Sunnuntaina onnistuin lahjakkaasti välttelemään kemian opettelua. Leivoin kolme leipää, kehittelin yhtä reseptiä (kesäkurpitsasta jotain hyvää - ei mikään maailman helpoin tehtävä!), tein mysliä (johon käytin itse kuivaamiani kotimaisia omenia ja päärynöitä *suloista*) sekä yritin kehittää punajuuresta jotain lapslle ja C:lle kelpaavaa syötävää, jonka kehtais kirjaankin laittaa. Meni ihan pipariksi. Voi surkeutta.
No, koko päivä meni lukematta. Eilen olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja vaikka sainkin sen pakkolukemisen päätökseen (Kari Hotakaisen Human Part) en aloittanutkaan kirjaa, jonka lukemista suorastaan himoitsen, vaan aloin kertaamaan kemiaa kurssin alusta. Ja huh! kylläpäs ne asiat oli unohtuneet nopeasti! Osasin silti kysymyksiin vastata, mikä tosi huojentavaa. Tänään aamulla olen myös lukenut kemiaa, kynän ja paperin kanssa. Luen tekstiä ja piirrän kehiä ja orbitaaleja, jos yhtään paremmin menis jakeluun. Turkasen tuskastuttavaa, sillä samalla sivulla on joku sellainen laatikkokaavio, tai ei se kaavio ole, mutta taulukko, kait. Ja sen sisältö ei niinko millään täsmää lukemani kanssa. Ja olen niitä sitten piirtänyt ja piirtänyt, lukenut, jankuttanut, yrittänyt selittää itselleni, mennen koko ajan enemmän ja enemmän lukkoon. Kunnes tajusin, että 0 kuvaamassa sivukvanttilukua onkin tavallisten ihmisten kielessä 1. Palasia loksahti kohdalleen ja heti ryntäsin katsomaan sen Facebook -elokuvan, jonka nimeä en nyt muista, ikkunakohtausta, jossa siis ikkunaan piirretty matemaattinen kaava ja ymmärsin senkin ja sitten ryntäsin meidän metallinkeräysastialle ja valmistin säilyketölkeistä kultaa ja sitten ryntäsin pihalle huutamaan oravalle, joka tiputtanut lintujenruokinta-automaatin maahan! Lääh! Tms.
Yritän olla ajattelematta mitä tänään edessä. Sillä se on täsmälleen samanlaista kuin oli viikko sitten, tai kaksi viikkoa tai kolme. Enkä meinaa kestää sitä. No, uutta tälle päivälle on tahto lukea kemiaa. Olenko kertonut, että etälukio on perseestä? Miten kemiaa voi oppia kirjaa lukemalla, kun ne asiat on niin kommervinkkisiä eikä ole ketään keltä kysyä? Plop! Niin, eli joutuu ihan itse ottamaan niistä selvää. Kyllähän se sellainen aika syvältä on. joo.
Muistatteko kun olen varmaan useamman kerran maininnut suuret ruokavarastoni ja niiden tuoman turvan. Kummalliset ajatukseni mahdollisesta sodasta ja siitä, että mulla olis pitkäksi aikaa ruokaa tiukan paikan tullenkin. Ei tullut sota, mutta tiukka paikka noin muuten. Aika hyvin niillä pärjää :) Ja on mukavaa saada vihdoin lähes kaikki käytettyä. Ja kehittää taitoja loihtia jääkaapin valosta ja vessapaperirullan hylsyistä maittava ja täysipainoinen ateria neljälle. Niin, kannattais varmaan mennä töihin. Heittää suunnitelmat ja haaveet hus pois ja mennä vaikka kaupan kassalle tai siivoamaan taikka uimavalvojaksi. Ei siinä, että noiden ammattien harjoittamisessa mitään vikaa olis. Mutta minä haluan jotain muuta. Olkoonkin niin, että sen eteen joutuu tekemään melkoisia uhrauksia ajan ja taloudellisen tilanteen kustannuksella.
Nyt pukeutumaan ja sit opiskelemaan! Tänään kirjoitetaan äikän tunnilla mielipidekirjoitus! Aion kirjoittaa syömisestä :D Muistan 14 vuotta sitten lukion äikän kurssia suorittaessani kirjoittaneeni lusikan ylivertaisuudesta sekä siitä, miksi Tank Girl on parempi kuin Batman. Nyt mielipide pitää pohjauttaa johonkin tekstiin. Eli ei saa ihan kaikkea keksiä omasta päästä.
Moikka nyt taas hetkeksi.
xoxo,
Puputyttö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti