Flickerissä olis kyllä ollut pilvin pimein parempiakin kuvia Margosta, mutta äkkiseltään katsoen kaikki parhaat tuntuivat olevan tallentamattomissa. No, elämä on. |
Eilen tein pakolliset koulutehtävät, mutta en yhtään opiskellut ylimääräistä. Vaikka piti. Mutta alakulo oli vielä sen verran päällä, että hakeuduin vaikeuksien pariin. Ja sehän tarkoittaa juuri EvilBaytä. Sieltä siis se kirjoituskonekin tuli tilattua. Ja kaikkea muutakin laitettua omalle listalleni, mutta olen melkeinpä kaikki ottanut sieltä jo pois. Etsyssäkin harhailin pitkän aikaa, itseäni lohduttamassa. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos tämä alakulo olisi iskenyt silloin, kun rahaa ei yksinkertaisesti olisi ollut. Nythän sitä on (siis - kiitos Margon - oli) niistä vapaaehtoisista eläkesäästöistä, jotka sain ulos. Mutta siis olisinko siltikin, rahatta, lohduttautunut netissä, vaiko keksinyt jotain fiksumpaa? Ja onko se alakulo joka "ajaa" shoppaamaan, vaiko raha?
Muutenkin on taas jonkinlainen kaaos hiipumassa elämääni. Se kyllä varmasti johtuu, ainakin osittain, monista juhlista, joita ollut ja vielä tulossa. Onneksi tulossa olevat juhlat eivät vaadi minun aikaani, muuten kuin osallistumisen merkeissä.
Koti alkaa taas kerryttämään kasoja, kirjaston kirjat on ihan hujan hajan, kun aiemmin pystyin pitämään ne suorissa riveissä ja tietyssä mielenkiintoisuusjärjestyksessä, tietäen mitkä kirjoista ovat missäkin vaiheessa. Nyt kaikki on kesken, eikä suurinta osaa enää teekään mieli lukea. Vieläkään en ole sitä suklaakirjaa lukenut. Mutten myöskään yhtään epäreilua suklaata ostanut.
Olen kuitenkin saanut edes joitain Halloween koristeita purettua, kun lapset tulevat takaisin kotiin sunnuntaina, ja ollaan saatu ostettua niille talvikengät, niin ehkä sitten lapsityövoimaa hyväksikäyttäen saatais koristeet pakattua pois. Ehkä asiat vois olla huonomminkin.
Ai vitsi! Unohdin melkein kertoa! Pinkkis pääsi Ofelia Marketiin myymään!!! Yippee!! Olin tosi huolissani, etten pääsis. Ne on aina oheismateriaaleineen niin hienot myyjäiset! Tällä kertaa vaan yksipäiväiset, eikä asiakkaille ole sisäänpääsymaksua, jos oikein muistan. Vai olikohan se tampereella. No, toivottavasti ei ole! Ennemmin nappaa myyjiltä vaikka vähän ekstraa, kuin rajoittaa asiakkaiden määrää sisäänpääsymaksulla.
Mulla oli vielä asiaa koulussa tehdystä huomiosta, mutta taidan jättää sen niiden Viipurin Koirien kanssa huomiselle. Taidan mennä vähän siivoilemaan ja opiskelemaan. Ja sitten vähän myöhemmin hakemaan Mimin!! Eli ensimmäisen nettityttöni, ja kaiken kaikkiaan toisen Blytheni, joka ollut nelisen kuukautta kauneushoitolassa. On nyt siis valmiina, olen kuvia nähnyt jo, mutta innolla odotan miltä näyttää luonnossa!
Hauskaa viikonloppua! Huomenna PKS synttärit!
xoxo,
Puputyttö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti