Samperin sipuli! Ja paljon sälää opiskelusta. Nii, ja Puputytön Suosikkituote!

Hitto! Olen taas leikannut aamupalahedelmäni sipulisella veitsellä ja/tai leikkuulaudalla! Yökky! No, se ei kuitenkaan ollut mun asiani, vaikka otsikoihin asti päätyi ;)

Uusi lukija!!!! Tervetuloa! Olen oikeasti tosi innoissani tästä! Pitkiin aikoihin ei ole tullut uusia rekisteröityneitä lukijoita ja jotenkin ajattelin, ettei niitä enää voikaan tulla. Mutta yllätyksekseni tuli sittenkin! Wohoo!!

Koeviikko on nyt ohi! Eilen oli vielä äikän koe, siihen kertaalleen luin koealueen. Joka ei siis ollut kuin jotain alle 20 sivua. En tiedä miten meni, tuntuu että ihan hyvin , mutta niin oli viimeksikin ja sain kasin. Inhoan kaseja, ne on niin keskinkertaisia. No, itsestähän sekin on kiinni. Kaikista raskainta tän kurssin aikana, hillittömästä kemian pänttäämisestä huolimatta, oli Kari Hotakaisen Human Part. Kerroin varmaan, että samassa jaksossa olevan enkun kurssin (jota en kyllä millään jaksais opiskella!) vuoksi luin kirjan englanniksi. Ei olis kannattanut. Varmasti ainakin osa syys kirjan raskaudelle oli just "väärässä" kielessä. Ehkä se olis ollut parempi suomeksi? Koska tiesin, että opettaja laittoi meidät lukemaan krijan jostain tietystä syystä,ja mä en millään saanut siitä kirjasta mitään irti etsin netistä arvosteluita ko. kirjasta, ja kaikki vaan toitotti kuinka hyvä se oli ja kuinka ne olivat tykänneet Halmesta vaimikäsenytolikaan ja musta se oli karsee ja koko kirja ihan tosi puuduttava. Pyysin C:äkin lukemaan kirjan, eikä sekään tykännyt. Mutta osas sitten kertoa mulle kohtia mihin kiinnittää huomioita ja jotain. Siltikään ei kellot soineet ja olin tosi harmeissani. En tiedä vaikuttaako se kirjaosuus numeroon (jolla ei oikeasti mitään merkitystä mun loppuelämän kannalta, mutta haluan edes kerran elämässäni olla hyvä koulussa. Hitto, kun lukiossa vois saada hymytyttöpatsaan. Mä niin hengailisin sitten muidenkin kanssa ja olisin niin kaveria. No, toisaalta onneksi ettei voi, kun ei musta oikein ole sellaiseen. Mutta pojat! Mä haluaisin sellaisen patsaan! Saispa edes toinen mun lapsista, mut ei nekään ole sellaisia super reiluja ja kivoja ja tunnollisia. Samperi! Pitäiskö tehdä vielä yksi lapsi, ja kasvattaa se hymytyttö/poikapatsaan kiilto silmissä?

Luin eilen sen kirjan, tiikeriäidin taistelulaulun, loppuun. Tosi mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Jotenkin sitä ajatteli, että se nainen on ihan hullu, mutta kyllä niissä sen jutuissa jotain järkeäkin oli. Kuten siinäkin, että (tästä nyt melko hatara muistikuva, voi olla että menee yksityiskohdat vinoon, mutta itse asia oikein) Intiassa (vai missä?) järjestetyt avioliitot ovat pitkäikäisempiä ja onnellisempia kuin meille tutummat "rakkausavioliitot". Mielenkiintoista!

Aloin sitten lukemaan Jonathan Frantzenin (tai jotain sinnepäin) Vapaus -kirjaa, mutten päässyt toista sivua pidemmälle, kun aloin kaipaamaan jo jotain hyödyllisempää. Olen jäänyt opiskelukoukkuun!!! Otetaan tästä ilo irti niin kauan kuin sitä kestää! Mullahan ei nämä villitykset ole välttämättä kovin pitkäikäisiä :) Illalla luin sitten opiskelutekniikoista ja oppimisesta kertovaa kirjaa. Olenkin sieltä oppinut tekemään kaavioita kokeisiin harjoitellessa. Kuulemma kaavioita tekevät opiskelijat pääsevät suuremmalla todennäköisyydellä pääsykokeista läpi kuin ne, jotka eivät tee taulukoita :)

Hassu juttu. Tärkeiden koepäivien (ja muidenkin tärkeiden päivien) aamuna puen aina suosikkialusvaatteeni, uskoen että niiden avulla saan parempia numeroita. Kaikkeni olen tehnyt! Kaikkeni antanut! Loput laitetaan suosikkipikkareiden ja -sukkien taikavoimien nojaan! (sanotaanko se nojaan? vai jotenkin muuten?)

Illalla vielä Helmetistä (niin, siis nettikirjasto, en tiedä onko se ympäri suomea samanniminen?) hain opiskeluun liittyviä kirjoja. Muistitekniikat on sellainen, joka mulla ei ole hallussa, kun olen liian perinpohjainen opiskelija siihen ja perinpohjaisuus on liian hidasta. Sain nyt itseni kuulostamaan paljon paremmalta kuin oikeasti olenkaan. Tietenkin perinpohjainen opiskelu on hyvä asia, mutta mulla se tapahtuu aivan liian hitaasti, eikä se oikein toimi. Jotain pitäis pystyä kyllä oppimaan ulkoakin, ilman että kaiken ymmärtää atomitasolta lähtien. Tässä muuten kemian opiskelu on hyväksi, kun se lähtee atomitasolta ;)

Eilen muun ohella leikkelin pupuja. En siis niitä Pinkkis -pupuja vieläkään, vaan niitä Naperoita. Tänään aion ommella niitä, kunhan tästä koneelta pääsen. Paljon ommeltavaa, mutta onneksi ompelu on kivaa. Tänään aion viedä lapset kirjastoon. Pinja lukee kyllä ahkerasti, mutta Lassi ainoastaan mangaa. Ehkä aika saada se lukemaan myös kirjoja ilman kuvia. Ajattelin ainakin ehdottaa sille Harry Pottereita. Onkohan ne jo liian lapsellisia? Ehkä kirjastotädit ja sedät osaa auttaa valkkaamaan niitä kirjoja? Molemmat saavat yhden ylimääräisen tunnin koneella aina luettuaan yhden kirjan. Pinjalle tämä ei tuota mitään vaikeuksia, mutta Lassi...

Sota oravia vastaan on päättynyt. Oravat voittivat, minä luovutin. Syökööt lintujen ruoat. Ajattelin, että jos rakentelis lisää ruokintajuttuja, niin vois kaikki kolme oravaa syödä omistaan ja linnuillekin olis sitten omansa? Nyt linnut vaan pyrähtelee tossa katsomassa, josko orava 1 olis lähtenyt, eikä oravat 2 tai 3 tulleet vielä paikalle. Vois niitä kookosravapalleroitakin niille tehdä. Viime vuonna (?) tein Hello Kittyn muotoisia :)

Ai nii, mulla oli (haha! hassua, että muistan tän vasta tässä vaiheessa, kun tää oli se mun "asia") mielessä tehdä tuotearvostelu. Tai siis halusin kertoa teille yhdestä tän hetkisestä suosikistani. En oikein uskalla sanoa, että kuukauden tuote, koska voi olla että kerron seuraavasta jo ens viikolla, tai en koskaan enää, kun ei musta oikein tiedä. Mutta kyseessä siis "Viikon Tuote" tyyppinen juttu. Vaikken aiokaan systemaattisesti näitä tehdä. Ehkä se voisi olla "Puputytön Suosikkituote!" Ja kirjoitan niistä silloin, kun joku on niin hyvää, että ansaitsee oman tilansa blogissani. Joo, tämä voisi toimia.

Saanko esitellä: Puputytön Suosikkituote!

Anthon Bergin Minttu-Kaakaocrispi Suklaa! Taivaallisen hyvää, vegaanista (no tietty!) ja Reilua! (tämänkin pitäis olla "no tietty!"). Plussaa vielä se, että tätä saa ostettua ainakin Citymarketista, eli ei tarvitse erikoiskaupoista hakea. Vaikkakin niissä mielelläni asioin, mutta kun ne on kaikki niin kaukana! Tämä on siis tällä hetkellä ehdoton suosikkisuklaani. Aikaisemmin ostin paljon Pandan Hurmaavaa Tummaa, jonka mausta tykkään myös paljon, lisäksi se oli tosi halpaa ja helposti saatavilla. Mutta sen osto loppui siihen Kaakao-kirjaan (jota en koskaan lukenut!!). En halua olla mukana tukemassa toimintaa, joka pitää pienet lapset viidakkoveitsineen kaakaopuissa kiipeilemässä, työpaikoilla joissa niitä pahoinpidellään yms. En siltikään aio sulkea kaikkia epäreiluja suklaita suuni ulkopuolelle, mutta ainakin suklaalevyt ja kaakaojauheet ovat siitä kirjasta lähin olleet reiluja (jätin itselleni tämän raon, jotta voin vielä mussuttaa kaikkia vegaanisia erikoisherkkuja, kuten Go Max Go:n patukoita ja Vegan Essentialsista tilattavia suklaapretzelsejä jne. nom nom nom. Ehkä voisin kirjoittaa niille valmistajilla ja ehdottaa siirtymistä Reilun Kaupan suklaaseen? Ainakin Pandasta olen lukenut, ettei niitä kauheesti hotsittanut siirtyä reiluun suklaaseen, kun sitten joku toinen ostais sen niiden muutoin ostaman epäreilun suklaan. Maku meni Pandasta. Mutta tämä suosikkituotteeni on siis hyvinkin maukas!

 Lisäksi mulla olis näyttää jotain tosi söpöä! Sain nämä A:lta T:n synttäreillä. Ihanat!

Origamisydämiä!( Siis täh?! Miten niin sydämiä! Ihan selviä tähtiähän nämä ovat. Sorry! Ehkä mä vaan toivoin saavani A:lta sydämiä.) Mä en usko, että kukaan muu sai enempää kuin yhden, mutta mä ilkesinkin pyytää kolme :) Ehkä tälläisellä ei pitäis leveillä, mutta niin. Joo. Mulla on kuitenkin kolme :D Ja ne on ihania, vähän sellaisia hypisteltäviä. Oi joi, nyt tekee mieli mennä tekemään origameja. No, eiköhän tässä ollutkin aika paljon taas. Tajusin muuten, että mun ei kauheesti tee mieli kirjoittaa sitä enkkublogia, kun yritän siinä oll akarsitumpi kuin tässä oikeassa blogissani, missä koen voivani rönsyillä ihan miten ja mihin sattuu. Siinä yritän olla jotenkin asiallisempi ja pysyä yhdessä asiassa. Hassua, kun se on kuitenkin mun blogi. Ehkä ajattelen, ettei ihan koko maailman tarvitse tietää *kaikkea*. Mutta nyt siis ompelemaan ja etsimään mansikkaorigamipapereitani. On muuten melko lailla hieno ilma!! Olkaa varovaisia liikenteessä! Siellä on monta idaria, jotka eivät ymmärrä, että lumi hankaloittaa ajamista, vaan entiseen malliin ajavat päin punaisia ja ylinopeutta. Varokaa siis näitä! Yleensä ne ajaa liian isoilla autoilla, eivätkä käytä vilkkua.

Moikka nyt! Hauskaa Myräkkää!

xoxo,

Helpotus!

Eilen illemmalla tulin koulusta kotiin, suorastaan revin kengät jalasta ja syöksyin nappaamaan kirjan kirjahyllystä. Ja tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään "fiksu" kirja, siis mitään kouluun liittyvää, vaan romaani! Oi sitä autuutta. Nyt olen lukenut jo n. 200 sivua, ja kirja alkaa lähenemään loppua. Mulla ei ole ollut minkään näköisiä vaikeuksia keskittymisen kanssa. Jossain kohdin oikein pohdin sitä miettimään ja samalla jatkoin lukemista ja siltikään en joutunut palaamaan taaksepäin, vaan pysyin koko ajan kärryillä. Olen ennättänyt myös ompelemaan ja keräämään jättiläjän kankaita pupuja varten. C ei ole onnistunut tulostamaan minulle Pinkkis -pupua kaavantekoa varten, joten teen myyjäisiin niitä vanhan mallisia pupuja, mikä tietenkin pienoinen pettymys. Mutta ehkä parempi, että saan kaikki uudet Pinkkis jutut töräytettyä näytille yhtäaikaa. Tulee sitten isompi ja kuuluvampi pamaus, eikös totta? On ollut niin taivaallista ahmia kirjaa, ommella ja ahmia vielä vähän lisää kirjaa. Luen Tiikeriäidin taistelulaulua. Hyvin mielenkiintoinen ja melko lailla kiistanalainen. Osittain myös inspiroiva. Ehkä vois vähän kiristää kuria lasten kanssa ja odottaa niiltä edes vähän parempia suorituksia. Ennen kaikkea kaikki löysäily johtuu siitä, ettei itse jaksa valvoa niitä kokoaikaa. Ehkä pitäis?

Bilsan koe ei mennyt hyvin. :( Siis läpi aivan varmasti, mutta ei mulle sellainen riitä ollenkaan. Kasikin harmittais, enkä ole varma että edes sitä saisin. Pahus. Ehkä voisin ottaa osaa uusintakokeeseen, jatkaa lukemista siihen saakka, mutta vähän fiksummin. Ja nyt olis paremmin aikaa, kun ei ole sitä kemiaa, jonka opiskelu oikeastaan helpompaa, koska siinä pitää oivaltaa, eikä opetella ulkoa niin kauheasti. Bilsa taas ollut yhtä kummallisten sanojen pänttäämistä. Tsygootit ja muut. Huh huh. Ja opettaja vielä kysyi aivan väärät kysymykset. Pöh!

Enkun kokeeseen en lukenut yhtään. Enkä edes tiedä miten siihen olis pitänyt lukea. Olen vakuuttunut, että voi oppia enkkua muuten kuin sellaisella jatkuvalla toistolla, jota tulee C:n kautta harjoitettua. Mutta enkun numerolla ei väliäkään. En edes tykkää siitä opettajasta. Tänään olis äikän koe. Ehkä luen siihen jotain oppiskirjasta, mutta ollaan päntätty niitä retoriikkoja ja argumenttejä niin paljon, etten yksinkertaisesti jaksa enää kiinnostua.

Haluatteko kuulla salaisuuden, jota mun ei ehkä pitäis paljastaa? Tuolla koulussa mä ennen kaikkea imen itseeni niitä asioita, joita voisin käyttää "aseena" epävegaanista maailmaa vastaan. Nytkin meillä on siis äikässä aiheena puheella/tekstillä vaikuttaminen. Arvatkaa kiinnostaako? Jo vain! Imen siitä itseeni sitä, mistä voisin hyötyä joskus tulevaisuudessa käännytystyössäni. Tää on hassua. Koska mä en ole yhtään käännyttäjätyyppiä. Haluaisin olla, mutten ole. Kun en ole mikään itsevarma viilipytty väittelijä, vaan melkoinen tuittuilija äkäpussi.

Joop. Olikohan muuta? On vaan siis niin helpottunut olo, kun voi tehdä muutakin kun lukea tai vältellä lukemista! Nythän voi vaikka Lukea!

Kerroin joskus siitä, miten meillä oli käytössä lapsilla pisteitä, joilla ne sai sitten herkkuja. Enää se ei ole toiminut aikoihin, ja tuntuu etten saa lapsia tekemään yhtään mitään. Otin kovemmat aseet käyttöön. Ne ei saa olla enää koneella edes sitä päivittäistä tuntiaan (tästäkin jäivät kiinni, että ovat olleet koneella jopa kolme tuntia putkeen, vaikka siis tunnin vaan saavat olla) eivätkä saa olla kavereitten kanssa koulun jälkeen, elleivät ole saaneet edellisenä päivänä kasaan viittä pistettä (pisteitä saa eri aiheista, jotka liittyvät koiriin, siivoamiseen jne.). Tehtävät ovat helppoja, kyse on siis kotiasioihin osallistumisesta, mutta meillä nekään ei hoidu automaattisesti. Nyt on taas ihan erilaista osallistumista. Lisäksi otettin sääntö, että joka toinen kerta lapset ovat meillä ja joka toinen kerta voivat olla kaverilla. Tääkin oli revennyt niin, että kumpaakaan ei näkynyt kotona juuri koskaan, kun olivat aina kaverilla (pelaamassa? Ainakin Hapsi).

Aika paljon pitää vanhempienkin nähdä vaivaa, että laspet kasvais suht suoraan. Mä olen vaan jotenkin aina luottanut siihen, että kyllä ne omalla painollaan ja näyttämällä itse hyvää esimerkkiä (mä olen kova touhuamaan!) kasvais reippaiksi. Katin kontit! Molemmat patalaiskoja. P vielä veljeään pahempi.

Viimeistään viikonloppuna otan valokuvia Pinkkiksen joulujutuista! Tein myös joulupiparisormuksia! Mutta nyt lukemaan ja leikkelemään kankaasta pupuja!

Kaikkea yhtä hauskaa ja innostavaa myös teille!

xoxo,

Koeviikon keskeltä

Heipsistärallaa!

Koeviikko alkanut, kemian koe takana päin. Edessä vielä bilsan koe huomenna, johon luen kuumeisesti tämän ja huomisen (sillä aivan kaikki lukeminen, myös vessa-, ruoka- ja sänky-, mennyt kemian parissa). Muita kokeita äikkä ja enkku, joihin en kovinkaan montaa hetkeä uhraa. Ne joko osaa tai sit ei. Eikä niillä ole väliä.

Kemian koe oli jossain Vantaan Ikean lähistöllä. Menin sinne pyörällä ja löysinkinkin ihan mukavan reitin polkea. Paikan päällä opiskelin vielä melkein tunnin, itse kokeessa osasin ihan ok, mutta turhan monta väärääkin vastausta tiedän antaneeni. Paska. Harmittaa. Kaiken tämän lukemisen jälkeen opettaja olis kyllä voinut kysyä enemmän niitä asioita joita olisin osannut paremmin. Illalla aloitin bilsan kertaamisen. En päässyt kovinkaan pitkälle, alko väsyttämään.

Eilen, siinä vaiheessa kun kemian kertaaminen alkoi tulemaan jo ihohuokosista läpi oli aika katsoa uusimmat Dexterin ja The Walking Deadin jaksot. Ja illalla Homeland. Että sellaista.

Olen myös tehnyt myyjäisiä varten roskakynttilöitä. Niistä tuli hienoja, ja niitä on paljon. On kivaa, että Pinkkiksellä on tällä kertaa jouluisiakin juttuja myynnissä. Mitähän sitä vielä keksis? No, kunhan lukeminen on ohi niin sitten täytyy kyllä keskittyä ompelemiseen. Kolikkokukkaroita tarvitaan vielä ainakin 20 kpl. Joo. Pitäis mennä lukemaan.

Eilen kävin työkkärissä, kun oli pakko. Niin turhaa, mutta minkäs teet. Kävin sitten vielä ihmettelemässä, kun ei ole päätöstä vieläkään tullut, vaikka kuukausi jo mennyt ja kuukauden sisään sen olis pitänyt tulla. Ei ne osannut siellä mitään sanoa, siihenkään että millä mun pitäis perheeni elättää, kun ei rahaa ole tullut kahteen kuukauteen. Voi voi, mitäs jäit työttömäksi. Ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja menisit töihin, luuseri. Niinpä. No, illalla oli päätös tullut. Yritystäni ei lasketa päätoimiseksi. Ihanko tosi? Olen ollut ansiotyössä 9 vuotta, ja se tasan tarkkaa näkyy niiden papereissa, tulos siitä ja tieto verottajalta siitä, että Pinkkis on toistaiseksi tuottanut enemmän tappiota kuin voittoa. Tai ei ehkä ihan, mutta melkein. Mutta ei, tätäkin asiaa pitää vitkutella mahd. pitkään. No, ihan sama. Nyt sitten odotan ehkä vielä kolem viikkoa, että kassa alkaa maksamaan jotain. Kenties pidempään, sillä niiden täytyy pyytää multa myyntivoittolaskelmaa. Viime vuodelta mulla taitaa sellainen olla, toivottavasti se on niille kelvollinen. Ihan naurettavaa. Oksettaa koko touhu. No, onneks veronpalautukset tulee pian. Aika nopeasti ne kyllä kans hupenee, kun on velkaa kertynyt. (oravat taas nahistelee lintujen ruoasta. Ne on taas syöneet ton melkein tyhjäksi, eikä mulla ole rahaa ostaa edes linnunruokaa. Puhelinlaskun maksamisestakin puuttuu 7 euroa.)

Eipä mulla mitään. Välillä mietin, että tai siis yritän pitää blogini Pinkkismäisen pirteänä ja iloisena, sellaisia blogeja itsekin luen mieluiten, kait. Niin, siis kuka jotain märehtimistä jaksaa lukea. (retorinen kysymys, ei tarvitse vastata.) Mä haluaisin postata iloisia ja pilkullisia askartelujuttuja, mut sit tulee näitä todella ärsyttäviä ja aivan liian usein rahaan liittyviä juttuja, ja postauksista tuleekin kaikkea muuta kuin pilkullisia, enemmänkin tahraisia ja nuhjaantuneita. Pitäis varmaan kirjoittaa kolmatta blogia, joka olis vaan itselle ja sinne sitten märistä kaikki asiat. Ja tänne laittaa oikeasti vaan iloisia asioita. Koska mä olen kuitenkin ennen kaikkea iloinen ihminen. Mutta samperi soikoon, että harmistun helpolla.

No nyt sitten lukemaan. Niin toivon, että tää viikko olis ohi!

xoxo,

Suuri Seikkailu

Ohayo! Pitäis olla pänttäämässä kemiaa, vielä olis yks kappale kokonaan lukematta (tai olenhan mä sen kertaalleen lukenut, mutta pitäis vielä sisäistää sieltä jotain) ja sitten kuuden kappaleen kertausta. Ja ehkä vielä ykköskurssin perusteita vois kerrata, kun ei ne kaikki ole vieläkään ihan selvyyksiä. Esim. se samperin nimeäminen! Hargs.

 Ihan ensiksi asiaa meidän pihalta. Tilhistä! Olin jo ihan totaalisesti menettänyt toivoni niiden suhteen, kunnes ne sitten kuluneella viikolla tuli jättiläisparvena. Niin kaunista. Ja niin lyhytaikaista. Onneks ne pyrähteli siihen koko aamupäivän ajan, että ennätin hakemaan kameran ja ikuistamaan niiden käyntejä. Harmi vaan, että mulla oli kamerassa jotkin ihmesäädöt ja kuvista tuli melko epäkelpoja, mutta kyllä niistä käsityksen saa.

Vieläkin on kyllä melkein puolet marjoista syömättä.

Torstaina päivällä lainasin hillittömän summan (150 €) rahaa ja mentiin ruokakauppaan. Yleensä olen melko tarkka mitä kärryyni pistän, noin niinku loppusummaa ajatellen. Nyt oli kuitenkin niin paljon rahaa, että saatoin ostaa ihan mitä vaan. Ja niin ostinkin. Mm. yli 5 euroa maksavia muroja, mutta oli niin hieno paketti :) ja kotimaisia jne. (ennen kaikkea hieno paketti). Siinä vaiheessa kun alettiin latoa ostoksia hihnalle alkoi hiipimään pieni epäilys rahojen riittävyydestä. Ja siinä kohtaa kun oltiin menty yli satasen ja yli puolet ostoksista oli vielä lyömättä iski jo paniikki. C kävi tarkistamassa tilinsä, ei yhtään rahaa. Mäkin aloin sitten katsomaan mitä vois ottaa pois, kauheeta säätöä ja lopulta keksin, että käytetään C:n luottokorttia, omalla kun en uskonut olevat kuukausirajassa tilaa. Kaikkinensa maksoi yli 250 euroa, ja sain kuin sainkin kaiken yli 150 euron yli menevän mahtumaan kortilleni. Eli kaikki se säätäminen oli ihan turhaa. Onneks siellä oli vähän ihmisiä, ei kerinnyt kerääntymään mieletöntä jonoa meidän taakse. Huh. Mutta siis noin paljon rahaa voi saada menemään ihan pelkkään ruokaan. Tai no, ostettiin tiskiharjaan uudet päät ja konetiskiainetta. Mutta muuten ihan puhdasta ruokaa. Mut sitä olikin sitten paljon! Sillä melkeinpä kaikki meiltä oli lopussa ennen kuin sinne kauppaan mentiin.

(tarkoituksella tungin etualalle kaikki tyhjät purkit, normaalistihan ne ovat tietenkin taka-alalla, tyhjät siis)

JÄTTIkasa ruokaa! Nom nom nom.

Ruoanhankkimisessa kaikista hauskin osuus on nyt tehty, eli ruokien järjestäminen omille paikoilleen. Myönnetäköön, että säilytyspurkkisysteemini ei ole kaikista fiksuin, kun nyt alahyllyillä on myyntipakkauksissaan ne pakettien loput, mitkä ei näihin lasipurkkeihin mahtuneet. Mutta kun ne on niin kauniita!

No ei kauheen vakuuttava, nyt se on kyllä jo paljon täydempi, kun siellä on purkkikaupalla erilaisa ituja ja ruoanjämiä ja itsetehdyt maidotkin. Uskokaa pois, paljon ruokaa jääkaapissakin. 

Muuten olen kemian lukemisen ohella ennättänyt myös ompelemaan.

Uusi koko Pinkkis -pussukkasarjaan! Ja joitakin "uusia" kuoseja. Eli siis kangaskaapissa ikuisuuksia olleita, mutta kun aiemmin ostin aina vaan uutta ja uutta ja osa vanhoista hautautui sinne jonnekin ja nyt kun en ole uusia kankaita ostellut, niin löytyy näitä vanhojakin.

Tässä uutta kokoa vähen paremmin hahmotettavaksi. Alla siis perinteinen Pinkkis -kolikkokukkaro ja yllä tilavampi pussukka, johon mahtuu vaikka karjalanpiirakka "manavoilla". Tai iso kasa nuken kenkiä ja sukkahousuja.

Tein myös jouluisia koruja! Niistä ei kuvia, teidän täytyy tulla Ofeliaan ja Eettisille niitä katsomaan. Ja kuuntelemaan! Osa nimittäin pitää melko jouluista ääntä :) Eikä tässä vielä kaikki! Oli nimittäin kaksi lahjaa paketoitavana ja paketoimisesta minä tykkään, kunhan ei ole liian montaa pakettia väsättävänä. Kaksi on just sopiva. Ja jotta paketointi onnistuisi optimaalisesti, piti järjestää myös paketointisälä. Ei papereita ja kasseja, mutta se pikkusälä.

No eipä tästä nyt niin kauhean siistiä vaikutelmaa saa, mutta järjestyksessä ne kuitenkin ovat. Yhdessä taskussa yhdenlaiset jutut. Minä tykkään paketointitarvikkeista. Ne on japanissa käydessäkin ostoslistalla hyvin korkealla.

Latasin tähän sitten pakettikuvista sinisimmän ja deletoin sen lämminsävyisemmän. Mutta näihin siis tugettu tupsuja! Ihanat pom pom laitteellani tehdyt tupsut! Ja toi purkki on washi-teipillä ja pinkillä kontaktimuovilla päällystetty hedelmäsosepurkki :) Raaskin käyttää myös Rilakkuma -aakkostarrojani :)

 

 

Mitähän vielä. Ai niin, sitten oli tietenkin myös ne juhlat. Tosi hyvää pizzaa, jonka oli päivänsankarin mies tehnyt. Tämän mainitsen siksi, kun kaikki kiitteli ja kehui emäntää, vaikka se olikin isäntä joka sen oli tehnyt. Kiitokset siis isännälle! Ja tietenkin myös emännälle kivoista juhlista. Siellä intoiltiin paljon niistä vanhanmallisista peleistä. En nyt ilkeä sanomaan mitä ne oli, kun muistan näitä juttuja niin huonosti, ettei menis ihan väärin. Itse pelaan siis vaan Katamaria. Eikä siellä ollut sitä. Vaan jotain sellaisia, mitä muistan kyllä nuorempana meidän kellarissa pelanneeni ihan hulluna. Sellaista sorsien ammuntaa ja sitten niitä Mario -ratoja. Ehkä uskaltaiisn väittää sen olleen Nintendo. Ja oon pelannut kanssa elektroniikkapelejä kans melko hillittömästi. Olin ihan ässä siinä mustekalapelissä. Mulla oli lisäks ainakin sellainen ambulanssi peli ja sit kyllä jotain muutakin. En muista, et olis koskaan ollut sellaista kaksikerroksista, vaikka sellaistakin pelannut. Mutta mustekala oli ykkönen. Mä olin siinä kyllä tosi hyvä.


Joo, eipä sit kait muuta. Pitää mennä opiskelemaan. Huomenna on kemian koe ja työkkäriinkin pitää mennä. Vois nekin pikkuhiljaa laittaa sitä lausuntoa. Samperi soikoon. Niin, kemian jälkeen pitää pikaisesti alkaa pänttäämään bilsaa. Enkku ja äikkä saa mennä pänttäämättä, niillä ei väliä. Ai niin, oli enkun kuuntelukoe. Huomasin, etten ennättänyt edes lukea niitä kysymyksiä kokonaan, kun oli jo aika vastata. Siis luin ja luin eikä niistä kirjaimista muodostunut sanoja. Samaa käy välillä, siis koko ajan, kemiaa lukiessa, mutta siinä ei sentään aika lopu samaan tapaan kesken. Kuumottavaa. Viisi virhettä 20:sta tehtävästä. Ja hitto soikoon, kyllä mä paremmin olisin osannut, jos olisin ne kysymykset ennättänyt lukea. Ihan sama. Moi nyt.


xoxo,

Elävästä elämästä.

Juteltiin lauantaina Animalian tyyppien kanssa siitä (sanoinkohan Animalian tyypit siksi, että korostaisin miten hyvässä porukassa liikun?;) miten meillä on/ei ole elämää. Siis tokihan meillä kaikilla on, mutta silti oltiin kovasti sitä mieltä, että kaikilla muilla kyllä on mut just "mulla" ei. Neiti H:n mielestä mulla on, kun mulla on nuket ja skräppäys ja mun mielestä neiti H:lla on (en sanonut tätä kyllä ääneen, ja nyt tää tuntuu hassulta, kun tiedän että Neiti H lukee mun blogia) koska se pukeutuu mustiin vaatteisiin. Ja taas neiti T:llä on oltava elämää, koska se on kaikessa mukana, vaikkei pukedukaan mustiin eikä kerää nukkeja eikä harrasta skräppäystä.

Mitähän sillä elämällä tarkoitetaan? Voiko mulla väittää olevan elämää, kun mä en (juuri) koskaan tee mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Aika paljon "elämäpisteitä" saan tietenkin mun hiuksista. Ne on "elävät", mutta mitäs muuta? Mun mielestä elämää on se, et käy paljon ulkona, kaupungilla, matkustelee, seikkailee, näkee uusia asioita, ottaa niihin osaa, tapaa erilaisia ihmisiä, juttelee niiden kanssa. Mä en teen noista mitään. Ulkoilen kyllä päivittäin, mutta en ihan sitä tarkoittanut. Kaupungille meneminen on aina ISO juttu, kosk aniin harvoin siellä käyn, matkustan aina samoihin paikkoihin (Japani, Yhdysvallat [Jenkitkin vaan ton miehen takia, muuten menisin aina vaan Japaniin] ja Ruotsi), seikkailut...? Ei seikkailuja. Tehtaan siivoaminen voisi ehkä käydä seikkailusta? Tai oravien häätäminen lintujen ruoan kimpusta? en näe mitään uusia asioita, kun en ikinä muista katsella, aina niin omissa ajatuksissa, etten näe mitään. Kaikki julkkiksetkin aina missaan :( Ja missään tapauksessa en ota osaa mihinkään tuntemattomaan, enkä varmasti tapaa uusia ihmisiä, kun ne on niin pelottavia ja samasta syystä en kyllä varmana juttele niille. Ehkä mun elämän välttely käy jo elämästä?

Mutta siltikin mä tykkään tästä epäelämästäni, silloin ainakin ne harvat isot elämisen arvoiset asiat tuntuu ihan jättiläismäisiltä. Vaikka joku matkan odottelu. Toiset saattavat puhua tulevista ulkomaanmatkoistaan suht neutraalisti, mulla jos on japanin matka tulossa niin leijun 15 cm maan pinnan yläpuolella ja kaikki kyllä huomaa sen. Vaikka oikeasti aika usein yritän piilottaa suurinta innostustani, kun se käy herkästi muiden hermoille. Tai ainakin kuvittelisin niin.

höpöhöpöhöpö. En mä enää muista mikä mun punainen lanka tässä jutussa oli. Ehkä se, ettei tarvitse olla hurjaa elämää ollakseen elämää. Tämmöinen paperisilppuun ja nukkeihin keskittynyt epäelämäkin käy. Miksi siitä täytyy muille puhua? Todistellakseen itselle ja muille, että tää on oikeesti ihan ok? Voi rähmä. Melko lähellä, etten pyyhkäise kaikkea menemään. Unohtakaa kaikki yllä oleva.

Olen paljon suunnitellut käyttöä uudelle logolleni ja niille härpäkkeille. Ajattelin, että nyt vois olla aika ostaa kankaanpainoseuloja ja tehdä omaa kangasta. Tai siis painaa ostettuun kankaaseen kuvia. Hmmm...mietin sen hinnoittelua. Koska kyllähän siinä on melkoisen paljon työtä, oman kankaan painamisessa. Mutta! Kyllähän siinä säästää, kun ei joudu ostamaan kankaita ulkomailta! Ja onhan se ekologistakin. Minä höpisen.

Olen lukenut kemiaa oikein tosissani. Ja arvatkaa mitä! Nyt kun toistamiseen luen, ymmärrän niitä asioita ihan eri tavalla. Tai siis paljon syväälisemmin ja nyt tuntuu, että oikeasti ymmärrän, eikä vaan niin että ne asiat painuis johonkin väliaikaiseen muistiin. Kirjassa oleviin tehtäviinkin osaan vastatatosta noin vaan. Siis sitä mukaa kun olen asiat lukenut. Eilen palautin tän kurssin vikat tehtävät, ne oli ihan käsittämättömiä. Mutta myhäilin vaan mielessäni, kun mietin miten parin päivän päästä tulen palaamaan niihin ja ymmärränkin kaiken hups! vaan! Nyt voisin paljosta teille kertoa, vaikken kyllä vieläkään ymmärrä kvanttimekaanista atomirakennetta. Älysin kuitenkin kysyä opelta, toivottavasti se vastaa pian. Ja grafiitin hilarakenteesta en ymmärrä, miksi sinne jää yksi vapaa elektroni jokaista atomia kohden. Miksei ne hakeudu toistensa seuraan niin kuin ne kolme muutakin? Luulis, että ne väkisinkin menis toistensa seuraksi. (jos joku tietään niin tähän otetaan mielellään vastauksia vastaan! HAHAAAAA!!! Mä menin sitten googlaamaan tota atominrakennetta, ja lopulta löysin sellaisen "sähköisen" jaksollisen järjestelmän, joka näytti elektronien määrän kullakin kuorella ja siinähän se ratkaisu oli! Oikeesti! En tiedä miksi, mutta jostain syystä mulle jäänyt erittäin vahva uskomus, että elektroneja mahtuu yhdelle kuorelle korkeintaan 8 kpl ja sitä vastaan taas sotii s, p, d ja f atomiorbitaalit. En ole käsittänyt niiden rakennetta yhtään, kun eihän niitä elektroneita voi olla enempää kuin 8 ja noiden mukaan vois olla jopa 32. Ei mitään järkeä. Mutta nyt on!!! Aikuisten oikeesti sydän alko hakkaamaan hulluna, hengitys kiihtyi ja oli pakko ottaa yhteys kaveriin, jonka tiedän osaavan näitä asioita. Voi pojat, että nyt tuntuu hyvältä!

Tulipas taas sekava postaus. Näin välillä. Nyt mentävä!

xoxo,

Ei mulla oikein mitään, mutta kun on tota aamupuuroakin tossa vielä jäljellä ja olen hoitanut jo kaikki muut asiat koneella, niin voisin tännekin jotain laittaa.

Sunnuntaina onnistuin lahjakkaasti välttelemään kemian opettelua. Leivoin kolme leipää, kehittelin yhtä reseptiä (kesäkurpitsasta jotain hyvää - ei mikään maailman helpoin tehtävä!), tein mysliä (johon käytin itse kuivaamiani kotimaisia omenia ja päärynöitä *suloista*) sekä yritin kehittää punajuuresta jotain lapslle ja C:lle kelpaavaa syötävää, jonka kehtais kirjaankin laittaa. Meni ihan pipariksi. Voi surkeutta.

No, koko päivä meni lukematta. Eilen olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja vaikka sainkin sen pakkolukemisen päätökseen (Kari Hotakaisen Human Part) en aloittanutkaan kirjaa, jonka lukemista suorastaan himoitsen, vaan aloin kertaamaan kemiaa kurssin alusta. Ja huh! kylläpäs ne asiat oli unohtuneet nopeasti! Osasin silti kysymyksiin vastata, mikä tosi huojentavaa. Tänään aamulla olen myös lukenut kemiaa, kynän ja paperin kanssa. Luen tekstiä ja piirrän kehiä ja orbitaaleja, jos yhtään paremmin menis jakeluun. Turkasen tuskastuttavaa, sillä samalla sivulla on joku sellainen laatikkokaavio, tai ei se kaavio ole, mutta taulukko, kait. Ja sen sisältö ei niinko millään täsmää lukemani kanssa. Ja olen niitä sitten piirtänyt ja piirtänyt, lukenut, jankuttanut, yrittänyt selittää itselleni, mennen koko ajan enemmän ja enemmän lukkoon. Kunnes tajusin, että 0 kuvaamassa sivukvanttilukua onkin tavallisten ihmisten kielessä 1. Palasia loksahti kohdalleen ja heti ryntäsin katsomaan sen Facebook -elokuvan, jonka nimeä en nyt muista, ikkunakohtausta, jossa siis ikkunaan piirretty matemaattinen kaava ja ymmärsin senkin ja sitten ryntäsin meidän metallinkeräysastialle ja valmistin säilyketölkeistä kultaa ja sitten ryntäsin pihalle huutamaan oravalle, joka tiputtanut lintujenruokinta-automaatin maahan! Lääh! Tms.

Yritän olla ajattelematta mitä tänään edessä. Sillä se on täsmälleen samanlaista kuin oli viikko sitten, tai kaksi viikkoa tai kolme. Enkä meinaa kestää sitä. No, uutta tälle päivälle on tahto lukea kemiaa. Olenko kertonut, että etälukio on perseestä? Miten kemiaa voi oppia kirjaa lukemalla, kun ne asiat on niin kommervinkkisiä eikä ole ketään keltä kysyä? Plop! Niin, eli joutuu ihan itse ottamaan niistä selvää. Kyllähän se sellainen aika syvältä on. joo.

Muistatteko kun olen varmaan useamman kerran maininnut suuret ruokavarastoni ja niiden tuoman turvan. Kummalliset ajatukseni mahdollisesta sodasta ja siitä, että mulla olis pitkäksi aikaa ruokaa tiukan paikan tullenkin. Ei tullut sota, mutta tiukka paikka noin muuten. Aika hyvin niillä pärjää :) Ja on mukavaa saada vihdoin lähes kaikki käytettyä. Ja kehittää taitoja loihtia jääkaapin valosta ja vessapaperirullan hylsyistä maittava ja täysipainoinen ateria neljälle. Niin, kannattais varmaan mennä töihin. Heittää suunnitelmat ja haaveet hus pois ja mennä vaikka kaupan kassalle tai siivoamaan taikka uimavalvojaksi. Ei siinä, että noiden ammattien harjoittamisessa mitään vikaa olis. Mutta minä haluan jotain muuta. Olkoonkin niin, että sen eteen joutuu tekemään melkoisia uhrauksia ajan ja taloudellisen tilanteen kustannuksella.

Nyt pukeutumaan ja sit opiskelemaan! Tänään kirjoitetaan äikän tunnilla mielipidekirjoitus! Aion kirjoittaa syömisestä :D Muistan 14 vuotta sitten lukion äikän kurssia suorittaessani kirjoittaneeni lusikan ylivertaisuudesta sekä siitä, miksi Tank Girl on parempi kuin Batman. Nyt mielipide pitää pohjauttaa johonkin tekstiin. Eli ei saa ihan kaikkea keksiä omasta päästä.

Moikka nyt taas hetkeksi.

xoxo,

Puputyttö

Hyvä ruoka parempi mieli II

Moikkaloikka!

Sen verran taas kaikkea, että tarvetta ja mielekkyyttä kirjoittaa tänne. Viime päivinä, tai siis ennen pienen pientä taukoani oli vaan semmoinen olo, että kaikki päivät on toistensa kaltaisia, koskaan ei tapahdu mitään. Pystyin täysin ennustamaan millaine päivä edessä, kaikki ihan mautonta ja tylsää. Ja koko ajan kaikki asiat tekemättä. Kunnes sitten ensimmäisenä taukopäivänäni, heti koneelta lähdettyäni pakkasin (huolella) kaikki halloween kamat pois, siivosin ja olin normaalin reipas. En siinä hetkessä sitä tajunnut, mutta viime aikoina tajunnut jotain aika suurta. Jos haluaa jotain sen saa, jos on valmis tekemään töitä. Tietyllä tapaa kaikki on mahdollista. Ei niin, että musta vois koskaan tulla vaikka Miss Universum, tai astronautti, mutta en mä sellaista kyllä haluaiskaan. Mutta jos mä haluan että olis siistiä, niin ei auta muu kuin siivota. Jos mä haluaisin, että mun lapset siivoais jälkensä, niin sitten ei auta muu, kuin olla taukoamatta niitä paimentamassa. Jos mä haluan osata ja ymmärtää kemiaa, niin sitten auta muu, kuin opetella. Lukea, lukea ja lukea. Tehdä uhrauksia.
Mä en esim. osaa juurikaan käyttää mun kameraa. Toki mä osaan sillä ottaa kuvia, mutta en yhtään osaa käyttää hyödykseni kaikkia niitä nappuloita mitä siinä on. Enkä osaa yhtään atk-juttuja. Ja olen kokenut ne asiat (niin monen muun asian lisäksi) "mahdottomiksi", sellaisiksi, joista muut saavat pitää huolen. Nyt olen tajunnut, että jos minä oikeasti haluaisin niitä asioita oppia, se on mahdollista. Mutta siihen täytyy paneutua. Ja tälläiselle pahville paneutuminen ei ole niin helppoa, kuin se jollekkin vähemmän pahville saattaisi olla. Mutta taas toisaalta, minulla on lahjoja muualla. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että hitto soikoon luen niitä kemian oppikirjoja sitten vaikka ilta-, aamu-, vessa- ja ruokalukemisena, jos muuten ei meinaa mennä oppi perille. (oikeesti en aio kyllä luopua kaikesta "turhasta" lukemisesta) Olen kyllä aika paljon lukenut "ylimääräisiä" kemian tekstejä, mutta nyt aion pistää siihen vähän painetta.

Toissailtana mies kysyi mikä on kovalenttinen sidos. Ja mä en tiennyt. Mä oikeesti en osannut kertoa. Ajattelin asiaa ihan kummalliselta kantilta, jostain avaruuden halki hain sitä vastausta. Ja sit katoin kirjasta ja kovalenttinen sidos on kahden atomin välillä, jotka jakaa yhden (tai useamman?) elektroniparin. Tää on niin perusjuttuja, ja mä en sitä osannut. koska ajattelin sen niin hankalasti. Onneksi, se mitä me kemiassa nyt opitaan onkin sellaista syventävää tietoa, eikä niinkään koko ajan uusia asiota. Vaikka onhan ne uusia, mutta ne opettaa niistä ekan kurssin asioita vaan syvällisemmin, ja se on mun oppimisessa ärysttävän tärkeää. Että mä en oikein meinaa oppia, jos mä en ymmärrä jotain juurta jaksain. Ja nyt meille opetetaan koko ajan samoista asioista enemmän ja enemmän. Eli kaiken järjen mukaan mun pitäis oppia, ja mun pitäis oppia hyvin. Vielä se ei ole ihan uponnut minuun, mutta kyllä se tästä. Bilsan opettaja kertoi jostain tuttunsa lapsesta, joka osas soittaa pianoa hyvin ja sit se ihmettelei sitä, että miten sä osaat soittaa sitä niin hyvin. Johon se lapsi vastas, että hän on harjoitellut niin paljon. Mut aikuiset vaan on jotenkin niin a)  laiskoja ja b) vakuuttuneita, siitä ettei ne enää mitään opi, ettei ne oikeasti jaksa opetella mitään. Kaiken pitäis tulla helpolla. Oikeesti, on niin hienoa olla koulussa ja oppia ennen kaikkea itsestään tälläisiä asioita. Mä en ole toivoton tapaus, vaikka olenkin näin "toivoton" ja höhlä. Vaikeiden asioiden oppiminen vaatii kaltaiisltani vaan vähän enemmän. Mutta onneks mulla on motivaatio siihen oppimiseen! Eikä se ole edes semmoinen "pakko" vaan enemmänkin halu. Ja vitsi sitä tunnetta, kun jotain mielestäni vaikeaa oivallan!

Muita iloisia asioita: olen parinkymmenen sivun päästä vikasta sivusta kirjassa, jonka lukemista olen inhonnut ekasta sivusta lähtien. Äikän tunnille on pitänyt lukea Kari Hotakaisen Ihmisen Osa. Enkun kurssin takia olen lukenut sitä englanniksi, ja olen ajatellut, että sen kirjan huonous johtuis siitä kielestä, mutta juteltuani kurssikavereiden kanssa, tajusin, että se kirja on huono myös suomeksi. Mutta! elättelen vielä toiveita, että ne viimeiset 20 sivua kääntää mielipiteeni kirjast apäälaelleen. Ainakin viimeiset 50 sivua on ollut helpompaa lukea, kuin ekat 170. Vaikkakin juuri uhosin, että aion uhrata kaiken lukuaikani kemialle, odotan siltikin innolla kirjastosta lainaamaani tositarinaa, joka kertoo aasialaista syntyperää olevasta amerikkalaisäidistä, joka aikoo tietoisesti kasvattaa lapsistaan hillittömiä suorittajia. Siis loisto-oppilaita, pianisteja jne. Kuulostaa hurjanmielenkiintoiselta. Ehkä saan siitä pientä kimmoketta itselleni vähän kurinalaisempaan elämään.

Jottei menis ihan liirumlaarum kerron vielä eilisestä, jossa vähän silmilläkin havaittavaa actionia. Eilen oli siis Ravintolapäivä, jolloin Animalia yhdessä Ekolon kanssa järkkäs "snägärin". Oli ihan huippua! Meillä oli tarjolla sellaisia old school "lihiksiä", joiden siään laitettiin iso kasvisnakki. En tiedä onko sellaisia lihapiirakoita oikeasti vielä myynnissä, mut muistan että meillä oli niitä usein kotona, kun olin pieni. Isä toi niitä pussitolkulla tukusta. Semmonen munkkipossun muotoinen, jonka sisällä oli jauhelihaa ja riisiä. Ja mausteita. Muistaako kukaan? Tosi rasvasia. Koulussa oli paljon parempia, pienempiä, eikä niin einesmäisiä. Hui vitsi, ne lihikset oli kyllä kaameita. Mutta nyt ne olikin ihania. Samoin olivat meidän karjalanpiirakat "munavoilla". Ihan hävyttömän hyviä. joku sanoi, että maistuu ihan siltä, että sopiiko tästä nyt edes nauttia. Vähän sellaista vegehuumoria. Mutta oikeesti just sellaista, mitä vegaanina niin harvoin saa, ja ehkä haluaakaan, että nyt se oli sitten jotain paljon enemmän kuin vegaaninen lihapiirakka nakilla tai karjalanpiirakka munavoilla. Ja taas päästään siihen, miten onneaan rajoittamalla saavuttaakin niin paljon enemmän. (kumpa sisäistäisin tämän myös lorvimisen kohdalla!) Eilen oli taas loisto päivä olla vegaani :D

Meillä oli paljon asiakkaita, mielestäni hoidettiin homma tyylillä alusta loppuun. Vaikkakin olin myöhässä ja ravintolakin aukes myöhässä. Mut mitä sitten? Kaikki saivat kuitenkin mahansa täyteen ja hyvän mielen. Ennen Ekoloon menoa kävin heittämässä skräppikamat naapuriin, Tyttöjen Taloon. Siellä meinas vähän mennä hermot, kun oli kiire eikä kukaan tullutkaan heti paikalla samalla sekunnilla ottamaan niitä kamoja talteen, vaan siinä parveili joitain teinejä (joita varten ne kamt siis oli) eikä kukaan tehnyt elettäkään kutsuakseen paikalle henkilökuntaa. Lopulta laitoin kassini sohvalle ja sanoin, ettei ole aikaa odottaa ja sit siihen tulikin aikuinen kiittämään jne. Tuntui hyvälle :)

Iltapäivällä lajoitettiin vielä lihiksiä Elokololle tai jollekin sellaiselle. En ihan tiedä niiden otiminnasta, mutta maailmaa nekin omalta osaltaan parantaa. Joten kolmessa hyvässä mukana yhden päivän aikana - ei hassumpaa :)

Ostin kotiin pyöränsivulaukullisen lihiksiä ja karjalanpiirakoita. Ja vielä tarakallisen munavoita. En tiedä miten se pakastuu, kerron viikon parin päästä :) Mutta nyt on ainakin vähäksi aikaa lapsille jotain epäterveellistä ja täyttävää välipalaa, ettei aina tarvitse nakertaa porkkanoita ;)

Olen myös ommellut paljon. Senkin tajusin, että ei auta vinkua, lorviminen sivuun ja ompelukoneen ääreen hommiin.

Ja vähän sama juttu alkaa nyt olemaan tämän postauksenkin kanssa. Aika ottaa hienot puheeni ja suunnitelmani käyttöön ja pistää kone sivuun. PAITSI! ette usko! Kerroin joskus siitä logosta ja Emmistä ja graafikoista. Pinkkiksellä on nyt sellainen logo, joka on ladattu täyteen pupuenergiaa ja kaikkea hyvää, pinkkiä ja makeaa. Kunhan ei ole näin paljon muuta asiaa, niin uppoudun niihin enemmän ja näytän teillekin ja varmasti C pian laittaa tänne uuden bannerin ja Madebyhin kans ja printtaa mulle niitä Emmin tekeleitä ja mä väännän niitä kaavoiksi ja teen ehkä ennen kaikkea itseni iloksi niistä kolmiuloitteisia ja varmasti myyntiinkin sellaisia Pinkkis-pupuja, että kaikki haluavat sellaisen omaksi virtapupukseen ja maailmasta tulee hyvä paikka ja minusta sen kuningatar, eikä kukaan halua enää puhua ruotsia kun kaikki haluavat puhua samaa kieltä, kuin kuningattarensa, eikä kenenkään edes tee mieli syödä mitään eläimiä.

Ja sitten loppuhuokaus. Venäjällä on koiria, joita metsästäjät ampuvat syödäkseen ja sitten siellä on koiria, joille ostetaan turkkeja, kun mikään muu ei riitä. Onkohan ne turkit tehty niistä vähemmän halutuista koirista?

Ja jotta kuitenkin jäisi hyvä maku suuhun; valokuvia.

Tänne kodittomat nuket päätyvät. Aikas ihanat, eikö totta!

Uusin tyttöni, Alex  koulupöytänsä ääressä. Niin ihana.

Alex ja Mimi, siskokset. Näiden innoittajana Modern Family sarjan Alex ja Hailey.

Nämä sain Keidas -blogin kirjoittajalta eilen Ekolossa :) Kiitos Lotta!!

Tässä niitä Pinkkis uutuuksia, jotka halusin pitää piemennossa. Enää en ymmärrä miksi. Niitä hassuja juttuja mitä aina välillä tulee... silitettäviä merkkejä kuitenkin. Nämä siis.

Näitä olen ommellut. Raipas minä.

Moikka nyt sit taas!

xoxo,

Puputyttö

Tauko

Heippa-rallaa ja hyvästi hetkeksi!

Kaikki on sen verran tasapaksua ja tylsää ja väritöntä, etten millään saa aikaiseksi mitään pinkkiä ja hauskaa, enkä halua tästä mitään mökömökö-blogia (vaikka onhan niitäkin postauksia melkoinen läjä).

Kaikki on ihan syvältä: työttömyys, rahattomuus, paperi- ja kirjakasat, edelleen lattialla lojut halloween -koristeet, parisuhde, lapset (poika lunttaa kokeissa ja tyttärellä kamalia kiukkupuuskia), oravat, jotka syö kaikki linnunruoat, arki, ruoanlaitto. Ei mitään erityisen vakavaa, mutta tosi syvältä kuitenkin.

Tokkopa kovin pitkään olen poissa, pari päivää-pari viikkoa. Kunhan saan asiat järjestykseen ja osan elämänilosta palaamaan :)
Kaupoista saa vielä ainakin hetken aikaa kotimaisia omenoita ja päärynöitä - herkutelkaa niillä!

Ristolta ja Kenailta terveisiä!

xoxo,

Puputyttö

Eilinen meni melkeinpä kokonaan kemiaa opiskellessa. Enkä mitään edes oppinut, kunhan läksyt sain tehtyä. Eilen myöskin tuli ekaa kertaa semmonen luovuttamisfiilis -hittoako mä itseäni kiusaan tälläsellä. Paljon helpompaa olis mennä vaikka kaupan kassalle töihin ja jäädä sinne, kun yrittää väkertää rakennekaavoja ja päästä opiskelemaan vielä jotain paljon vaikeampaa. Niin, että ei siihen mennyt kuin vajaa puoli vuotta, kun jo unohtuu epätyydyttävän työn tuoma surkeus. Mutta ei syytä huoleen, moneksi voi minua kutsua, mutta luovuttajaksi ei. (kait.) Kyllä mä sitä ehdottomasti haluan! Mutta kun kemia on vaan niin käsittämätöntä. mä en yhtään muista viime kurssilta niitä nimeämissääntöjä ja nyt ne pitäis osata. Pitää varmaan ostaa omaksi se kirja, niin voi vähän kerrata.

Biologian läksyjä en ennättänyt kokonaan edes tekemään, kun aika loppu kesken. Sekin alkaa olemaan niin vaikeeta, kaikki hiton tyroksiinit ja muut serpentiinit.

Ihan semmonen jäsentelemätön olo. Harmittaa, kun tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Sellaista haahuilua vaan.

Otin vähän valokuvia itseni ja teidän iloksi. Päätetään tää turha turinointi niihin.

Nörtti-Mimi opiskelee. Huomaa seinällä jaksollinen järjestelmä -taulukko sekä Albert Einstein -juliste ;)

Nörtti-Mimi lukee mangaa. Tein itse nuo sarjikset liimaamalla mainoksesta leikatut kirjankannet balsaan. Melko hienot!

Mei ja ne uudet saappaat, mitkä löysin kirppikseltä. Eikö sovi hienosti tähän asuun?!

xoxo,

Puputyttö

Askaa

Uusi viikko taas alkanut. Enkkua, äikkää, bilsaa ja kemiaa. Ompelua, siivousta, pyykkäystä. Juoksua, koirien ulkoilutusta ja pyöräilyä. Kaupassa käyntiä, ruoanlaittoa ja syömistä. Tää on jotenkin niin tylsää. Kaikki on aina samanlaista. Plääh. Onneks lauantaina on Ravintolapäivä ja olen lupautunut avustamaan Animalian ravintolassa. Ollaan Ekolossa ja ne käytännössä katsoen järjestää kaiken meidän puolesta. Ihanaa! Kiitos Ekolo! *iso sydän*

Viikonlopusta. Perjantaina käytiin ruokakaupassa tuhlaamassa mun Japanin matka -säästöjäni :( Samoin myöhemmin mentiin sitten vielä treffeille niillä rahoilla. Käytiin syömässä (Hesessä! Todella romanttista!) ja sit leffaan katsomaan uusinta Bondia. Todella hyvä! Suosittelen. Ennen leffaa sain tietää isoäitini kuolleen. Isä soitti ja sanoi, että äiti on kuollut. Meinasin hajota siihen paikkaan (Jumbon rullaportaisiin), mutta isä tais huomata se ja pikaisesti korjasi, että hänen äitinsä on kuollut. Onneksi kävin katsomassa silloin muutama viikko sitten, niin tiesin miten huonossa kunnossa se oli. Yöllä näin unta, jossa itkin mummoa, muuten yllättävän helpolla päässyt.

Lauantaina koitti päivä, jota olin odottanut ihan älyttömästi. Skräppimaraton! Wohooo! Kerrankin olin ajallaan paikalla, joten pääsin heti aloittamaan. Olin pikkutyttöjen tapaan varaillut paikkaa "bestiksien" vierestä ja nyt pääsinkin itse varaamaan paikkaa niille :) Varotoimeni olivat aivan turhat, sillä meitä ei tullutkaan oman porukan lisäksi muita. Järjestäjän kannalta tietenkin kurjaa, mutta omasta mielestä näin parempi :)

Oli aivan ihanaa, skräppäsin klo 11-23, eli kellon ympäri. Sain monta rästissä ollut sivua tehtyä, ja vielä sivuja, joihin olin tyytyväinen. Viime aikoina tyydyttävien sivujen tekeminen on ollut vähän haastavaa, sillä en ole ostanut uusia skräppitarvikkeita aikoihin, vaan joudun niitä vanhoja käyttämään uusin tavoin. Kehittää tietenkin luovuutta. Ja luovuus on aina hyvä asia :D

Jossain vaiheessa tuli myös ekan Puputyttö -kirjan upeat kuvat ottanut Sari Tammikari paikalle ja hänellähän oli minulle nukke mukana! Simply Chocolate vaihtoi kotia ja kuuluu nyt minun nukkeperheeseeni :D Ja sille, joka kyttää rahankäyttöäni, tiedoksi, että teimme vaihtokaupan, jossa raha ei liikkunut. Voit olla aivan tyynenä ja hyvillä mielin siellä nyt vaan.

Ostin kylläkin jotain aivan pöljää, nimittäin pom-pom -koneen! Tai ei se kone ole, mutta semmoinen härveli kuitenkin :) Ja sillä siis tehdään langasta tupsukoista. Ja mitähän niillä tupsukoilla sitten tehdään? Sitä en ole vielä keksinyt :) Mutta kaikkihan tupsukoista tykkäävät! Olen nyt muutamia tupsukoita sillä laitteella tehnyt ja oivaltanut, että käytössäni on vääränlaista lankaa. Eli pitää jostain metsästää pörheämpää lankaa ja säästää nyt jo olemassa olevat langat kirjontatöihin. Niistäkin aina välillä innostun.

Kuten jo mainitsin, sain paljon sivuja tehtyä, seura oli ihanaa ja ihanat ihmiset olivat pitäneet huolen myös minun ravitsemisestani, vaikkei pitsapaikasta saanutkaan mitään vegaanista (säästin rahani ja söin muiden tuomia vegaanisia herkkuja - lurjus!), muutamia ostoksia tein ja nukenkin sain - ihan loistopäivä siis. Ennen kaikkea kyllä seuran johdosta!

Sunnuntaina mentiin äitille syömään, oli tarkoitus sitä ennen käydä Käsityömessuilla, mutta enhän mä sinne ennättänyt, kun piti menettää hermot lasten kanssa. En ollut käynyt äitillä ainakaan kahteen viikkoon siivoamassa, ja kauhukseni ja pettymyksekseni sen kyllä huomas. Keittiö ja eteinen, jotka olin siis saanut siivottua ja osittain tavarakaaoksesta esiin kuorittua, olivat aivan kamalan näköiset. Siis ihan hirveät. Roskia ei oltu viitsitty laittaa roskiin, vaan ne oli jätetty keittiön tasoille. Sanomalehtiä ja papereita kaikkialla levällään, likaisia astioita ja törkyä jokapuolella. Harmitti vietävästi. Äiti selitteli, ettei se ollut ennätäänyt pariin viikkoon muuta kuin kääntymään kotonaan. Oli sillä kuitenkin kääntyessää ollut aikaa myös tehdä melkoinen sotku. Ruoan jälkeen (joka oli kyllä ihan hyvää) aloin siivoamaan. Eikä aikaakaan, kun sain seurakseni Katinan (veljen avovaimo) ja sitten vielä C:kin auttoi ja Hapsimakkarakin osallistui viemällä pahveja ja laseja keräysastioihin. Saatiin keittiö ja ruokahuone takaisin siistiksi. Tuntui hyvältä.

Kotona jatkettiin hermojen menetystä. Onneksi Hapsi sentään oli aika hyvällä tuulella, Pimpulalla aika voimakkaasti huono päivä. No, se kuuluu ikään.

Olen laiskanletkeästi työstänyt nukketaloa, kaksoset muuttavat sieltä pois ja Dream Girl siskoineen muuttavat tilalle ja niille pitää sitten tehdä sopiva huone, enkä millään meinaa saada siitä niiden näköistä. Pukemiset edelleen kesken enkä ole vielä oikein päättänyt, että mitä teen kaikkien nukkejeni kanssa. Halauaisin ne jonnekin esille, ainakin ne "kodittomat" poloiset. Hahaa! Löysin Ikean nettisivuilta tosi halvan vitriinikaapin! Pahus! C ei halua mennä sinne tänään, vaan huomenna. En tykkää odottamisesta! No, nyt kuitenkin keksin mihin laitan tytöt kauniisti esille :D

Korujakin tein, kamala säätäminen niiden kanssa. Leikkelin Barbeilta silmiä ja suita ja upotin niitä glitteriin ja sellaiseen pehmeään tuhnuun. Hienot tuli, mutta silti hirvee työ niiden irtileikkaamisessa, kun joutui vielä sitä muovia ohentamaan. Barbiet on ihan oikeasti aika hyvin tehtyjä, tai ainakin ne, mitä mä raaskin leikellä, ja nehän on siis niitä vanhempia nukkeja, mitä kirppiksille päätyy. Ehkä ne uudet olis pehmeämpiä.

Ei kai sitten muuta. Dextre ja The Walking Dead odottavat, samoin kemian ja bilsan läksyt. Enhän mä sinne Ikeaan kerkiäsikään.

Terkkuja Bambilta, Mimiltä, Nickyltä, Vickyltä, Lolalta, Angelinalta, Nupulta, Candyltä, Bakalta, Bunnyltä, Trixieltä, Ichigolta, Emilyltä, Nanalta, Meiltä, Tuulilta, Meriltä, Lilalta, Alexilta ja Cocolta!

xoxo,

Puputyttö (joka oli slaittanut kuvia, muttei löytänyt kameraansa)

Damn!

Hittolainen, mun aamupuuroni maistuu sipulille! Varmaan tuli siitä, kun pilkoin pähkinöitä ei-niin-puhtaalla leikkuulaudalla. Yökky. No, onneks ei kuitenkaan koko puuro, osittain vaan.

Joka toinen aamu mietin juoksun lopettamista. Joka toinen sen takia, että juoksen ainoastaan joka toinen aamu :) En ole vielä lopettanut, joten ehkä tämä tästä. Juokseminen itse ei ole enää niin ärsyttävää, kymmenenkin kilsaa menee jo melko kepeästi, mutta juoksemaan lähteminen! Se on raskasta, varsinkin siinä vaiheessa, kun makaa vielä sängyssä raukeana. Jos ei olis C:iä patistamassa en varmasti juoksis.

Mulla ei oikeasti ole mitään asiaa. Taaskaan. Vaikka viimeksi kyllä oli. Niistä koirista. Eilen ennen koulua käytiin kahdella kirppiksellä. Ihan meidän lähelle on tullut Punaisen Ristin Kontti. Vaikkakin se on ihan naurettavan kallis käydään siellä aika ajoin katsomassa tarjonta. Leluista löysin tytöille kenkiä ja lasten petivaatteista My Little Pony-pussilakanan ja kaksi tyynyliinaa!!! Wohoo! Hiukan hienoa! Mulla on itsellä ollut samaista kangasta, ja aina välillä olen onnistunut löytämään sitä lisää, viimeks pari vuotta sitten ruotsista, mutta se on alkanut pikkuhiljaa osoittamaan loppumisen merkkejä ja oln alkanut vähän säännöstelemään sitä. Mutta enää ei tarvitse! Toiselta kirppikseltä (joku jeesusmesta) ei löytynyt oikein mitään, ja oli sitä paitsi melkoinen kiirekin. Jonkun kankaan Naperopupujen tekoon.

Koulussa oli melko tylsää, äikkää ja enkkua. Koulun jälkeen katottiin The Whistleblower elokuva. Aika järkky. Kertoin ihmiskaupasta, ja perustui tositapahtumiin. Ja lopputeksteistä kävi ilmi, että aina paha ei saa palkkaansa ja hyviksille ei aina käy hyvin. Maailma on niin täynnä epäoikeudenmukaisuutta. Rikkaat, valkoisen miehet tekee mitä lystää ja ne ovat onnistuneet keräämään ympärilleen sellaisen tukimuurin, ettei niiden kimppuun pääse mikään. Ne laatii säännöt omaan peliinsä ja meidän muiden ei auta muu kuin katsoa sivusta miten meistä tuleekin niiden pelinappuloita. (Pihalla on kome oravaa! Siirrettiin ruoka-automaatti tynnyrin päälle, mutta ei niillä kauaa kestänyt hoksata miten sen päälle pääsi pomppaamalla. Siirrettiin se takas puuhun roikkumaan ja nyt se alkaakin olemaan täyttöä vailla. Samperi soikoon.)

Olen ommellut ja opiskellut ja pikkuhiljaa riisunut tytöiltä naamiaisasuja ja laittanut päälle jotain asiallisempaa. Siinä on oikeasti melkoinen työ.

Vasemmalla Chocolate, toinen on Vanilla.Se meillä on jo. Pinzalla.

Plääh! Hoidin tossa laskuja ja vaikka mitä eikä nyt enää oikein nappais tää. Huomisesta kuitenkin vielä. Meillä on Variston Sinellissä Skräppimaraton! Klo 11 alkaen hyvää seuraa, hauskaa tekemistä aina puoleen yöhön saakka! Jee!! Olen niin pitkään tätä odottanut ja nyt H-hetki on käsillä! Koko päivän tauotonta skräppäystä, hyvässä seurassa, välillä tilataan pizzaa/falafeliä ja sit taas jatketaan. Oi sitä autuutta. Pienen lisäkipinän tähän antaa luvassa oleva Simply Chocolaten siirtyminen Sarin perheestä minun perheeseeni *iso sydän* Ja vielä Sarin ehdottamilla, minulle hyvin edullisilla ehdoilla. Vaihtokauppa, jossa raha ei liiku. Voi sitä onnea!

Joop. Ei kai sit muuta. Paitsi paitsi! Kerroin tossa jonkin aikaa sitten ottaneeni yhteyttä Emmi Jormalaiseen, joka siis on graafikko (eli ainakin hyvä piirtämään) pähkäillessäni Pinkkikselle logoa. Emmi lähetti mulle joitakin ehdotelmia ja mä olen niin myyty että! Taitavissa ihmisisä on jotain niin kiehtovaa!

Ei sitten muuta. Varpuset lähettää terveisiä!

Hauskaa viikonloppua!

xoxo,

Puputyttö

Viipurin Koirat ja mitä Sinä voit tehdä niiden hyväksi :)

En aio pitää esitelmää Viipurin Koirista, mutta lyhyesti sanottuna, koiria on paljon, talvi on tulossa - apua tarvitaan! Itse olen siis juuri näiden koirien avustusjärjestön kanssa satunnaisesti tekemisissä, ennen kaikkea Animalian Koiraryhmän kautta. Ko. ryhmä auttaa siis muitakin järjestöjä, mutta itse en ole päässyt mukaan oikein muihin kun tähän VK toimintaan. Joten ne Karjalan koirat lähimpänä sydäntä, kun olen niitä tavannutkin. Mm. Kodittomien Koirien Ystävät tiedän erittäin hyväksi järjestöksi. Ja aivan varmasti moni muukin järjestö on, minä vaan en niiden toiminnasta niin tiedä. Joten keskitytään siihen mitä tiedän :)

Ennen kuin olin yhdessäkään kokouksessa ollut, ennen kuin olin niistä tietoinenkaan, keräsin kaveripiirissä, siis sen kummemmin kotoa poistumatta, puhelinta jä sähköpostia apuna käyttäen Viipuriin vietäväksi alla olevan kuvan mukaiset tavarat.

Ennen kaikkea keräsin rahaa, jota sainkin n. 250 euroa. Lisäksi koiralliset kaverit luovuttivat vanhoja lääkkeitä ja leluja. Rahalla ostin koiranruokaa ja herkkuja, sekä kirppikseltä lisää leluja, hihnoja ja ruokakuppeja. Todella pienellä vaivalla noin paljon hyvää.
Nyt jälkiviisaana voin sanoa, että parempi olis ollut antaa raha suoraan järjestölle, näin niillä ei tule ongelmia ruoan kuljetuksen kanssa, vaan voivat ostaa ruoan paikan päältä. Mutta silloin en tuntenut ketään kyseisestä järjestöstä, enkä ollut ihan varma, että voiko niihin luottaa. Nyt tiedän, että kyllä voi. Viipurin Koirat eivät anna rahaa koiratarhoja pyörittäville ihmisille, vaan auttavat konkreettisemmin, eli viemällä koiranruokaa, koppeja, rakentamalla ja korjaamalla aitoja. Näin rahat päätyvät sinne, minne oli tarkoituskin. Toki siinäkin on vielä monta mutkaa matkassa: Viipurissa on niin käsittämättömän köyhiä ihmisiä, jotka oikeasti kamppailevat eloonjäämisestään ja se tarkoittaa sitä, että kaikki mikä irtoaa lähtee mukaan, jos sillä on vähänkään arvoa. Joten järjestöt tuovat ja vievät työkalut mukanaan (ja siltikin meidän siellä olo aikana lapio lähti pihasta), lahjoitetusta koiranruoasta pidetään kirjaa ja jos kulutus yhtäkkiä kasvaa, syyt selvitetään ja eläinlääkärikin, joka steriloi narttuja järjestön piikkiin, saa maksun vain jokaisesta klinikalla käyneestä koirasta. Näistäkin on järjestön edustaja paikan päällä pitämässä kirjaa. Eli ihan kauheasti ei ole luottaminen paikan päällä toimiviin ihmisiin (eikä se johdu siitä, että ne olis huonoja ihmisiä, mutta olosuhteet vaan nyt ovat sellaiset), mutta onneksi heistä suurin osa on sen verran fiksuja, että tajuavat että menettäessään järjestön luottamuksen, menettävät myös järjestön tuoman suunnattoman avun.

Eli hyvillä mielin Viipurin Koiria auttamaan. Jos haluat järjestää vaikka työpaikallasi, koulussa taikka kaveripiirissä keräyksen täältä löydät lisää neuvoja!  Ja heräs jotain kysymyksiä, haluat lisää tietoa järjestön toiminnasta tms. voit ottaa yhteyttä tänne info(at)viipurinkoirat.fi.

Tässä vielä järjestön jäseneltä terveisiä teikäläisille :  Kaikki apu on tervetullutta. Erityinen hätätilanne Viipurissa on nyt
riittämättömien suojien vuoksi. Monet vanhoista kopeista ja katoksista
ovat purkukunnossa, eikä osalla koirista ole mitään suojaa säätä
vastaan, eikä myöskään kuivaa makuupaikkaa. Yhdistys aikoo ostaa
koppeja, kun niitä ei nyt tähän hätään voida talkoilla tehdä. Mutta
tähän tarvitaan varoja. Ruuasta on myös aina huutava pula. Lelut,
pannat, suuret ruoka-astiat (mallia vauvan muoviamme) ovat
tervetulleita, kuten myös matolääkkeet ja ulkoloishäädöt.
Makuualustojen ja patjojen kanssa on aina vähän hankalaa, kun meillä
on niin vähän säilytystilaa. Kylminä vuodenaikoina kopeissa käytetään
pääasiassa pehmusti/rutirex -kuivikkeita, jotka ovat tosi hyviä.
Näiden ostamiseen meillä onkin juuri keräys meneillään.

Kaikki apu on lämpimästi tervetullutta!

Ja tietenkin yksi hienoimmista keinoista auttaa, on muutenkin koiranhankintaa miettiville, koiran adoptoiminen tarhalta *iso sydän* kasvattajalta ostamisen sijaan.

Hitto! Nyt niitä oravia on kolme! Normaalisti täytin linnunruoka-automaatin viikon, kahden välein, nyt pitää täyttää kahdesti viikossa. Samperin samperi!

Liikuntaelimistö kutsuu!

xoxo,

Puputyttö

3. kerta toden sanoo!

Mulla on jo kaksi luonnosta tämän päiväisestä postauksesta, aivan eri aiheista. Ensin aloin kirjoittamaan luokattomasta lukiosta, miten hauskaa sen täytyy olla opettajille, sitten kesken kaiken luin sähköpostin joka kiukutti. Sitten aloinkin kirjoittamaan siitä, kuinka älyttömän mukavaa on olla työtön ja siitä postauksesta tulikin sitten todella äreä, enkä halunnut sitä julkaista, ainakaan näissä tunne kuohuissa. Vieläkin tärisen, mutta se saattaa kyllä johtua viileästä keittiöstä ja vähäisestä vaatetuksestani.

Nyt ajattelin, että kirjoitan vaan iloisista asioista, enkä välitä siitä miten oravat syö kaikki pikkulintujen ruoat. Tykkään kyllä oravoista todella paljon, mutta rajansa kaikella. Automaatilla käy kaksi oravaa ja ne vuorotelle omii kaikki ruoat ja pikkulintujen ei muu auta kuin tyytyä maahan pudonneisiin jämiin.En kestänyt, kävin yöpuvussa häätämässä roistot pois. Linnut tulee aina nopeammin takaisin, joten ne ennättää ainakin hetken siinä syömään ennen kuin ne koriste-eläimet tulevat takaisin.

Mulla odottaa telkkarin päällä paketti. Se tuli puolisen tuntia sitten, en halunnut avata sitä ennen kuin olen vähän paremmalla tuulella. Nyt alkais olemaan sopivampi hetki. Mutta tehdään nyt tämä loppuun.

Lauantaina oli ne PKS-juhlat. Hyvää ruokaa! Hyviä ihmisiä! Vähän kaiholla katsoin, kun muut alkoivat humaltumaan, minulla itsellä kun on avioliittomme pituinen juomakielto. :( Nousuhumala on niin pop!  Lähettiin suht aikaisin kotiin, C kun oli syönyt aivan liikaa ;) Oli oikein mukavat kekkerit!



Aamulla mulla oli maha turkasen kipeä, ja jos ei olis ollut kyseessä Animalian juhlat, olisin epäillyt, että ruokaan olis piilotettu jotain epäeettistä. Mutta ehkä kyse oli sitten jostain muusta.

Eilinen meni hyvin pitkälti opiskellessa, kuten eilisestä postauksestakin saattoi päätellä. Kaksi kappaletta bilsaa ja yksi kemiaa. Mitään ei mennyt jakeluun. Ja sitä paitsi, jotain kauhistuttavaa on tapahtunut! Bilsan tunnille on tullut uusi oppilas. Ei siinä mitään, mutta tunnin alettua kävi ilmi, että tuo uutukainen vastaili opettajan kysymyksiin salamannopeasti, ennen kuin minä edes ehdin raukeasti avaamaan suutani, oli salamapoika jo kerännyt kiitoksen ja kunnian oikeasta vastauksesta! Hargs! Jäin ihan alakynteen, kunnes tuliki asiota, joita hän ei tiennyt, mutta minä kyllä tiesin. Otinkin käyttöön nerokkaan strategian, jolla peittosin tuon ihmelapsen. Hänellä tosiaan tapana vastata heti, minä taas vähän odotan, josko muut vastaisivat, ja jos eivät vastaa, niin sitten avaan sanaisen arkkuni. Eli näin opettaja pysyy edelleen siinä uskossa, että minä tiedän kaiken, mutta annan muillekin mahdollisuuden loistaa ja jos he eivät halua käyttää tilaisuuttaan, silloin minä katson parhaaksi vastata.

Viikonloppuna katsottiin Modern Family sarjan toinen tuotantokausi. On se(kin) vaan niin hyvä! Ja eilen sitten katsottiin Dextrein (tässä toinen sana, jota en koskaan saa ensi yrittämältä oikein!) ja Walking Deadin uusimmat jaksot. Dextre otti yhden askeleen taaksepäin, sen verran huono jakso, zombiet pysyi omalla vauhdikkaalla tasollaan. Nykyaikaiset perheet kirivät kovasti!

Sunnuntaina tein omaa versiotani okonomiyakista. Jota en siis ole koskaan oikeasti maistanut. Oikeasti se tehdään kananmunista ja ties mistä. Minä tein tämänkertaisen version valmiista jauhoseoksesta, pepperonimakkaroista, sipulista, ohuista vihreistä pavuista, kuivatusta tomaatista ja lehtikaalista. Pojat! Että oli  hyvää! Makkaran (jota saatiin PKS juhlista) ansiosta se oli ihan superhyvää.


Avasin Margon. En ottanut vielä laatikosta. Täydellinen nukke. Haaaa! Käytiin sunnuntaina Pinpulan kanssa kenkäostoksilla ja näin niin hienon Monster High nuken, että pitkään emmin ostaako vai ei. En ostanut. Mutta hieno oli! Lihansyöjäkasvi! Tekis niin paljon mieli sellaista! Sen sijaan ostin Pinjalle kengät, Lassille repun ja uuden pyöräilykypärän, joka taitaa sittenkin mennä Pinjalle, kun sen kypärä oli romumpi.

 Tälle päivälle luvassa opiskelua (äikkä, enkku ja ainakin pieni vilkaisu kemiaan päin), ompelua ja oravoiden häätöä. Hauska päivä luvassa siis!

xoxo,

Puputyttö

prkl

ei pitänyt tulla tänne, eikä ainakaan kirjoittaa mitään, mutta kun tursuaa valkosolut ja kovalenttiset siodokset korvista ja joka paikasta. En kestä! Ja vielä olis lisää luettavaa, liikuntaelimistöstä. Sen siitä saa, kun järjestää lapsille juhlat ja kehtaa olla yhden tunnin pois. Kauhee kiriminen ja kaikki asiat ihan sekaisin. Kemiasta en ymmärrä enää yhtään mitään. Jotenkin haikeudella muistelen niitä viikon parin takaisia atomiorbitaaliongelmia. Niissä oli sentään joku tolkku, mutta sidoksissa ei mitään järkeä. Tai on, mutta kun koko hela hoito on sellaisena sekamelskana tässä vaaleanpunaisessa päässä (hiukset taas värjätty - ehkä se osittain selittää tätä, ettei mikään enää uppoa), ettei missään ole mitään järkeä. Sitten kun siihen sekaan heittää verenkierron niin jo on soppa keitetty. Ja hittolainen! Mä puhun lukion opinnoista! Miten te kaikki muut ootte selvinneet tästä?!
Miks mä oon aina tälläinen pahvi? Liikaa liimoja ja kangaspölyä? Vai kostautuuko liian railakas nuoruus näin vanhemmalla iällä käsittämättömällä betoniseinällä aivojen sijaan?

En voi olla oikeasti näin tyhmä.  Enhän?

Enkä voi edes lohduttaa itseäni nukkeleikeillä, kun ei ole aikaa. Kohta pitää jo mennä kouluun ja sitä ennen pitäis selvittää se liikuntaelimistö. Prkl.

Pahoitteluni tästä "ventilaatiosta"!

Koulusta

Kuten kaikki plokiani jonkin aikaa seuranneet tietävät, olen tällä hetkellä iltalukiossa. Ennen kaikkea opiskelemassa biologiaa ja kemiaa suuria suunnitelmiani varten. Molemmista aineista olen onnistunut innostumaan, mutta en missään tapauksessa ole kummassakaan erityisen hyvä. Tämä pienoinen itsetunnon puutos johtunee kohteista, joihin vertaan itseäni. Minulla on joitakin "luonnonlahjakkuuksia" ystävinä. Minä itse en ole luonnonlahjakkuus. Monipuolinen kylläkin.

Koulussa olen kyllä huomannut, että ystäväni taitavatkin olla poikkeuksia, sillä ainakaan iltalukiossa ei tunnu olevan juurikaan niitä lahjakkuuksia. Toisaalta, miksi olisi? Nehän ovat tietenkin käyneet lukionsa ajallaan, peruskoulun jälkeen. Eivätkä jääneet tuhlanneet aikaansa kaiken maailman epäopintoihin. Minä olen selkeästi eniten äänessä tunnilla, nyt jo niin, että on alkanut vähän hävettämään. Muut aivan varmasti tietävät myös vastauksia, mutta eivät vaan sano mitään. Biologian tunnilla on jo niin, että opettaja yrittää kalastella vastausta muilta, ja katsoo sitten lopulta minuun, ja minä vastaan. Miksi te olette hiljaa? Äikän tunnilla taas...voi pojat. Tän seuraavan varmasti voi ymmärtää monella tavalla väärin. Jos olisitte minun housuissani (tai oikeastaan kylpytakissani) niin ymmärtäisitte varmasti oikein. No, otan kuitenkin riskin. Meidän äikän ryhmässä on idiootteja. Siis voi olla, että suurin idiootti olenkin minä, kun olen niin kapeakatseinen, mutta lähden kuitenkin siitä oletuksesta, että näin ei ole. Meille annettiin luettavaksi ja analysoitavaksi kolumni hesarista. Itse tykkäsin siitä kovasti, isosti johtuen siitä, että kirjoittaja kirjoitti harjoittavansa yhden naisen kaupunkisotaa autoilijoita vastaan. Kolumni oli hyvin kirjoitettu (mitä muuta voisi olettaa hesarin kolumnistilta), perustelut paikallaan, huumori kohdallaan ja asiasisällöstäkin pidin. Ja jälleen avasin (ainoana) suuni, kertoakseni tästä. Vertasin edellisellä tunnilla käsiteltyyn pääkirjoitukseen (ai rähmä, tämä olikin muuten toinen kolumni, josta nyt puhun, puhun siis kahdesta, mutta nyt ne sekoittuu yhdeksi, ihan sama, koska samat henkilöt äänessä. Minä ja ammattiautoilija), analysoin kirjoitusta, en niinkään sisältöä. Ja sitten suunsa avaa ammattiautoilija. Ja puhuu pelkästään tekstin sisällöstä. Vitun pahvi. Ei siitä ole kyse. Ja sitten kävi vielä ilmi, että tällä kaverilla aivan älyttömän tyhmät mielipiteet. Siis oikeesti. Tässä kohtaa pidinkin sitten jo suuni kiini, alko sen verran kiehuttaan, että katsoin parhaaksi vaieta.

Okei. Ei kovin tyhjentävää. Olen miettinyt paljon sitä, miten en juurikaan huomaa tuntemissani ihmisissä tyhmyyttä. Kaikkien kanssa ei tietenkään olla kaikista asioista samaa mieltä, mutta suht samoilla linjoilla kuitenkin. Mut sit aina jostain puskista tulee just jotain persuja ja ammattiautoilijoita, ja sit onkin ihan ihmeissään, kun ei kerta oma kaveripiiri millään totuttanut siihen, kun jotkut ihmiset onkin ihan käsittämättömän typeriä. Ja kamalaksi asian tekee tietenkin se, että samalla lailla varmaan sitten ne tosityhmät ajattelee minusta. Mut mitäs mä niistä, hölmöläisistä.

Todistaakseni älykkyyteni kerron teille uusimmat nukkeihin liittyvät asiat!

Sain eilen Mimin kotiin! Wohoo!! Mimi on ollut kesästä lähtien kauneushoitolassa. Kuukaudessa piti saada takas, meni neljä. Mut mitäs pienistä. Kolmen jälkeen piti nukketaiteilijan olla kotona, menin puoli viideltä eikä siellä ollutkaan ketään. Onneksi olin ottanut puhelinnumeron mukaan - oli kuulemma unohtanut. Voihan rähmä. Mentiin C:n kanssa läheiseen järjettömän suureen kauppaan (olen kertonutkin siitä, kuinka eksyin siellä), lähes kassalla huomasin, että olin jättänyt rahapussin autoon...hups. Ostettiin pientä evästä, jotka syötiin sitten parkkiksella, melkein kaksi tunti meni siitä, kun olin ekan kerran soittanut siihen, että taiteilijat tulivat kotiin. No, sain kuitenkin Mimin kotiin ja nyt tutustun siihen uudestaan. Kyllä, näillä nukeilla on persoonallisuutensa! Ja kumma kyllä, se on sidoksissa ulkonäköön. Tai no, eihän siinä mitään kummaa ole, kun nää on kuitenkin muovisia. Mutta siis Mimi on nyt uuden näköinen ja tietenkin sen persoonallisuuskin on muuttunut, joten siihen tulee tutustua uudestaan :D

Kuvia?

Totta kai!

Mä jotenkin näen sen vähän kummallisena tyttönä. Sellaisena, joka viihtyy yksinään, tykkää vaikka ötököistä, innostuessaan karsastaa, tosi hiljanen. Miltä se teidän mielestä näyttää?

Sitte vielä vähän luontokuvia. Meidän takapihalta :) Eikä vieläkään niitä viipurin koiria, kun mun pitää saada neljännesvuosittainen yliannokseni kemikaaleja päänahan kautta.

Tässä taas tilhiä. Koko iso parvi pyrähti meidän puuhun, söi yläoksilta marjat, ja katso sitten taas. Lens varmaan Pasilaan,  kuolemaan

Ei ne kaikki olleetkaan meidän takapihalta. Mut jotain sinne päin.

Hauskaa viikonloppua!!

xoxo,

Puputyttö