torstai 15. joulukuuta 2011

Harkittua törsäystä

Heips.

aamusta olin todella huonolla tuulella, kun facebookissa oli heti ekana kuva lasten tekemästä äärimmäisestä julmuudesta ja sit vielä vähän myöhemmin toinen todiste ihmisen julmuudesta. Ihan kuvottavaa. Eikä taaskaan asialle voi mitään. Enkä mä usko, että asiaan auttaa niiden kuvien levittäminen, niistä tulee vaan toivoton olo. No, toisessa etsittiin uutta, rakastavaa kotia sille uhrille. Toisessa vaan mässäiltiin.

Ei siitä sitten sen enempää.

Eilen olin skräppäämässä Sinellissä. Pitkästä aikaan. Mua ei ajatus skräppäämisestä etukäteen kauheesti innostanut, taisinkin siitä eilen jo kertoa. Kummasti alko kuitenkin paikan päällä innostaa. Sain viisi sivua tehtyä, yhdestäkään ei ole kuvaa :( Mutta kivoja sivuja tuli. aloin tekemään minialbumia mun muovisesta perheestä. aion jokaisesta tytöstä tehdä oman, informatiivisen sivun ja sitten ehkä vielä  jotain yhetissivuja tms.
Shoppailin aika paljon, ihan tarkoituksella. Siellä nimittäin oli yksi laite, jota olen miettinyt jo vuosia, mutta aina tyrmännyt ajatuksen sellaisen ostamisesta ihan älyttömänä. Mutta nyt tarvitsen sellaista Pinkkikselle. Kyseessä on siis tämä!


Lisäksi ostin 4-5 stanssia, siis sellasta muottia tai terää, you know. Ja muuta, mitä olen kaipaillut. Seura oli oikein kivaa, meitä oli paljon ja sain paljon aikaiseksi. Siellä ollessa tuli yhtäkkiä ihan hillitön salamaduo. Siis kaksi salamaa isommilla pamahduksilla mitä olen eläessäni kuullut. Luultiin, että joku räjäyttää jotain lähistöllä, eikä siis mitään vaimeita rakennusräjähdyksiä, vaan niin että lasit helisi oikein toden teolla. Huikeeta.

Sain Pamelalta kyydin kotiin, onneksi (en edes ollut eilen pyörällä, et ei ollut oikeestaan vaihtoehtoja) sillä mulla oli Moreenilta haettu 15 kpl kirjoja big shotti, ostokset, skräppikassit ja sit viel yks kassi.

Kotona ei oiken mitään, en jaksanut lämmittää ruokaa, joten söin vaan leipää. Olen vallan siirtynyt sellaseen juureen tehtyyn leipään :) En fanaattisesti, mutta silleen terveesti.

Nyt väsyttää. Ikävä lapsia. Illalla kuitenkin PKS:n pikkareihin. Tän joulun ekat.

♥ Raisa


1 kommentti:

  1. Mä haluaisin tehdä mun muovitytöistä semmoisen Ifolor-kirjan joskus tulevaisuudessa. <3

    VastaaPoista