Tänään vuorossa kaikista tehokkain keino vaikuttaa ympäristön tilaan! Suorastaan kaiken vaikuttamisen äiti! Saanko esitellä: Älä Osta Mitään! (Aplodien vaiettua voimme jatkaa)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
---------------------------tap tap tap-----------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------läpy läpy läpy--------------------------------------------
---------clap clap clap--------------------------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------tap tap tap----------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aika harva meistä pystyy hyppäämään kokonaan pois tästä kuluttamisen hullunmyllystä, vaikka tokihan se mahdollista on. Ainakin kokeilumielessä. Sen on tehnyt mm. Mark Boyle, "Moneyless Man" kirjan kirjoittaja. Hän eli vuoden (englannissa) ostamatta yhtään mitään, kuluttamatta yhtään rahaa. Linda Cockburn perheineen eläen puoli vuotta (australiassa) käyttämättä rahaa. Varmasti muitakin vastaavanlaisia tapauksia on, niistä vain ei ole kirjoitettu kirjaa, joka olisi osunut silmiini. (tykkään muuten kovasti tälläisistä kirjoista, vähän niinkuin reality-tv, mutta mielenkiintoisemmalla sisällöllä - niin että jos joku tietää vastaavia niin vinkatkaa. Ekovuosi Manhattanilla oli myös mieluisa, vaikkei kirjoittaja Colin Beavan rahatta elänytkään). Enkä nyt kehoita ketään ryhtymään tälläisiin "extreme" haasteisiin, vaikkakin jos niin teette kirjoittakaa aiheesta kirja, tai ainakin ylläpitäkää blogia, josta sitten vinkkaatte minulle, vaan ennen kaikkea tarkoitus pysäyttää miettimään omia kulutustottumuksiaan. Kaikki me hyvinvointivaltioissa elävät tultais toimeen niin paljon vähemmällä, ja vielä niin, ettei se vaikuttais meidän hyvinvointiin millään lailla. Päin vastoin, uskallan väittää, että aika monen ihmisen elämä helpottuis ja olo paranis, jos vaan päästäis tästä kulutuskierteestä pois. Sehän olis kansantaloudellisesti tietenkin ihan katastrofi, jos ihmiset alkaiskin ostamaan vaan tarpeeseen, sillä ylhäältä päin katsottuna meidän tärkein tehtävähän on tietenkin lisätä kulutusta, tehdä aina vaan himpun verran enemmän töitä, että voidaan vuosi vuodelta kasvattaa bruttokansantuotetta ja pärjätä kovassa kilpailussa kaikkia muita maita vastaan. Jos me uskaltauduttais hypätä kyydistä pois meille varmasti kävis jotain aivan kamalaa. Oikeesti jos sen huolella suunnittelematta tekisi niin varmasti jouduttais ojasta allikkoon, mutta onhan meillä viisaita ihmisiä vaikka muille jakaa, kyllä ne varmasti keksis jotain, millä turvattais kaikki palvelut ja muut. Eikä sekään tietenkään hetkessä tapahtuis. Mutta jos ens alkuun lopetettais (tämä on siis jo enempi politiikkojen heiniä) talouskasvu, ja siitä pikkuhiljaa käännettäis sitä kestävämpään suuntaan. Entä jos bruttokansantuotteen ja muiden vaikeiden taloudellista hyvinvointia kuvaavien termien sijaan otettaisiinkin käyttöön onnellisuusmittarit? Entä jos poliitikot olisivatkin kiinnostuneita meidän onnellisuudesta? (no huh huh! Eikö se riitä, että pidetään huoli omasta navasta ja sen lähistöllä pyörivistä ja tietenkin niistä, jotka parhaiten siitä huolenpidosta maksavat!) Aika monet tutkimukset (ei, mulla ei nyt ole tarjota teille yhdenkään nimeä, enkä muista edes nyt mistä kirjasta olisin sen viimeksi lukenut) osoittavat, ettei onnellisuus lisäännyt vaurauden mukana. Kun ihminen saa tietyt perustarpeensa tyydytettyä, ei raha sen jälkeen enää lisää onnea. Melkoinen pommi. Mutta totta puhuakseni, ainakin minun silmään (oikeaan, jossa parempi näkö, ja joka muutenkin minun dominoiva silmäni) näyttää siltä, etteivät ihmiset ole sisäistäneet sitä, että onnellisuus olisi varakkuutta tärkeämpää. Niska limassa pusketaan töitä, tai sitten tehdään täysin epätyydyttävää työtä, jotta saadaan rahaa, jolla ostetaan aina vaan uudempia ja hienompia "leluja", jotka tuovat hetken tyydytyksen, kunnes huomataan, että meidän leikkiessä onkin markkinoille (tai naapurille) tullut vielä hienompi ja kiiltävämpi lelu. Voi kamalaa! Meidän täytyy saada tuo, eihän tästä vanhasta romusta ole enää mihinkään.
Entä jos sitä työtä tekisikin vähemmän? Tai tyydyttävämpää työtä, mutta pienemmällä palkalla? Ja olisi sitä kautta onnellinen, ilman varustekilpailua.
Huh! Tulipa paljon asiaa, vierestä. Vuosittain järjestetään Älä osta mitään -päivä, tänä vuonna se on 30.11. Juuri sopivasti joulun kynnyksellä muistuttamassa joulun kaupallisuudesta ja siitä kuinka älyttömän paljon jouluna ostetaan kaikkea turhaa roinaa, usein jopa niin, että lahjan ostaja tietää jo ostohetkellä, ettei lahjansaajalla ole kyseiselle kapistukselle mitään käyttöä. Mutta jotain on pakko antaa. Ja taas karkas...niin tämän postauksen tarkoituksena vähän herätellä miettimään omia kulutustottumuksiaan. Ennen kaikkea omia. Mulla niin älyttömän herkästi unohtuu kaikki tolkku kun pääsen kauppaan, jossa uusia ihania asioita. Eilenkin Ruohonjuuressa katselin pesuaineita. Olen kirjakaupalla lukenut siitä, kuinka etikalla, soodalla ja tiskiaineella pärjää vallan mainiosti. Mutta silti himoitti Kanadasta Suomeen raahatut kirkkaan valkoiset muovipullot, joissa eläinten kuvia. Tarjouksessa vielä osa. En ostanut! Ostin kuitenkin erään lukijan suosittelemaa Attitude -konetiskiainetta Ecoverin sijaan. Ollaan oltu Ecoverin pesutulokseen tyytyväisiä, mutta ympäristiystävällisistä tiskiaineista se on vähiten ympäristöystävällisin, ja jos oikein "tiukkoja" ollaan, niin merkki ei ole täysin vegaaninen.
Niin, jopa siis pesuaineet herättävät sisäisen shoppailijani, saati sitten kauniilla koristeilla kuvioidut lautaset, tai Hello Kitty mehujäät.
Eilen meikkasin. Mentiin sateessa keskustaan. Kiusallista myöntää, mutta ajettiin autolla asemalle (n. 3 km.) ja sieltä sitten junalla kaupunkiin. Mutta kun satoi. (ei se meitä kyllä aamulla juostessa haitannut). Ennen keskustaan menoa olin alkanut tyhjentämään tätä
Kaupungille lähdettiin siis niin, että makuuhuone oli kaaoksen vallassa. En nimittäin kerinnyt muuta, kuin tyhjentämään kaapin ja pyykimään hyllyn. Enkä löytänyt rintakoruani täältäkään :(
Kaupungilla mentiin ensiks Pikku Nepaliin syömään. Olin vähän aikaa sitten löytänyt muutamia lounareita, joten uskaltauiduin tällä tavoin vähän törsäämään. Ruoka oli hyvää. Kunnes suuhuni osui jotain kovaa. Ensin luulin sen olevan harvinaisen iso kardemumman kuori. Mutta lähempi tutkimus paljasti sen pieneksi metalliverkoksi. Sellaiseksi, joita hanoissa on. Melko inhaa. Laitoin sen suomalaiseen tyyliin lautasen reunalle ja pyysin siippaa jättämään asian sikseen. Mutta eihän C amerikkalaisena voinut antaa asian olla. Hän pyysi tarjoilijan pöytäämme, näytti verkkoa ja kertoi sen löytyneen ruoastani. Tarjoilija nappasi verkon mitään sanomatta mukaansa ja katosi keittiöön. Ja käyttäytyi sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut. Korjasi lautaset pois ja kysyi haluammeko jälkiruokaa. Yritin ajatuksen voimalla hillitä miestäni, mutta turhaan. C avautui tarjoilijalle, sanoi miten olisin voinut tukehtua siihen metalliverkkoon ja kuinka tyytymättömiä olemme tilanteeseen. Taaskaan tarjoilija ei sanonut mitään, lähti vaan pois! C uhitteli minulle, että tämä on viimeinen kerta kun tänne tulemme (oli yksi suosikkiravintoloistamme). Minä olin tästä itseasiassa ihan tyytyväinen, sillä ennemmin kävisin useammin japanilaisessa ravintolassa :) Laskua tuodessaan tarjoilija kuitenkin esitteli pahoittelunsa ja tuon metalliverkon avulla laskustamme lähti alkupalat pois. Eli jatkossa kaikki ottavat omat metalliverkkonsa ravintolaan mukaan ;)
Ravintolasta menimme tien toisella puolella olevaan Annantaloon, Japani-päivää viettämään :) Nukkenäyttelyni oli yksi vitriinikaappi, jossa ikivanhoja Kokeshi-nukkeja. Minä kyllä pidän kokesheista, mutta enemmän niistä uusista, kirkkaan värisistä versioista. Ja salaa toivoin, että mukana olisi ollut myös muita japanilaisia nukkeja, kuten kiinassa tehtyjä Blythejä, tai Liccoja. Mutta ei, ainoastaan haalistuneita puunukkeja.
Mitään ostettavaakaan en löytänyt, olisin toivonut ruokaa olevan enemmän tarjolla, siis ei valmista paikan päällä syötävää, vaan kotona kokattavaa. Mutta hyvä näin. siellä oli myös kolme nuorta neitiä kirpputoripöytänsä kanssa, heiltä sentään ostin pienen kilpikonnapyyhkeen C:lle, että voi juoksuhikiänsä siihen pyyhkiä.
Kaikesta huolimatta minulla oli kivaa, ja jopa C tuntui viihtyvän. Kaikista eniten pidin bonsai puista. Harmittelin, etten ottanut yhtään nukkea mukaan, niitä olisi ollut ihana kuvata niiden kauniiden puiden vierellä.
Annantalolta Forumiin jälkkärit hakemaan. Eli Niia's Cupcakistä ostettiin kookospikkarit. Nam! Ja sieltä sitten Ruohikseen niitä pesuaineita kuolaamaan ;) Tiskiaine kainalossa Akateemiseen, C:llä oli joitain kirjoja joita se halus ostaa. Minä ihastelin askartelukirjoja C.n kierrellessä etsimässä omiaan. Kirjojen ihastelun lomassa piipahdettiin myös Aalto-kahvilaan. C otti täällä suositellun kahvin ja minä onnettoman makuisen genmaichan. Ganmaicha on japanilainen, yleensä ruoan kanssa nautittava vihreä tee, jossa paahdettua riisiä makua tuomassa. Itse vihreä tee on ns. kakkoslaatua, joten se on oivan taloudellinen arkijuoma. Yleensä kyllä tykkään tästä teestä, jopa niin paljon, että juotuani sitä ensimmäisen kerran menin Tokyokanista kysymään, että tietävätkö he mitä Kabukin käyttämä tee on. Ja sain sitten tietään sen olevan juuri genmaichaa. Mutta tähän teehen en saanut makua sitten millään. Yleensä sitä haudutetaan vain minuutin verran (johtuen juuri teen vähemmän hyvästä laadusta, joka kitkeröityy herkästi), mutta yritin lisähaudutuksella saada jotain makua...turhaan. Mutta kahvi oli kuulemma hyvää.
Käsityökirjaosastolta löysin kaksi oikein mielenkiintoista kirjaa:
Meikit pysyivät sateesta huolimatta naamassa, suht omilla paikoillaankin vielä ja treffit olivat metalliverkosta ja jatkuvasti mieltäni piinaavasta kadonnesta rintakorusta huolimatta onnistuneet. Kaiken kaikkiaan mukava iltapäivä kaupungilla.
Kotona jatkoin karsintaa ja sain ehkä ihanimman ja kannustavimman kiitoksen pitkiin aikoihin. C kiitti minua tavarankarsinnasta (josta hän on välillä myös motkottanut, erityisesti jos kajoan hänen käyttämiinsä asioihin). Hieman ivallisesti kysyin, että mistä hän nyt on lukenut karsinnan eduista (C ei usko mitään mitä sanon, ennen kuin on lukenut saman "luotettavasta" nettilähteestään). Ei ollut kuulemma lukenut mistään, mutta arjessa itse huomannut, että on paljon siistimpää ja itse siivoaminenkin helpompaa. Olipa ihanaa kuulla se :D Autoin Hapsia siivoamaan huonettaan, saatiin kaksi isoa kassillista "liian lapsellisia" kirjoja ja muita juttuja pois. Seuraavaksi olen ajatellut käydä käsiksi Pinjan huoneeseen, joka on jatkuvasti kamalan sotkuinen javaikea siivottava. Tämä johtuen siitä, että minä tuputan omia tarpeettomia askartelujuttujani ja muita "aarteita" joita en raaski laittaa pois, mutten itsekään tarvitse. On ihan älytöntä, että dumppaan ne sitten tyttäreni murheeksi.
Päivälliseksi tein hyvin "pinkkismäisen" salaatin :)
 | |
| Onneksi meillä on pupuja, muuten olisin jotunut syöttämään lapsille ylimääräiset noiden kuvioiden ympäriltä! Itse söin kyllä tofun leikkuujäänteet. Sisältää mm. kotim. luumua, kaalia, kahdenlaisia ituja, porkkanaa, kotim. paprikaa - torilta 2 €/kg! |
Illalla, ennen treffien päätöstä, etsin vielä netistä niitä katselemiani askartelukirjoja. Nörttikirjaa en tilannut, sillä enhän minä ole nörtti! Mutta Liisa Ihmemaassa kirjan kylläkin, vaikken Liisakaan ole. Mutta enempi sinne päin kallellaan :) Sain kirjan kotiintoimitettuna puoleen hintaan siitä, mitä se Akateemisessa olis maksanut :) Olin oikeasti hyvin tyytyväinen tekemästäni Nörtittömyys-oivalluksesta. Sillä nykyäänhän kaikki trendikäät ovat nörttejä, ja itse sanakin on kokenut pahemman laatuisen inflaation. Nörttejä siellä nörttejä täällä. En nyt millään saa sitä puettua sanoiksi. Lopputulos kuitenkin siis se, etten ostanut kirjaa vaan kasvoin hiukan. Kaikki mikä on hassua/kivaa/hupsua ei ole kuitenkaan minua varten, vaikka kaikesta hassusta, kivasta ja hupsusta pidänkin. En minä kuitenkaan niitä askartelujuttuja tekisi. Vaikka ne kivalta ja hassuilta näyttäisivätkin.
Kamalasti tekstiä!
xoxo,
Puputyttö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti