirani” olevan. Niin on elämä yllätyksiä täynnä. Risto on vähän semmonen jyrä, joka ottaa haluamansa, varsinkin jos kyseessä on makuupaikka. Se saattaa hypätä ihan älyttömän pieniin koloihin ja sit vaan puskea itselleen sen oman tilansa. Eilen illalla Risto oli sängyllä mun vieressä, Kenai nojatuolissa (josta joka ilta käydään sama tuijotustaistelu, jonka Kenai aina häviää) ja Chris tulossa nukkumaan. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että Riston pitää poistua. Risto hyppäs sitten sängyltä suoraan nojatuoliin, Kenain päälle! Kenai reppana urahti, siihen varmaan sattui kun semmonen jätti loikkaa päälle. Kyllä Risto sit saman tien jatkoi matkaa lattialle, nojatuolin viereen vinkumaan. Ja lopulta Kenai luovutti ja Risto pääsi omalle paikalleen.

Ruokana oli Myllyn Paras Luomukarjalanpiirakoita (pakaste, vegaanisia) ja Puputytön Juhlakirjasta se Pepin Kurrekurredut saaren keitto. Tosi hyvää. Ja ne karjalanpiirakat on ihan maailman parhaita. Me lämmitetään niitä sellasessa toasterovenissa ja niistä tulee niin rapeita mmmmmm! Keiton tein siksi, että mulla oli korianteria vielä jäljellä niistä sunnuntaisista pihveistä. Taloudellista ja järkevää J Pinjan kanssa vielä keitettiin riisiä tehdäksemme lisää onigirejä. Harmittaa tämä japani-innostuksen aiheuttama riisinkulutus! Mutta ehkä tämä menee pian ohi. Ehkä yritän entisestään jostain ”nipistää”, jolla oikeuttaa riisinkäyttö?

Eilen tuli sähkön tasauslasku. Olen sitä pelännyt melkoisesti ja tarkoitus oli siihenkin säästää rahaa ennakkoon, mutten tiennyt koska se tulee enkä ole siis vielä ennättänyt. Ollaankin käytetty vähemmän kun ennalta arvioitu. Varmasti talven viivästyminen iso syy tähän. Mutta saadaan kuitenkin ens lasku ”ilmaseksi” ja sit ne vielä palauttaa vähän J Säästöön! Aina aiemmin kaikki ylimääräinen raha oli nimensä mukaisesti ylimääräistä ja sen saattoi käyttää huoletta mihin vaan, siis törsätä mitä ihmeellisempään hömppään. Mutta ei enää, nyt iloitsen siitä, että saan rahaa säästöön! Turvakseni kaikelta hirveältä ja kauhealta!  On se niin mukavaa. Mut täytyy myöntää, et nyt mulle on tullut vähän huoli siitä, että riittääkö mun rahat säästöön,  siis siihen tyyliin kun murehtii joskus, et miten rahat riittää laskuihin, niin nyt mä pähkäilen miten rahat riittää kaikkiin näihin mun säästökohteisiin.

Hiraganoista: enää ei uuden oppiminen ole ollenkaan niin mukavaa. Pelkästään vaivalloista. En millään jaksais vaivata pientä vaaleanpunaista päätäni niitä merkkejä muistelemalla. Kolme viimestä opettelen tänään ja sit vaan kertaan niitä tämän viikon. Ens viikolla sitte katakanoja. Jotka kuulemma on kehitetty naisia varten, yksinkertaisemmat merkit. Kerroinko jo, että pystykseen lukemaan sanomalehteä täytyy osata 46 hiraganaa, 46 katakanaa ja n. 2000 kanjia. Tämän verran opitaan peruskoulussa. Ja noiden merkkien lukumäärästä ja monimutkaisuudesta  huolimatta, japanissa lukutaito on 100%. (sanotaanko se noin?)

Taidan tänään hankkia dösäkorttiini arvon lisäksi aikaa, on tota lunta sen verran paljon tullut ja tulossa, etten taida vähään aikaan päästä pyörällä töihin. Jos pari viikkoa ottais. Ehkä se on ihan ok.

Illalla sain viimeiset sängyt tehtyä. Siis patjat ja peitot. Taidan vielä joitain vilttejä tehdä. Ja sit teen kaikille yökkärit. Osalla on jo, mutta suurimmalla osalla ei. Tiedän, että teitä kiinnostaa.

Kerroinko jo, että nyt meidän toisetkin naapurit muuttaa pois?!! Saadaan kokonaan uudet naapurit. Luksusta!  Toivottavasti myös ne toiset uudet on mukavia, ainakin nämä ensimmäiset uudet olivat, mies on virolainen, puhuu englantia australialaisella aksentilla ja vaimokin oli jostain muualta kuin suomesta, nämä on aina C:n kannalta kivoja asioita. Uudet uudet naapurit ovat lapsettomia, viiskymppisiä.

Työasiat ja niiden ajatteleminen vääntää vatsaa. Ai nii! Eilen tuli vihdoin ja viimein se Kissafani –lehti, jossa artikkeli meikäläisestä! Se oli tosi iso juttu! Monta sivua! Ja monta valokuvaa! Mutta mä en osaa laittaa sitä tänne, kun se on pdf-tiedosto. Siis kun skannasin sen. Ehkä mä jonkun keinon keksin.

 Eläinlääkäri soitti, tai siis se brittiläinen spesialisti. Mä ymmärsin ehkä 75% siitä mitä se sanoi, aiemmin ymmärsin n. 20% siitä mitä britit puhuu. Kehitystä. Ja niissä kohdissa joissa en ymmärtänyt, ymmärsin kuitenkin sen, ettei kokonaisuuden ymmärtäminen siitä juurikaan kärsinyt.

Moi nyt.

♥ Raisa

Aurinkoista maanantaita!

Arvatkaa kuka on syönyt todella hyvin! Jep jep! Minä! Olen käyttänyt ihan hirveästi rahaa ruokaan, mutta kyllä on ollut sen arvoistakin ja iso osa ostoksistani riittää pitkäksi ajaksi. Lauantaina kävin yksinäni ensin Prismassa, josta ostin pulloista saamilla rahoilla kaikkea perusruokakaupan juttuja, n. 17 €.  Sieltä autolla ensin Ekoloon, johon meni n. 45 €, mutta siitä itse asiassa ruokaan pieni osa (Chrisille piti ostaa herkkuja ja kotiin pari litraa pyykinpesuainetta). Lopulta päädyin Viivoaniin, joka on ehdottomasti paras aasialainen ruokakauppa, jossa olen käynyt.  Yleensä selviän sieltä isojenkin ostosten jälkeen n. 40 eurolla, nyt meni kuitenkin yli 60, sillä laitoin koriini myös japanilaisia elintarvikkeita, jotka ovat aika lailla hinnoissaan myös Viivoanissa. Unohdin kuitenkin ostaa yhden tärkeimmistä, eli tonkatsu-kastikkeen (bull dog), hiukan harmitti!

Kotona olikin jo niin kova nälkä, että söin vaan pussinuudeleita. Mutta illaksi säästin ensimmäisen erikoisuuden: vegaanisen okonomiyakin. En ole koskaan maistanut ”oikeaa” okonomiyakia, joten en yhtään tiennyt mitä odottaa, vähän hirvittia ainekset, varsinkin kun osa oli hyvin kummallisia, enkä niitä löytänyt. Korvasin sitten ihan omilla jutuilla…Okonomiyaki on siis japanilainen munakas-pannukakkuhärveli, jota kuulemma myös japanilaiseksi pitsaksi sanotaan. Ja minä tein tämän vegaanisista aineksista…huh huh. Aika lailla jännitti mitä siitä tulee, kun siinä oli kaaliakin ja C ei erityisemmin tykkää kaalista…. Oli itse asiassa aikas hyvää, niine ttä tehdään varmasti toistenkin ja nyt tiedän paremmin miten sitä maustaa ja höystää.

Sain lauantaina luettua sen Huumeasema Zoo –kirjan. Melko lailla kamala, muttei siltikään niin paha kun oletin, jotenkin se kaikki tuntu vaan niin kaukaiselta ja vieraalta. Niin turvattua elämää me täällä Helsingin reunamilla vietetään.

Sunnuntaina vuorossa oli rapeaksi paistettua tofua tosi maukkaalla japanilaistyylisellä kastikkeella ja kevätsipulilla (n.2,5 € nippu!!), riisiä sesaminsiemen-merilevä hiutaleilla (itse tehty sekoitus), sesaminsiemen-parsakaalia ja mulla juomana maissiteetä (paahdettuja maissinjyviä haudutetaan n. 10min), joka ei kauhean hyvää, mutta kun paketin sitä ostin, niin jonkunhan se on juotava.

Ylijäämäriisistä tein välipalaksi nallenmuotoisia onigirejä (riisipalloja), joiden sisällä mpvoita. Nam.

Päivälliseksi tein Puputytön Juhlakirjasta Luksusburgereita, eli mustapapupihvejä, tomaatti-sipulisalaattia, lisänä ituja, joita mun Biosnackyni tuottaa meille kiitettävää vauhtia. Ollaan siis syöty todella hyvin ja todella terveellisesti ja melko lailla edukkaasti ja ekologisestikin. Vaikka rahaa menikin paljon, jäi siemeniä, papuja jne. tosi paljon varastoonkin. Ainoastaan se maissitee oli vikatikki. Kokeilin myös paahtaa ohraa, koska muistin ohrateetä juoneeni paljon japanissa. Siitä tuli oikein hyvää, ei niin vahvan makuista kuin siellä, mutta ehkä teen tuhdimpaa ens kerralla.

Melkeinpä kaikesta mulla on kuvat, mutta ne on C:n kamerassa, hetki menee, että saan koneelle. Tuntuu, että koko viikonloppu on pyörinyt ruoan ympärillä ja oikeastaan se on ollut mukavaa. Leffojakin ollaan katsottu, olen ommellut muutaman peiton ja tyynyn ja tehnyt pientä hienosäätöä nukketalossa. En ole mitään isoa ja oikeasti fiksua tehnyt aikoihin. Tää oli jo toinen viikonloppu kun ei ollut mitään ohjelmaa ja mä olen oppinut jollain tasolla nauttimaan siitä. Ens viikonloppuna äitin synttärit, sinne pitää leipoa ja niihin myöhemmin osallistua. Ja C haluais käymään Heluna Fashionissa. Siinä onkin taas vipinää ja vilskettä.

Lapset olleet isällään pitkään, mutta eilen illalla Pinja tuli jo kotiin, koiravahdiksi tälle päivälle. Kävelin illalla sitä vastaan, innoissaan odotettiin molemmat, että päästään kotiin, sillä Pinja halus näyttää ja minä nähdä Pinjan uuden nuken, jonka se sai isältään hyvin menneestä kokeesta ”palkkioksi”. Kyseessä siis niitä ihania Monster High tyyppejä. Clawdeen Wold tms. Tosi hieno. Ne oli käyneet  keskustassa todella monessa lelukaupassa, eikä missään ollut. Kotimatkalla poikenneet sitte vielä Malmin Cittarissa ja sieltä löyty. Se oli kalliimpi kuin mitä olivat alun perin sopineet, joten Pinja oli sitten lupautunut tiskaamaan monena päivänä. On se kumma, miten niitä nukkeja on niin epäsäännöllisesti saatavilla. Ehkä sekin on jonkin jippo tehdä niistä entistä houkuttelevampia?

Kenai on hauska kun se ei pysty kakkaamaan niin kuin keskivertokoira, vaan sen täytyy aina pitkään pyöriä jossain pusikossa, ennen kuin sopiva kohta löytyy. Usein päästän sen tietyissä kohdissa vapaaksi ja usutan lumihankeen, jonne se sitten innoissaan ryntää ja alkaa sitten hakemaan sitä paikkaa. Se pyörii ja pyörii, tehden pienen pesän, johon sitten hyvällä tuurilla pystyy kakkimaan. Usein tarvitaan monta yritystä, monta pesää ennen kuin se pystyy tarpeensa tekemään. Kesälläkin se täytyy viedä aina johonkin ryteikköön, että se pystyy tekemään asiansa.

Meillä alkoi muuten nyt 6:n viikon yritys saada siitä yksinjätettävä koira. Joku on koko ajan kotona, mutta enimmäkseen yläkerrassa, eikä missään tapauksessa koirien seurana. Jos sillä sais lievennettyä sitä yksinjäämisen kauheutta. Mulla on muuten talviloma viiden viikon päästä :D

Kaiken tämän lisäksi mä olen ehkä keksinyt itselleni uuden unelman, tavoitteen. Säästän tietyn summan rahaa, pari-kolme vuotta ainakin ja pidän sitten sapattivuoden, jonka aikana asuisin joitakin kuukausia ulkomailla, näillä mieltymyksillä tietenkin Japanissa. EI mua oikeastaan kiinnosta asua ulkomailla, ainoastaan Japanissa. Monta mutkaa matkassa, enkä ole muutenkaan tätä sen enempää suunnitellut.

Että silleen. Mukavan valoisa päivä J Tiedoksi kaikille, joita se saattaa kiinnostaa, en edelleenkään ole vaivautunut Facebookiin, ja kovasti kääntymässä tilinin sulkemisen suuntaan. Vielä kuitenkin arkailen. Eli jos askaa, niin soittaa/meilaa/kommentoi tänne/tulee käymään.

♥ Raisa

Tajusin just äskön, että minähän olen jo pitkään harjoitellut nukeilla olemaan ostamatta ”kaikkea kivaa”! Mulla on piiiiiitkään ollut tapana käydä aina leluosastojen nukkehyllyt läpi, ihan vaan katsomassa mitä kivaa ne on nyt keksineet, ja ehkä vähän silmäillä Barbien kehitystä. Eikä mulla todellakaan ole ollut aikomusta ostaa niitä Bratzeja ja muita. Eli voi olla ihania asioita, joita mun ei tarvitse saada! Stockalla oli kyllä eilen aika houkuttelevasti esillä sitä PipStudioo…On ne niin hienoja. En ostanut mitään. Olen siirtänyt rahaa niin rivakasti säästöön, ettei mulla ole varaa mihinkään J Oikeesti olen ajatellut asian niin, että niin kauan kun maksan aiemmista hurvitteluistani, en kyllä ostele ostelemisen ilosta yhtään mitään, ainoastaan tarpeeseen. Eikä mulla kyllä sittenkään ole tarkoitus ostaa vaan siks kun se on niin hauskaa. Mutta kun ne uudet tavarat on niin houkuttelevia!

Eilen illalla kyllä syötiin itsemme (siis minut) köyhiksi. Ostettiin Jumbon Hanko Sushista herkkuja viidelläkympillä! Ouch! Sushi on kyllä niin ylihinnoiteltua suomessa. Ärsyttävää. Täytyy säästää rahaa ja mennä syömään sitä ulkomaille!

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Illalla tein sellasta yksityiskohtasta näpertämistä nukkekotiin, että huh! Emmä jaksa edes selittää, mutta kolikoihin, lehtileikkeisiin ja alennuskuponkeihin se liittyi.

Ihanaa kun lapsilla alkaa hiihtoloma! En ole muuten edelleenkään päässyt yli facebook vastenmielisyydestäni, joten en tiedä mitä kavereille kuuluu, ellen ole oikeasti ollut niiden kanssa tekemisissä.  Että jos joku ihmettelee, miksen kommentoi tai vastaa tms. Vielä en kuitenkaan uskalla poistaa tiliäni. Pian varmaan.

Hauskaa ja piiiiiitkäääää viikonloppua!

♥ Raisa

Samperin hiraganat ja kuorsaava koira

Kenai on mukana töissä, ei enää uskalleta jättää sitä yksin kotiin. Tiistaina se repi patjaa mun puolelta, jääkaapin ovi on melko lailla romuna, siinä oli vaan verta ympäriinsä, kun tietenkin se hajottaa myös itseään repiessään vahvaa metallia. Edelleen tuntuu jääkaappi ja pakastin olevan tiiviitä, eli tuho ei ole vielä niin syvällä. En tiedä onko siitä jotain haittaa, että ne eriteet tms. on siinä näkyvillä.
Maanataina onnistuttiin nauhottamaan Kenain tohua vähän alle 10 min. Chris kun soitti mulle sitä ääntä töihin puhelimen välityksellä ni multa tuli itku. Kuulosti niin epätoivoisen koiran pelokkaalta ihmehaukulta. Ja sit siinä oli myös ulvontaa, Kenain ja Riston. C lintsas eilen koulusta, tänään ja huomenna mulla täällä töissä. Ens viikolla lapsilla hiihtoloma.
Nyt Kenai kuitenkin kuorsaa melko äänekkäästi tossa mun vieressä. On oikeastaan ihan mukavaa kun se on täällä. Harmi vaan, ettei se ehkä ole kovin lämpimästi tervetullut. Ja mä joudun tulemaan autolla sen kanssa.
Tänään yks suosikkipäiviäni, kun saan tulostettua yhteenvedon pankkiasioistani, jossa näkyy myös luottokortin tilanne. Se tulee aina päivän viiveellä, niin siks sitä ei näy heti tilipäivänä.

Olen hiraganoissani jo ihan sekaisin. Nyt periaatteessa osaan 38 merkkiä, mutta ainakin 8 menee jo ihan sekaisin keskenään. Enkä siis edelleenkään osaa yhtään sanaa, tai siis niiden lisäksi, joita olen satunnaisesti joskus oppinut. On se niin vaikeeta.

Nukkekotia olen vähän laitellut, sieltä oli yksi seinäpaperi irronnut ja aiheuttanut tuhoa kaataessaan nuken joka sitten ison päänsä kanssa kaatoi hyllyjä ja vaikka mitä... Mut en ole mitään fiksua jaksanut tehdä niiden kanssa. Haluaisin kyllä tehdä sarjakuvia. Mä veikkaan, et jos ihan kaikista maailman ammateista sais valita, eikä palkka olis iso tekijä, niin kaikista meluiten mä tekisin nukke ja miksei muitakin, kuvia, kuten esim. Barbie lehteen niitä valokuvasarjiksia. Ja sit markkinointitarkoituksiin erilaisia lavastuksia. Siinä mun unelmien ammatti. Miten siihen päästään? Se on jotain, mistä mä olen lapsenakin haaveillut. Mitä sä teet työkses? Leikin nukeilla ja muut kuvaa sitä :) Ehkä jos osais itse kuvata, niin vois olla paremmat mahikset pärjätäkin?

Oikeesti ei taaskaan mitään asiaa. Lapset on loppuviikon isällään, jotenkin irtonainen olo. Mennään ehkä hakemaan Jumbosta sushia illalla.

♥ R

Hirveesti tekstiä eikä yhtään kuvaa

Jälleen säästämisestä. Kun se vaan nyt on niin kivaa ja ajatuksissa niin usein/paljon. Edelleen välillä saan pieniä kiksejä ajatuksesta, että kohta pääsen shoppailemaan oikein olan takaa. Ikään kuin unohtuu uusi minä ja se vanha tuhlari siellä lymyilee odottaen vuoroaan. Hop! Oikeasti en tarvitse mitään, enkä edes halua, nykyinenkin roinamäärä on ihan liikaa. Mutta joku niissä uusissa tavaroissa ja nyt jostain kumman syystä nyt  myös vaatteissa on, mikä hullaannuttaa. Voi voi. Mutta yksi asia on hyvin selkeä, on ihan supertylsää maksella jälkikäteen shoppailujaan. Niin kuin siis nyt makselen luottokorttia tyhjäksi. Mitään en saa, mutta kauheesti menee rahaa. Mutta tämän päivän jälkeen on reilusti alle puolet jäljellä! Kaksi kuukautta tästä, niin mulla ei pitäis juurikaan luottokorttivelkaa olla! Tästäkin olen välillä niitä shoppailukiksejä saanut, että sittenhän mulla on kuukausittain se samainen summa käytettävissä muuhun, eli uusien asioiden haalimiseen. Mutta ei! Siirrän ne rahat sitten joustoluoton maksuun kaikkinensa. Ja eipä aikaakaan kun sekin on pois maksettu (eli häät ja hihatatska). Kesän lopulla vapautuu n. 600 euroa omaan käyttöön! Mutta sillä aionkin lisätä asuntolainan lyhennystä sekä alkaa aktiivisesti lyhentämään velkaani äidille, jota toistaiseksi olen lyhentänyt ainoastaan, jos jostain on tullut ”isosti” rahaa (veronpalautukset, lomarahat, kirjat). 15 vuotta kitkuteltuani mulla ei ole lainaa ollenkaan :D Eikä yhtään ehjää vaatetta, eikä varmaan minkäänlaista elämääkään J Oikeesti en kyllä nytkään yhtään kitkuttele. En vaan törsää, ja yritän käyttää niitä asioita joita meillä jo on paremmin hyödykseni. Mä olen just niitä, jotka ostaa ensin vaikka kolme pakettia teetä (kun kaikki vaikutti niin herkullisilta), tykästyi niistä kahteen, käytti ne melkein kokonaan, ostaa pari uutta, käyttää niitä vähän, löytää jonkun uuden herkullisen yhdistelmän, ostaa sitä, saa tunnettuna teenystävänä teetä myös lahjaksi…lopulta teetä olis vaikka muille jakaa, eikä mikään enää jaksa innostaa, kun pitää saada sitä uutta! Teen kohdalle voi laittaa vaikka minkä tuotteen. Nyt olen just esim. noita teitä alkanut oikeasti käyttämään. Enkä ole enää aikoihin ostanut kaupasta. Paitsi ne kaksi pakettia joulukuussa, kun etsin sitä oikeaa tulsia. Nyt todellakin juon niitä kesällä keräämiäni aineksia, oikein hyvältä maistuvat. Töihinkin olen tuonut kaksi teetä kotoota, kun täällä join vaan Liptoneita kuppikaupalla. Nyt juon teevarastoni tyhjiksi, jotta kesällä voin hamstrata uudet varastot J Siis luonnosta. Kutsun siis teeksi kaikkia vadelmanlehtiä ja muita, jotka eivät ole teepensasta nähneetkään. Minä muuten olen, Japanissa J Ainakin luulisin niin.

Mikähän asioiden loppuun kuluttamisessa aiheuttaa mielihyvää? Luulis, että jonkun loppuminen ennemminkin tuntuis pahalta. Hmm…Ajatuksia? Kellään? Mä eilen illalla laskeskelin ihastuneena tulevia säästösaldojani ja mietin voiko rahasta puhua niin avoimesti, että vois täällä ihan lukuja ilmoittaa. Ajattelin, että totta hitossa, jos te kerta kaikesta muustakin tiedätte, niin voitte kyllä niistä numeroistakin tietää. Mut nyt mulle iski ujous, ehkä ne mun sataset ei niin kovin ihmeellisiä olekaan. No ihmeellistä oli se, että eilen, päivä ennen tilin tuloa, en ollut joutunut lainaamaan rahaa keneltäkään, käyttötilillä oli rahaa, luottokortissa yli tonni ”tyhjää” ja säästötileillä yli 500 euroa. Monelle tommonen voi olla huit hait, pilipali juttu ja ehkä enemmänkin kauhistus, että miten noin vähän/paljon (riippuen onko kyse säästöistä vai velasta) mutta minulle, joka vielä pari kuukautta sitten olin ihan toivoton säästäjä (tai siis onnistuin säästämään korkeintaan 100 euroa, joka olikin heti sitten käytettävä paikkaamaan vajetta jossain muualla), käytin luottokorttia ”pysyäkseni hengissä” ja kaikkea muuta sellaista mukamas huoletonta, oikeasti melko lailla murskaavaa, rahankäyttöä, tämä on ihan huikea saavutus.

Isoin juttu on kuitenkin oivallus siitä, että kun rahaa saa säästöön jostain, niin se ei tarkoita sitä, että sen säästetyn rahan voikin käyttää johonkin toiseen hömppään. Vaan se säästetään oikeasti. Käsikädessä tämän oivalluksen kanssa kulkee sen ymmärtäminen, että minun ei tarvitse saada kaikkia asioita, joista minä pidän. Minun ei tarvitse omistaa kaikkea, jotka viekoittelevasti kuiskuttelevat nimeäni. Ei ei ei! Ei tarvitse. Tätä harjoittelen vielä kovasti. Ja siltikin pystyn nauttimaan elämästäni ihan niin kuin enennenkin. Väittäisin, että jopa paremmin, kun ei ole jatkuvaa huolta siitä, että miten saa rahat riittämään.

Budjettia en ole vielä onnistunut laatimaan. Ehkä on ihan hyvä hetken aikaa seurata mihin mä käytän rahojani ja sitten alkaa sitä etukäteen suunnittelemaan. Ihan hirveen innostunut en ole ajatuksesta, joten ehkä jätän sen tekemättä. Edelleen seuraan ja merkitsen menojani. Koen sen hauskaksi. Kohta olen varmaan valmis olemaan ilmankin noin tarkkaa seurantaa, mutta niin kauan kun se on mielekästä niin mikä ettei. Olen tehnyt myös lainataulukoita. Niitä jaksan tuijotella ilta toisensa perään. Sitä, miten ne lainat pienenee.  Asuntolainan seuraamisesta ei juurikaan riemua revitä, kun se on niin kamalan iso. Mutta kyllä sekin siitä kuukausi kuukaudelta kutistuu.

Kaikissa lukemissani talouskirjoissa on puhuttu sijoittamisesta. Sanotaanko näin, minua ei rikastuminen sinäänsä kiinnosta, en halua ottaa riskejä, joten en myöskään ole yhtään innostunut sijoittamisesta. Haluan vaan, että säästämäni rahat ovat turvassa, eivätkä menetä arvoaan. Inflaatio tietenkin syö pottiani, mutta korot toivon mukaan jotenkin pienentävät tuota menetystä. Ihan sama. Sijoittamaan en kuitenkaan ole ryhtymässä tässä vaiheessa.

Eilen oltiin kolmen sepän patsaalla kahden muun Animaalin kanssa keräyslippaiden ja marianne –karkkikorin kanssa. Ohikulkijat oli todella välinpitämättömällä tuulella. Välillä mietin, et miks mäkin tätä teen, olin ihan jäässä, kotona lapset ja mies aloittelemassa päivällistä, kiukutti kaikki, jotka vaan katsoivat poispäin. Mut sit tuli niitä, jotka jäivät juttelemaan (pupuasuista Animaalia ei oikeesti kannata kauheesti jututtaa, sinne pään sisään ei kuulu oikeen mitään, eikä sieltä pysty kunnolla puhumaan – siksi haluankin aina olla asussa!), kiittivät hyvästä työstä ja antoivat rahaa. Useimmat kolikoita, mutta osa myös seteleitä, yksikin nuori mies tuli katsomaan, et mikäs tää on, huomas Animalia-liivin ja antoi 20 euroa. Olihan meillä tietty huono tuuri kelin suhteen, ihmiset ei ehkä halunneet pysähtyä lumipyryssä. Niillä oli kiire stockalle törsäämään…

Omat hyväntekeväisyyskohteeni tässä kuussa: Pinkkis teki oman osuutensa, luovuttamalla Animalialle myyntiin eläinaiheisia koruja ja muutaman pussukan. Sekä edelleen viemällä askartelutarvikkeita Hesylle.

Minä itse olin mukana Animalian Vegan Cafessa, tienattiin sievoinen summa rahaa, oltais kyllä tienattu ilman minuakin, mutta silti. Olen myöskin vienyt tavaraa sinne Hesylle. Rahalahjoituksia 5 euroa Animalian lippaaseen, 50 euroa animaliankoiraryhmälle (tästä kyllä myös hyödyn, sillä yksi toinen koiraryhmäläinen on virkannut/neulonut nukenvaatteita, jotka siis ”ostan” häneltä antamalla rahat koiraryhmälle. Lisäksi aion laittaa Viipurin Koirien tilille rahaa, varmaankin 45 euroa. Summat eivät ole suuria, varmasti enemmänkin voisin laittaa, mutten halua tehdä tästä itselleni liian raskasta, vaan nyt ainakin toistaiseksi anna kevyesti. Näistäkin vois ehkä pitää jonkin laista listaa, että voi sitten vuoden lopuksi hehkuttaa, kuinka paljon onkaan tehnyt hyvää J Sillä kyllähän hyväntekeväisyydestä saa hyvän mielen. Ja saa saadakin!  Enkä mä täällä kerro näistä sen takia, että olenpas taas hyvä tyyppi kun annan, vaan jotta rohkaisisin ja muistuttaisin muita antamaan myös! Summilla ei niinkään merkitystä, vaan sillä että mahdollisimman moni osallistuu! Koiraryhmä on maaliskuun alussa menossa Viipuriin, silloin olis hyvä että niillä on paljon rahaa ostaa koiranruokaa. Eli just nyt kannattaa lahjottaa Viipurin Koirille erityisesti!  Miten lahjoittaa? Jos kaikki mun blogissa tänään käyneet laittais vaikka 5 euroa, niin sillä ruokittais aika monta koiraa vaikka viikon ajan!

Puputyttöö kiittaa ja kumartaa. Vaikka mä olenkin oikeasti niiailija.

Lumista tilipäivää!

♥ Raisa

Kenai, Dexter

Dexter ahmittu, nyt taas ihan tyhjä olo. Mitä me nyt tehdään? Eiköhän me jotain keksitä… Eilen illalla katsottiin Drive, Chris oli odottanut sitä melkoisesti. Mä en juurikaan tykännyt, jotenkin liian särmätön, tai jotenkin mauton. Siis ilman makua. Vaikkakin ne väkivaltapätkät oli melko raikkaita, siis uh…piristäviä. Kuulostaa tosi oudolle, en yleisesti ottaen pidä väkivaltasista leffoista, mut silloin kun se on tosi veristä ja sellasta epä-hollywoodmaista, niin silloin se on yllättävää ja sitä kautta vähän niin kuin kurkku –raikas ja rapsakka. Tulee semmonen hassu olo. Mut pitkää pätkää en pysty katsomaan, mut sellaset yllättävät veripläjäykset on hyviä. En osaa selittää ton paremmin.

Perjantaina oltiin Viikissä Kenain kanssa. C ja Pinja ajoivat bussilla paikan ohi ja joutuivat tulemaan keskustasta taksilla. Meidän spesialisti oli brittiläinen, mukana oli myös kaksi opiskelijaa. Toinen oli ihan hiljaa kokoa jana ja toinen oli ”valmiina” tulkkaamaan. Sen englanti ei ollut kyllä ollenkaan sillä tasolla, että se olis voinut riittävästi selventää missä ja miten mennään. Onneks itse ymmärsin ja pystyin vastaamaan. Ja sit tulikin C joka muutenkin enemmän vastaa meillä koirista. Se oli melko mielenkiintoista, mies kyseli paljon kaikkea, aika ajoin samoja asioita uudelleen ja uudelleen, josta tuli sellanen olo, että eikö se kuuntele mitä me vastataan, vai yrittääkö se saada meitä kiinni valheesta. En tiedä. Paljon sen teki muistiinpanoja ja lopulta meidän kaksituntinen oli ohi. Jossain kohti Kenai alkoi haukkumaan oven takana seissyttä ihmistä, siitä mies sanoi että tämä on täysin normaalia ongelmakäyttäytymistä, tällaisten ongelmien kanssa hän tekee töitä päivittäin, mutta Kenain toinen ongelma, ”that’s extreme”.  Hän myös kertoi hieman omasta taustastaan, olleensa mukana erilaisissa tutkimuksissa, jotka siis käsittelevät tätä meidän ongelmaa, mutta Kenain kanssa hän oli ihan ulalla. (Ok, ei sanonut sitä noin, mutta sinne päin). Jotenkin se ehkä vähän lohdutti, ettei ihmekään ettei oikein pärjätä sen kanssa. Meidän istunnossa ei ratkennut yhtään mikään, muttei se kai ihan niin menekään. Nyt meidän täytyy yrittää nauhottaa Kenain toimia päivän aikana, ennen kaikkea eka yksinolo tunti. Yritetään selvittää pelkääkö Kenai jotain, onko se tylsistynyt, vai onko kyseessä vain oikein paha eroahdistus.  Siis on mahdollista, että Kenaille on vaikka pienenä entisessä kodissaan tapahtunut yksin olleessaan jotain, joka edelleen pelottaa sitä. Siis niin, että se ikään kuin koko ajan pelkäis jotain, mutta meidän (tai kenen vaan) kotona ollessa sen on helpompi olla. Kenailla oli paljon merkkejä vähän kaikesta…joten mikään teoria ei oikein tuntunut sopivan siihen.  Kysyin sitten onko meillä toivoa, se kyllä myönsi meidän kokeilleen jo isoa osaa niistä, mitä se olis meille ehdottanut, mutta silti on vielä joitain asioita joita voidaan kokeilla. Niistä tulee sitten postissa tarkemmin tietoa. Mut yks on ainakin C:n aseman ”horjuttaminen”. Eli tehdään C.stä vähemmän tärkeä Kenain silmissä. Eli nyt minun tulee ulkoiluttaa koiria mahdollisimman paljon. Arvatkaa tykkäänkö! No en erityisemmin. On mukavaa ulkoiluttaa niitä silloin tällöin viikonloppuisin, kun on aikaa ja nätti ilma. Mutta aamulla ennen töihin lähtöä, heti töistä tultua (en vielä itse asiassa tiedä miten aikataulut menee, voi olla että C on just juossut niiden kanssa) ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Ja ruokinnan hoitaa muut kuin C. No, ei auta vikistä vastaan, jos niin kallis mies sanoo, että näin teette, niin näin me tehdään J Eikä se edes oikeesti ollut niin kauheen kallis, olen Pojan aikana tottunut oikeesti kalliisiin eläinlääkärireissuihin.

Riston kanssa on niin hauska ulkoilla, kun se on ulospäin semmonen jäyhä jurottaja, mutta aina välillä se riehaantuu ja sit se on kuin lehmä ensi kertaa kesälaitumella. Paitsi että Risto haukkuu ja sen korvat pomppii ylös alas. J

Lauantaina sain vihdoin ja viimein sen tilauksen tehtyä! Mun piti ottaa kuva, mut unohdin kun niin kovalla kiireellä piti saada se pakettiin ja pois tieltä. Kaikki sängyt on nyt valmiit, maalattu ja liimattu kasaan. Kolmesta puuttuu vielä patjat, tyynyistä ja peitoista en pysy enää kärryillä. Alicella on nuha, joten nenäliinoja on vähän kaikkialla J Alice on Pinjan nukke.

Lauantaina illemmalla oli Satu käymässä. Pelattiin Afrikan Tähteä. Lassi tais voittaa molemmat, eikä kun Pinja ekan ja Lassi tokan kierroksen. Oli hauskaa. Tein vain vähän hyvää sosekeittoa ja löysin uusia vegaanisia karjalanpiirakoita. Ne oli oikein hyviä.

Sunnuntaina vietiin loput kamat Hesylle. Samalla kierrettiin katsomassa tarjonta. Olin todella vaarna vyohykkeellä! Mun teki mieli vähän kaikkea! Siellä oli niin paljon minun/meidän näköisiä juttuja, joita ei tarvittu! Esim. lasinalustat, joissa oli hirvenpää. Tosi hienot. Ja tarjotin, joka oli samaa sarjaa kuin aiemmin kirppikseltä löytämäni sirkusaiheinen hieno purkki. En ostanut!!! Jouduin kyllä vähän painimaan itseni kanssa, mutta lopputulos kuitenkin se, etten ostanut! Ostin kuitenkin yhden vähän ehkä riskaabelin jutun, nimittäin akryylimuovisen hökötyksen, josta en tiennyt mikä se oli. Mutta toivoin sen olevan idätysastia. Kotona googletin sen ja niinhän se olikin! Biosnacky –idätysastia! Niitä myydään isolla rahalla luontaistuoteliikkeissä (ehkä) ja alle kolmella eurolla Hesyn kirppiksellä! No, ei siellä ollut kuin se yksi. Huutonetissä on tällä hetkellä yks 7 eurolla. Kannattaa ostaa, jos idätys innostaa. Löysin vielä käyttöohjeetkin,e li pääsin heti sitä testaamaan. Katsotaan miten onnistuu!  Lisäksi löysin MLP henkarin. Ostin ilman pienintäkään epäröintiä. Poniasioita ei koske mitkään järkisäännöt eikä muut rajoitteet.

Aamulla sidoin Kenaita varten yhdet korjauskelvottomat farkut eteisen naulakosta roikkumaan, jos se repis vaan niitä ja jättäis kaiken muun rauhaan…. :D

Osaan tällä hetkellä 22 hiraganaa, meinaan opetella vielä kolme lisää tänään. Kertailen niitä koko ajan ja koko ajan unohdan mikä mikäkin oli ja vaivun epätoivoon. Tämä on niin vaikeaa! Enkä ole vielä edes puolessa välissä ekoja merkkejä!

Aamulla pääsin pyörällä töihin! Ihanaa!  Huomenna ystävänpäivä! Mennään eläinasuisina kolmen sepän patsaalle viiden aikoihin – tulkaa tuomaan kolikkonne ja eläkesäästönne parempaan käyttöön!

♥ Raisa

On jotenkin niin mukava oppia jotain uutta. Ja toisaalta taas niin epämukavaa. Olen pitkään pysytellyt turvallisissa, tutuissa asioissa, ja jos jotain oppinut, niin se on tapahtunut ikään kuin huomaamatta, vaivatta. Nyt on ihan lyhyen ajan sisällä ollut se työhön liittyvä juttu ( pitäis siihen tehdä kotitehtävätkin, muttei yhtään huvita, kun ne on sellasia päänvaivaustehtäviä) ja sit alkoi japanin opiskelu. Siellä itse tunnilla en oikeasti oppinut yhtään mitään. Se oli niin sekavaa, enkä tiennyt hiraganoista hölkäsen pöläystäkään. Mutta sieltä saatiin kotiin lista niistä merkeistä ja olen niitä itsenäisesti opiskellut ja se on ollut mukavan haastavaa. Ihan pikkasen herännyt kaipuu opiskelemaan. Mut en mä edes tiedä mitä opiskelisin, eikä meillä ole varaa menettää mun palkkaa, joten se siitä. Ja ei se joka päivä olis sit ehkä niin mukavaakaan. Mutta kun opiskelee, niin ei ole vastuutakaan. Korkeintaan omasta menestyksestä, mut mitä sillä on väliä. Mä taidan olla vastuunlaistaja? Aika yllättävää. Ja jotenkin epämieluisaa.

Osaan nyt hädin tuskin 15 hiraganaa, seuraavat viis työn alla. Veivaan niitä aina kun mahdollista, kaikki muistilaput täynnä salakirjoituksen näköistä räpellystä.

Eilen oli PKS tapaaminen, meitä oli aika vähän, mutta kaksi uutta! Ihanaa! Toinen uusista ei ollut kyllä silleen upouusia, koiraryhmästä tuttu, ja muutenkin koirapuolella iso vaikuttaja. Mutta tossa ryhmässä uusi. Tosi hauskaa saada uusia mukaan! Kenai oli myös mukana. Ja se oli ihan kamala. Haukku kaikkia, sai kauheet kilarit muista koirista, pysty kyllä onneks vähän rauhottumaan, mut heti jos jotain tapahtu, niin se oli taas kovaan ääneen siellä riekkumassa. Tosi rasittavaa, mut onneks muut jakso sitä. Kenaita pitäis selkeästi enemmän ottaa mukaan, niin se jotenkin tottuis siihen, mut eihän sitä minnekään kehtaa ottaa, kun se on tommonen. Ja en sitte tiedä, et pitäiskö sen elämä pitää mahdollisimman monotonisena, et se pystyis rauhottuun. No, tänään varmaan selviää aika paljon, kun mennään sinne Viikkiin.

Illalla opiskeltiin lasten kanssa hiraganoja. Kirjoitin niille sanoja ja niiden piti etsiä taulukon avulla mitä niissä sanottiin. Olipa huonosti selitetty. Molemmat tykkäs. Myöhemmin sitte vielä Pinja puki nukkeja ja minä ompelin hetken aikaa. Lassi oli jo nukkumassa. Lopulta Pinjakin meni nukkumaan ja me mentiin katsomaan 1,5 jaksoa Dexteriä. Mä oon taas ihan koukussa. Siinä on kyllä tosi paljon sellasia epäuskottavia juttuja, mut mitä sitten? Ei Dexterin tarvitse nukkua, se on sarjamurhaaja tv:ssä. Eikä sen tarvitse kuntoilla säilyttääkseen uskomattoman kroppansa, se on sarjamurhaaja tv:ssä. Jne. Leikkiä se vaan on.

Leikin hetki sitten tulella, tietoisesti. Olin nimittäin hetken netissä surffailemassa, etsin yhtä tiettyä Japanilaista kauppaa, josta etsin oppikirjoja. Löysin tosi kiinnostavat kana (hira- ja kata-) kortit, oppimisapuvälineet tms. Halusin ne aika kovasti. Joidenkin muiden, tuntemieni tuotteiden hinnoista pystyin päättelemään, että ilmaa oli melkoisesti, joten katsoin Ebaystä vastaavia kortteja. Oli vielä kalliimmat! Takaisin japanilaiseen liikkeeseen (selasin muuten paljon muitakin tuotteita, oli ihan kivoja juttuja, mutta mikään ei aiheuttanut sellaista ”pakko saada” tunnetta. Lopulta vaan suljin sivun, katsotaan kuukauden päästä, jos silloin vielä kovasti ne haluan, niin mietitään sitä sit uudestaan. Yks ongelma on kans se, et kun mä jotain päätän tilata (olkoonkin ihan fiksua ja tarpeeseen) ajattelen aina, et sit kannattaa,  kannattavuuden nimissä, tilata kaikkea muutakin ja ne on usein sit ihan höpöhöpö juttuja.  Viisi päivää enää tilipäivään. Odotan sitä innolla, kun sit aina näkee, kuinka paljon rahaa voi laittaa säästöön ja muutenkin se aina selkeyttää laskuja ja muita. Edelleenkin on hyvin mennyt, tilillä rahaa, Kenain klinikkakäyntiinkin on varaa.

Pinjalla ja mulla on kauhea japanikuume. Mutta pitää säästää sinne Jenkkeihin. Mut ehkä pystyn elämään niin pienellä rahalla siellä, et siitä säästyis myös japaninmatkaa varten? Ahneutta. Mut olisko matkustelu se mun juttu, mitä varten elän säästäväisemmin? Vitsi kun Chrisilläkin olis tuloja ja se pystyis osallistumaan meidän perheen melkoisiin kuluihin, ei muuten mutta asuminen! Meidän sähkölaskukin on ympärivuoden 270 €/kk!  Välillä mua ärsyttää ihan sikana, että kaikki maksut on täysin mun niskoilla, mutta minkäs teet. Jos C olis ollut vaikka menestyvä lakimies tai lääkäri (tai oikeastaan ihan mikä vaan) niin tuskimpa se olis suostunut tänne muuttamaan, sen tyttömyys (tai kirjailihan se on) sen mahdollisti. Joten ei pidä valittaa. Kyllä tämä tästä. Mutta olis ihan kiva päästä nauttimaankin palkastaan, ilman että joutuu yli vuoden säästämään. Ole nyt jo hiljaa, asiat on kuitenkin paljon paremmin kuin miljardeilla muilla. Mut silti mä säästäisin mieluummin japaninmatkaa varten, kuin ”pakollista” sukulaisvierailua. Mut aina ei sovi olla itsekäs. Ainakaan jos on nainen, äiti. Miehille se on ok. Mut ei äideille. Opi olemaan siellä.

Hauskaa ja paljon lämpimämpää viikonloppua! Mulla ei ole Dexteriä ja ompelua lukuun ottamatta MITÄÄN suunnitelmia! Luksusta!

♥ Raisa

Hiragana, katakana ja höpsistärallaa

Kukkuluuruu!

Olen niin mahdottoman ylpeä itsestäni! Olen oppinut jo 10 hiraganaa ja tänään ajattelin opetella viisi lisää! Tunnistan tekstistä a, i, u, e, o, ka, ki, ku, ke, ko ja nyt melko varmasti myös sa merkin. Että sitä vanhoilla päivillään oppii jotain uutta! Sanoja en kyllä ole oppinut. Että mitään en siis tiedoillani vielä tee J Mutta ensiksi pitää oppia ryömimään, ennen kuin voi nousta seisomaan ja alkaa ottaa ensi askeleita. Kerroin jo, miten iltaisin etsin merkkejä japaninkielisestä kirjasta. Siis ainoastaan tunnistan niitä, en tiedä yhtään mitä kirjassa sanotaan, kuvista päätellen kyseessä on shiba inu kirja. Ostin kun halvalla sai käytetyn. Noin euron kustansi. Kivoja kuvia. Ja nyt käytän sitä opiskeluun. Olen tästä hyvin innoissani. Tiedän, etten jaksa kauaa olla, ellei oppimisessa tapahdu isoja edistyksiä. Annan tämän itselleni anteeksi, koska uskon, etten oikein voi sille mitään. Mutta edelleenkään en ole ostanut mitään aiheeseen liittyvää! Eilenkin Chris melkein tuputti yhtä kirjaa, joka hänen luokkakaverillaan oli, siinä oli japania, suomea ja englantia sekaisin, järjestyksessä. Enkä siltikään ostanut. Nyt harjoittelen hiraganoja. Japanilaiset muuten käyttävät hiraganoja, katakanoja ja kanjeja kaikkia sekaisin, joten vaikka oppisinkin, tai siis tietenkin opin, siis sitten kun olen oppinut kaikki 46 hiraganaa, niin on vielä saman verran katakanoja, kaiken maailman yhdistelmiä ja muutoksia ja aivan liikaa kanjeja. Ei tämä mikään yhden kevään projekti taidakaan olla ;) Mutta olen ymmärtänyt, että lukemista (ja tietty kirjoittamista) lukuun ottamatta japani on suhteellisen helppo kieli oppia. Katsotaan.

Näin ensimmäisen Dexter uneni. Katottiin niitä murhajuttuja, öljytynnyreihin säilöttyjä naisia puoleen yöhön saakka ja nyt ekaa kertaa se tuli uneen mukaan. Se oli enemmän sellasta sivusta katsomista ja mä tiesin, ettei tämä ole painajainen. Vaikkakin se meinas jossain kohti muuttua ahdistavaksi. Mutta jotenkin sain itselleni kerrottua, että tämä on vain Dexteriä.

Kun kerta muistan niin kerron: Arki –manga on todella huono. Aivan liian sekava, eikä yhtään hauska. Olen tästä helpottunut, sillä en halunnut kahta seurattavaa mangaa. Vaikkei ne niin kalliita olekaan, mut silti. Olen viime aikoina lukenut paljon kaiken maailman talousoppaita, kotimaisia voimakkaasti asiasisältöisiä ylitylsiä sijoitusoppaita (ei kiinnosta ainakaan vielä pätkän vertaa) sekä amerikkalaisia ”kaikki on mahdollista” yltiöpositiivisia itsensämuutosoppaita. Nyt veikkaan lukeneeni kaiken vähänkään laadukkaan ja loput on moskaa. Uusia odotellessa olen alkanut lukemaan kirjaa, jonka olen joskus teininä lukenut. Yhtäkkiä jostain se muistui mieleeni ja kovasti halusuin lukea uudestaan. Muistaako kukaan Christine F., huumeasema zoota? Kirjastosta sitä hain, kappaleita oli 5, joista 2-3 kadonneet/jääneet palauttamatta ja jonossa 56…eli hyvässä lykyssä olisin odottanut kirjaani vuosia. Ei kiitos. Englanninkielistä versiota ei ollut ketään kärkkymässä. Sain sen parissa päivässä. Siinä ei kyllä ollut kuvia, muistaakseni kovakantisessa oli. Vähän kauhulla odotan, miltä tuntuu lukea se äitinä. Pikaisesti googletin sen päähenkilön, sillä on kuulemma vieläkin ongelmia huumeiden kanssa. Ei käyny niin kuin elokuvissa, ensin ollaan pohjalla, sieltä ponnistetaan, saadaan kirjasta ja elokuvasta (ja levyistä!) mukavat rojaltit, eletään leveästi ja ollaan onnellisia. Harmi. Lukusessa myös paljon Martta-Liiton kirjoja (ne on niin ihania, ja monissa on Sarin, joka siis otti myös ekan puputytön kuvat, ottamat loistavat kuvat) sekä edelleen Naomi Kleinin tuhokapitalismin nousu. Mutten ole varma aionko lukea sitä loppuun. Jotenkin kyllästyttää vähän toikin asia, siis se, että kaikki on niin hirveen pahoja, mihinkään ei voi luottaa, kaikki ajaa vaan omaa etuaan. Vaikka niinhän se taitaa nykypäivän yrityselämässä ja politiikassa olla. Mut ei sitä loputtomiin jaksa kuunnella. Välillä tarvitaan vähän puutarhavinkkejäkin. Josta tuli mieleen eilinen ”ei niin tarkkaan harkittu” –tilaukseni! Mopo ei missään tapauksessa lähtenyt käsistä, mutten myöskään malttanut odottaa, että olin tarkistanut mitä mulla jo on. Eli tilasin siemeniä! N. 35 euroa maksoi yhteensä, kaikista kalleinta oli postittaminen L 12 € meni siihen. Mälsää. Mutta tilasin 0,5 kg nurmikon paikkaussiemeniä ja sen postitus siinä maksoi. Muuten oli pieniä parin gramman paketteja. Tilasin avomaankurkkua, pientä ja satoisaa kirsikkatomaattia, basilikaa, tulsia (kasvatan itse omat kovasti himoitsemani teet! Kerroinko kuinka työkaveri toi todella hyvää teetä töihin, se loppui aikanaan, otin maahantuojaan yhteyttä, sain tietää H:gissä olevia kauneushoitoloita, joista sitä vois ostaa. Netistä katoin, että purkki maksais n. 12-15 euroo. En kuitenkaan koskaan päässyt niitä hakemaan ja sit minusta tulikin säästäväinen ja tajusin, etten tarvitse noin kallista teetä, varsinkin kun mulla on kotona niin paljon ihan kelvollisia teeaineksia. Niin, nyt sitten tilasin tulsin siemeniä ja se työkaverin tuoma tee oli just tota tulsia), joitain salaatteja, timjamia, lehtikaalia…hmm…olikohan muuta. Kotona mulla on korianteria, rucolaa ja jotain muuta, mutten muista mitä. Ne on siis kerätty omista kasveista. Eli ihan huippuja. Kaikista parhaimmat ja tärkeimmät. Ehkä laitan myös hernettä ja paprikaa. Niihinkin on siemenet jo olemassa, ei kylläkään itse kasvatetut. Mietin chiliä, mutta eipä meillä sitä juurikaan mene. Jos olis kasvihuone niin laittaisin myös tomaattia ja kurkkua. Mut ei ole, niin en laitan. Koitan tänä vuonna olla maltillisempi kuin ekoina vuosina, jolloin laitoin vähän kaikkee, eikä juurikaan mitään tullut. Käytin Plantagenista ostettuja ulkolaisia siemeniä, ehkä ne kasvais paremmin jossain lämpimämmässä. Nyt ostin meillä testattuja, hyväksi todettuja siemeniä. Viiem kesänä innostuin vähän liian myöhään, eikä kasvit kerinnyt kauheesti kasvamaan. Ja taas oli ulkolaisia siemeniä. Maassa on jo syksyllä/alkutalvesta istutetut valkosipulin kynnet, joiden toivon kovasti tuottavan satoa. Niistä pitäis raaskia jättää seuraavaankin istutuskertaan, saa nähdä miten käy. Perunaa ja muita juureksia en viitsi, kun niitä saa sit kuitenkin niin edullisesti kaupasta ja toreilta. Marjapensaita aion ostaa lisää. Nyt mulla on kaksi ihan pienen pientä karviaista. Vadelmaa haluaisin ja lisää karviaista. Mansikoita mulla on myös, mutta todella huonoilla paikoilla, ei niistä ole tullut vielä yhtäään mitään ja on ne siinä pari kolme vuotta jo kökkinyt. Niitäkin pitäis ehkä jotenkin hoitaa? Raparperia myös on.  Mulla on kaksi pienen pientä kasvimaata, nekin varmaan ihan huonoihin paikkoihin perustettuja, mutta en oikein noistakaan ymmärrä. Meidän ruokahuolto ei kuitenkaan ole minun kokeilujeni varassa J

On ihan pakko vähän hehkuttaa Chrisiä. Se on tänä vuonna ottanut arkikokkauksen vähän vakavammin. Siis panostanut siihen enempi. Se tulee sille kyllä vähän kalliiksi, kun se ei osaa vielä soveltaa, ja ne keittokirjat mitä se pystyy käyttämään, ovat kaikki tietenkin amerikkalaisia, ja raaka-aineet ei niitä kaikista suomalaisimpia, eli se joutuu ostamaan paljon kalliita vihanneksia jne. Mutta uskon, että se vielä kehittyy siinäkin, ja lopulta pystyy tekemään ruokia myös meikäläisemmistä aineksista ja soveltamaan sen mukaan, mitä kotona jo on. Mutta on siis ihanaa, miten se tekee myös suunnitelmia ja kokeilee eri reseptejä. Harmittaa välillä kun kaikki ei onnistukaan ja se on kuitenkin nähnyt paljon vaivaa ja ostanut ehkä kalliit raaka-aineetkin.

Nyt osaan välttävästi jo 13 hiraganaa. Uudet Sa, chi, su J On se levee…

Ihana auringonpaiste. Ja illalla Animalian PKS kokous. Tulkaa kaikki mukaan! Välillä ollaan vakavia ja välillä ei. Mulla nimpparit! Saa onnitella :D

♥ Raisa

Oikeille ihmisille

Hip hei! Uusi lukija! Tervetuloa! Tässä blogissa ei ole mitään järkeä – toivottavasti viihdyt!

Eilen oli tullut Playltä Dexterin viides kausi! Toivottiin kovasti, että se olis tullut jo viime viikonlopuksi, että oltais voitu katsoa sitä hääpäivänämme (Dexterin vaimo oli just kuollut ja se olis jotenkin ollut hassua katsoa sitä märehdintää). No, eilen katsottiin kaksi jaksoa. On se niin hyvä. Välissä kävin ompelmassa, olen ihan loppumetreillä sen tilauksen kanssa. Mua hävettää kuinka kauan siinä on mennyt L Palkinnoksi ompelusta laitoin yläkerran makuuhuoneeseen uuden lattian ja liimasin toisen kerrossängyistä kasaan ja liimasin siihen myös laidan ja laidalle hauskan pienen tason vaikka vesilasia ja herätyskelloa varten. Puhun siis nukkekodista. J Toinen sänky pitää vielä maalata ja liimata kasaan. Ja tehdä viis patjaa, neljä peittoa ja xx tyynyä. On se vaan niin kivaa J

Välillä mietin mitä järkeä on kiireellä maksaa vaikka luottokorttia tai joustoluottoa pois. Esim. joustoluotto, maksan sitä 115 euroa/kk. Mitä sitten että maksaisin sitä seuraavat 2,2 vuotta? Vaikka maksaisin sen etuajassa joudun siltikin maksamaan koko summan. Tää on se vanha tuhlari-Raisa joka noin ajattelee. Uusi, viisaampi minä tietenkin tajuaa, että siinä 115 eurossa on n. 20 euroa korkoa ja tilinhoitokuluja jne. Ylimääräistä siis. Mitä nopeammin maksan lainan pois, sitä vähemmän joudun maksamaan kaikkea hölynpölyä pankille. No 20 euroo ylimääräistä kuukaudessa ei paljoa ole, mutta kun luottokortista tulee sama, niin se on jo 40 € ja vuodessa nämä yhteensä onkin jo 480 €. Se tuntuukin jo jossain. Tupakoitsijat, tai siis tupakoinnin lopettaneet tietävät nämä laskut oikein hyvin, siis kun lopetat tupakoinnin säästät xx –määrän rahaa vuodessa ja sit kun on ollut polttamatta vuoden ei tietenkään ole yhtään rahaa säästössä, kun ne on menneet johonkin muuhun, huomaamatta. Mutta! Kun ryhtyykin fiksuksi kuluttajaksi, kuten minä kovasti yritän, se raha oikeasti jääkin säästöön, tai käytetään vielä fiksummin, eli jonkun toisen lainan poismaksuun. Ho hoo! Mikäs sen parempaa! Ei aikaakaan kun olen kokonaan velaton. No joo, nyt alkuun keskitytään näihin oikeasti mahdollisiin lainoihin.

Yks iso säästämiskeino on mulle vielä lähestulkoon vieras, nimittäin se, että pidettäis asioista hyvää huolta, ettei ne mene rikki ja korjataan silloin kun vika on vielä hallittavissa. Mä ihailen sellaista suuresti, mutta itse en vaan osaa korjata ja huoltaa yhtään mitään, enkä viitsi opetella, kun kaikki on aina niin komplikasta (hitto, toi ei varmasti ole oikea sana). Just ton talon kanssa on se ongelma. Me vaan odotetaan, et joku hajoo ja sit ollaanki kusessa. Mä veikkaan, että rännit pitäis putsata aika ajoin. Mut ei me olla putsattu. Mitäköhän siitä seuraa? Ja remontoida me ei myöskään osata. Kenain jäljiltä kaikki on ihan kamalan näköistä ja on varmaan vielä viiden vuoden päästäkin, kun ei me osata mitään tehdä ja ammattimiehen kutsuminen tekemään pintaremonttia on jotenkin tosi noloa. Mua ärsyttää, ettei C ota tätä omaksi asiakseen. Mä en siihen pysty, sillä olen pienten pintojen ihminen. Hassu juttu, aikoinaan silloinen kämppikseni kertoi kaverilleen kämppiksistään (eli minusta ja yhdestä toisesta tytöstä), minä pyysin kertomaan itsestäni, että tykkään lakaista pieniä alueita kerrallaan. Siitä on nyt n. 15 vuotta ja se edelleen kuvastaa mua hyvin. Tykkään kyllä tehdä, kunhan tehtävä on pieni ja hallittavissa.

Ei mulla taaskaan mitään. Otan aina välillä (ihan tosi hassu juttu tuli mieleen, mulla on pankin verkkosivut yks aktiivisimmista nettisivuista, käyn Nordeassa useammin kuin vaikka uutissivuilla!) pankista sellaisen yhteenveto –tulosteen. Vertasin eilistä sellaseen tammikuun alun tilanteeseen. Edistystä on havaittavissa :D Ja nytkin, mulla on tarkasti tiedossa tulevat maksut ja rahat tilillä niiden maksamiseksi. Kenain klinikkakäynti kyllä vähän sotkee hienoja kuvioitani, mutta niihin voin käyttää kotikatastrofirahastoani. Jos mä en olis itse tää, joka kirjottaa, niin mua nyt varmaan äsyttäis toden teolla tää kirjotus, mulle tulis sellanen olo, et ei elämää voi elää noin. Välillä elämä voi tulla suurien suunnitelmien väliin. Mutta totuus on se, että elämää varten mä säästän ja varaudunkin. Aiemmin jos jotain sattu, niin silloin paruttiin äiti ja iskää apuun, ostettiin luottokortilla ruokaa (mä en edes tiennyt, että isolla osaa ihmisistä on tärkeää, ettei luottokorttia käytetä ruokaostoksiin. Totta hitossa sitä käytetään, joskus joutunut maksamaan kirjaston varaus- tai sakkomaksutkin luottokortilla, kun tilillä ei ollut katetta) ja kaavittiin sohvan uumenista kolikoita (vaikkei niitä koskaan siellä ollut, sillä eihän meillä alunperinkään kolikoita taskuissa ole ollut, kun ne on aina käytetty saman tien).  Nyt mä kerään pieniä summia kuukausittain just tohon kotikatastrofirahastoon, sitte ens vuoden kesällä tapahtuvaan koko perheen amerikan matkaa varten ja sit vielä isompaa puskurirahastoa, omaksi ja perheen turvaksi. Tässä on siis vuosiksi hommaa. Ja kunnolla nämä pääsevät vauhtiin vasta pikkulainojen maksun jälkeen. Niihinkin menee kuukausia. Kuulostaa oikeesti ihan kamalalta. Siis sellaselta suunnitelmalliselta, johon ainoastaan yli-ihmiset pystyy. Ärsyttävät ihmiset tekee jotain tollasta, kun me muut eletään. Mut ei se hillitön kuluttaminen kovin hyvää elämää ole. Tää uusi juttu tuntuu tosi hienolle just nyt. Ja vaikka taantuisinkin takaisin ”oikeaksi, elämästä nauttivaksi” ihmiseksi, niin onpahan ainakin sitte tyhjä luottokortti ja säästöjä millä ”nauttia elämästä”! Ha!

Mä menen nyt harjottelemaan puheluiden lomassa ka, ki, ku, ke ja ko:ta! Heissulivei!

♥ Raisa

Hassu juttu! Olin eilen ekaa kertaa opiskelemassa japanin kieltä ja nyt mulla on pakottava tarve ostaa sivellinpäinen kynä, tietynlainen vihko jossa juuri oikeanlainen ruudutus hiraganojen ja katakanojen opiskeluun. Olin sen verran viksu, etten edes kirjoittanut sen kynän nimeä ylös, muuten olisin sen jo googlettanut ja varmaan tilannutkin. Vihkosta ope ei maininnut mitään, mutta olen netissä siihen törmännyt ja tiedän mistä niitä voisi tilata. Voi tätä välineurheilua! Niin kun mä vuosikausiin olisin niin edistynyt, että voisin panostaa erityisen kauniisiin merkkeihin. Höpöhöpö. En hanki itselleni sitä kynää. Vaikkakin tiedän, että niitä saisi Tukholmasta, yhdestä lempparikaupoistani (Åhlensin Muji osastolta). Sattumoisin ollaan myös keväällä menossa PKS ryhmän kanssa tukholmaan…en osta, kun en sellaista kerta tarvitse! Enkä sitä vihkoakaan! Mulla on vihkoja vaikka muille jakaa ja vaikkei niissä nyt ole juuri optimaalista ruudutusta, niin enköhän mä pärjää. Voisko siinä olla jotain, että kun on jostain innostunut, niin haluaa näyttää kuinka tosissaan on? Vai mihin se perustuu, että varsinkin kaikki aloittelijat intoo piukassa ryntää ostamaan kaikkee pro välineistöö, vaikkei ne tiedä edes kuinka niitä käytetään. Mä oon just sellane, kaikki pitää saada heti paikalla, ja mielellään vielä vähän ylimääräistä, ettei vaan jää mitään uupumaan. Mikä siinä on??

Tein päätökseni, joka itseänikin vähän kuumottaa. Jos ei nyt sentään päätöstä, mutta haaste? En osta vaatteita tänä vuonna.  Lapsille tietenkin joudun ostamaan, mutta itselleni. Lapsillekin vaan sen takia kun ne mokomat kuitenkin kasvaa ulos entisistään. Eri asia on sitte, jos jokin tuhoutuu korjauskelvottomaksi eikä mulla ole toista tilalle. Esim. Kenai silppuaa totaalisesti mun molemmat talvitakit. Mulla on takkejakin ihan liikaa. Hitto mikä turhake minäkin olen. Ja mä en kuitenkaan koskaa ole ollut erityisen vaatehullu. Mitenköhän paljon vaatteita niillä on? Vaatteisiinkin liittyy niin paljon raskauttavia epäkohtia. (voiko tota sanoa noin? No, mä just sanoin) On puuvillan viljelyyn liittyvää yletöntä veden käyttöä kuivilla alueilla, tuholaismyrkkyjä, työntekijöiden oikeuksia poljetaan joka kohdassa, ne altistuu just niille myrkyille, ompelijat, kankaan värjääjät, kaikki toi ja sit niitä vaatteita käytetään kerran pari ja unohdetaan kaapin pohjalle sesongin vaihtuessa. Kangasta pitää kunnioittaa! Vaatteita kuuluu käyttää ja kun ne menee rikki niin ne pitää korjata! Lasten kanssa alkaa olemaan jo vähän hankalaa, kun niille, erityisesti Pinjalle,  pitää olla tietynlaiset vaatteet, mitkä tahansa farkut ei enää kelpaakaan. Ja siinä on ihan turha äidin jäkittää vastaan. En edes yritä. Olen itsekin ollut joskus nuori. Lassikin on kavereiltaan oppinut, että pitää olla tietyn merkkisiä vaatteita. Ihan sama kuitenkin, onko ne ”merkkiset” vaatteet ostettu Thaimaasta eurolla, vai urheiluliikkeestä täältä suomesta viidelläkympillä, molemmat on yhtä laadukkaita Lassin mielestä. Porkkanoissakin on vikaa, jos ne on Pirkkaa…ne on kuulemma likaisia silloin. Yritin kertoa, että porkkana on porkkana (puhuinko mä tästä jo??) on se sitten Gucci tai Euroshopper, muttei  se uskonut. Pirkka on jotain epäilyttävää, halpaa, köyhää ja noloa. Ja mikään ei taida olla niin paha, kuin näyttää köyhältä muiden silmissä. Mikähän siinäkin on? Onko säästäväisyydellä ja köyhällä eroa? Pitäsikö mun nyt tähdentää teille, että olen säästäväinen säästämisen ilosta, en köyhyyden aiheuttamasta pakosta? Tajusin just, että mitä vähemmän kulutan, sitä rikkaammaksi itseni tunnen, enkä nyt tarkoita pelkästään käytössä olevan rahan määrää, vaan ehkä se on just tää hallinnan tunne, joka sen aiheuttaa. Se on turvallisuuden tunteen lisäksi ehdottomasti ollut parasta tänä säästäväisyyden aikana.

Viikonloppuna, kun kokkasin meille hääpäiväaterian ja etsin siihen sopivia astioita, totesin että mun ”kengät” on astiastot. Siis kun jotkut keräilee kenkiä ylettömiä määriä, niin mä keräilen astioita. Olis kiva, jos olis niistä kuvia…katsotaan.

No en löytänyt muuta, kuin noita japanilaisia. Postaan niistä joskus myöhemmin sitte. Joka tapauksessa mulla on kaksi isoa astiastoa (12 hlölle), toinen mummin vanha ja toinen itse isolla rahalla stockalta ostettu, sitten on tota sinivalkoista japanilaista sarjaa, jota olen enimmäkseen saanut lahjaksi ja joitain sitte itse ostellut, sitten on 8 osaa (6 lautasta, 2 tarjoiluastiaa) sitä hillittömän hienoa sarjaa, jota vähän näkyi siinä hääpäivän ateriakuvassa, ja sitten vielä hupsista! vähän spontaanisti ostettua pip(?) sarjaa, johon pari kulhoa, neljä syvää ja neljä matalaa lautasta. Ja käyttöastioina arabian taikaa (?) ja tukholmasta ostettuja pääkallolautasia. Käytetään myös arkena niitä sikahienoja eläinlautasia, ihan vaan sen takia, että niistä olis päivittäin iloa. Tykkään kaikista astioistani älyttömästi ja mistään en olis valmis luopumaan, kun ne kaikki on niin hienoja! Pitäis varmaan järjestää enemmän päivälliskutsuja, niin sais niistä enemmän iloa, niistä astioista siis.

Muistatteko kun kerroin ennen joulua tilanneeni Essin Maailmasta pinkin poniherkkuhötön? Essi löysi pinkin ponin ja teki maailman hienoimman ja makeimman ihanan asian! Ok, sotii ehkä nyt vähän tätä minun kovin järkevää ja pelkistettyä uutta elämäntapaani vastaan, mutta totuus on kuitenkin se, että sama vanha äklöpinkki hörhö täällä edelleen on! Se juttu on ihan mielettömän hieno, niin hieno, että voin antaa Kenain tuhota vielä muutamia omia söpöjä juttujani, sillä tämä paikkaa niiden jättämät kolot ihanuudellaan! Ihan kaikin puolin täydellinen! Eli siis tiedoksi, että Essiltä voi myös tilata jotain oman maun mukaan tehtyä, jos näkee jotain, joka on melkein, muttei kuitenkaan ihan se oma juttu. Kuten minä näin ihanan ponijutun, mutta se oli liila. Minä olen pinkki.

Aikaa siihen varmasti saa varata, että Essi löytää juuri ne oikeat tilpehöörit, mutta hyvää kannattaa odottakin! Postikulineen tälle tuli hintaa vähän yli 20 € = ei paha!

Kaikkea ihanaa ja vaaleanpunaista myös teille!

♥ Raisa