Kielinero kielikylvyssä.

Luen kirjaa, joka on alunperin kirjoitettu ranskaksi. Ja mulle tulee sittä niin semmonen pakottava olo, tai siis semmonen kipristelevä. Miksi en osaa ranskaa? Miksi en osaa mitään kieliä? Miksi olen tälläinen tolvana? En edes ruotsia. Yhtään. Var är min ulletröja? Siinä lähestulkoon kaikki mitä osaan. Ja olen sitä kutenkin joutunut opiskelemaan vuosia. Mihin se kaikki oppi on valunut? Englantia joudun vähän pakostakin puhumaan, väittäisin että jopa sujuvasti. Eikä se enää ujostuta entiseen malliin. Mitä sitten, että teen virheitä? Kielioppi ja oikeinkirjoitus on ihan hakusessa, mutta ainakin pystyn riitelemään englanniksi. Ja taas toisaalta, onhan mulla kielioppi ja oikeinkirjoitus hakusessa ihan omalla kielellänikin ;) Tarkkaavaisimmat olette ehkä huomanneet :)

Mietin sitten niissä ranskantuskissani, että miten hienoa olis jos kaikki puhuis samaa kieltä. Sitten ei kukaan vois piiloutua mystisen kielesä taakse, vaan kaikki ymmärtäis kaikkia. Miten hienoa! Miten kamalaa! Sehän olis oikeesti ihan hirveetä. Miten se muuttais maailmaa. Tasapäistäis kaikkea. Sen jälkeen vedettäis varmaan kaikki vuoret ja mäennyppylätkin tasaisiksi, että kaikill aolis yhtäläiset mahdollisuudet nähdä asioita.

Mut jotenkin tuntuu, että just tollaiseen ollaan menossa. Hiotaan särmiä, että kaikki mahtuu paremmin mukaan. Että kaikke aon helpompi kontrolloida. Yksiköiden koot vaan suurenee ja suurenee, koska se on niin paljon kustannustehokkaampaa. Ihan kaikessa. Maatilat, valuutta-alueet (euro), kauppaketjut, sipsipussit, ruoka-annokset, ihmiset. Tuntuu, että valtaapitävät haluaisivat ennemmin johtaa massaa, kuin ykisttäisiä ihmisiä. Mutta on ollut ihanaa huomata miten yksittäiset ihmiset enemmän ja enemmän haluavat taas asioida yksittäisten ihmisten kanssa. Ja se ei ole mitään punk-touhua, vaan ihan varteenotettavien aikuisten toimintaa. Siis vaikka esimerkkinä aivan ihana Ravitolapäivä, Siivouspäivä, pienet puitsotapahtumat ja ennenkaikkea kaikki sellainen pienten piirien pyöriminen.

Tottahan toki enemmistö on siltikin just sitä "massaa", joka asioi siellä missä kaikki muutkin, jonka mielestä mielenosoitukset on todella noloja ja tehottomia, jne. Mutta siis just se, että nykyinen kapinahenki ei ole paheksuttavaa, vaan jopa suotavaa. On ne isot tasapäistetyt viljapellot, mutta niidne vierellä saa kukkia myös kukkakedot. Kunhan ei sentään valtaa tilaa sieltä, mistä se iso raha tulee.

Joo, mutta takas niihin kieliin. Ennen kaikkea tietenkin haluaiisn oppia japania. Tietty. Olen niin ennalta-arvattavissa. Tylsimys. Hassu juttu on se, että se oliis tietenkin ihan mahdollista. Ei tarttis muuta tehdä kuin opiskella. Oikeesti. Mä voisin oppia sitä yhtä hyvin kuin puhun englantia, jos vaan vaivautuisin opiskelemaan. Mutta kun...ei jaksa..on niin paljon kaikkea muuta...enhän minä sitä voi oppia. Niin just. Kyllä mä välillä jaksan veivata hiraganoja, etteivät ihan pääsis unohtumaan. Joskus kokeilin jopa kanjeja. Mutta en tosissani. Ennen niitä pitäsi tietenkin katakanatkin opetella. Mutta kun...

Ja taas päästään siihen oivallukseen, että, tietyissä rajoissa, kaikki on mahdollista jos on valmis maksamaan sen hinnan. Superylipainoisesta voi tulla langanlaiha, jos se vaan on valmis maksamaan sen hinnan. Pahasti tietokonerajoittuneesta voi tulla megaluokan nörtti, jos se vaan jaksaa panostaa opiskeluun. Digikameraa voi oppia käyttämään, jos sitä vaan jaksaa opetella. Mennä vaikka kursseille.

Mikä meitä sit aina kuitenkin estää? Miks me vaan jäädään junnaamaan paikoilleen ja ollaan niin nihkeitä tekemään mitään? (kun puhun meistä tarkoitan ennen kaikkea itseäni) Miks mä en opis itä samperin japania? Siellä olis niin miljoona kertaa hienompaa, jos ei tarttis koko ajan olla ihan pihalla kaikesta ja uskaltautuis mennä ravintoloihin ja tilata listan ulkopuolelta vegaanista ruokaa. Ehkä vielä joskus...

Sitäkin olen miettinyt, että ehkä on mahdollista, että minä alkaisin tyytymään asioihini. Siis tähän massaan, mitä mulla täällä kotona on. Sunnuntaina oltiin kaverin kanssa Vaasankadun kirppiksellä ja ostin sieltä taas satulalaukullisen sälää. Kotona sitten kysyin siipalta, että tykkäätkö, että kerään leluja. (HAlusin saada vahvistusta omalle ihanuudelleni) C olikin sitä mieltä, ettei se ole ihanaa laisinkaan. Mitä helvettiä?! Mä olin ollut siinä uskossa, että nykyinen mieheni kyllä arvostaa niitä minun pikkusärmiäni, jotka tekevät minusta minut (entinen ei arvostanut yhtään, päinvastoin piti yrittää olla mahdollisimman epäitseni miellyttääkseni häntä). JA sitten sietlä tuli kaikkea soopaa siitä, miten minulla on liikaa tavaraa, kerään niitä vain hyllyille eikä niillä ole mitään virkaa, en pölyytä niitä, en leiki niillä (tähän väliin oma pikku puolustus: olisko se sitten hyvä, että oikeasti leikkisin leluillani? vaihdetaanpas tältä nyt vaippa ja sitten mennään päiväunille, joiden aikana voinkin teekutsutella Totoroa ja Gigiä ja sen jälkeen siiliperhe menee kauppaan?) Kyllähän sieltä tuli ihan asiaa, mutta silti. Enkö olekaan hyvä tälläisenä?

Suivaannuin tietenkin ja hitto soikoon pölyytin sitten koko loppupäivän nenä räkää valuen (olen allerginen paljolle pölylle). Kirpputorikasa kasvoi ja poneistani lähti noin sentin pölykerros. Ja minä kun luulin, että ne olivat kaikki nukkaisia poneja! Tokihan totuus on se, että jalokiviä ei erota jos jokapuolella on rihkamaa. Mutta kaunista se on rihkamakin :) Ja mitä enemmän sen parempi, eikö?

Nukkeasiaa vielä, jaksatteko? Viimeisin tyttöni tuli juuri hetki sitten, postilaatikkoon asti kantoivat - kiitos siitä! Coco Collette, jolla viallinen jalka. Siksi sain halvalla. Cocon sisko, Stella Savannah onkin jo odotellut. Kysyin lempijapaniblogistiltani Japanilaisia tytön nimiä ja yksi ehdotuksista oli Sachiko, joten ensin saapuneesta tuli siis Sachiko ja nyt tänään tulleesta tulee Michiko. Sachiko tarkoittaa ilon lasta (ilotyttö?) ja Michiko taas kauniin tiedon lasta tms. (siitä en keksi mitään hauskaa). Nuket on ihania.

Lauantaina oltiin Katin kanssa Alppipuiston Kansanjuhlassa. Soisoilla oli pirun hyvät bataattiranskalaiset.

Sunnuntaina olin Vaasankadun kirppiksellä ja Soisoilla oli pelottavan aidonnäköiset köntsät.

Nyt tää menee aukaseen sen paketin. Pysykää siisteinä ja opiskelkaa lapset, opiskelkaa!!

xoxo,
Raisa

Ai nii, kirjan nimi on Kimpassa. Se on yksi niistä lukiolaisten lukudiplomikirjoista. Hyvää kamaa!
Ja tamagotchitkin voivat hyvin!