Ajattelemisen aihetta

Hitto, oikeesti. Ajattelu on kaiken pahan alku ja juuri. Ihmiset, jotka ajattelee liikaa on aivan varmasti onnettomampia kuin sellaiset, jotka ei niin kauheasti kaikkea kelaile. Mä muistan joskus parikymppisenä mulla oli meneillään jokin kriisi, mä vaan kelasin kaikkea mitä nyt sen ikäiset vois kelailla, soitin kavereille ja äitille keskellä yötä, kun asiat vaivas niin. Kysyin sitten yhdeltä mun kaverilta, joka on sellasia tasapainosimpia ja jotenkin "terveimpiä" ihmisiä, jonka tiedän (hän on myös sellainen, jota vähiten tunnen- joko niin, ettei hänessä oikeasti ole kovin montaa puolta tunnettavaksi, tai sitten hän ei vaan avaudu niistä, minulle), että miten hän pärjää tälläisten asioiden kanssa. Hän vastasi, ettei hän ajattele niitä. Niinku häh?

Ja sit taas yks ihana ihminen, joka kyllä valitettavasti ei kuulu enää  läheiseen ystäväpiiriin, oli sellainen ajatteluun ja pohdiskeluun taipuvainen ja niin masentunut koko ajan. Mä ite taas kun olen onnellisiimmillani, niin en mä silloin mitä pohdiskele, mä vaan mielessäni tanssahtelen niityllä pupujen ja yksisarvisten kanssa :) Muistan joskus kun olin siellä maatalouskoulussa ja meillä oli navettavuoro. Se oli aina ihan kauheeta, ei muuten, mutta se herääminen! Ja kun sitä alko hyvissä ajoin mielessään kauhistelemaan, se oli niin raskasta ja kamalaa. Mut sit joskus siihen onnistu suhtautumaan silleen, et sen otti asiana joka on tehtävä ja sillä sipuli. Se ei ollutkaan sitten niin vaikeeta. Energiaa ei mennyt yhtään siihen negatiiviseen märehtimiseen. Mä oon joskus onnistunut nouseen töihinkin heti kellon soitua, just tolleen ajattelemalla tai siis enemmänkin ajattelematta. Eikä se ole ollenkaan niin raskasta, kuin silloin kun jää hetkeksikään sänkyyn miettimään sitä kuinka syvältä aamut on.

Mulle on viime aikoina ollut tulossa taas semmonen lamaannus. En meinaa saada mitää aikaseksi, lojun vaan. Koska mikään ei huvita. Ja yleensä mä en pysty tekemään asioita "pakosta" , vaan niiden täytyy huvittaa edes vähän. Eilen päätin, että teen vaikkei huvittaiskaan. Ja kyllä se into sieltä sitten tuli! Kirjoitin päivällä taas ne kolme asiaa, mitkä pitäis saada tehtyä, tein ne ja tuntu taas paljon paremmalle. No joo, emmä tiedä liittyykö tää siihen ajatteluun. Tai et onko tää nyt jotenkin kiistaton näyttö siitä, että ajattelu on pahaksi. Mutta eikö onnellisuus ole kuitenkin se, mihin me pyritään. Ei ajattelu ainakaan siinä pyrkimyksessä auta. Tää nyt on ihan pöljää. Emmä sitäkään tarkoita, että pitäis kaikki tehdä ajattelematta seuraumuksia jne. Mutta enemmän tekoja vähemmän pohdintaa. Tietenkin kivat asiat on ihan toinen juttu! Vaikka matkat! Niitä pitää alkaa elämään hyvissä ajoin etukäteen, paikan päällä nautitaan ja sitten sen jälkeenikin ollaan ajatuksissa vielä pitkään reissussa.

Tänään aamulla oli vähän kipeä olo (taas! mitä hittoa?!) ja surkuttelin itseäni ja sit teki mieli läppästä itseäni - nyt ylös sieltä kuopasta! Ja joka kerta kun pyörämatkan aikana meinasin alkaa murehtimaan sitä, kuinka pitkä matka vielä ja kuinka monta keskellä tiellä kävelevää pöljää pitää vielä ohittaa ja kuinka syvältä on, että on vasta tiistai, niin annoin itselleni mielessäni pienen potkun persauksille - nyt ylös sieltä! Mulla on pieni, mutta sitkeä laiska-minä, joka aina välillä yrittää sotkea kaikki mun oikean (reippaan, suuren ja kauniin) minäni hienot suunnitelmat.

Mä oon unohtanut vastata kommentteihin (ja sähköposteihin ja tekstiviesteihin, mutta kyllä mä täältä vielä nousen ja olen taas oma reipas itseni), isot pahoitteluni siitä! Ne on oikeasti ihania ja saa jatkamaan tätä bloggailua. Mä vastaan niihin nyt tän jälkeen.

Yksi uusi lukijakin rekisteröitynyt :D Tervetuloa! (Huomasin sut kyllä jo aiemminkin, mutta unohdin tervehtiä) Toivottavasti viihdyt!

Yks nukkeuutinen, kun niistä ei ole aikoihin mitään juttua ollutkaan. Mulla on suunnitelmissa uusi tyttö! Semmonen keskikokoinen, jota mulla ei entuudestaan olekkaan. Niitä on siis petit, middie ja neo, 11 cm, 20 cm ja 28 cm.

Mä en ole nyt ihan sata varma, että ostanko mutta ainakin leikittelen ajatuksella. Ehkä itselle joululahjaksi? Tai sit ehkä en. Kun mä yritän nyt olla ostamatta näitä, ja ainakaan uutena.

Tään on taas sarjassa postauksia, joita ei pitäis julkaista ollenkaan. sorry.

Eilen syötiin semmonen pussiruoka, pastaa ja soijasuikaleita ja salaattia, jossa maustettua tofua ja paahdettuja pähkinöitä. Vähän pikanen, mut kun ei ollut lapsia niin saa oikoa :) Lasten isällä on sairaslomaa ens kuun alkuun asti ja nyt lapset on siellä aivan liian paljon ja mulla on niitä ikävä. Ja toisaalta taas nautin siitä, ettei tarvii olla laittamassa niille ruokaa ja huolehtimassa, että ne menee ajoissa nukkumaan jne. Sekin on kivaa, kun ei tarvii olla laittamassa niitä hommiin, kun mua aina ketuttaa kun ne tekee kaiken niin nihkeesti. Lassikin aina sanoo, et se on kuin joku lapsityöläinen, kun se joutuu tiskaamaan...reppana.

Väsyttää.

R