Tänään jatketaan ruoalla, itse asiassa koko viikko keskittyy ruokaan. Tänään vuorossa kuitenkin itse kasvatettu ruoka. Ja vaikka älylliset lahjani saattavat joskus olla hieman vaillinaiset, ymmärrän toki ettei kaikilla ole tilaa/resursseja/halua perustaa omaa kasvimaata. Ne joilla on voivat keventää ekologista selkäreppuaan kasvattamalla omat yrttinsä, osan vihanneksista ja hedelmistä, titenkin luonnonmukaisin keinoin. Kerrostaloasujat tms. voivat oman maan puutteesta huolimatta osallistua Maailmanpelastus Operaation tämän päiväiseen haasteeseen, sillä myös sisällä voi kasvattaa melko suuren osan yrteistään ja "vihreistään". Vihreillä tarkoitan salaatintyyppisiä hentoja hötösiä, esim. herneenversoja. Tarkoituksenani on usuttaa teitä kasvattamaan herneen- ja auringonkukanversoja sekä ituja ympärivuotisesti! Ja itsekasvatetuilla vihreillä korvata kaupan muoviin pakatut pienet ruukkusalaatit jne. Kesällä ne todennäköisesti kasvavat kasvihuoneissaan ilman lämmitystä, mutta ilmojen kylmetessä lämmöt laitetaan pääälle ja se on melkoista energian kulutusta se. Eli et pelkästään säästä rahaa, vaan myös tuotat vähemmän jätettä ja välillisesti (sanotaanko se näin?) kulutat myös vähemmän energiaa. Kaikki voittaa! (paitsi se energiasyöppöjen ruukkusalaattien viljelijä)
Aloitetaan ehkä kaikista helpoimmasta ja herkullisimmasta, eli herneenversoista. Kasvattaaksesi versoja (sama toimii myös auringonkukanversoihin tai vaikka krassin kasvattamiseen) tarvitset pelkästään multaa, vesitiiviin laidallisen astian (mulla käytössä vanhoja uunivuokia - lahjaksi muuten oiva: mehutölkin pohjaan kasvatetut versot), herneitä ja muovipussin. ainiin ja lasipurkin liottamista varten.
Tee näin: Liota herneitä yön yli väljässä vedessä. Kaada vesi pois (mielellään ulkokasveille, sisällä voi alkaa haisemaan ikävästi). Peitä astian pohja parin kolemn sentin paksuudelta mullalla, kastele ja ripottele liotetut herneet tasaisesti mullan pinnalle. Peittele muovilla ja laita lämpimään ja pimeään paikkaan pariksi päiväksi. Kun versot alkavat kasvamaan ota muovi pois ja siirrä astia valoon. Jos osa herneistä on ennättänyt homehtua ei tällä ole lopputuloksen kannalta mitään merkitystä, ne kyllä kuivahtahtavat. Eikä itse herneitä ole tarkoitus syödä, vaan niistä kasvavat versot.
Itujen kasvatus.
Tarvitset idätettäviä siemeniä (mungpapuja, vehnää, alfaalfaa, tattaria), lasipurkin, pienisilmäistä nylonverkkoa tai sideharsoa, kuminauhan tai siemeniä, lasipurkin ja idätyslaitteen (mulla käytössä biosnacky, jonka löysin kirppikseltä). Alfaalfaa idättäessä minä ainakin olen kokenut tarvitsevani "pähkinämaitopussin", muutoin idut vaan alkavat haisemaan, vaikkakin alfaalfaa (sinimailasta) sanotaankin helpoksi idätettäväksi.
Liota siemeniä yön yli (ei tattaria, jota liotetaan ainoastaan kymmenen minuuttia! vedin ulkomuistista, saattaa olla 20 min), kaad avesi kasveille ja laita siemenet joko lasipurkkiin ja purkin suulle verkkoa/harsoa ja kumilenksu ja purkki astiakaappiin kallelleen, niin että vesi pääsee pois. Tai kippaa siemenet idätyslaitteeseesi. Huuhtele idut aamuin illoin (alfaalfat myös päivällä) ja pidä huoli, että vesi pääsee valumaan pois, erityisesti biosnackyssä se saattaa jäädä siihen "kerrokseen". Siemenestä ja lämpötilasta riippuen idut ovat valmiita syötäviksi 2-5 päivän sisällä, suurinpiirtein. Mä aina välillä kulutan aikaani uittamalla ituja, niin että saan itämättömät siemenet tai kuoret pois, siis kuoret nousee aika helposti siihen veden pinnalle. Tämä ei ole suinkaan välttämätöntä, mä vaan en osaa olla jouten :)
Itse kasvatetuilla iduilla ja versoilla voi periaatteessa korvata kaiken kaupasta ostettavan ruukkusalaatin. Erityisesti talvella tämä on fiksua, just ton kasvihuoneen lämmityksen takia.
Tähän liittyviä vinkkejä en kyllä millään keksi...Kannattaa tutustua idätystaulukoihin, niistä saa aika paljon tietoa liittyen idätysaikoihin ja myös hyviä vinkkejä siitä, mitä kaikkea voikaan idättää. Alfaalfa on näistä mielestäni yksi herkullisimmista ja kuten jo aiemmin mainitsin, minulla oli aiemmin suuria hankaluuksia sen kasvattamisessa. Se siis pilaantui lähes tulkoon aina. Sitten tilasin netistä nylonverkkoa siemenmaitopussien tekemiseen ja samalla myöskin biosnackyyni alfaalfan idättämiseen. Leikkasin siitä sellaisia suodatinkiekkoja, se toimi aika hyvin, muttei vieläkään sadon määrä ollut kovin kehuttava, kunnes älysin kasvattaa pienen pienet siemenet ensimmäiset pari kolme päivää siemenpussissa. Johan pomppas! Pussista siirrän ne biosnackyyn ja siellä ne kasvaa oikein meheviksi! Jos joku tästä oikein innoistui, niin minä voin jäljellä olevasta nylonverkostani tehdä Operaatioon osallistuville omat pussit, ottakaa yhteys vaikka kommentilla.
Mulla on vähän kiire, kerron kohta mihin, mutta sitä ennen vielä eiliseen! Meillä oli taas treffit! Ensinnäkin C siivos lattiat ja laittoi ruokaa (minun karsiessa kaikkea - olen todella innostunut siitä jälleen, kunhan pysyn alakerrassa. Tehtaalla iskee taas semmonen saiturinuukailija, etten meinaa päästä yhtään mistään irti.) ja sitten hän johdatti minut olohuoneeseen, jonne oli raahattu iso tietokoneen näyttö (ja katettu pöytä). Tiesin, että luvassa on joko Dexterin tai Madmenin tuorein kausi!!!! Wohoooooo! Dexter! Yes! Maailman parhaat treffit ikinä! Katsottiin kaksi jaksoa ja sitten mun täyty lähteä kouluun.
koulusta kauhealla kiireellä takas sohvalle tietokoneen ääreen ja lisää verta kehiin! On se vaan niin hauskaa! Ja ihan niin kuin ennenekin, tänään aamulla kun oltiin lenkillä koin kaikki vastaan tulijat uhkaaviksi. Niin kuin ne olis pian suolistamassa mua.
Mutta, nyt täytyy mennä! Kaksi mielipuolta sarjamurhaajaa (ja tietenkin Dexter) on vapaalla jalalla!
Sydän,
Puputyttö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti