keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Varas Porvoossa

Heipparallaa!

Eilen oltiin siellä Porvoossa. Ensiks piknikillä ja sit vähän kiertelemässä ja ihan pikkasen shoppailemassa.

Piknikillä oli kivaa: Meillä oli hyvää ruokaa ja makeaa kuplajuomaa. Ja avattiin C:n amerikasta ostama juustonaksupussi! Myönnettäköön, etten ole ikinä tykännyt juustonaksuista erityisemmin. En siis edes silloin kun en ollut vegaani. Mutta oli ne hyviä! Ihan vaan sen takia, että olivat vegaanisia ja silti niin perusjuustonaksun makuisia. Vähän niinko kävi munavoin kanssa: kyllä mä siitä eiemminkin olen tykännyt, mut en mitenkään erityisemmin siitä villiintynyt, mutta nyt vegaanina kun maistoin sitä ekan kerran (Animalian ravintolapäivän ravintolassa) niin sehän oli ihan luksusherkkua! Kun asiat ei olekaan enää ihan itsestäänselvyyksiä niin niille osaa antaa ihan erilailla arvoa.
Meillä oli myös voileivät, joiden päällä myös amerikan tuliaisia: kalkkunaleikettä. Ilman sitä kalkkunaa, tietty :) Niille, jotka eivät ole lukeneet postaustani näiden tuomisesta, saqnottakoon sen verran, että onnistuin tuomaan ne suomeen kylmäketjun katkeamatta, vaikka aikaa amerikan jääkaapista suomen jääkaappiin olikin kaksi vuorokautta. Tarpeeksi vaan kylmäpackeja ja kaksi kylmälaukkua sisäkkäin :)

Voileipien lisäki oli taboulleh (?) salaattia, jota olen nyt pari kertaa tehnyt, viimeksi korvasin persiljan lehtikaalilla, eikä eroa edes huomannut. Ja lehtikaaliahan mulla kasvaa tuolla takapihalla, niin ettei tarvinnut kaupan ruukkupersiljoita ostaa :) Makeana kuplajuomana oli Keidas-blogin Lotalta saamamme alkoholiton juhlajuoma. Olin salaa ottanut sen mukaan, ja kyllä C siitä iloisesti yllättyikin, että oli veden lisäksi noin herkullista juomaa.

Ja koska olen taas innostunut nukeistani, niin mukana oli kaksi "päivettynyttä" tyttöä, joista sain hauskan rentoja turistikuvia. Ja arvatkaa tuijotettiinko meitä! Kyllä!! Kun mä pyllistelin asettaessani tyttöjä autoon ja säätäessäni niiden aurinkolasien ja kenkien kanssa...vähän se jo alko harmittamaan. Vaikka siellä oli kuulemma nainen, jolla oli piikkilankaa tatuoituna otsaan myymässä jotain patsaita. Olisivat menneet sitä toljottamaan.

Vaikkakin oli ihan ok reissu, meille jäi molemmille vähän paha maku suuhun. Porvoo, tai siis ainakin se vanha kaupunki on turistirysä, siis elää turismista, ihan niinko se Martha's Vineyardkin. Ja silti kukaan myyjistä ei ollut yhtään iloinen tai mainitsemisen arvoisen kohtelias. Yhdessäkin kaupassa oli lappu, jossa kehoitettiin välttämään tavaroiden tarpeetonta koskettelua. Pitääkö tollasta nyt paperilapuilla pyytää? Kyllähän siellä varmasti käy paljon porukkaa niitä hiplailemassa, ja varmasti myös rikkomassa. Mut en mä ainakaan halunnut sieltä mitään ostaa, kun en kerta saanut hiplaillakaan. Mä ehkä kirjoitin tästä joo viime vuonna, kun muistan sen ärsyttäneen jo silloin.

Mitähän sitä tänään pöllis?
Ja sit siihen otsikkoon. Kahdessa liikkeessä, molemmat pieniä kahden huoneen putiikkeja, meitä seurattiin. Siis miten ärsyttävää! Ihan vaan sen takia, että me ollan vähän eri näköisiä, kun ne tavanomaisimmat turistit. Kyllä mä ymmärrän senkin, että niitä ketuttaa ihan vietävästi se, että turistit pöllii, mut emmä tiedä. Ehkä sen vois sit hoitaa jollain muulla keinoin? Kameroin, peilein tai sit ihan vaan vakuutuksesta ottaa sit ne menetetyt rahat. Jos sellasta vakuutusta saa. Mut asiakkaan seuraaminen? Ei kiitos. C sano, et sitä ei ole koskaan ennen kaupassa vartiointiliikkeen heppu seurannut, ei ennen kuin se tuli suomeen. Ja aivan takuu varmasti Jenkeissäkin kaupoista pöllitään ja se on sielläkin harmillinen ongelma. Mut ei ne seuraa asiakkaitten perässä.

Sekin vielä, et se että on jotenkin kummallisen näköinen tarkoittaa automaattisesti sitä, et on varas. Luulis, ettei ne edes aikuisia sillä lailla seurais. Luulis, et aika harvalla aikuisella on edes pokkaa pölliä mitään. Paitsi kun olin nuorena tyttönä kaupassa töissä, niin työnantaja, joka oli muuten oman isän jälkee paras työnantaja joka mulla on koskaan ollut (terveisiä Sallille!), sanoi, ettei niistä koululaisista tarvii niin välittää, ne vie vaan muutaman markan karkkipatukoita, mutta vanhemmat naiset pöllii voita ja muita kalliimpia elintarvikkeita. Niin, et kai niillä aikuisilla sittenkin on pokkaa. Mut ei se, että jos jollain on paljon tatuointeja ja hassun väriset hiukset tarkoita automaattisesti sitä, että sellainen henkilö olis heti silmän välttäessä pöllimässä.

Meidän lähellä, Vantaan puolella, on Kontti -kirpputori. Sielläkin saan aivan turhan usein henkilökuntaa järjestelemään juuri niitä hyllyjä/käytäviä, joita minä pengon. Kuka nyt kirppikseltä mitään veis? Vaikka niillä onkin siellä sellaiset ryöstöhinnat.

Minkäköhän lainen olis oikeesti keskivertovaras? Siis just myymälävaras? No tietenkin sellainen pulleahameinen, mutta ihan tavallisista kansalaisista? Melkein uskallan väittää, ettei se ainakaan ulkonäöltään ole kovin huomiotaherättävä. Sama kun Japanissa tullimies penko mun kamat ja yritti kuumotella, ihan varmasti sen takia, kun olin niin kummallisen värikäs. Ihan oikeesti, niinko joku huumekuriiri liikkuis huutomerkkinä yhtään missään! Herätkää! Ellei sitten ole niin ovela, että käyttäis jotain käänteistä psykologiaa? ;)

Ihan sama, mun täytyy nyt mennä!

xoxo,
Raisa

Juuri sopiva minulle!
Taskuparkki

Täältä minun ostokseni.



Aamulenkillä löysin tieltä väsähtäneen kimalaisen(?). Netissä näin kuvan, jossa tälläistä elvytettiin. En lukenut sen tarkemmin, joten en ollut ihan varma, et mitä sille "syöttäis". Liotin veteen sokeria ja agavesiirappia ja kostutin sitte talouspaperia sillä. Kovin huonovointiselta se kyllä vaikutti, mutta on nyt pörrännyt pois. Hyvää matkaa!

9 kommenttia:

  1. Taskuparkki -kuva ihan loistava :D Ja muutenkin asiallista tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna tosi paljon kommentistasi! Kuva melkein jäi ottamatta, mies istu jo autossa ja autokin oli käynnissä, kunnes äkkäsin, että tästähän sais vielä hauskan kuvan :)

      xoxo,
      Raisa

      Poista
  2. Voi että sä oot suloinen kimalaisen elvyttäjä
    ^_^.

    Ja on tosi tylyä toi näkyvä seurailu ja kyttääminen kaupassa. Mutta täällä useinkin tehdään asiakkaan olo sellaiseksi, että on suorastaan riesa O.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on tosi kummaa, kun lopulta ne kuitenkin tarvitsee niitä asiakkaita. Ehkä ne vaan on sit sitä mieltä, ettei "tän näköset" ikinä osta mitään, varastaa vaan kaiken, tai rikkoo. Ärsyttää! Mennään lakkoon. Tai sit aletaan ihan kiusallamme varastamaan :)

      xoxo,
      Raisa

      Poista
    2. Varmaan väärännäköisiä ihmisiä kyttäillään vieläkin enemmän tosiaan, mutta esim. tollainen lappu "Älä hipelöi tavaroita" on jotenkin ihan yleismoukkamaista kaikkia asiakkaita kohtaan. Mä kävelisin ainakin ulos jo ovella sellaisesta kaupasta. Tai hipelöisin ihan piruuttani kaikkea xD.

      Poista
    3. Joo, jotenkin semmonen antaa kauppiaasta kuvan, että se katsoo asiakkaitaan alaspäin. Ehkä se, kun on nähnyt häivähdyksen amerikkalaisesta, todella ystävällisestä (ja silti yllättävän vähän tungettelevasta) palvelusta saa tämän todella töykeen suomimeiningin näyttämään entistä kaameemmalta. Musta sekin on ällöä, kun menee kassalle, ja sit se kassa jatkaa jutteluaan toisen myyjän kanssa. Kyllä silloin pitäis pystyä keskittymään pieneksi hetkeksi siihen asiakkaaseen. Ja sen lähdettyä jatkaa sit taas juoruilua. Kyl mä aika ajoin oon antanutkin palautetta epäkohteliaista myyjistä.

      Kiitos tuplakommentista!!
      xoxo,
      Raisa

      Poista
  3. Sain pari Licca-nukkea juuri ja niitä olisi mukava kuvata. Mutta tuo tuijotus on niin kamalaa, etten taida uskaltaa kuvata kuin rannassa, missä ei ole niin paljon väkeä. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi, musta olis kyllä kans mukava saada "pari licca-nukkea"! Mun yhdellä nukella on Liccan vartalo, muuta kokemusta mulla ei niistä ole. Japanissa niitä oli paljon, mutta jäi vielä toistaiseksi ostamatta. Ehkä ens kerralla. Aika paljon niitä kyllä on netissä, ja aika edullisestikin vielä. Yllättävän paljon irtopäitäkin, ihmiset varmaan ostelleet Blytheilleen niitä vartaloita ja päät jääneet käyttämättä. Mutta yritän olla ostamatta, etten nyt niihinkin vielä jää koukkuun!
      Mäkin uhmakkaasti väitin miehelle, etten välitä vaikka muut tuijottaa, mut kyl mä oikeesti välitin. Mut ennen kaikkea se oli kyllä ärsyttävää. Vaikka onhan se ihan ymmärrettävää. Kyllä mäkin tuijottaisin, mutta kylläkin ihastuksissani :)
      Rohkeasti vaan kuvaamaan. (mä aina joskus leikin olevani joku taiteilija tai jotain, kun kuvaan nukkeja julkisissa paikoissa, silleen se on vähän helpompaa. Mut emmä kyllä kellekääm kehtais sellaista väittää, jos joku kysyis :)

      Millasia Liccoja ne oli? Mistä hankit?

      xoxo,
      Raisa

      Poista
    2. Mä harkitsen, että ostaisin obitsu-vartalon ja laittaisin Licca-nukelle. Katsotaan... Ai Licca bodyt on Blythe-harrastajien suosiossa, en tiennytkään? Täällä on kuvat ostoksista, tumma on espanjalainen, ei Takara. Sillä oli alunperin yöpaita päällä. Niin kuin näkyy, jengi kaipaa uusia vaatteita, öhöm.. Niin ja kaverilta tulivat nämä, olivat olleet ullakolla. :o
      http://www.flickr.com/photos/liiolii/9248828128/

      Poista