tiistai 30. elokuuta 2011

ihan tyhmä postata kun ei ole kuvia

Vaikka oikeesti mulla on niitä kuvia, mutten ole laittanut niitä vielä koneelle. Kauhee kiire koko ajan. Tai siis silleen, et kun musta tuntuu, et mulla on kiire mä alan tekemään kymmentä asiaa yhtä aikaa ja kaikki on ihan levällään ja tuntuu, et kaaos vaan lisääntyy ja mä rutistun sen alle. Tänään tein aikuisten fiksun päätöksen, vaikka pieni minäni pistikin kovasti vastaan. Nimittäin peruin osallistumiseni Eläinystäväliiselle kierrokselle (vai mikä se nyt olikaan) Kalliossa. Oli tarkoitus mennä porukalla Asokaan (mä kirjotan Asokasta kohat lisää) ja sieltä sitten Bistro Artesanaan syömään. Mut mulla on niin paljon tekemistä myyjäisiä varten, et päätin olla fiksu ja perua. Ei kai mulla kauheesti olsi rahaakaan siihen. Kaikilta tileiltä kaikki rahat siirretty käyttötilille, että sais laskut maksettuu.

Ihan sama. Viikonloppuun. Olin siellä Intohimona Askartelu tapahtumassa. Skräppäsin koko viikonlopun klo 11-18. Sain kilpailutyöni valmiiksi :) Itseasiassa se oli pakkokin saada, jos meinasin osallistua. Sen pitää torstaisihin mennessä olla perillä. eilen, kun työni oli jo paketoituna luin osallistumisohjeet...ei mulla ihan kaikki pyydetyt asiat ole mukana...no, ei voi mitään. Oikeesti sillä työllä minkä lähetin ei voiteta vuoden askartelija titteliä. Mut sainpahan ainakin tehtyä albumin askarteluhararstuksestani. Mulla jäi tekstipuolelta pahati vajaaksi.
Jotain papereita ostelin ja sit nauhoja. Aika maltilla. Papereita ei kyllä pitänyt ostaa, kun mulla niitä on niin paljon, mut ne vaan nyt oli niin hienoja. Nyt vois taas kyllä pitää vähän taukoo skräppijuttujen ostamisessa.
Mielestäni se tapahtuma oli hyvin onnistunut, ehkä myyjien tavaravalikoima olis voinut olla laajempikin. Ja ehkä olis voinut olla enemmän myös perinteisempää askartelusälää. Ai nii, siellä olsi myös Kierrätyskeskus edustettuna, niillä oli niitä laareja, mistä painon mukaan voi ostaa sälää. Sieltä tein hienoimmat löytöni :) Mä otan näistä joskus kuvan, niin näette. Mutta joka tapauksessa löysin kolme pientä manga/animehahmoa tytöille :) Ne oli oikein kivat.

Ebayssä oli huudettavana kaksi pyörää nukeille, osallistuin ja vielä korttelin maksimihuutoani, mutta hinta kohos niin korkealle, ettei mua edes harmittanut etten niitä saanut. Mut olis ne ollut kyllä kivat. Mä oon nyt vähän himmannut noiden osteluiden kanssa, iso syy siihen on se, ettei luottokortille mahdu enää juuri mitään. Joka kerta kun jotain oon viime aikoina maksanut ni oon jännittänyt hartiat kireinä, et meneekö se läpi.

Ihan oikeesti mulla oli keväällä suunnitelma, tavoite jopa, maksaa luottokorttivelka pois...huonosti on suunnitelma toiminut.

Eilen tein koruja, viimeistelin niitä mitä aloitin sillon joskus, ja tein uusiakin. Sit laitoin kolme tilausta, tai kaks sain pakattua, kolmas vaatii vielä paljon ompelua, mut joka tapauksessa sain taas vähän järkeistettyä jotain. Työt kun alko alkoi samalla krooninen kaaos. Lisäks kun katottiin yllättävän hyvää leffaa "Bank job" tai jotain niin pussitin kaupanpäällisiä :) Tein sitä vielä sängyssäkin ja sain taas pienen perheriidan aikaseks :)

Tää lopputeksti on vegaaneille.
Asokasta, Heluna Fashionista ja vaikka Bistro Artesanasta. Hyvät kanssavegaanit, käykää noissa pienissä vegaanisissa liikkeissä. Ihan oikeesti, luuletteko että ne pysyy pystyssä pelkästään meidän kiitollisuudella. Ne tarvitsee myös meidän eurot! Mä myönnän, että itsekin liian usein käyn lähimmässä kaupassa ostoksilla, mut kyllä täytyy taas vähän yrittä enemmän tukea noita. Tampereellakin oli ihana vegaaninen ravintola, mut ei sekään kauaa pystyssä pysynyt, kun ei siellä ollut tarpeeksi asiakkaita.
Heluna Fashionista voi tilata myös netistä, eli ei ole niiden aukioloaikojen varassa, eikä tarvitse vaivautua paikan päälle. Taidan itseasiassa laittaa oman tilaukseni tän postaukseni jälkeen, tarviin ainakin hammastahnaa.
Jos noissa liikkeissä ei käy, niin on ihan turha valittaa kun vegaaneille on niin huonot valikoimat. Nyt kaikki Asokan kautta Bistro Artesanaan syömään! Animalian tyypit tapaa viideltä Sörnäisten metroasemalla, siinä sen kulmassa olevan kuppilan edessä, menkää niiden mukana vaikka!

Mut mä meen nyt takoon rautaa kun se on vielä kuumaa.

♥ R

4 kommenttia:

  1. Sun kilpailutyösi on niin mielettömän hieno, että ne tuomarit ovat ääliöitä, jos eivät osaa lukea sitä tarpeeksi syvällisesti. Ei se määrä vaan laatu!

    VastaaPoista
  2. Mäkin kurkkasin sun blogia ja luin joitakin juttuja. Mä asuin ennen tätä Kalliossa ja Asokassa kävin paljon. En ole kuitenkaan vegaani vaan "melkein kasvissyöjä" = silloin tällöin harvoin kalaa ja vähän maitotuotteita, mutta Asokasta löytyy kyllä paljon ostettavaa. Nostan hattua kyllä kaikille vegaaneille, sillä olen samaa mieltä, että vegaanius olisi oikea vaihtoehto, vaikka itse en sitä enää ole syistä, joita en tässä ala selittämään. Mutta ajattelen kuitenkin, että jokainen oikea valinta kuitenkin merkitsee, vaikkei ehdottomuuteen kykenisikään. Tuo Bistro Artesana on mulle ihan uus juttu. Missä se on?

    xoxo

    <3 Miyuchan

    VastaaPoista
  3. Hyvä hyvä, Miyuchan!
    Bistro Artesana on ihan siinä Asokan lähellä, Kurvissa. Se on aika uus paikka, niillä on lounas seisovasta pöydästä ja illalliset listalta. A-oikeudet ja todella hyvää ruokaa, vaikkakin melko hidasta palvelu. Ehkä siihenkin tulee joskus parannus :) Kiitos kommentistasi!
    ♥ Raisa

    VastaaPoista