Vatsataudin jälkitunnelmia

Kyllä se siitä sitten yltyi ihan oikeaoppiseksi vatsataudiksi, jopa niin että yöllä ajattelin jos en ihan kuolevani niin ainakin vaipuvani koomaan kaikesta siitä kurjuudesta. Kävi sitten vielä niin, että menin hyvänä hetkenä syömään joululahjaksi saamaani superhyvää suklaata ja nyt en kyllä varmasti pysty syömään sitä enää ikinä.

Tämän päiväiset treffitkin siirtyivät sitten jonnekin tulevaisuuteen. Enkä päässyt eilen matikantunnille. Mutta! On tässä jotain hyvääkin! Paino on hyvin lähellä sitä mihin se kuuluisikin! Toki ymmärrän, että se on vaan väliaikaista, mut kyllä siitäkin saa ilakoida :D

Eiliseltä ei ole mitään muuta kerrottavaa, pelkkää lojumista koko päivä. Olen ihan kiitettävästi saanut luettua sitä Italo Calvinon "Jos talviyönä matkamies" kirjaa. Taisin siitä jotain eilen kirjoitttaakin. Sitä on vähän erilaista lukea kuin jotain ihan perusromaania. Kun lukee tavallista kirjaa niin siihen syventyy ja uppoutuu ja kiintyy. Tähän kun yrittää samaa niin pian huomaakin, että on ihan jumissa eikä etene minnekään ja sit onkin jo tarina vaihtunut. Eli tätä lukiessa saa kerrankin olla "pinnallinen" eikä kaikkea tarvitse koko ajan sisäistää ja ymmärtää. Helpotus! Eikä missään tapauksessa voi kiintyä, kun koskaan ei tiedä milloin tarina katkeaa.

Mulla on aika paljon taas kaiken maailman muita kirjoja, joita haluaisin ihan kamalasti lukea, mutta kun ei nyt missään nimessä sais, kun on kaikki noi koulujutut. (joita siis en ole lukenut siltikään)

Tänään aamusta, jo puoli yhdeksän aikoihin ovikello soi. Siellä oli maakotka. Se raapaisi minua käteen. Ei vaineskaan, vaan siellä oli postimies sylissään kaksi pakettia, jotka olivat molemmat Japanista ja osoitettu minulle! Olinkin niitä jo odottanut, mutten silti uskonut, että ne näin pian olisivat tulleet. Siellä oli siis uusin nukkeni, ensimmäinen Middieni sekä lisää Blythe kangasta. Kangas, joka siis voisi lähettää vaikka kirjekuoressa, kun ei sitä tarvitse suojata särkymiseltä, oli tukevassa pahvilaatikossa, jossa oli neljä arkkia pinkkiä silkkipaperia ja vielä varmuuden vuoksi käärittynä kuplamuovipussiin...Tokihan minulla on käyttöä niille kaikille, mut silti olis vähempikin riittänyt.
Suloinen Vicky on siinä antamassa vähän käsitystä kuinka paljon pienempi Middie on. En ole ainakaan tällä hetkellä ottamassa sitä laatikostaan, kun olen siis aikeissa myydä sen. Mutta saa nyt nähdä, ei ole punatukkaisen sanaan aina luottaminen... ;)

Sain eilen myös tuoreen version Kasvisseikkailu kirjasta. On tietenkin kamalan noloa myöntää, mutta mun mielestä jotkut mun kirjoituksista on tosi hauskoja :D Ymmärrän, ettei ne varmaan ole kaikkien mieleen, mutta kaltaiseni hauskat ja kepeät tyypit varmaan tykkäävät :) Vai mitä mieltä olette näistä? No voihan rähmä! Ei ihan kamalan selkeinä tulleetkaan näytille. Enkä mä osaa kyllä muutenkaan niitä laittaa, joten kirjoitan alle mitä niissä sanotaan. Sorry!

Erityisesti kotimaisia omenoita syömällä voi ainakin hetkeksi vaientaa äitejä ja isiä, sillä mitä kovempaa rouskutat, istä vähemmän harmilliset äänet kuuluvat!

Syömällä paljon salaattia voi lapsi tai lapsenmielinen kepeytyä niin, että kovalla tuulella saattaa päästä lentoon!

Kestävyyden lisäksi kaali rikastuttaa mielikuvitusta! Välillä liian mielikuvituksellisilla lapsilla ja lapsenmielisillä voi olla aivan liian hauskaa, niin että ulkopuolista saattaa hieman kismittää!

Ja mikä parasta, kirjassa ei ole kirjoitusvirheitä!! Ihan loistavaa!

Mutta nyt mä meen kokeilee, miltä ruoka tuntuu suussa. Jännittää.

xoxo,

Raisa

 

Sosiaalisia kohtaamisia

Snip snap. Olen jonkin sorttisessa vatsataudin pyörityksessä. Aamulla ihmettelin, että miten mun on näin kamalan kurja olla, kun kaikki asiat on kuitenkin ihan kunnossa, eikä mulla se tekemättömien asioiden lista niin kamalan pitkä ole. Kunnes sitten ylösnoustuani tajusin, että mulla onkin kurja olo fyysisesti, ei henkisesti. Tai siis ennen kaikkea fyysisesti ja varmaan sit sen takia vähän siellä näkymättömälläkin puolella. Nyt mulla on kauhee nälkä, mutta ei ruokahalua. Tosi ristiriitasta. Söin sitten banaanin. Ja juon minttuteetä, kun sen pitäis rauhoittaa vatsaa tai jotain.

Aamulla kun kävin läpi kaikkia niitä asioita, joista vois jotain ahdistusta repiä, niin tulin suosikkiaiheeseeni: kemiaan. Ionit on sähkövarauksineen niin syvältä, että taidan jättää leikin kesken. Mulla ei ole mitään tarvetta suorittaa pitkää kemiaa, en ole missään vaiheessa ajatellut sitä kirjoittavani, joten ehkä tämä on vaan fiksu päätös, jättää sen murehtiminen? Inhoan luovuttamista ylikaiken, mutta joskus sekin on paikallaan.

Noita koulujuttuja on tällä hetkellä niin paljon, että tuntuu etten niistä voi kunnialla kaikista selvitä. Äikkään pitäis lukea yks kirja, jota olen kyllä jo 1/3 lukenutkin, mutta pitäis lukea kuitenkin 3/3, ja lisäksi äikkään tarvittais aihe johonkin tyylilajiesseeseen. Mulla on kaksi ruonoa, joista tykkään ihan kamalasti, mutta en kummastakaan tiedä et mitä tyyliä ne edustais. Tätäkin olen kauhiasti pohtinut, että mikä se mun teksti sitten olis. Aamulla keksin, että se vois olla Liisa Ihmemaasta pätkä. Se menis romantiikan puolelle. Siis ei tietenkään harlekiiniromantiikan, mutta kun on niitä postmoderneja ja naturalistisia tyylejä niin on sit myös romantiikka, johon kauhu ja sadut usien kuuluvat. Sellasta paisuttelua.

Enkun tunnillekin pitäis joku kirjotelma tehdä. Bilsaa pitäis opiskella ihan hirveen paljon enemmän mitä oon nyt opiskellut. Olen kuitenkin sitä yrittänyt ihan tosissani, niin että samaan aikaan kirjoitan lukemaani paperille omin sanoin. Mulla on nimittäin ihan mahdottoman vaikea lukukausi meneillään. Tuntuu, ettei mikään meinaa mennä ylintä kuorta syvemmälle. Mikään ei tunnu jäävän muistiin. Mulla on se keskittymisjuttu menossa eteenpäin, mutta jotenkaan mä en välittäis kauheesti siitä tälleen julkisesti höpöttää, ainakaan vielä. Sen voin sanoa, ettei ainakaan vielä kukaan ole sanonut ettei mussa mitään vikaa olis ;) Emmä siis tälläisiä asioita mitenkään häpeile, siitä ei ole kyse, mutta ehkä mä kuitenkin haluan säilyttää jotain ihan vaan omana tietonani.

Lauantaina oli Animalian Kevätpäivä. Olin sinne kaverin "yllytyksestä" ilmoittautunut, ja sit kaveri itse ei päässytkään. Olin jo ulkovaatteet päällä ovelle menossa, kun tajusin saaneeni asiasta kertovan tekstiviestin. Yikes! Tuli erinäisiä pieniä paniikkeja. Mitä nyt? Missä se on? Ketä siellä on? Mökötänkö koko päivän yksinäni jossain nurkassa? Netistä sitten reittihausta etsimään reittiä sinne, se suurpiirteisesti paperille ja sit matkaan. Pääsin hyvin aina ratikkapysäkille asti mut sit en enää tiennytkään mihin mennä. Olin unohtanut katsoa sen loppumatkan. Tiesin vaan, et montako pysäkkiä oli ennen kuin mun piti jäädä pois. (nekään ei kyllä täsmännyt, mutta onneks osasin lukea). Kiitos punaisen tukkani yksi meidän PKS ryhmästä tunnisti minut ja se sit ties minne meidän piti mennä. Huh!

Perillä odotti huoneellinen "kettutyttöjä ja -poikia", tosiaktivistejä mustat kommandopipot päässään...not. Oikeesti oli huoneellinen naisia ja muutama mies. Eikä oikeastaan kenestäkään olis voinut päällepäin sanoa, että noi on just niitä vekaaneita. Yhdellä oli rastat ja joku näkyvä lävistys, kaikki muut oli enemmän tai vähemmän ihan tavallisen ihmisen näköisiä. (kun mä olin vähän laskenut senkin varaan, että pysäkiltä seuraan sitten "oikean" näköistä porukkaa perille). Must aon ihanaa, kun eläinaktivistit eivät erotu joukosta. Että ne on ihan taviksia.

Ihan alkuun meillä oli aamupala. Todella ihana aamupala. Koko päivän meidän nälkää piti loitolla vegaaninen pitopalvelu Ruskanväri. En voi muuta kuin suositella niitä! Mä söin ihan kauheesti. Mutta olin onneksi pukeutunut mekkoon, joten saatoin syödä hirveesti ilman, että olis paisuvan mahan tieltä pitänyt availla nappeja. Kotona se on ok, mutta muualla ei. Aamupalaksi oli siis täytettyjä voileipiä, toisessa oli hummusta ja jotain, toisessa tofua ja jotain ihan älyttömän maukasta aur.kuiv.tomaattilevitettä. Kävinkin antamassa siitä levitteestä palautetta. Söin ainakin kolme leipää, kun olen niin ahne.

Ohjelmassa meillä oli tutustumisleikki, puheita, opastuksia ja harjoituksia. Kaiken kaikkiaan oikein mielenkiintoinen ja antoisa päivä.

Lounaaksi oli mausteinen tomaatti-papukeitto ja leivän päälle sitä hyvää aur.kuiv.tom.levitettä. Söin paljon leipää. ;) Söin siis keittoakin! Ja sen jälkeen olis pitänyt saada jälkiruokaa. Mutta sitä ei ollut tarjolla. Piti päästä kauppaan. Kaupasta piti saada merkkareita. Söin myös paljon Sallan Tipu -karkkeja. Annoin myös Sallalle merkkareita.

Kahvitauolla oli suklaa-vanilja-punssi(?) pikkukakkusia! Ne oli hyviä! Aluks olin istä mieltä, että tyyyylsääää, mutta toinen tai komas haukku osoittikin, että hopla! Eipäs olekaan! Leivonnaisia jäi sinne notkumaan kymmenkunta "ylimääräistä". Koko ajan kuikuilin niitä, teki niin mieli hakea vielä toinen. Vähän jo keskittyminenkin herpaantui, kun ne niin häiritsi. Lopulta muiden yllytyksestä hiivin huomaamattomasti hakemaan toisen. Ja heti minun perääni haki joku toinenkin! Ha!

Vuosikokouksen jälkeen, johon minun ei pitänyt osallistua, mutta osallistuin kun en viitsinyt yksinkään mennä mihinkään notkumaan, siirryttiin Animalian toimistolle. Siellä askarreltiin nimilaput. Ja nostettiin maljaa. Ja syötiin :D Meinas käydä tosi huonosti sekä pääruoan että jälkkärin kanssa. Sillä kova sokerinpuputtaminen oli vienyt minulta ruokahalua ja olin sitte viimeisten joukossa hakemassa ruokaa ja meinasin jäädä ilman! Ja sama juttu jälkkärin kanssa. Sain kuitenkin itseni ihan täyteen ahdettua. Iltaohjelma oli huomattavasti rennompi, enimmäkseen jutustelua ja hengailua. En juurikaan tutustunut uusiin ihmisiin, enemmänkin syvensin tuntemusta jo aiemmin tuntemiin, paitsi oli siinä yksi uusikin. Oli oikein kivaa, eikä yhtään pelottavaa. Jossain vaiheessa sitten muistin kännykkäni, joka oli siis ollut koko päivän äänettömällä. Oli tullut 11 puhelua ja juuri paraikaa siippani siellä soittelikin... Oli hiukkasen kiukkuinen kun olin ollut koko päivän poissa. Olin ehkä huonosti ilmaissut tilaisuuden kestävän koko päivän. Olin kyllä pyytänyt mukaan. No, loppuilta meni sit vähän nihkeämmissä merkeissä. Lähdinkin kotiin heti kuin vaan pystyin, bingon jälkeen. Olin lupautunut bingoavustajaksi. Oltiin pimeässä Earth Hourin vuoksi. Pieniä bingonumeroita oli hankala nähdä.



Oli oikein ihana päivä, itse koin sen kiitoksena meille vapaaehtoisille. Vaikka ohjelmassa olikin koulutusta, niin siltikin se tuntui enemmän palkinnolta. Aion osallistua seuraavallakin kerralla!! Ennen lähtöä kävin vielä kertaalleen kiittämässä keittiöhenkilökuntaa, kun oli niin hyvät sapuskat.

Ai nii, yks juttu vielä. Päivän parasta antia (ei oikeesti!) oli se, kun yksi osallistuja (just se sama, jonka avulla oikeaan paikkaan löysinkin, ja jonka seurassa melkeinpä koko päivän olin) kysyi mun nukeista *sydän*. (niin, että vaikkei se ollutkaan parasta mainiossa päivässäni, oli se silti hienoa). Vinkki: jos haluat tehdä raisan päivän, kysy siltä sen nukeista ;)

Moi nyt!  Kaikki kuvat nyysitty Animalian PKS ryhmän sivuilta, kuvaajana toimi T.H. Kiitos kuvista, joihin en kysynyt edes lupaa!

xoxo,
Raisa

Puputytön Suosikkituote x 2!!! + muuta roinaa

Kyllä! Luit aivan oikein!! Tällä kertaa kaksi suosikkituotetta!! Yhdellä luvulla!! Uskomatonta! Näin hyvää tarjousta ette muualta saa! Ja kirjoitusvirheet vielä kaupan päälle!!

Suurin osa teistä varmaan hyvin tietoisia huimaa vauhtia lähestyvästä pääsiäisestä. Jos minulta kysyttäisiin, niin henkilökohtainen mielipiteeni pääsiäisestä on varsin tyly: paska pyhä. Varsinkin nyt kun olen työtön ei saa edes ylimääräisiä vapaapäiviä, kun koko elämä on yhtä vapaapäivää. Tietenkin on muutaman päivän tauko iltaopinnoista. Mutta joudun silti opiskelemaan melkoisesti vapaapäivinäkin, kun olen niin pahvi. Niin. Siis pääsiäinen. Aivan turha pyhä. Paitsi jos sen keikauttaakin kevään juhlistamiseksi. Silloin se onkin aikas mukava. Ruokien laita on vähän kiikun kaakun. Pääsiäisruat perinteisesti on ihan tosi eläimellisiä. Suklaamunienkin kanssa käy vegaanin vähän heikosti - pelkkiä tuhkamunia on tarjolla vegeille. Plääh. Mutta!!


 Onneksi on Panda, tuo omintakeisten namusten ehtymätön lähde (joka ei kylläkään käytä missään tuotteissaan reilun kaupan suklaata, ja on siellä joku johtohahmo tästä jotain typerää kommenttiakin johonkin haastatteluun heittänyt)! Panda valmistaa pääsiäisen ja joulun tienoilla todella herkullisia suklaalla päällystettyjä marmeladimakeisia. Keväällä ne on Tipuja ja talvella olisko ollut Tonttuja? Ja ne on kuulkaa todella hyviä! Mikä parasta! niissä on pitkä säilyvyysaika, joten niitä voi ostaa ison satsin varastoon (uhkarohkeat jättävät tämän pyhien jälkeen, ja tuurilla saavat ne puoleen hintaan, tai sitten jäävät kokonaan ilman) ja käyttää pitkin vuotta, kunnes tulee uudet karkit kehiin. Tai sitten ostaa niitä hillittömän määrät ja syö itsensä niistä niin pahaan ähkyyn, ettei todellakaan tee mieli ennen kuin vasta seuraavana jouluna ;)

Puputyttö siis epäreiluudesta huolimatta suosittelee Pandan Tipu makeisia! Ehkä voisitte käydä vaikka Pandan facebook sivuilla jättämässä toivomuksen reilun kaupan suklaasta. Minä ainakin olen jo jättänyt. Siihen ei kyllä kukaan vaivautunut vastaamaan...mutta jos niitä toivomuksia alkais tulvimalla tulvia niin eihän sitä koskaan tiedä, voi olla että nekin taipuis ja pian saatais Pandalle reilua suklaata. Aikoinaan, ei varmasti pidä enää paikkaansa, yksi postitettu kommentti vastasi viittäsataa asiakasta! Facebookin aikakaudella se on ehkä enemmänkin 100 tms. Mut silti. Eli kannattaa esittää toivomuksia, yksittäiselläkin on aika iso painoarvo.

Suosikkituote nro 2. Tiskikoneen pesuaine. Tai siis miksikä niitä sanotaan? Tiskiaine? Konetiskiaine? Astianpesukoneeseen laitettavat tabletit kuitenkin kyseessä. Vegaaneilla on tässä kohtaa vaihtoehdot aika vähissä. Varsinkin, jos ei asu jonkin ekokaupan läheisyydessä. Vaan kaipa niitä vois tilata nettikaupoistakin. Joop. Mutta isoimmista marketeistakin saa onneksi kahta vegaanista konetiskiainetta, joista toisen vegaanisuudesta ei sitten olekaan ihan takeita. Periaatteessa joo, mut jotain pientä eläimellistä niillä sit kait kuitenkin meneillään. Kyseessä siis Ecover, joka ymmärtääkseni näistä ympäristöystävällisimmistä, yleensä ekokaupoista ostettavista, merkeistä kaikista "epäilyttävin". Ja ainakaan meidän käytössä se ei ole edes ollut mitenkään erityisen hyvä. Ollaan kokeiltu joitain muitakin merkkejä, Ekolosta ostettuja, ja ollaan oltu niihin aika pettyneitä. Kalliita ja tehottomia. Joten käytettiin Ecoveriä. Ja kun sitä sai sit vielä meidän lähellä olevista kaupoistakin. Kunnes sitten täällä blogissa joku mainitsi Attituden. Ja sitäkin sai meidän lähellä olevasta kaupasta! Wohoo! (täällä H:gin perukoilla ei ole Ruohonjuuria eikä Ekoloita) Ostettiin siis Attitudea. Siinä oli kyllä vähän harmillinen iso muovipakkaus. jostain luin niiden puolustelua siihen, et sitä itse pesutablettia ei ole sitten kääritty muoviin...seli seli. No, niitä sai myös ostettua pussissa, siltikin muovissa. No, nyt on kuitenkin kaupan hyllyille ilmaantunut myös kartonkinen pakkaus!  (ja taas toisaalta, mitä välii? Tai no, ehkä kun on kyse kansainvälisestä firmasta niin sillä pakkauksellakin alkaa olemaan merkitystä?) Ja koska tässä on ainakin meidän käytössä ollut pesutehotkin kohdallaan (varsinkin jos minä täytän koneen, jota kyllä harvemmin teen, koska olen pyykkivastaava) voi Puputyttö suositella tätä lämmöllä. On tässä kyllä yks melko ärsyttäväkin puoli, on nimittäin varmaan kalleinta tiskiainetta mitä markkinoilla on...mut eikös se ole tosi hip ostaa kaikista kalleinta? Eikö ihmisillä ole tapana rehvastella sillä, et kattokaas hei! Meillä on rahaa kun ostetaan tätä kaikista kalleinta. Ei kyllä ehkä ihan päde tiskiaineiden suhteen. Entä jos aloitettais joku uusi trendi. Oltais tosi cool pesuaineinemme?

Ei ollut Akateemisen kynät näin hienoja.

Mulla oli eilen tosi ihana päivä. Työttömän ei tietenkään pitäis rehvastella ihanilla päivillään, kun se on tietenkin työssäkäyvien selkänahasta revittyä. Sorry! Mut mulla oli siltikin ihana päivä! Treffasin kaupungilla Keidas -blogin Lotan. Käytiin syömässä ja suunniteltiin kaikkea kivaa. Haettiin vielä Niia's Cupcakesta pikkarit ja tungettiin ne naamaamme. Oli ihan älyttömän hyvät porkkanakakkupikkarit! Mutta liikaa kuorrutetta. En olis ikinä uskonut sanovani tollaista, mut sitä oli vaan liikaa. Sit käytiin vielä Ruohiksessa ja sit Lotta-raukan olikin mentävä takas töihin. Ja minä jatkoin humputtelua. Kävin Tokyokanissa. Niillä ei ollut sitä mun oikeaa teetä, mutta jotain "korviketta" sille kuitenkin. Ja se oli myyjän sanojen mukaan luomua, vaikken siitä tunnistettavaa luomumerkintää löytänytkään. Ainakin se oli kamalan kallista! Ostin siis sitä. Ja vihreä tee karkkeja. Sieltä jatkoin matkaa Akateemiseen. Ostin kyniä, vaikkei niilläkään ollut mitään söpöjä hahmoja tai muuta.  Sieltä kävelin Kangaskaupan kautta Manga Cafesen. Ensiks kuitenkin vielä sinne kangaskauppaan. Muistin, että mulla oli joku kiva paikka mihin mennä, mut sit aika ajoin unohdin sen. Ja sit kun taas muistin alkoi hymyilyttää, niin iloinen olin ajtuksesta sinne menosta :) Ja siellä oli ihanaa *sydän*
Manga Cafessa kävin juomassa Sencha Sakuran. Älyttömän hyvä tee!! Nom nom nom!Luin hetken uutta mangaakin, vaikka piti lukea bilsaa. Sieltä kävelin Hakaniemeen, kävin Ekolossa ja Viivoanissa. Ostin ihan liian painavia asioita, joita jouduin raahaamaan sitte loppumatkan Sörnäisiin, ANimalian toimistolle. Olin etuajassa, joten aloin syöttämään kirjoja koneelle. Tein sitä koko meidän kokouksenkin ajan. Paitsi sitten kun alettiin katsomaan Huippuälykkäiden eläinten toista osaa. Ja se oli hieno!!

Pöh! Mies otti just joulukortit seinältä. Mun mielestä ne olis voinut ihan hyvin olla siinä ens jouluun asti. Kun olivat kerta olleet näinkin pitkään.

Mutta nyt mä haluan mennä ompelemaan! Pää pursuaa ideoita, joiden toteuttamisessa menettää hermot ja ompeluhalut!

Olen ehkä ihan pikkasen ymmrätämässä nukleiinihapoista/soluista/valkuaisaineista. Ihan pikkasen siis vaan, mutta oikein hyvä alku, varsinkin kun oli pitkään sellainen aika, etten meinannut ymmärtää mistään mitään.

Moi nyt!!

xoxo,

Raisa

Suomi on kummallinen maa. Opiskelusta ja aamupalaresepti

Ulkomailla, tai no, siis ainakin Jenkeissä tykätään hirveesti kaikesta sellaisesta todella iloisesta ja onnellisesta. Hinnasta viis. Kunhan hymyillään ja ollaan tosi täydellisiä. Mutta Suomessa, täällä hapannaamojen luvatussa maassa, jossa aina vielä on niin samperin kylmäkin. Niin, täällä asian laita on aivan toisin. Mitä enemmän valitetaan sen parempaa ja hauskempaa se on. Katsoin eilen facebookin kautta jonkun lyhyen dokumentin poikasen jonkun suositun blogin kirjoittajasta, joka nyt on siis kirjoittamassa (kirjoittanut jo?) kirjan siitä samaisesta aiheesta. Nimittäin paskasta äidistä. Ja sama juttu on kaikista muistakin rutkuttajista, jotka mollaa milloin mitäkin. Kunhan jaksetaan valittaa, niin jengillä on hauskaa.

On hirveen trendikästä olla "huono äiti", olla väsynyt ja viitsimätön. Ilman, että Oikeasti oltais huonoja äitejä. Loppupeleissä olis äärettömän noloa olla ihan oikeasti huono äiti. Siis jättää lapsi heitteille tms. Niitäkin tietenkin on, äitejä jotka lähtee bilettään kun lapset on nukkumassa jne. Mutta ei kukaan sellaisista halua lukea, eikä varmaan kyllä kirjoittaakaan.

Mutta siitä kyllä, kuinka ei jakseta olla koko aikaa läsnä tai kokkailla huippuaterioita joka päivä. Ja se on niin hauskaa. Tai se, kuinka äiti juo lasin viiniä. Hohhoijaa. Oikeesti? En ymmärrä onko tarkoitus tehdä pilkkaa niistä, jotka "elävät lapsilleen" vai hälventää omaa huonoa omaatuntoa siitä, että kun sisimmässään kuitenkin ajattelee, ettei sais olla lasten ulkopuolista elämää, ja sit kun sitä kuitenkin sattuu olemaan, niin sit siitä pitää tehdä tollainen ylikorostettu show.

Toinen juttu on toi paskat kirppislöydöt. Jota itse seuraan kyllä innolla. Välillä on kyllä niin järkkyjä "löytöjä". Mut sekin siis perustuu sille, et nauretaan muille. Etsimällä etsitään mahdollisimman kamalia asioita, ja tuodaan niitä sit esille.

Mikä meistä suomalaisia kiinnostaa valittamisessa? Enkä mä tällä tarkoita sitä, että lukisin itseni jotenkin tän ulkopuolelle. Samanlainen valittaja olen minäkin. Mut emmä kyllä tiiä siitä, et epätäydellisyydestä ollaan tekemässä uutta täydellisyyttä. Mun mielestä ei ole tosi makeeta, että teillä ruokitaan lapset tänään einespizzalla. Tietenkin se on ok, tärkeintä että ruokitaan, mutta miks sillä "rehvastellaan" että et jaksa nähdä sen vertaa vaivaa, että laittaisit oikeaa ruokaa? Yksittäistapauksena tietenkin ok, kenenkään ravitsemus ei siitä kärsi, jos se silloin tällöin syö jotain ravintoköyhää. Mutta jos se on pikemminkin sääntö, kuin poikkeus niin silloin se on väärin kasvavaa lasta kohtaan. Eikä sitä tulis mainostaa tuhansille lukijoille.

Tietenkin on hienoa, että äidit "vapautuu" itserakentamistaan "täydellisyysvankiloista", mut miks sen pitäis sitten heilahtaa heti sinne toiseen päähän?

No, tulipahan taas avauduttua...Mutta siis, miksei keskityttäis enempi niihin hyviin (siis iloisiin ja värikkäisiin) asioihin? Vielä korostaisin sitä, etten peräänkuuluta mitään täydellisyyden tavoittelua, vaan tavallista arkea sotkuineen, kiireineen ja iloineen. Mutta siis myös iloineen.

Ja sit mun epätäydelliseen elämääni.

Tämä kuva ei liity mihinkään. Mutta on söpö. Meillä toukatkin nukketalokokoa.

Olin eilen siellä ammatinvalintapsykologilla. Olisin yhtä hyvin voinut mennä vaikka kirjastoon tai kaverille. Ihan yhtä tyhjän kanssa. En edes ottanut esille tekemääni paperilappusta. Ei mitään ohjausta, ei mitään. Ihan kiva täti, mut ei se kyllä työtänsä osannut. Se olis oikeesti voinut olla ihan kuka tahansa. H:gin Yliopiston sivuiltakaan se ei meinannut löytää jotain mitä kysyin. Ehkä enemmän sain "apua" siitä, kun itse puhuin ja mahdollisesti sitä kautta selkiytin asioita itselleni. Tänään kuitenkin laitan hakupaperit etiäppäin.  Ja ainakin kahteen paikkaan. Rohkeaa ja työlästä? Ehei, sillä kumpaankaan ei ole pääsykoekirjoja, ainoastaan bilsan ja kemian tai vaan bilsan osaaminen. Hip hei! Eli lukemalla toiseen luen samalla toiseen! Kyllä tämä tästä. Ajattelin myös ottavani yhteyttä kemian opeen, että saisinko suosiolla siirtää tämän kurssin aikataulua niin, että tähtäisin uusintakokeeseen, eli saisin pari kolme viikkoa lisäaikaa.



Kyllä tämä tästä! Mulle aina välillä iskee into opiskella, ja sit kun olis aika ottaa kirjat esille niin se onkin jo kadonnut. Mokoma!

Eilen sain taas vähän ommeltua, mutta vasta koulusta tultuani, eli aika myöhäseksi meni. Ja sit C halus katsoa elokuvan, niin ei mulle oikeastaan jäänyt aikaa juuri muuhun kuin silittämiseen. Mutta hyvä sekin. En kauheesti pidä silittämisestä, mutta jonkunhan sekin on tehtävä. Vaatteita en kyllä silitä juuri koskaan. Mulla oli maatalouskoulussa opettaja, joka silitti kaiken. Alusvaatteista lähtien. Mutta se myös pisti kolmivuotiaan poikansa imuroimaan. En tiedä kuka ne äitin pikkarit silitti. (pikkarit=pikkuhousut=alushousut=nimettömät)

Katsottiin elokuva miehestä joka osti eläintarhan. Parin vuoden takainen, tositapahtumiin perustuva. Oli ihan hyvä.

En tiedä nyt kuinka vakavissani olen tämän kanssa, mutta mulla on taas sellainen tunne, että voisin elää vähän säästeliäämmin. Ihan jo senkin takia, että kohta koittaa aika, jolloin en saa enää ansiosidonnaista, vaan ihan perus työttömyyskorvausta tai ehkä kuitenkin mieluummin opintotukea. Ja se kyllä romahduttaa meidän tulot. Niin siihen olis ehkä aiheellista alkaa pikkuhiljaa varautumaan. Jos ei mitenkään muuten, niin ainakin luottokortti olis pakko saada maksettua pois. Ja tällä kertaa sit myös alennettua sitä kattoa. En voi pitää sitä samassa kuin missä se oli mun ollessa töissä!

Tulispa meidän muutamasta marjapensaasta marjoja! Ja omenapuusta paljon omenia. Nyt tiedän pakastaa niitä paljon enemmän. Vaikka kuinka olen käärinyt niitä paperiin ja pitänyt kylmässä kellarissa, niin huonoksihan ne on menneet. Mutta kaikki pakastetut on jo syöty. Omenasosekin mennyt aika huonosti kaupaksi. No, onhan tässä vielä aikaa. Perunaa aion kasvattaa paljon lisää, se tuntuu menestyvän minunkin epäpätevässä hoidossani. Ja on niin hienoa syödä omia perunoita. Vaikka ne poikani mielestä olikin jotenkin ihan kamalia. Likaisia ja kaikin puolin viallisia. Enkä muuten saa enää kutsua poikaani lempinimillä. Enhän mä edes meinaa muistaa sen oikeaa nimeä, kun aina kutsun niitä joksikin muuksi. Mutta enää en siis saa, kun se on niin lapsellista....Elämä on.

Loppuun vielä teille, jotka tänne asti jaksoitte! Meidän aamupalaraakapuuro.

1:lle

1 dl kotimaista kokonaista tattaria (saa ainakin citymarketeista)
kourallinen saksanpähkinöitä (tai oikeastaan mitä vaan pähkinöitä/siemeniä)

puoli dl taateleita (tai muita makeita kuivattuja hedelmiä)
1 rkl pellavansiemeniä

1 banaani
2-3 dl pakastemarjoja

Huuhtele tattari huolella! Kylmällä, kuumalla ja vielä kerran kylmällä vedellä. Laita väljään veteen yön yli likoomaan yhdessä pähkinöiden kanssa

Liota taateleita ja pellavansimeniä yön yli, vettä sen verran että kaikki peittyvät

Kaada tattarista vesi pois, huuhtele vielä kertaalleen, niin että vesi suht kirkasta.

Pistä jäiset marjat tehosekoittimen pohjalle ja kippaa muut aianekset päälle, hedelmät liousvesineen.

Surauta huolella sekaisin. Lisää tarvittaessa vettä.

Tän voi tehdä myös niin, että tekee puuron ja marjahöystön erikseen ja kaataa kulhoon päällekäin.

Ripottele pinnalle vielä raakasuklaata rouhittuna.

Nom nom nom.


xoxo,
 Raisa

Tuottelias viikonloppu!

Hello!

Mainio viikonloppu takanapäin, ei yhtään katsottua huonoa elokuvaa, tunnin kyllä katsoin Studio Ghiblin Sydämen Kuiskausta, mutta senkin vain silittäessäni tukikangasta.

Olen ommellut paljon! Todella paljon. Eilen illalla C joutui hakemaan minut pois, sanoi että poltan itseni loppuun. Mutta kun oli niin kivaa!! Sain paljon valmiiksi ja paljon myös aloitettua uusia. Löysin vielä yhdestä keskeneräisten, syrjään työnnettyjen töiden kasasta ainakin viisi pitkää vetoketjua, joten pääsin aloittamaan muutaman uuden "taiteellisemman" pussukan teon! Yay!

Ensimmäinen, josta mulla on kuvakin valitettavasti vähän epäonnistui. En ollut vielä ymmärtänyt tukevan tukikankaan oleellisuutta, ja tekstin alta kangas pääsi rypistymään. Ei pahasti, mutta kuitenkin niin, ettei täydestä työstä huolimatta voi pyytää täyttä hintaa. Mutta hieno siitä tuli joka tapauksessa. Vaikken kissaihminen olekaan :) On kissat silti söpöjä. Tein myös "kansikappaleet" kolmeen uuteen pussukkaan, niistä ei vielä kuvia.

Ommellessa mun olis jostain syystä tehnyt ihan hirveesti mieli järjestää uudelleen paketointikaappini, se on taas päässyt vähän räjähtämään. Maltoin kuitenkin mieleni, sillä siinä olis käynyt kuitenkin niin, että mull aolis ollut ompelukset (ekalla kerralla oikein!) hujan hajan, askartelupöydällä olevat tavarat hujan hajan ja sit vielä olisin levittänyt kaikki silkkipaperit, kuplapussit ja muut lattialle, enkä olis jaksanut laittaa niitä sit kuitenkaan järjestyksessä paikoilleen...Pidättädyin ompelussa. Ja kuten jo ehkä huomasittekin, sain paljon aikaiseksi.

Illalla sitten vielä ennen Tehtaalta poistumista, kun en ihan vielä malttanut lähteä, niin painoin (vaikkei tämä ole oikeasti painamista, mutten tiedä termiä suomeksi. Stensiloin?) muutaman tekstin. Näihin ehkä teen vielä jotain kirjontaa, tai sitten en. Joku lammikko tai tahra olis ihan hauska, mut ehkä sit kuitenkin liikaa? Kun ei kaikki innostu kuitenkaan samanmoisista jutuista kuin minä.  Näistä siis tulossa pussukoita tyttöjen omille jutuille :)

Kauheesti muuta en ole sitten tehnytkään. Oli mun vuoro kokata, onneks C suostui kuitenkin tekemään lounaat. Vaikka oikeasti ne kait kuuluis viikonloppuisin mulle. Lauantaina oli perunavelliä, johon en voi laittaa vielä ohjetta, kun se on tulevassa kirjassa, lisäksi sämpylöitä, joita olin "pakotettu" tekemään päivällä, kun C teki lounaaksi makaronia ja "juustoa" (siitä ohje jossain viime viikon postauksessa).
 Eli C meinas taas lämmittää uunin yhtä juttua varten! Voi kauhistus! Äkkiä sitten hiiva pakastimesta ja jauhot kehiin. Tein siis sämpylöitä, ekaa kertaa mittaamatta mitään muuta kuin veden. Hiivakaan ei ollut kokonainen paketti, vaan joku josta oli jo vähän nakerrettu johonkin toiseen projektiin. Oikein hyvää tuli silti. Tai ehkä juuri siksi. Ruoanlaitossa olen todella suurpiirteinen, sinne päin kokkailija, mutta leivonnassa melko kurinalainen, paitsi makuaineiden kanssa. Niitä lorottelen aika surutta. No on sämpylät silti aika eri asia kuin jotku pikkarit vaikka (pikkarit=pikkukakkuset=cupcake=kuppikakku=kuukuppi) Ja koska mysli purkki oli jo yli puolenvälin tein myös mysliä. Ja koska Pinpula oli valittanut, että ne ei ole tarpeeksi teollisia (rapeita, klimppisiä) laitoin enemmän rasvaa mitä ohjeessa oli, ja siitäkin osa oli margariinia, lisäsin myös makeutta muscobadosokerilla. Mysliin ohje löytyy kans, muistaakseni sieltä maailmanpelastus operaation alkupäiviltä. Lisää sitten vaan rasvan määrää, ja siirapin lisäks heittää vähän jotain "terveellistä" sokeria.

Nämä liittyvät syntymäpäiviini. Lisää sitten juhlien jälkeen!

Eilen illalla sitten, kun jossain vaiheessa maltoin (oli pakko) pitää tauon tein oikein kunnolla rasvaa tirisevää ruokaa, nimittäin kalattomia palleroita, jotka imi öljyä itseensä toden teolla. Niin hyvää! On ehkä turha laittaa ohjetta, sillä veikkaanpa että aika harva näitä jaksaa alkaa tekemään, ei muuten mutta kun tota okaraa ei saa muutoin kuin itse tekemällä. Eli esim. tofun valmistuksen yhteydessä, tai meillä soijamaidon. Täällä! kuitenkin alkuperäinen ohje, johon itse aina lisään pari tl merileväjauhetta ja 1 tl kalamaustetta (lisätilli ajanee saman asian). Lisäksi oli voimakkaasti maustettuja ranskalaisia. Maustoin ne Puputytön Juhlakirjasta tutulla "Pumpsi" popcornmausteella, johon olin sekoittanut vähän "Tiina" popcornsuolaa :) Todella hyviä!!

Mulla on tänään työkkärissa ammatinvalintapsykologin tapaaminen. olen pikkasen siihen jo valmistautunut. Kirjannut ylös asioita, joissa koen olevani hyvä, joista pidän, joista en ainakaan pidä, joita inhoan jne. Aika mukavaa itsetutkiskelua. Nyt taas kun on Pinkkiksen kanssa ollut niin mukavaa, alkaa vaakakuppi jälleen painamaan sinne yrittäjyyden puolelle. Vaikka olenkin arkajalka jumittaja. Viikonlopun aikana oli ihanaa myös se, kun sain laittaa kolme tilausta valmiiksi. Alkoi tuntua jo oikealta bisnekseltä.

Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä viikonloppu, pian Marie Antoinettekin menettää päänsä, joten pääsen lukemasta sitä. Ei siinä, oikein mielenkiinotinen kirja ollut, mutta toi loppu kyllä yhtä kurjuutta. Sit mulla olis yks äikän opiskeluun kuuluva postmoderni opus luettavana. Se on kyllä melkoinen tapaus luettavaksi... Kaikesta käsittämättömyydestään huolimatta sujuvasti kirjoitettu. joten ihan luettavissa. Mutta ennen kaikeka toivon pääseväni lukemaan oikein toden teolla niitä pienistä yrityksistä kertovia kirjoja. Vaikka pitäis opiskella. Ihan kauheeta. jotain selkärankaa pitäis kyllä löytä nyt äkkiä jostain.

Mutta nyt, arvoisat lukijat. The WalkingDead. Näkemiin.

Aurinkoista ja oikein hauskaa alkanutta viikkoa itse kullekin!! Yksi juttu, kun sen just muistin ihmetellessäni, et miks ei ole mitään! nukeista. Lauantaina änkeydyin yhteen kaappiin, jonne pääsyn lipasto estää. Mutta koska olen pieni niin mahdun sinne, minne kaikki ei. Joten kävin kaapissa hakemassa silityslaudan. Ja kaapissa oli laatikko, jossa vanhoja (hylättyjä) skräppikamoja. Näiden joukosta löysin kaksi tyttöjen kokoista t-paitaa! Pieni avanne selkäpuolelle ja sain paidat käyttöön!! Ihq! Se sanoo: what happens in kindergarten stays in kindergarten. Ja se on niin loistava Pollylle. Jos mulla olis vaan yksi nukke se olis tämä. Kamala asia sanoa, mut elämä on. Vaikka Pollyltä puuttuukin kaksi silmäripseä.

xoxo,

Raisa

Vihdoinkin!

Olen "aina" salaa ihaillut/haaveillut kollaaseista, en ikinä niitä oikein ymmärtänyt, enkä koskaan kokeillut. Ainakaan tietoisesti. Vaikka onhan skräppäyskin aika pitkälti just sitä. Muttei kuitenkaan. Skräppäys ei ole taidetta. Ja se on kait se erottava tekijä sitten.

Niin, olen aina tykännyt paperisilpusta, kerroksellisuudesta, oudosta taiteesta ja sekavuudesta = kollaaseista. Mutta jostain syystä en ole niitä tehnyt. Ja muutenkin multa on aika pitkälti jäänyt taiteellinen puoli itsestäni käyttämättä. Koska en osaa piirtää, maalata, muovata, oikeastaan oikein mitään, mihin vaaditaan käsiltä jotain kurinalaisuutta. Multa ei mene aivoista suoraa linjaa käsiin, vaan se on sellaisella mutkalla, että tekee minusta kuumottavan huonon piirtäjän. Mun käsialakin on aikas kammottavaa verratuna peruskauniiseen käsialaan. Kesti aika pitkään se hyväksyä, nythän siitä on tullut jo iso osa minua. Varsinkin kiemuraisesta ja haparoivasta kaunokirjoituksestani :) Olishan se ihan tylsää, jos käsiala ei vastais ihmistä muuten ;) Niin, mutta siis se taiteellisuus. Tää on tosi kummaa, mutta mä aika ajoin haaveillen sellaisesta rajattomasta taiteesta. Siis ehkä niinku sellasta omien rajojen yli menevää, ei mitään kehyksiin ripustettavaa, vaan ehkä enemmän terapeuttista, vaikka käsillä maalin levittämistä isolle alueelle. Siis sellasta purkamista. Niin, en ole kuitenkaan sellaista tehnt. Joskus lasten ollessa pieniä antanut kyllä niiden tehdä sitä kylppärissä. Ei ihme, että Hapzista on tullut niin taiteellinen. Not. No, ehkä se on saanut lapsena taiteilla niin paljon, ettei enää teininä tarvitse ;)

Koen, että Pinkkiskin on ollut sellaista sievää ja rajojen sisällä pysyvää. Kyllähän niihinkin saa tekemisen tarvetta purettua, ja hyvin saakin. Mutta se taiteellisuus, omaleimaisuus. Ehkä joissain koruissa saattaa olla jotain häivähdyksiä siitä, mut enimmäkseen ei.

Kollaaseista haaveilun ohella olen harmitellut jäykkyyttäni ompelijana. En skräppäyksessäkään käytä ompelukonetta hyödykseni, vaikka se ainakin jossain kohtaa oli kovinkin trendikästä. Ei, minä pysyn tiukasti laatikossani, enkä muuta kuin vähän kurkin sieltä ulos. Jonkin aikaa sitten tein pikkusieviä onnittelukortteja ommellen, huopalintuja kartongilla. Wohoo! Miten omaperäistä ja räiskyvää!

Kunnes sitten lainasin jonkin aikaa sitten kirjastosta vapaakirjonnasta (?) kertovan kirjan. Muistan ajatelleeni kirjan lainausta tuumiessani, että just jostain tälläisestä mä voisin tykätä. Kirja on ollut Tehtaalla kohta kuukauden, enkä kertaakaan ole sitä avannut. Siellä se vaan nököttää, ja odottaa saavansa vähän huomiota. Mutta jo ihan pelkkä olemassa olonsa sai aikaan sen, että vihdoin ja viimein viimeistelin mun Pinkkis -pupuprojektin. Siis se uusi pupu, jonka ihana Emmi mulle piirsi, niin siitä olin tekemässä kolmiulotteista pehmoa. Pehmo epäonnistui surkeasti, se näytti vielä littanana hyvälle, oikeinkin lupaavalle. Mutta 3d:nä ei sitten yhtään. Pitäis muokata sitä kaavaa jotenkin, mutta ei minusta ole sellaiseen, ainakaan nyt. Koska se altistaisi taas uusille epäonnistumisille. Joten pupu tyhjäksi, takakappale irti, etukappaleen nurjalle puolelle vähän liimaharsoa ja pupu kiinni Pinkkiksen pöytäliinaan. Ja siksakkia päälle. Näitä tarvitaan ehdottomasti lisää, jos ei pupuja niin ainakin niitä muita koristeita, mitä Emmi piirsi. Pupujakin, jos vaan jaksaisin/viitsisin. Tämä oli siis alku. Muttei vieläkään sytyttänyt kunnolla.

Eilen sitten ommellessani suoraa viivaa, suh, suh, suuh osui katseeni pöydänkulmalla keikkuvaan sydämeen. Joku leimasinharjoitelma kankaalle. Ja koska mulla oli ikävästi rullastaan irronnut lankamöykky koneessa, jota ei voinut enää siirtää yhtään mihinkään, oli pakko saada vihreä lanka johonkin käytettyä, joten ompelin sen sydämen ympäri. Ensin kerran, ja koska se ei näyttänyt silleen oikeen miltään, mut silti kiehtovalta, niin aloin sitten ompelee oikein sydämeni kyllyydestä. Ees taas, ees taas. Kylläpä tuli hieno sydän! Ja koska lankaa oli vieläkin jäljellä kirjoitin omalla ihanalla käsialallani sydämen päälle IDIOT ja ompelin senkin ees taas, ees taas. Tsäk tsäk tsäk sanoi omeplukone. Ja mulla oli niin hauskaa! Sydämelle en kuitenkaan keksinyt mitään käyttöä, joten mietin, että mitä voisin tällä uudella harrastuksellani tehdä. Siis jotain hyödullistä, sillä hyödyllisyys on päivän sana. Ja sitten sen keksin! Kävin läpi jämäkankaita, valkkasin niistä sopivia, leikkelin, silittelin liimaharsot, sommittelin ja hitto soikoon! Jostain vielä keksin ainkain viisi pitkää vetoketjua! Ja tsadaa! Tein älyttömän (saako niin sanoa?) ihanan meikkipussin!!

Olen tuotokseeni hyvin tyytyväinen ja aion ehdottomasti tehdä näitä lisää! Flickerissä ne sai heti huomiota osakseen, samoin Facebookissa löytyi jo ostajia :D

Ai niin, lisäksi ISO uutinen, eiliseltä sekin. Pian ilmestyvä kirjani on nyt saanut alustavan taiton, eli pääsin kurkistamaan kirjan tulevaan sisältöön. Siis siihen, että miltä se tulee näyttämään. Ja ei voi muuta sanoa, kuin että Miljan kuvat ovat niin kauniita!! Vai mitä sanotte esim. tästä ----->

Hieno!!

Mutta tässä nyt kaikki tältä erää. Yläkerrasta kuuluu ompelukoneen yksinäistä ulinaa, täytyy mennä pitämään sille seuraa!

Intoa ja piykeyttä sinne teillekin! Koko viikonlopuksi! Ai niin, se alun pitkä kollaasiintro liitty siis tohon ompelukollaasiin. Vaikkakaan en ole ihan varma täyttääkö se kollaasin tunnusmerkit :) Ja eilen oli niin hyvää ruokaa (kerrankin minun tekemää), että siitä pitää postata. Ehkä huomenna? Oli siis BLT (bacon, lettuce, tomato) leivistä maukas vegeversio.

xoxo,

Raisa
 

Nyt tulee sanomista! (+ pizzaa!)

Kuulkaa, tajusin eilen, luettuani siitä ensin yhdestä kirjasta (the anti 9 to 5 guide), että ennemmin olen köyhä ja kurja kuin hyväpalkkaisessa työssä joka vie minusta kaiken sen hyvän, joka tekee minusta minut.

Mun piti lukea se siis jonkun toisen kirjoittamana, ennen kuin itse tajusin kuinka älyttömän hyvää mun elämä nykyisin on, verrattuna vuoden takaiseen. Kaiken tämän taloudellisen (itseaiheutetun) kaaoksen keskeltäkin voin nostaa pääni, ja sanoa että Hitto soikoon! On sen arvoista! Ja eihän näin saisi tietenkään ajatella. Totta kai kaikkien täytyy käydä töissä ja kantaa oma kortensa kekoon, eikä lojua päivät pitkät kotona muiden kustanuksella. Ja vielä hittolainen, nauttia siitä ja rehvastella sillä julkisesti! Mokoma! Mä tiedän sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat mun (ja C:n?) tilanteesta näin, mut mitä sitten? Toivottavasti meni päivä pilalle! Hah!

Eihän tietenkään työttömyys ole mikään ratkaisu, enkä mä missään tapauksessa halua olla työtön, enkä nauti olla työttömänä. Mutta en kyllä suostu myöskään haaskaamaan elämääni tekemällä työtä jota vihaan. Ja mä ihan oikeasti viimeiset kaksi vuotta vihasin sitä. En joka päivä, en koko aikaa, mutta loppua kohden enemmän ja enemmän. Ehkä ennen kaikkea osaa niistä ihmisistä, joiden kanssa jouduin tekemisiin, mutta en mä siitä työstäkään saanut mitään irti.

Ehkä tää vuosi, mikä nyt on meneillään, siis aika työttömänä, on välivuosi, sellainen jota nuoret ihmisetkin pitää, kun ne haluaa miettiä vaihtoehtojaan ja mieltymyksiään. Ja ihan hyvä vuosihan tämä on ollut. Vaikkakin melkoista vuoristorataa aina välillä ;)

Mutta siis kaikki se mielenrauha, ahdistuksen puute ja jopa onnellisuuskin, kaikki ovat tulleet työttömyyden myötä. Tai ennen kaikkea hirveän työn loppumisen ansiosta. Ei vielä ainakaan sen ansiosta, että tekisin sitä mitä haluaisin. Koska en vieläkään tiedä mitä se on. Toi kemia on kyllä niin kamalaa, että ehkä se ravitsemus ei sitten olekaan mun juttu? Maanantaina mulla on se ammatinvalinta -tapaaminen. Olen jotain jo paperillekin kirjoittanut, yksittäisiä asioita joissa olen hyvä, joista pidän. En halua miettiä niitä asioita, joita en ainakaan halua. Liian negatiivista näin aurinkoiseen päivään :)

Oon hirmu iloinen, että on perjantai! Se tarkoittaa, ettei ole illalla koulua. Ajattelin pakottautua lukemaan kemiaa. Hiton ionit. Ajattelin myös ommella. Ette usko kuinka mukavaa sekin on, silloin kun ei ole mikään pakko. Mä niin nautin siitä, kun saan niitä saumoja suhautella. Ja tehtyjen pinon kasvamaan. Ompeluinnostus tässä kohtaa on vähän turhaa, kun ei ole mitään myyjäisiäkään tulossa, enkä ole noita nettikauppoja onnistunut saamaan vielä aktivoitua niin, että niihin menis niitä sitä vauhtia mitä niitä täällä päässä valmistan. Mutta onpahan sitten valmiina, kun jotain tulee :) Toistaiseksi olen ommellut ainoastaan kolikkokukkaroita, mutta ehkä jo ens viikolla pääsen uusien vetoketjujeni saavuttua penaalien ja muiden kimppuun!

Kävi tiistaina hassu juttu. Odottelin Malmilla kirpputorin avautumista, kello oli vähän vaille kymmenen, ja olin just tullut tapaamasta Hapsimakkaran opettajaa. Soitin yhdelle kaverille siinä ajan kuluksi; ihmettelin kun se vastas jotenkin niin vaikeesti. Ajattelin, että mokoma oli vielä nukkumassa kun niin hiljaa puhui. Mut ei se ollutkaan enää nukkumassa. Arvatkaa missä se oli! No, arvaatteko? Ihan hassua! Se oli töissä!! Hahhahaa! Tuli ihan yllätyksenä, et näinhän ne asiat oikeasti on! Itse elän jossain satumaailmassa tällä hetkellä ja muut paiskii töitä. :)

Siitä pitsasta vielä! Kiitos kun jaksoitte tänne asti.

Meillä siis tehdään älyttömän hyvää pizzaa! C tekee sen aina kaupan pakastepohjiin, mä taas en ikinä muist aostaa niitä, ja ihan oikeesti siihen nähden miten helppoa sellainen pohja on pyöräyttää, en kyllä näe mitään syytä ostaa ulkomaisia pakasteita. Joten minä teen pohjan itse. Ehkä sen takia en pizzaa teekään sitten niin usein kuin C ;)

Pohjan voi tehdä millä tahansa ohjeella, niissä ei kait kauheesti eroa ole. Mä aika ajoin laitan jotain yrttiä tai muuta makua siihen pohjataikinaa, mut paras tulee ihan perusohjeella.

Puputytön Paras Pizza, iso pellillinen

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja (mitä vähemmän kikkailet täysjyväjauhojen kanssa sen parempi, vaikka aina käytän edes osan)
puoli pakettia hiivaa
2 dl vettä
1 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa

Murenna hiiva ja liuota se haaleaan vesitilkkaan.  Lisää loput vedestä sekä kaikki muut ainekset. Sekoita huolella. Alusta jauhotetulla pöydällä huolella.  Pistä takas kulhoon ja liina päälle, laita lämpimään kohoamaan noin tunniksi.

Vaivaa kohonnutta taikinaa jauhotetulla pöydällä kunnes se on kimmoisaa. Kauli pellin kokoiseksi ohueksi letuksi, miel. leivinpaperin päällä niin saat kätevästi nostettua pellille.

Tomaattikastike:
1 sipuli, halutessa valkosipulia, kuorittuna
öljyä paistamiseen
1 prk tomaattimurskaa
sokeria, suolaa, pippuria
yrttejä

Silppua sipuli(t), paista niitä öljyssä viitisen minuuttia, lisää tomaatit, keitä n. puoli tuntia hiljaisella tulella, lisää sokeri, suola, pippuri. Keitä vielä 10 min, lisää yrtit. Jos koostumus sopivaa niin käytä sellaisenaan, jos liian vetistä niin keitä vielä vähän aikaa. Tätä vois siis keittää vaikka pari tuntia ja aina vaan maku paranee. Keitä siis ilman kantta.

Paras pizzajuusto ikinä, ohje vegaanin uudest akeittokirjasta
1 kiekko sulavaa soijajuustoa
1 prk  kaurakermaa (maitokin toimii)

keitä molemmat ainekset pienessä kattilassa kunnes juusto sulanut. Pidä käyttöön asti lämpimässä, kovettuu (siis ei ole enää juoksevaa) helposti

Nokkospesto, Puputytön juhlakirjasta

5 dl tuoretta nokkosta (tai muita yrttejä/lehtikaalia)
5 dl basilikaa
2 valkosipulin kynttä murskattuna
0,5 -1 dl oliiviöljyä
0,5 dl pinjansiemeniä (rasvaiset pähkinät, kuten makadamia tai saksanpähk. käy myös)
0,5 dl oluthiivahiutaleita
1 tl sitruunamehua (oliskohan sittenkin pitänyt olla 1 rkl? aika pieni määrä muuten)
1 tl suolaa

Ryöppää nokkonen ja valuta. Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen (käytä ensin puoli desiä öljyä ja lisää sitten sekoittaessa lisää jos tarvii). Surauta kaikki sekaisin, kunnes pinjansiemenet "kadonneet". Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunamehua ja tai suolaa.

Näitä sitten ladotaan pizzan päälle, pizza kuumaan uuniin n. 10 minuutiksi. Joskus tein tota ylemmässä kuvassa näkyvää juustoa itse, mutta kyllä toi perinteisempi pizzajuusto on enempi mun makuun. Joskus C paistaa tofua pizzan päälle, minä taas teen aika usein joko soija- tai härkäpapurouhekastikkeen tomaattikastikkeen sijaan. Usein laitetaan myös isoja siivuja punasipulia pizzan päälle. Ja aina vaan on hyvää!! Teesen mozzarella juusto toimii myös hyvin pizzajuustona.

Hyvää pizzaperjantaita! Niin, tällä viikolla jouduin heittämään pienen määrän salaattia ja leivän lopun pois, ne jäi syömättä kun tuli kiire sinne Jakomäkeen. enkä muistanut/halunnut syödä niitä jälkikäteen.

Yks juttu vielä! Viime yönä, ensi kovasti uneksittuani nukeista ja niiden ostamisesta, heräsin herätyskelloon, kovin vasten tahtoisesti, kello 2. Ei auttanut, ylös oli noustava. Sillä The Nukke oli saatava! Olin jo onnistunut kaksi aiempaa preorderia missaamaan, tätä viimeistä en kyllä missaisi. Jos ihan totta puhutaan, niin odoteltuani tätä päivää jo ainakin kuukauden, siitä hetkestä lähtien kun ekan kerran kuvan tästä nukesta näin, niin oli innostus päässyt jo vähän laantumaan. Ja kun toi taloudelline tilannekin on mitä on, niin kävipä jo mielessä, että josko jättäisin tämän ostamatta. Kysyin ihan C:nkin mielipidettä. Ja se oli sitä mieltä, että osta. Sijoitusmielessä. Oiekasti uskon, että tämä saattaisi nostaa hintaansa ajan saatossa. Tämä on muuten ensimmäinen keskikokoinen nukkeni. Ennen kaikkea tykkään niistä isoista, pienet (petitet) ovat enemmänkin koristeita ja näistä keskikokoisista en ole aiemmin kyllä yhtään innostunut. Nyt tästä uudesta kyllä. Musta se on aika hieno. Ja oli ihan jännää olla siihen aikaan yöstä hereillä, päivittelemässä Junie Moonin sivua aina minuutin välein. Olinkin sitte ihan kärppänä tilaamassa omaani. Kädet täristen näpyttelin luottokortin tietoja yön pimeydessä, kasvot kuvaruudun sinisestä valosta hohtaen. Mitä enemmän mä sitä katson, sitä vähemmän mä näen siinä sijoituskohdetta ja enemmän muovista perheenjäsentä...pahus.

Ihanan aurinkoista ja iloista viikonloppua ihan kaikille, myös niille joiden mielestä olen väärässä! Ja nyt kohti viikonlopun seikkailuja!

xoxo,

Raisa

 

Linkkejä ja muitten kuvia ja omia kuvia ja omia asioita.

Moip!

Eilen jatkui tämä Adhd/Add/mikälie selvitys sairaanhoitajan luona. Meinas mennä ihan pipariksi sekin juttu, tätähän on siis siirretty ja peruttu ja uudelleen järkkäilty ties kuinka pitkään ja moneen otteeseen. Mä nimittäin jostain kuvittelin (koska edellinen aika, joka siis siirrettiin oli siihen aikaan)et se olis ollut 14.30, olin alkamassa syömään 12.30, päätin kuitenkin tarkistaa tapaamisajan sitä ennen ja oltiinkin sovittu se 13.15. Damn! Söin sitte kauheella kiireellä ja poljin harhaan kauheella kiireellä. Käännyin sitte oikeaan suuntaan ja pääsin lopulta Jakomäkeen viisi minsaa myöhässä. Kysyin sitte joltain hoitsulta käytäntöä, että odotanko kiltisti, vai koputanko oveen. Se sano, et odota. Ja minä odotin. Ja lopulta, en tiedä kuinka paljon myöhemmin, nuorehko nainen tuli kysymään, et olenko mä mä. Ja kyllähän mä olin, joten sisään sitten vaan. Ja kauhiasti oli se harmissaan, etten ollut koputtanut oveen, kun nyt meillä olis vähemmän aikaa käytettävissä minuun. No, elämä on. Mä olen stressannut myöhästymisiä elämäni aikana niin kauheesti, ihan silleen fyysisen pahan olon kera, ett olen oppinut et kyllä elämä odottaa meitä mattimyöhäsiäkin. Tokihan se on epämiellyttävää ja epäkohteliasta, mut ei kaikki voi olla täydellisiä kaiken aikaa.

No niin, asiaan. Ehkä en tässä kuitenkaan käy läpi kaikkea mitä siellä, mutta nyt sitten aletaan penkomaan lapsuuden neuvolajuttuja ja koulupapereita jne. Sinänsä ihan hassua, kun ei siihen aikaan tietenkään ollut mitään vastaavia diagnooseja. Ja emmä kyllä lapsena ole ollut mitenkään ylivilkas. Tai hankala. No mutta, asia siis etenee, ainkain jollain tasolla. Edelleenkään en ole mitään apua keskittymisongelmaan saanut, joten eikö se ole vähän niinkuin (teko)syy olla lukematta koulukirjoja? Olen ihan himpun verran lukenut kemiaa päivittäin, mutta siis todella vähän. Tietenkin sekin paljon parempi kuin ei mitään, ja ehkä olen sieltä jotain oppinutkin, mutta tosiasia on se, että olen ainakin kaksi viikkoa jäljessä. Ja se on syvältä ja stressaavaa!

 Ommellut olen kuitenkin ja leikellyt kankaita. Ja jotain koruhommeleitakin aikaiseksi. Eli ihan lorvilinjalle en ole ratkennut. En oikeastaan yhtään. Melko hyvä ja aktiivinen vaihe meneillään. Ja kun on se Marie Antoinettekin ihan lopuillaan, niin en ole siihenkään niin kauheasti pistänyt aikaa. Kun se loppu on kuitenkin aika ikävää luettavaa. olen sitten alkanut jälleen lukemaan noita kuvan kirjoja. Saadakseni niistä potkua tän toiminnan kick-starttiin. Mua aina ärsyttää englanninkielisten sanontojen liiallinen viljely, mutta aika ajoin ne kyllä löytyy käyttöö helpommin kuin vastaavat suomenkieliset. eikä ihan aina edes vastaavia suomenkielisiä olekaan. On hassua, miten töissä ollessani olin ihan vakuuttunut siitä, et jos mulla vaan olis enempi aikaa, niin saisin paljon enemmän tehtyä "saadakseni nimeä".Just niin. Nyt kun on ollut aikaa, en ole saanut edes sitä vähää aikaiseksi, mitä aiemmin. En ole edes etsinyt uusia liikkeitä, jonne Pinkkista tarjoaisin. No jos totta puhutaan, niin enää en kyllä tilimyynteihin edes suostuisi. Sen verran huonoja kokemuksia kertynyt niistä. Ei tietenkään kaikista, mutta joistain, josta rahoja ei sitten tilitetäkään takaisin päin. Mikä on tietenkin minimaalisen pienelle yritykselle aika kurjasti tehty. No, ne on niitä kantapään kautta opittavia asioita! :)

En tiedä onko se toi jatkuvasti lisääntyvä valo (aamulla pystyy jo lukemaan ilman, että laittaa valot päälle, vaikka on sälekaihtimet edessä!) vai mikä, kun saa taas askeleen nousemaan kevyemmin ja ajatukset vilisemään päässä. Nyt kuitenkin taas innostais saada jotain uutta Pinkkikselle. Jotain menoa ja meininkiä. Tietenkin voi olla, että tili, joka on kiitos Ytk:n viivästyneen maksun ikävästi miinuksen puolella ja huomenna vielä lankeaisi asuntolainan lyhennys, luottokorttilyhennys ja vesilaskukin tuli ja meni jo eräpäivineen, on osallisena tähän innostukseen.  On kuitenkin vähän oheisen kuvan mukaiset tunnelmat...

Oltiin aamulla Riston kanssa lenkillä, reippaampien perheen jäsenten juoksennellessa ympäriinsä. Risto seuras taas Kenain ja C:n jälkiä j aoli ihan innoissaan menossa niiden perässä. Se oikeesti nuortuu ihan silmissä aina kun innostuu jostain; korvat nousee hörölle, tai miten ne nyt tollasella lerppukorvalla voi hörölle nousta ja askel kevenee. Ihana Risto! Ollaan pariin otteeseen nyt nähty nuori äiti ulkoiluttamassa kahta lasta ja kahta Shiba Inua (shibat on rotukoirista ehdottomia suosikkejani, ottaisin sellaisen heti paikalla, jos vaan koditon tulisi jostain vastaan), ja ne shibat saa Riston aina riehaantumaan. Yleensä Risto ei juurikaan muista koirista välitä, ohittaa ne (usein) nenä kiinni maassa, ajatukset muissa jutuissa. Mutta näille kahdelle aina antaa pienen tanssiesityksen ja ääninäytteen. Ihan hupsu! tällä hetkellä molemmat pötköttelee eri puolilla alakertaa. Välillä vaihdellen paikkaa, sillä C imuroi, eikä ainakaan Kenai uskalla olla samassa huomeessa imurin kanssa. Noi on kyllä niin mainioita koiria! Nytkin Ripalla on pää mun polvella *sydän*

Joop, kutsen otsikossakin lupailin, olis mulla tarjota teille linkkejä! koska mun kone koomailee (siis kait nykykielellä lagaa) ihan omiaan, niin osa on kadonnut johonkin bittiavaruuteen. Mutta ainakin pari on vielä jäljellä, tai löydettävissä koneen sammumisen jälkeenkin.

Ensimmäinen, tärkeämpi! on linkki Laran Blogiin!, jossa mahti postaus meikkiksen Pinkkiksestä! Toki taustalla on hienoista lahjontaa, mutta miten Lara muuten tietäisi kuinka ihania Pinkkikset on ihan käytännössä! Ja kyllä sieltä on mun mielstä ihan aidosti havaittavissa, että Lara tykkäsi saamisistaan. Eikä vaan sano tykänneensä syystä x. Mä muutenkin voin suositella Laran blogia, vaikka siellä onkin aika paljon vaatejuttuja, joihin en itse jaksa niin paneutua, mutta on siellä paljon "painavaakin" asiaa. Sinne siis! Luettuasi tämän ensin loppuun, tiätty! (hupsu.)

Toinen on linkki ihmeellisiin kuviin. Näitähän netti on pullollaan. Ja niitä on yllättävän mukavaa (ja aikalailla turhaa) katsella. Tuolla kuitenkin hienoja kuvia, tai ennen kaikkea hienosti ajoitettuja. (mun jalka on ihan puutunut tosta Ristosta, mutten raaski sitä poiskaan pistää, kun selkeästi uneksii jostain juoksuhommelista, jalat nytkyy siihen malliin). Muitten kuvat oli sit ehkä toi optimismi juttu ja sit noi linkin takana olevat kuvat.

Eilen julkaistut Teenage Mutant Ninja Turtles kuvat ovat saaneet paljon huomiota osakseen :D Tuntuu hyvältä, kun niistä ollaan niin kiinnostuneita :) Siis niistä pussukoista.

Mutta jottei tämä päivä menisi ihan pelkästään koneella roikkumiseksi on aika siirtyä muihin puuhiin! Tai edes toiselle koneelle, nimittäin ompelusellaiselle!

Moikka nyt taas tältä erää! Ainii, meillä oli eilen pizzaa, ja se kyllä ansaitsee oman postauksen. SIllä kuten jo jossain aikaisemmassa yhteydessä väitetty, meillä syödään ihan parasta pizzaa!

xoxo,

Raisa

When the pigs fly. Kirppikseltä 2 euroo.

Vallankumous!

Olenkin jo varmaan kertonut lukevani Marie Antoinetten elämänkertaa. Siinä ja kahdessa muussa Ranskan hovista kertoneessa kirjassa, jotka sitä ennen luin, on ollut todella paljon siitä, kuinka siihen aikaan tavallinen kansa elätti aateliset ja papit ja muut onnekkaat. Kyllähän nekin siis töitä jonkin verran teki, mutta pääasiassa se oli vaan siellä hovissa hengaamista ja pitkästymistä. Veroja nämä varakkaat (käsittämättömän rikkaat) eivät joutuneet maksamaan ollenkaan, verot revittiin tavallisen kansan ansioista. Ja kun kuninkaan kirstu alkoi tyhjenemään, kerättiin vähän lisää veroja. Aina jotain pientä kivaa keksittiin mistä muutaman ylimääräisen roposen sai nyhdettyä. Ja kiltisti kansa maksoi, kun ei se oikein muutakaan voinut.

Aikanaan sitten vallankumous alkoi siitä, kun otettiin mallia Jenkeistä, kun siellä se oli siis menestyksekkäästi juuri meneillään/päättymässä. Kansan voittoon. Säädettiin perustuslaki ja mitä kaikkea muuta. Ja sitten vielä samoihin aikoihin Ranskan rahatilanne alkoi olemaan niin katastrofaalinen, että joku kehtasi ehdottamaan, että rikkailtakin alettaisiin perimään ainakin leimaveroa ja ehkä se toinen oli omaisuusvero tai jotain. Siitähän vasta riemu repes! Että ihmiset, joiden ainoa ansio oli syntyminen tiettyyn sukuun, joutuisivat antamaan omasta yltäkylläisyydestään yhteisen hyvän nimissä. Ei käy! Huusivat aateliset ja papisto! Ja kun ei oikein onnistunut enää nyhtää kansastakaan niin riitahan siitä sitten tuli. Siis se vallankumous. Ihan näin pitkälle ne ole kirjassani vielä päässyt, mutta se on ihan siinä muutaman sivun takana.

On jotenkin ihan käsittämätöntä, miten jotkut ihmiset ihan aidosti oikeasti ajattelevat, että heillä on oikeus hyväksikäyttää muita ihan mennen tullen. Muiden tunteista ja tarpeista viis. Heillä on se oikeus, koska he ovat syntyneet siihen asemaan. Yhteiskunta on rakentunut niin, että se vielä tukee sellaista, niin mikäs siinä sitten porskutellessa. Kuka arvaa jo mihin tällä tähtään?

Tää on facebookista bongattu, Cruelty Free Worldin sivuilta. Kuvateksti menee näin: 
They all FEEL.
So what's the difference?

The top two are enjoying their last (...and possibly first?) breaths of fresh air, light and sunshine before being kicked, hit, experiencing the most horrific panic attacks, having their body parts cut (most likely while still conscious), before being sold (again) and finally end up on the plates of people who shouldn't be consuming them in the first place... No one will miss them, no one will know their names, their existence will be forever forgotten long before the first bite of their dead flesh is swallowed.

The two bottom ones are enjoying a daily trip to the beach/park/wherever, they are and will be loved until the last breath they take, and then will be forever missed.

Tää nyt ei ehkä liittynyt tohon mun introon niinkään, tossa enemmänkin siitä kuinka me tehdään niin suuri ero eri eläinlajien välillä (koirat, ihmiset, siat, jne.), mutta toi kuva on niin kamalan surullinen teksteineen. 

Anteeksi, kysyn nyt vähän rumasti.

Millä vitun oikeudella me käytetään niin törkeällä tavalla hyväksemme lähestulkoon kaikkia muita eläinlajeja? Se, että me ollaan ihmisiä ei ole mikään vastaus. Me ollaan yksi eläinlaji miljoonien muiden joukossa.

Me ihmiset ollaan rakennettu tää järjestelmä, brick by brick, niin, ettei muut eläimet voi saada aikaan vallankumousta, joten meidän, jotka ollaan tähän syyllisiä tulee taistella niiden puolesta. Sysäys kerrallaan ollaan historian aikana menty kohti aina vaan tasa-arvoisempaa maailmaa, viime vuosisadalla saatu paljon hyvää aikaan mm. naisten ja tummaihoisten oikeudet, nyt olis sitten niiden vuoro, jotka ei kauheesti pysty omasta puolestaan toimimaan (johtuen meidän asettamista kahleista ja aidoista), eli eläinten! Ja uskokaa pois, se vallankumous on jo alkanut!  Kenen puolella Sinä olet?

Arvonnan suoritus

Hip hop! Arvonnan tuloksen julkistamisen aika! Random number generaattorilla arvoin numeron välillä 1-5, onnekas numero (minun "onnennumeroni"!) on 2! Onneksi olkoon! Kovasti yritin saada sitä arvontalaatikkoa tänne näkyville, mut emmä vaan osaa. Teidän ei auta kuin luottaa minuun :D Pikainen paluu tuonne viime maanantain postaukseen paljastaa, että Onnettaren suosikkina oli tällä kertaa Lotta! Lotan osoite mulla pitäiskin jo olla, ja jos ei ole niin varmasti lähestyn pikapuolin s.postilla. Lotta muuten kirjoittaa asiallista vegaaniblogia, Keidasta. Kannattaa käydä katsomassa!

Eilen oli melko mälsä päivä. Tosi levoton olo. En saanut kunnulla mitään aikaiseksi. Leivoin kolme leipää, joista kahden pohja jäi ikävästi vuokaan kiinni. Söin ne kiinni jääneet osat, jotka oli ihanasti kuivahtaneet, ison määrän sinistä Keijua kanssa. Lihoin varmaan kilon. Koska en syönyt kunnolla lounasta, oli nälkä koko päivän, eikä sitä nälkää meinannut taltuttaa oikein mikään. Joten syödä puputin kaikkea mitä kaapeista löysin. Ja enimmäkseen löysin karkkia.

Ja sit pitikin alkaa laittaa ruokaa C:lle, eikä mulla ollutkaan enää yhtään nälkä :( Söin silti. Kun ei ollut muutakaan tekemistä ja tuntui et aivot posahtais seinälle hetkenä minä hyvänsä. Sit tuli Hapzi käymään, vaikka sen olis pitänyt olla isällään. Kiukutteli ja temppuili kun en antanut lupaa olla kahdeksaan asti tänään roikkumassa jossain Nutalla. Jätkä painaa n. 40 kiloo ja kuvittelee, et se voi olla koko päivän syömättä. Niin kuin kävi ilmi, että sunnuntaina oli ollut. Syönyt kaverilla pari leipää ja viiliä, muttei mitään muuta. Ärsytti. Lopulta lähti ovet paukkuen isälleen ja alkoi pommittamaan mua tekstareilla. Lopputuloksena se, että menee kaverilleen syömään ja rakastaa mua.

Niin, tein sienikastiketta ja nokkosohraa. Ohran keitin ihan normaalisti ja kun se oli kypsää niin lisäsin sekaan pakastettua nokkosta. Pinaatti tai lehtikaali sopii myös :

Sienikastike 2-4:lle

nokare rasvaa, itse käytin kookosöljyä
1 sipuli
sopivasti sieniä. Mulla oli sellanen ehkä n. 2 dl vetonen pakaste pussi täyteen ängetty suppilovahveroita
1 prk kaurakermaa
suolaa, valkopippuri ja kurkumaa, kaikkia sopivasti

Paista sipulia ja sieniä rasvassa, kunnes sienistä ei enää irtoa nestettä. Lisää kerma ja mausteet. Keitä niin pitkään kun jaksat/huvittaa. Tarjoa ohran kanssa. Oli meillä kyllä myös salaattia.

Mulla ei todellakaan ole mikään kokeellinen kokkailuvaihe meneillään. Sorry! Tänään alkaa taas C:n kokkausvuoro, joten eiköhän ole paremmat sapuskatkin tuloillaan. Niin, lauantainahan söin sipsejä, C popcornia ja leipää. Onneks C paisto kuitenkin puolitoista pakettia tofua jaettavaksi.

Käyttääkö kukaan sitä Alpron yrttitofua? Musta se on aika kamalaa. Ehkä menee salaateissa sellaisenaan, mutta kaikki kokkailuyritkset on kyllä ihan tuhoon tuomittuja, kun ne yrtit on niin voimakkaasti esillä.

Mua vituttaa toi koulu ihan suunnattomasti. En saa itsestäni enää mitään irti sen suhteen. Kyllähän mä siellä siis käyn ja teen tehtävät, mutta ne kaksi etäkurssia. Ennen kaikkea kemia, mutta myös enenevässä määrin bilsa. Emmä mitään saa luettua. Hitto. Ja vuosi sitten olin niin intoa piukassa koko touhusta. Noi etäkurssit on ihan syvältä.

Vaikkakin mä kyllä päätin, etten kirjoittais tästä niin mälsää postausta kuin miltä musta tuntuu. Mietin sitä, et kun synkkiä asioita vatvoo, niin lisääkö se vaan sitä synkkyyttä? Vai purkaako se nitä niinko laajemmalle alueelle ja siten tekee siitä helpompaa? Kun ainakin jonkun tutkimuksen mukaan (ja kyllähän kaikki äiditkin tän tietää) et lapset reagoi sitä enemmän mitä enemmät aikuiset siinä vieressä hössöttää. Eli jos tulee pipi, josta ei olekaan tuttu aikuinen lohduttamassa, ei ehkä tulekaan itkua tai jos tulee, niin se menee nopeammin ohi. Mut jos on, niin johan sitä itketään niin maan perkeleesti. No emmä kyl enää tiedä, et miten tää tohon mun juttuun liittyis. Ehkä ei mitenkään? Mut ajattelin sitä, et kun joku harmittaa niin pitäiskö se "lakasta äkkiä maton alle" vai pitäiskö sen syyt ja kaikki selvittää perin pohjin?

Ehkä pitäis vaan lopettaa se märehtiminen ja mennä eteenpäin, pistää automaattivaihde päälle ja odotella, että aurinko alkaa taas paistamaan?

Eilen ajoin Jäähallin kirppikselle. Olin sinne menosta aamulla aika tohkeissani, mut mitä myöhäsemmäksi lähtö veny sitä enemmän harmitti. Pääsin lähtemään vasta tosi myöhään. Ja sit hitto soikoon! Siellä ei ollutkaan kirppistä! Ja eiku takasin. Menin sit Hesylle. Löysin taas jotain vaatteita itselleni, mut ei oikein mitään näyttämisen arvoista. Yhden mekontapaisen, jonka kyllä laitoin saman tien kirpputorilaatikkoon täällä kotona. Kun siinä oli niin kummalliset kainalot. PAri jotain neulotun tyyppistä asiaa. Ehkä niistäkin toinen menee takas. Mut yhdestä mustasta harsomaisesta paidasta tykkäsin. Mut ennen kaikkea löysin sieltä rekvisiittaa synttäreitä varten :D Oli tosi kivaa ostaa ne sieltä, monestakin syystä: menee rahat hyvään tarkoitukseen, ei ympäristörasitetta ja voin sit vielä juhlien jälkeen palauttaa ne sinne :D Nii, ja oli tietenkin paljon edukkaampaa ostaa kirppikseltä, kuin kaupasta. En olis kyllä varmasti ostanut niitä uutena. Ostin "läksiäislahjoja" varten eriparisia kuppeja ja lautasia, yhden ihan hirveen posliinijoutsenen ja muutaman pitsiliinan. Aivan kamalia asioita, jotka sopii just täydellisesti juhlan teemaan. Eilen tein myös koruja tytöille. Näin jälkikäteen en ymmärrä miksi. Mitä järkee?

Olen kertonut siitä, kuinka käyn joka aamu katsomassa Junie Moonin sivut, että josko se tietty nukke olisi tullut preorderiin. No, tänään sian tietää, että se preorder alkaa tulevana perjantaina. Ne menee niin käsistä! Hirvee stressi nyt jo! Ja mä kun vielä ihan tosissani mietin, et jos en sittenkään ostais sitä. Ja nyt se on niinko maailman tärkein asia. Siis ihan vaan saada se. Nukke hiiteen, mä haluan sen jännitteen siitä sen saamisesta!

Okrait, Walking Dead ja kemian kurssi odottavat.

Moikkis! Lumisadetta koko suomeen! Kun kerta täälläkin.

xoxo,

Raisa