torstai 1. marraskuuta 2012

Ohi on! Ja hyvää Kansainvälistä Vegaanipäivää Kaikille!

Hyvä ruoka - Parempi mieli. Tai jotain sinne päin.

En jäänyt vellomaan siihen inhaan tunteeseen, vaan kaikesta "roskasta" huolimatta touhusin koko päivän. Pääosin järjestellen lasten Halloween kemuja, ja vähän muutakin siinä sitten leipoessani, kun oli kerta se uuni päällä. Mulla oli pieni sisäinen pakko hyvittää edellisen päivän uuninväärinkäyttä ( C ja Pinza olivat molemmat käyttäneet uunia, P laittoi uunin päälle n. tunnin ennen kuin oli valmis laittamaan sinne mitään ja C lämmitti uunin uudestaan vähän P:n jälkeen ja vaan muutaman minuutin tähden! Sattuu!), joten leivoin myös leipää, korvapuusteja (maapähkinä-suklaatäytteellä) sekä Anpaneja :) Olen varmaan joskus aiemminkin maininnut niistä, koska olen niitä kerran aiemminkin tehnyt. En tiedä miltä japanilaiset anpanit maistuvat, olen muokannut reseptin perinsuomalaiseksi, japanilaisella vivahteella. Anpan on siis adukipaputahnalla (ankolla) täytetty pulla. Tahnan tein jo joskus aiemmin, mulla olis ollut siihen ohje, mutta mokasin sen aika pahasti, ja lopulta tein ihan mitä sattuu ja sit vaan pakastin sen, toivoen että joskus tulis käytettyä...ja nyt siis käytin. Tein ihan perus pullataikinan, josta jätin kardemumman pois ja pullan sisään siis se makea paputahna. Hyvää tuli!

Leivoin myös mokkapaloja ja sämpylöitä, sekä C teki mpvoikerroskeksejä. Lisäksi tarjolla oli popcornia, lakua, päärynäboolia limaisilla madoilla, turkinpippureita, Marianneja ja limua. Selkeästi raskaampaa järjestää kahden erilliset juhlat, tai siis kun yleensä ollaan järjestetty ne peräkkäisinä päivinä, ja nyt olikin puoli viikkoa välissä, ja piti kaikki ruoat tehdä uudestaan. C auttoi siivoamisessa ja kaipa ne lapsetkin jotain teki, mutta ennen kaikkea niitä sai koko ajan olla muistuttamassa, että nyt on kyseessä niiden juhlat, joiden järjestämisessä minä ainoastaan autan niitä. Ei ihan mennyt perille. Juhlien jälkeen vielä sai huomauttaa, että ollaan C:n kanssa tehty hommia koko päivä näiden juhlien eteen ja tuntuu pahalta, ettei kummallekaan tullut mieleen kiittää. No, kyllä ne sitten kiitti.

No, nyt on juhlat sitten vähäksi aikaa juhlittu, vaikkakin lauantaina on PKS-ryhmän 20 v. synttärit. Onneks mulla on niissä pieni rooli, eli se ei ole mikään voimanponnistus.

Eilen illalla sain vielä valmiiksi sen, mitä olin ainakin ajatustasolla odottanut, eli tyttöjen Halloween partyt. Myönnettäköön, että tässä vaiheessa innostus sitä kohtaan oli enää aika pieni, eikä juhlista tullut ollenkaan niin hienot kuin olin etukäteen ajatellut. Ongelmana ehkä se, että nukkeja on liikaa, josta sitten tulikin taas tuhmat ajatukset mieleen...

Osa syy parentuneeseen (onko toi edes oikea sana?) mieleen on se, että sain vähät roposeni pois eläkesäästöistä. Sain siis eilen maksettua joitain isoja laskuja ja velkoja pois, pärjään vielä ehkä yhden kuukauden ilman yhteiskunnan tukea. En siis vieläkään ole saanut päätöstä päivärahastani! Työttömäksi ilmoittautunut 2.7!! Neljä kuukautta sitten. Kolmen kk:n karenssi on siis varma, mutta nyt väännettään kättä siitä, olenko päätoiminen yrittäjä vai en. Aivan naurettavaa. No, pieni helpotus siis niiden eläkesäästöjen takaisin saaminen. Sain takaisin n. 1/3 siitä, mitä olen sinne maksanut. Toki ymmärrän, että nyt ei ole oikea aika nostaa rahoja osakkeista tms., mutta minkähän arvoinen olis säästöni ollut 30 vuoden kulutta? Ja taas toisaalta, ihan sama - tarvitsin ne rahat nyt. Ja tästä siis päästään siihen tuhmuuteen.

Kerroin siitä yhdestä uudesta nukesta jonkin aikaa sitten. Siitä, että se saattais olla jota kuinkin lähellä "Graalin Maljaani". No, ei ollut. En siis halua sitä. Vaan edelleen sen maljani. Niitä ei ole ollut edes EvilBayssä myynnissä. Mut nyt olis. Ja olen tehnyt jo ensimmäisen siirtoni. Aikas jännää. Ja sanoinko tuolla just, että nukkeja on liikaa ;) Ei niitä muuten, mutta niihin juhliin. Kun ei siis ole tarpeeksi isoa juhlatilaa niille. No, ehkä ens vuoteen mennessä nuket ovat vallanneet koko yläkerran ;)

Pitää mennä opiskelemaan. Olen kamalasti ainakin matikasta jäljessä, kemia pitäis saada ajan tasalle ja bilsaakin lukea, kun en eilen ollut tunnillakaan ja koen nyt opiskeltavat aiheet tosi haastaviksi. Mutta onneksi on vielä huisisti motivaatiota jäljellä.

Kuvia, kun olette kerta olleet niin kilttejä :D Kuka on sinun suosikkisi? Minä en voi sanoa omaani, kun ei omia lapsia saa laittaa paremmuusjärjestykseen!






Hyvää Vegaanipäivää!!

xoxo,

Puputyttö

Ihan pakko vielä yks pöljä juttu. Silläkin uhalla, että akku loppuu ja olkapää räjähtää. Yks ilta, oli aika pilvistä tai sumuista tai molempia. Taivaalla lens lentokone, joka näytti aivan Transformersilta!! Ihan älyttömän hieno!

Että sellaista tällä kertaa. Josku palaan vielä niihin Viipurin Koiriin. Ja ehkä kerron uudesta hammasharjastanikin. Nyt täytyy kyllä mennä (tarkistamaan onko Margon myyjä jo vastannut kysymykseeni)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti