perjantai 18. marraskuuta 2011

Daavid vs. Goljat

Heips.

Olen kertonut siitä meidän onnettomasta keittiön vesivahingosta. Sehän ei vieläkään ole valmis, yksi kolmesta tarjouksesta saatu. L&T hoitanut kuivatuksen ja niinku sen perus homman. Ihan alkuunhan meillä oli joku toinen firma, joka teki sen kartoituksen. Vakuutusyhtiön lähettämänä. Ne olis tehneet koko jutun, mutta kyllästyin odottelemaan niiden yhteydenottoa, joten kun asiasta muistutettuani joku vaivautu soittamaan olin sitä mieltä, etten halunnut asioida heidän kanssaan. Joten soitin vakuutusyhtiöön ja kysyin olisko niillä suositella jotain muuta firmaa. Mokomat suosittelivat L&T:aa. Laitoin saman tien netin kautta tilauksen kuivatuksesta ja kaikesta siita roskasta mitä vaaditaan, että saadaan keittiö takaisin kuntoon. Meni yli kuukausi, jonka aikana laitoin sähköpostia, soitin asiakaspalveluun ja vielä palaute -toiminnon kauttakin laitoin pyyntöä ottaa minuun yhteyttä. Lopulta sitten joku vaivautui soittamaan. Saatiin mies korjaamaan ja kuivaamaan. Kuivurista minun piti soittaa kun oli mennyt jo kolme päivää sovitun ajan yli...
Tässä kohtaa aloin asiomaan työnjohtajan tms. kanssa, sillä haluttiin "tasoparannus", eli muovimaton sijaan kaakelit ja lattialämmitys. Työnjohtaja (oikein mukava mies) tuli käymään, mittaili jne. Lupasi ottaa yhteyttä tarjouksen tiimoilta. Parin viikon päästä hän soitti ja kysyi oliko tarjousta vielä tullut. Kerroin ettei ollut. Meni pari viikkoa, kyllästyin lopulta odottamaan, otin yhteyttä kahteen muuhun firmaan tarjouksen merkeissä. Eilen sitten laitoin vakuutusyhtiölle pari laskua, jotka oli kuivatuksesta minulle sopimuksen vastaisesti lähetetty. Kirjoitin hyvin asiallisen viestin, jonka loppuun laitoin pienen yhteenvedon L&T:n hitaudesta ja siitä kun koko tuon ajan meillä ei ole ollut keittiössä vesipistettä, eikä tiskikonetta käytössä, että pesemme tiskit kylppärissä, jonka seurauksena allaskaappi on kastunut pilalle. Ihan loppuun vielä toivomus, etteivät he enää suosittelisi Lassila & Tikanojaa kenellekkään. Laitoin viestin siis vakuutusyhtiölle, ja lisäksi kopion L&T:n asiakaspalveluun, kunnes tajusin ettei se sieltä liikkuisi kuitenkaan yhtään mihinkään, niin kuin eivät muutkaan viestini/pyyntöni. Joten keksin kuningasidean - laitoin kopion viestistäni myös L&T:n toimitusjohtajalle! Hah!

Ei kestänyt kauaa kun puhelimeni soi ja siellä oli ko. työnjohtaja kovin kovin pahoillaan! Hän otti kaiken syyn niskoilleen, vähän selitteli jotain kiireistä ja sairauspoissaoloista, mutta onneksi aika vähän. Hän lupasi hankkia ja  tulla itse asentamaan meille uuden allaskaapin kylppäriin (joka ei siis mitenkään liity tähän vakuutushommeliin, mutta mainitsin siitä siis siinä viestissäni), valvoisi että kaikki työt mitä he meille vielä tekevät (tarjouksenkin antoi, mutta se oli huomattavasti kalliimpi, vaikkakin sanoi alentaneensa hintaa) tehdään ajallaan, he vaikka paikovat töitä kellon ympäri, jos me niin haluamme...

Ja kun mä niin pitkään ruikutin ja ruikutin, että joku tulis tekemään jotain...tietämättäni, että ruikutin aivan väärälle henkilölle ;) Mulla oli oikeesti niin hyvä mieli tosta koko päivän! Kunnes illalla mulle tuli paha mieli sen työnjohtajan puolesta. Kun se oli kuitenkin niin mukava. Ja nyt se oli mun takia saanut huudot. Eikä! Eihän se mun takia niitä saanut, kun oman aikaansaamattomuutensa. Minä vain toin asian ilmi. Paitsi ettei sillä tietenkään ollut mitään tekemistä (?) sen alkuajan vetkuilun kanssa.

Eilen oli siis PKS tapaaminen. Alkuun oli jäsenhankintakoulutus. Jonka minä koin täysin turhaksi. Minusta ei ole pöydän pitäjäksi, eikä siten siis jäsenten kalastelijaksi sitä kautta. Siellä sanottiin, että pitää välillä mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mä menen sen alueen ulkopuolelle joka kerta kun poistun kotoota mennäkseni töihin, joten en halua sitä vapaaehtoistyössäni. Itseni tuntien mä en kauaa jaksais Animalian riveissä olla, jos mun pitäis siellä tehdä jotain itselleni epämieluisaa. se siitä sitte.

Sen jälkeen meillä oli normikokous. Käsiteltiin enimmäkseen tulevia tapahtumia, joita onkin ihan kauheesti nyt loppuvuodelle! Paljon päällekkäisyyksiä! toivottavsti selvitään niistä kaikista! Mä tunnen itseni jotenkin niin turhaksi siellä välillä, kun mulla ei ole aikaa osallistua niin paljon kuin haluaisin. Mä olin löytänyt Halvan tehtaanmyymälästä vegaanisia marmeladeja, joita vein kokoukseen. Mulla oli kauhee nälkä, joten ahmin niitä. Mut ei niistä tullut edes paha olo!

Kotiin polkiessani hehkutin vielä isälle tota sähköpostia sille toimarille, kun arvasin sen arvostavan tollasta :)

Kotona oli lapset, pitkästä aikaa (ovat olleet taas paljon isällään, Pinjalla samat sukat jalassa kuin missä olin nähnyt sen edellisenä päivänä...) oli ihana niitä rutistella. Pelattiin Unoa (ei P kun ei ollut tehnyt mitään hommiaan ajallaan)
we are family

Illalla vielä ompelin (haa! kerralla oikein!). Kiire tulee, jos meinaan saada paljon myytävää myyjäisiin!

Tänään aion leipoa Animalian Vegaanisen Kahvilaan, joka on pop-up ravintola huomenna Ravintolapäivänä, klo 13-19 (?) Resiinakadulla/kujalla Jossain Ärrä -talossa tms. (ei millään jaksais nyt etsiä sitä linkkiä) (etsikää itse!) Siellä on paljon kaikkea ihanaa syötävää! Ollaan itsekin menossa sinne asioimaan! Ooh! Ehkä ensiks mennään Vegemestaan ja sitte jälkkärille sinne! Mmmm. Ihanaa olla vegaani! Muutkin kuin vegaanit voivat tietenkin myös nauttia naista ihanista herkuista! Minä itse olen tekemässä Hävyttömiä (kookos-suklaabrowniesseja) sekä mpvoi-suklaakeksejä (suklaa ja kaakao ja sokeri reilun kaupan, jauhot ja kookosmaito luomu)

Huomiselle siis suunnitelmissa kahvilassa käynti ja hillitöntä ompelemista! Toivottavasti saan pian tilaamani koruosat, jotta pääsen niitäkin työstämään!
Tällä viikolla tein pienen sukelluksen kangaskaappiini...kyllä mulla on niin ihania kankaita ♥ En ole pitkään aikaan tilannut uusia, enkä aio tilatakkaan, kun yritän vähän edes saada nykyisiä käytettyä. Ja muutenkin haluan vähän enemmän panostaa "Vihreään" Pinkkikseen, eli lisätä kierrätysmateriaaleista (siis oikeesti kyllä uusiokäyttöön otetuista) tehtyjä pussukoita!

Varasin just Pinjalle kampaaja-ajan pormestarin itsenäisyyspäivän tanssiaisia varten. Jostain pitäis vielä mekko kehittää...inhoon juhlavaatteiden hankintaa. Ne on kalliita ja ja niitä käytetään kerran tai kaksi. Täytyy kattoa jos multa löytyis jotain, kun ollaan melkein saman kokoisia :)

Ruoka: Ranskalaisia ja "BLT Sandwichiä" Nam. Chris teki sen kyllä tofusta, ei tempehistä.

Mä teen maanantaina sen hyväntekeväisyys -postauksen, kohde on löydetty!

Koitan muistaa tän jälkeen laittaa uudet "tykkää toiminnot" kun alkaa ykssarviset kyllästyttää...

Tervetuloa myös uudelle lukijalle, Mirrille! ♥ Minun mittapuuni mukaan jo huikea määrä lukijiota! Vastaan piakkoin myös tuoreimpiin kommentteihin! Ne on niin ihania! Yritän joskus saada aikaseksi sen, että yrittäisin selvittää miten te saatte halutessanne tiedon kun olen vastannut kommenttiinne, ettei tarvii käydä niitä kärkkymässä. Mut ei nyt. Kiire! Safkis loppuu. Köyhät eväät. Onneks on perjantai niin jaksaa.

Todella ihanaa viikonloppua, erityisesti kaikille niille jotka jaksavat lukea mun blogia, vaikkei minusta pitäisikään ;D Hassut, hittoako sitten luette! ;) Eikä, todella ihanaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

Todella simppeli ja helposti toteutettavissa oleva viikonloppusnäkki: Estrellan Herkku Chipsejä, kaksi pussia Estrellen Holiday dippiä ja 500 g purkki Alpro Soya maustamatonta soijajogurttia. Kur!

♥ Raisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti