maanantai 12. marraskuuta 2012

Askaa

Uusi viikko taas alkanut. Enkkua, äikkää, bilsaa ja kemiaa. Ompelua, siivousta, pyykkäystä. Juoksua, koirien ulkoilutusta ja pyöräilyä. Kaupassa käyntiä, ruoanlaittoa ja syömistä. Tää on jotenkin niin tylsää. Kaikki on aina samanlaista. Plääh. Onneks lauantaina on Ravintolapäivä ja olen lupautunut avustamaan Animalian ravintolassa. Ollaan Ekolossa ja ne käytännössä katsoen järjestää kaiken meidän puolesta. Ihanaa! Kiitos Ekolo! *iso sydän*

Viikonlopusta. Perjantaina käytiin ruokakaupassa tuhlaamassa mun Japanin matka -säästöjäni :( Samoin myöhemmin mentiin sitten vielä treffeille niillä rahoilla. Käytiin syömässä (Hesessä! Todella romanttista!) ja sit leffaan katsomaan uusinta Bondia. Todella hyvä! Suosittelen. Ennen leffaa sain tietää isoäitini kuolleen. Isä soitti ja sanoi, että äiti on kuollut. Meinasin hajota siihen paikkaan (Jumbon rullaportaisiin), mutta isä tais huomata se ja pikaisesti korjasi, että hänen äitinsä on kuollut. Onneksi kävin katsomassa silloin muutama viikko sitten, niin tiesin miten huonossa kunnossa se oli. Yöllä näin unta, jossa itkin mummoa, muuten yllättävän helpolla päässyt.

Lauantaina koitti päivä, jota olin odottanut ihan älyttömästi. Skräppimaraton! Wohooo! Kerrankin olin ajallaan paikalla, joten pääsin heti aloittamaan. Olin pikkutyttöjen tapaan varaillut paikkaa "bestiksien" vierestä ja nyt pääsinkin itse varaamaan paikkaa niille :) Varotoimeni olivat aivan turhat, sillä meitä ei tullutkaan oman porukan lisäksi muita. Järjestäjän kannalta tietenkin kurjaa, mutta omasta mielestä näin parempi :)

Oli aivan ihanaa, skräppäsin klo 11-23, eli kellon ympäri. Sain monta rästissä ollut sivua tehtyä, ja vielä sivuja, joihin olin tyytyväinen. Viime aikoina tyydyttävien sivujen tekeminen on ollut vähän haastavaa, sillä en ole ostanut uusia skräppitarvikkeita aikoihin, vaan joudun niitä vanhoja käyttämään uusin tavoin. Kehittää tietenkin luovuutta. Ja luovuus on aina hyvä asia :D

Jossain vaiheessa tuli myös ekan Puputyttö -kirjan upeat kuvat ottanut Sari Tammikari paikalle ja hänellähän oli minulle nukke mukana! Simply Chocolate vaihtoi kotia ja kuuluu nyt minun nukkeperheeseeni :D Ja sille, joka kyttää rahankäyttöäni, tiedoksi, että teimme vaihtokaupan, jossa raha ei liikkunut. Voit olla aivan tyynenä ja hyvillä mielin siellä nyt vaan.

Ostin kylläkin jotain aivan pöljää, nimittäin pom-pom -koneen! Tai ei se kone ole, mutta semmoinen härveli kuitenkin :) Ja sillä siis tehdään langasta tupsukoista. Ja mitähän niillä tupsukoilla sitten tehdään? Sitä en ole vielä keksinyt :) Mutta kaikkihan tupsukoista tykkäävät! Olen nyt muutamia tupsukoita sillä laitteella tehnyt ja oivaltanut, että käytössäni on vääränlaista lankaa. Eli pitää jostain metsästää pörheämpää lankaa ja säästää nyt jo olemassa olevat langat kirjontatöihin. Niistäkin aina välillä innostun.

Kuten jo mainitsin, sain paljon sivuja tehtyä, seura oli ihanaa ja ihanat ihmiset olivat pitäneet huolen myös minun ravitsemisestani, vaikkei pitsapaikasta saanutkaan mitään vegaanista (säästin rahani ja söin muiden tuomia vegaanisia herkkuja - lurjus!), muutamia ostoksia tein ja nukenkin sain - ihan loistopäivä siis. Ennen kaikkea kyllä seuran johdosta!

Sunnuntaina mentiin äitille syömään, oli tarkoitus sitä ennen käydä Käsityömessuilla, mutta enhän mä sinne ennättänyt, kun piti menettää hermot lasten kanssa. En ollut käynyt äitillä ainakaan kahteen viikkoon siivoamassa, ja kauhukseni ja pettymyksekseni sen kyllä huomas. Keittiö ja eteinen, jotka olin siis saanut siivottua ja osittain tavarakaaoksesta esiin kuorittua, olivat aivan kamalan näköiset. Siis ihan hirveät. Roskia ei oltu viitsitty laittaa roskiin, vaan ne oli jätetty keittiön tasoille. Sanomalehtiä ja papereita kaikkialla levällään, likaisia astioita ja törkyä jokapuolella. Harmitti vietävästi. Äiti selitteli, ettei se ollut ennätäänyt pariin viikkoon muuta kuin kääntymään kotonaan. Oli sillä kuitenkin kääntyessää ollut aikaa myös tehdä melkoinen sotku. Ruoan jälkeen (joka oli kyllä ihan hyvää) aloin siivoamaan. Eikä aikaakaan, kun sain seurakseni Katinan (veljen avovaimo) ja sitten vielä C:kin auttoi ja Hapsimakkarakin osallistui viemällä pahveja ja laseja keräysastioihin. Saatiin keittiö ja ruokahuone takaisin siistiksi. Tuntui hyvältä.

Kotona jatkettiin hermojen menetystä. Onneksi Hapsi sentään oli aika hyvällä tuulella, Pimpulalla aika voimakkaasti huono päivä. No, se kuuluu ikään.

Olen laiskanletkeästi työstänyt nukketaloa, kaksoset muuttavat sieltä pois ja Dream Girl siskoineen muuttavat tilalle ja niille pitää sitten tehdä sopiva huone, enkä millään meinaa saada siitä niiden näköistä. Pukemiset edelleen kesken enkä ole vielä oikein päättänyt, että mitä teen kaikkien nukkejeni kanssa. Halauaisin ne jonnekin esille, ainakin ne "kodittomat" poloiset. Hahaa! Löysin Ikean nettisivuilta tosi halvan vitriinikaapin! Pahus! C ei halua mennä sinne tänään, vaan huomenna. En tykkää odottamisesta! No, nyt kuitenkin keksin mihin laitan tytöt kauniisti esille :D

Korujakin tein, kamala säätäminen niiden kanssa. Leikkelin Barbeilta silmiä ja suita ja upotin niitä glitteriin ja sellaiseen pehmeään tuhnuun. Hienot tuli, mutta silti hirvee työ niiden irtileikkaamisessa, kun joutui vielä sitä muovia ohentamaan. Barbiet on ihan oikeasti aika hyvin tehtyjä, tai ainakin ne, mitä mä raaskin leikellä, ja nehän on siis niitä vanhempia nukkeja, mitä kirppiksille päätyy. Ehkä ne uudet olis pehmeämpiä.

Ei kai sitten muuta. Dextre ja The Walking Dead odottavat, samoin kemian ja bilsan läksyt. Enhän mä sinne Ikeaan kerkiäsikään.

Terkkuja Bambilta, Mimiltä, Nickyltä, Vickyltä, Lolalta, Angelinalta, Nupulta, Candyltä, Bakalta, Bunnyltä, Trixieltä, Ichigolta, Emilyltä, Nanalta, Meiltä, Tuulilta, Meriltä, Lilalta, Alexilta ja Cocolta!

xoxo,

Puputyttö (joka oli slaittanut kuvia, muttei löytänyt kameraansa)

2 kommenttia:

  1. Heti kuvia niistä Barbien silmäkoruista, kiitos. :) Ja tupsukoitahan nyt voi tuutata vaikka minne! Hyvä ostos se sellainen kone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, maailma tarvitsee lisää tupsukoita!

      xoxo,

      Raisa

      Poista