Hiiriä, pupuja, koiria ja vauvalintuja (ja yks nukke, mut ei puhuta siitä)

Kovin eläinpitoinen postaus tulossa, paljon asiaa, mutten tiedä riittääkö aika. Katsotaan.

Eilen poljin Porvoonkadulle Animalian tiloihin. Siellä oli paljon pieniä koiria ja keskikokoisia ihmisiä. Ja yksi erittäin kaunis vähän isompi koira, Lora ♥ Noissa on kyllä noissa Viipurista tulleissa keskikokosissa suht nuorissa koirissa semmonen jännä, tosi herkän koiran leima. Tai jotain. se Lora oli ihan syötävä. Onneksi löytänyt kodin täältä Suomesta.

Ryhmä oli iso ja ihana, tehtiin paljon hienoja suunnitelmia, minä enemmänkin keskityin kuuntelemaan ja aina välillä pyytämään juotavaa tai keksejä...(yllätys). Meillä alkaa nyt koppikampanja, jonka missiona on saada mahdollisimman paljon koppeja Viipuriin tarhoille vietäviksi. Mutta niin monta mutkaa matkassa. Tai siis oikeastaa yksi iso mutka, nimittäin Venäjän tulli. Niillä on tarkat määräykset mitä saa viedä ja kuinka paljon se saa painaa. Mikä on oikeesti ihan kamalaa, kun kyse on siitä, että me halutaan tarjota niille koirille jonkinlainen suoja talvipakkasten varalle. Ja viedä ruokaa. Mutta jotain siihen varmasti keksitään, että saadaan niitä sinne vietyä!
Ollaan järjestämässä koppitalkoita, materiaalikeräyksiä, kirpputoria ja syksyllä sitten matka sinne Viipuriin niitä koppeja pystyttämään. Mä en henk.koht. tarhoille halua, mutta muuten mukaan kyllä, auttamaan.

Kokouksen jälkeen yks tyttö tuli juttelemaan, se kaivo laukustaan Puputytön ja kauniisti pyysi siihen omistuskirjoitusta ♥ Kertoi lukeneensa mun blogista (mä menen aina - siis ne viis-kuus! kertaa kun niin on käynyt- ihan hämilleni ja alan kelaamaan taaksepäin, että mitäs kaikkea mä olenkaan itsestäni kertonut, kun joku kertoo lukeneensa mun blogia), että olen tulossa koiratapaamiseen, joten otti kirjan mukaansa. Mulle tuli siitä (hämmennyksestä) huolimatta niiiin hyvä mieli. Ihanaa♥ Kiitos Sinulle (jos vieläkin luet blogiani :)

Ostin kirpputorijäämistöstä kolme asiaa (täytyy muistaa laittaa lahjoitus Animalian tilille!), yksi niistä sopi ihan loistavasti meidän olohuoneeseen!


Hieno!!

Kotimatkalla taas seikkailin ties missä. Huomasin yhden ihan tosi kummallisen asian (tai ehkä mä olenkin vaan tosi kummallinen): ihmisiä loju kaikkialla. Se oli hassua. Mitä hittoa te siellä makoilette, kaiken maailman nurmikoilla ja joen varsilla?! Muualle siitä notkumasta! Enkä tarkota siis mitään sammuneita. Vaan hengailijoita. Mä kuolisin tollaseen tylsyyteen. Ja ulkona on liian kuuma edes lukea.

Kotona otin teille (ai nii, jotenkin outoo...siellä tapaamisessa mä jostain syystä aloin miettimään sitä nukkeasiaa niiden koirien silmin...tai siis mä haaveilen jostain yli 200 euron nukesta, kun ne koirat haaveilee (tai niiden vois kuvitella haaveilevan, jos koirat haaveilis) talvesta, jolloin niiden ei tarvis palelluttaa tassujaan ja omasta ihmisestä joka pitäis niistä huolta (ehkä ne ei kuitenkaan ihmisistä haaveile?) ...tuli vähän tyhmä olo) kuvan Mimin tämän hetkisestä tilasta.

Kyllä mä tänään meinaan saada sen kasaan. Uusien huulien kera.

Hassua, olen nyt niin hurahtanut noihin nukkeihin, että näen ihmisissä piirteitä niistä! Siellä ryhmässäkin oli yksi Blythe. Ja kotimatkalla oli jotain nukkemaisia henkilöitä ja illalla Chrisin pääkin  muistutti niistä (ei siinä, että sillä olis niin iso pää kuin niillä tytöillä on!)

Voitin sen nukkekodin!

Sitte niihin muihin eläinjuttuihin.

Aamulla töihin polkiessani bongasin tieltä pienen linnunpoikasen.

Vähän niinko tollasen (ei ole oma kuva). Se pyrähteli sellasia 10 cm lentoja siinä asfaltilla, enkä mä oikein tiennyt mitä sen kanssa tehdä. Se näytti olevan kunnossa, mutta ei sitä voinut siihen tielle jättää. Yritin lempeästi sitä hätistää nurmikolle, mutta se ei liikkunut haluamaani suuntaan. Ja sitte se väsähti niin, että oli kyljellään maassa, ihan hassusti. Yritin tiirailla, josko emoa näkyis jossain, tai itse pesää, muttei mitään. Soitin Korkeasaareen, tilanteen arvioituaan ne kehoitti tuomaan poikasen sinne. Voi ei, mä olin pyörällä, mulla kestäis ikuisuus päästä sinne Mustikkamaalle. Soitin sitte töihin ja kerroin tilanteen, että myöhästyisin.
No sitte siihen ilmestykin kaksi talitinttiä, ja pikkunenkin sai voimia kerättyä sen verran, että jakso taas pyrähdellä. Soitin uudestaan Korkeasaareen, jo sovittiin, että nostan poikasen nurmikolle ja jätän siihen. Peukut pystyyn, että se selviää!

Sitte vielä näin pupunpoikasen ja mun elämä oli täydellistä.

Hiiri on todellakin hengissä ja meillä sisällä. Chris sai sen yöllä kiinni, mut ei sillä ansalla vaan se oli pahvinkeräysastiassa ja se sen boxerit jalassa kanto yöllä neljän aikoihin pihalle. Hiiri hyppäs pois kyydistä ja oli tunnin sisällä meidän olohuoneessa (jossa se ei tietääkseni ole aiemmin käynyt) syömässä tapettia...

Animalialta tulossa pusskoista rahaa! Mitähän kaikkea sitä tilais?! Ainakin nyt saan Planet Idalta sen kaulakaverin! Jee! Ja kierukankin ostettua! Jee! Ihanaa!!

Hau!

♥ Raisa