Luin tossa jotain juttua ja tuli vaan sellanen olo, että halusin kertoa (vakuuttaa) RAKASTAVANI ruokaa.
Mun mielestä vegaaneilla on jollain tapaa terveempi suhtautuminen ruokaan, kuin valtaväestöllä. Mä sanoisin, että allergisilla ja muilla, jotka tavanomaista enemmän miettivät mitä suuhunsa pistävät, niin kaiikki kuuluu siihen terveempään porukkaan. Siis se, että kun nykyään ruokaa saa niin pirun helposti, ettei sun oikeasti tarvii muuta kuin nousta sohvalta avaamaan ovi pizzakuskille ja siinä se ruoka jo on, niin se on niin kaukana siitä mihin meidän keho ja mielikin on luotu. Oikeasti meidän pitäis nähdä paljon enemmän vaivaa ravintomme eteen.
Ja ei siinä, mun mielestä ravintolassa on maailman ihaninta syödä. Nii, että pohja pois tästäkin postauksesta. Ehkä pointtina on mulla se, että ruokaa pitäis arvostaa. Tai jotain. Ihan sama.
Puol tuntia loman alkuun. Pari tuntia poppareihin. Ja kirsikoihin.
Heips!
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Lomaa odotellessa
Vielä n. 3 tuntia ja meikkis on seuraavat neljä viikkoa lomalla. Tää on nyt sinäänsä vähän harmillista, kun mulla on selkeästi laskukausi meneillään, mutta ehkä kuitenkin parempi näin kuin se että olis korkeella ja sitten ihan taivaissa asti lomansa kanssa. Kyllä mä silti innolla odotan kello neljää ja muutenkin koko lomaa ihan sikana. Mennään tänään leffaan. En edes muista mitä katsomaan, ennen kaikkea odotan sitä tunnelmaa ja niitä popcorneja!! Kilttinä tyttönä aion ottaa pienet kornit, veden, kirsikoita ja sokerittomia pastilleja. Eilen ja toissapäivänä lähti mopo tosissaan käsistä. Toissapäivänä söin suklaalevyn. Se on oikeasti ihan ok. Ja se kuitenkin mahtu sen päivän kaloreihin. Mutta eilinen...töistä menin Ekoloon. Ostin sieltä soijatuutin ja Mahalo -patukan (ajattele vegaanista Bountya) joka mulla oli tarkoitus jakaa Chrisin kanssa. Tuuttu oli niin hyvää, että meinasin pysähtyä vielä Punnitse ja Säästä -liikkeessä kattomassa josko niilläkin olis soijatuutteja myynnissä Maltoin kuitenkin mieleni. Mutta makean himo oli ihan kamala. Vähän matkaa poljettuani suklaapatukka piti niin kovaa meteliä, että mun oli ihan pakko se vaientaa. Se oli ihanasti sulanut ja sain nuolla loput papereista. Ei puhettakaan, että siitä olis jäänyt jotain jaettavaksi...tuli kyllä vähän sairas olo, kun pusikossa nuolen suklaapatukan kääreitä. Loppumatkan olin ihan varma, että ihmiset tuijottaa mua siks, että olen yltä päältä suklaassa.
Kotona oli salaattia, johon hulahti luvattoman paljon salaatinkastiketta. Katottiin Mad Men 3:sta ja aloin oikein kunnolla syöpöttelemään. Ensin otin n. 10 mariannea viereeni, lopulta hain koko karkkikätköni ja söin kaiken mitä siellä oli, siis kaikki mariannet, niitä oli ehkä n. 30. Sitten söin lukiessa loput kirsikat.
Olin turkasen täynnä ja kovin huonovointinen.
Jotain yritin yläkerrassa saada aikaseks, mutta kun ei mun lamppukaan toimi, kun Rhino on nakertanut siitä johdon (siitä saa mukavaa säpinää kun sen rikkinäisen kohdan päälle astuu paljain varpain). Jotain uutta kokeilua kyllä tuli siinä tehtyä.
Sitte lukemisen kautta untenmaille. Suunnittelin. Mutta päädyinkin tekemään kaksi voileipää tosi paksuilla savutofupaloilla.
Räjähdyspisteessä nukkumaan.
Aamulla oli sitte taas vanha kunnon selkärankainen Raisa tullut takaisin. Aamupala ja lounas menneet mukavat askeettisesti.
Mun päämäärähän siis on viikon päästä perjantaina olevat hääjuhlamme. Haluan olla siellä pieni ja ihana. Valokuvat meidän alkuperäisestä, jenkeissä tapahtuneesta vihkimistilaisuudesta ovat sen verran järkkyjä, että en halua saman toistuvat.
Mä olen siis koko ikäni ollut pienikokoinen, ihan luonnostani. Jossain tossa kahden-kolmenkympin vaihteessa alkoi paino pikkuhiljaa, salakavalasti nousemaan ja on nyt sitten niissä viime kevään lukemissa ollut jo jonkin aikaa. Mä söin täysin huoletta sipsejä pari kertaa viikossa, siis koko samperin 300 g pussi mieluusti yksinäni. Joskus jäänyt niitä työajan jälkeen pöytäni ääreen mutustamaan, kun en ole halunnut mennä kotiin jakamaan herkkujani lasten kanssa...ja sitten se leipominen...tunnetusti olen kova leipomaan...joten elopainoa on kerääntynyt ihan kiitettävästi. Mulla ei periaatteessa kiloilla ole silleen väliä, mutta ne makkarat. Joten alkukeväästä, masennuksen alkuaikoihin, päätin , että hääjuhlaan osallistuu vanha kunnon Raisa, eikä mikään ruhjake. Ja oikein hyvin olen päätöksessäni pysynyt. Vyötäröllä on vielä makkara, mutta pieni sellainen. Tajusin tossa vähän aikaa sitten, että mun mekkoni on sellainen, että se kyllä peittäis useammankin makkaran, mutta paljastaa jalkojen pöhötyksen sekä käsivarret ja selän turpeuden. Onneks mulla on toi yläkroppa ihan hyvässä kunnossa. Ja pohkeiden suuruuskin on lihasta.
Tänään eläinlääkärikäynnin jälkeen käytiin katsomassa tulevaa juhlatilaa, eli Gardeniaa. Se vaikutti oikein hienolta, mitattiin pöydät ja mietittiin järjestystä jne. Hyvä siitä tulee.
Eläinlääkärissä tuli vähän kuumottavat paikat, kun Kenaille ei ole mitään papereita. Tai meillä ei niitä ole. Niiden olis pitänyt tehdä siitä ilmoitus, jonka perusteella se olis karkoitettu tai lopetettu. Mutta saatiin aikaa homnmata ne sen paperiasiat kuntoon. Soitin Viipurin Koiriin ja ne taas oli ärtyneitä eläinlääkäriin. Mutta lupas hoitaa meille ne paperit. Kenaita ei lääkärillä ollut kuitenkaan lupaa tarkastaa. Risto sitten tutkittiin ja siltä löyty oikeasta lonkasta jotain kipua samoin selässä tuntu olevan kohtia joita se arastaa. Rokotukset hoidettiin myös kuntoon. Resepti tulehduskipulääkkeeseen saatiin, mutta pitää odottaa verikokeiden tulokset ensiks.
Paketti koruosia odottaa kotona. Tilasin setin Little Twin Stars juttuja!! Haluaisin seuraavaksi joko LTS tai sitten Tank Girl tatuoinnin. Mulla on molempia varten hauska idea.
Moikka!
Ihanaa viikonloppua!
R
(mulla on nyt jo paljon parempi ja riehakkaampi olo!)

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Tahtoo!
Olen taas ihan pihalla itseni kanssa.
Ihan ekaks haluan tehdä pesäeron Puputytön ja Pinkkiksen ja itseni välillä.
Puputyttö ja Pinkkis on iloisia, värikkäitä, makeita, söpöjä ja kaikin puolin ihania. Ja minulla on sitten omat oikkuni ja notkelmat. Että vaikka kuinka täällä vikisen, niin se on sitten vain minä, eikä ollenkaan noi iloiset ja hauskat asiat. Vaikka olisin kuinka ongelmainen, niin leipominen on ihanaa ja Pinkkis on se, mistä kaikki hauska alkaa.
Kävin lääkärillä. Oli todella epämiellyttävää. Se typykkä oli mua nuorempi, ei ollenkaan luottamusta herättävä. Päinvastoin. Minä, joka rakastan puhua tilastani lääkäreille jouduin vähän väkisin vääntämään juttua. Se "passitti" mut uudestaan psykiatrille. Mulla on niin ikävä itseäni.
Ostin kirsikoita. ja herneitä. Kirsikat on niiiiiin ihania. Skippasin lounaan ahtamalla itseeni herneitä ja kirsikoita. Ja vettä. Luulis, että noin pirtsakasta ateriasta piristyis, mutta katin kontit. Oon niin veto pois. Koko ajan. Napsin kofeiinipillereitä eikä ne tepsi. Taitaa olla "kahvi"tauon paikka.
Ai nii, tohon kuvaan. Vitsi, mä haluan niin kovasti Japaniin. Ihan huiman paljon. Siitä on jo liian pitkä aika kun siellä viimeks kävin. Olis taas aika.
Eilinen kirppikierros oli yhtä tyhjän kanssa. Yhden vanhan hassun kasviskeittokirjan ostin, siinä kaikki. Posliinikoiran löysin, mutta se oli liian outo. Ja kallis.
r

tiistai 20. heinäkuuta 2010
Yleisön pyynnöstä - taustoja omasta veganismistani
Minä olen ollut lakto-ovo-vegetaristi n. 12 vuotiaasta. Itseasiassa taisin syödä kalaa aika pitkään. No joka tapauksessa, vegaanius oli kiehtonut menesti, mutta aina kaatunut johonkin mielitekoon. Kunnes sitten uutena vuonna 2008 minä päätin, että nyt sai riittää riistomeininki minun osaltani. Ja niin minusta tuli vegaani. Mielestäni vegetarismi on iso askel oikeaan suuntaan, mutta vegaanius on monta isoa askelta kohti määränpäätä. Määränpään ollessa eläinten riiston loppuminen. Ja siitä se sitten lähti... :)
Aluksi laihduin monta kiloa, en oikein tiennyt, että mitä kaikkea voin syösä. Eikä niitä herkkuja oikein ollut. Tumma suklaakin tuntui liian tummalta. Mutta sitten minä aloin leipomaan! Ja kyllähän ne kilotkin tuli sitten takaisin, korkojen kera ;) Mutta leipomisesta seurasi sitten jotain muuta hyvää, nimittäin Puputyttö!
Vegaaniuden myötä meni mies vaihtoon ja uusi ihana urho löytyi amerikasta. Me ollaan nyt onnellisesti naimisissa ja kun kerta molemmat ollaan vegaaneita, ei tarvitse murehtia sitä, että mitä iljetyksiä jääkaapista löytyy, mitä ruumiinosaa grillissä kärvennetään jne. On oikeasti hyvin vapauttavaa, kun jakaa elämänsä samoilla arvoilla varustetun ihmisen kanssa.
Mun lapset (9 ja 11 v.) ovat kotivegaaneita. Isällään syövät mitä siellä tarjotaan, koulussa vanhempi syö kasvisruokaa ja nuorempi seka. Eli saavat itse päättää. Ollaan kaikki oltu todella terveitä, mielen notkahduksia ei lasketa tähän ;)
Mun suosikkikotiruokia ovat: perunamuussi, tofuleikkeet, perunavelli ja ehkä pyttipannu. Ja Chrisin Dal. Ulkona on hauskinta syödä japanilaisessa avocado sushia ja Ravintola Hermans 'issa ihan mitä vaan. Ulkomailla on ihan loistavia kasvisravintoloita ja niissä aivan ihania vegaanisia annoksia. Kur!
Leipomuksista en osaa valita suosikkia. Siinä todennäköisesti on suklaata ja maapähkinävoita. Tai sitten suklaata ja kookosta.
Suolaisia leipomuksia jännitän vielä niin kovasti, etten ole niitä uskaltautunut kokeilemaan. Ne on niin mystisiä. Eikä ne ole edes makeita!
Vegaaniudessa on mun mielestä hienointa se, etten ole omalta osaltani lisäämässä eläinten kärsimystä. Mun mielestä ihminen on täysin oikeudetta ottanut ihan sairaat oikeudet itselleen päättää kaikkien muiden elämästä.
Tää oli melko sekava postaus. Enkä mä tiedä, sainko nyt ollenkaan tyydyttävällä tavalla tuotua omaa näkemystäni julki.
Sitten vielä eilisestä koirakoulusta. Risto edelleen murisee ja irvistelee Chrisille, ja varmaan tekis sitä lapsillekkin, jos ne olis ollut maisemissa. Joten Risto joutuu nyt eristykseen. Se on kylppäri-kodinhoitohuoneessa lenkkejä lukuunottamatta kokonaisen viikon! Todella kamalaa. Mutta me teemme tämän Riston vuoksi. Riston täytyy oppia oma paikkansa. Joka ei siis voi olla minust aseuraava.
Kyllä se tästä.
♥ R

maanantai 19. heinäkuuta 2010
Ihmeellisen hieno viikonloppu takana!
Perjantaista on jo niin pitkä aika, etten siitä muista enää mitään. Ainakin varasin ajan toiselle lääkärille, kun ei oo lääkitys ihan kohillaan... ;)
No mutta lauantain muistan oikein hyvin, kroppa on silleen kipee, että tulen sen muistamaan vielä pitkään...
Kävinköhän mä muuten pe vai la Jumbossa? En muista, mutta ...ei ku joo, perjantaina kävin siis jumbossa. Ainakin Stockalta hakemassa mun kulhon. Ja sitten mukaan tarttui kaksi ihanaa tyynyliinaa, joista toisen myin äidille, kun olin vahingossa ottanut liian ison ja kuitin kadottanut. Ja kun siellä on ne alennukset niin niillä on tietty tavaraa tyrkyllä ja kun mulla on se tosi hieno vihreä astiasto eikä siihen hienoja laseja, niin kun siellä oli sitten alennettuna hienoja vihreitä laseja...ni minä sitten ostin vielä laseja. Hienoja laseja.
Lauantaina sitten aamulla vein koirat puistoon leikkimään. Herätettiin varmaan kaikki lähialueen aamu-uniset, kun Risto haukku Kenaille. Se oli ihanaa. Riehumisen jälkeen koirat uimaan, Ristokin ui ja piti todella suloistam vähän ankan ja possun risteytykseltä kuulostavaa ääntä. Ja sitte pitkälle lenkille, että voin hyvällä omalla tunnolla jättää koirat Chrisin huomaan.
Maltillinen aamupala ja lounas ennen kuin lähdin keskustaan. Kävin Hobby Pointissa ostamassa vihdoin ja viimein sitä v.punasta kontaktimuovia. Ostin myös pinkkiä roskista varten. Ja sitte kellon alle polttariporukkaa tapaamaan. Matkalla näin näyteikkunassa pienen vaaleanpunaisen peuranpään, joka oli tarkoitettu yksittäiseksi takkiripustimeksi tai jotain. Tokihan minä sellaisen tarvitsen!
Kahden aikoihin minut sitten vietiin Stockan yläkerrassa sijaitsevaan kynsipaikkaan ja minulle tehtiin hääjuhlakynnet! Nyt mulla on pinkit kynnet ruseteilla ja pilkuilla! Todella söpöt! Tekijä sanoi, että ei ole koskaan tehnyt vastaavia hääkynsiä. Hyvä niin!
Sieltä sitten Herkun kautta espalle kuohuttelemaan, syömään kirsikoita ja nauttimaan ihastuttavasta seurasta. Meitä oli kaiken kaikkiaan kuusi ihanaa naista liikkeellä. Puistosta mentiin tankotanssi tunnille! Se oli ihan hurjan hauskaa! Todella hankalaa, mutta minun sisälläni olikin pieni apina, jonka avustuksella pyörähdykset ja roikkumiset oli vähän helpompia. Meillä oli ratki riemukasta ja saatiin kyllä hupaisia kuvia otettua ja monta naurua naurettua.
Kaikkemme annettua olikin aika suunnata kohti Japanilaista ravintolaa, jonka nimeä en muista. En aiemmin ollut siellä käynytkään. Söin todella hyvän inkivääri marinoidun tofu -salaatin ja avocado-todu-kurkku sushirullia. Jälkkäriksi vadelma sorbettia. Oli oikein loistava ja maukas keino ravita tangon rasittamaa kehoa. Sieltä mentiin vielä vähäk aikaa istumaan teatterin terassille, mutta uni alkoi jo painaa siihen malliin, ettei siitä jaksanut enää nauttia.
Keksittiin vallan mainio idea teemajuhliin - Tuksubileet, ts. White trash -bileet. NBiihin olis niin hauska keksiä ruokiakin. Ja tietty sitä asua.
Sunnuntaina sitten aamulla sama juttu koirien kanssa, nyt en vaan tehnyt niin pitkää lenkkiä. Jotain siivoilua ja muuta siinä sitten, ennen kuin pikkuveli, äiti ja Katina tuli meille. Lähettiin yhdessä Nepalilaiseen syömään. Hyvää ruokaa oli. Kotiin ja kotona vimmalla leipomaan, kokkaamaan ja pyykkäämään. Leivoin kaks annosta Vadelmaunelmia (juhlia varten), Tavis -suklaakeksejä (töihin ja huoltomiehille kiitokseksi hellan purusta) ja tein ison kattilallisen linssikeittoa, josta tuli 7 annosta töihin otettavaksi (104 kcal/annos!) Chrisin tehdessä 3 tai 4 kertasen annoksen makaronia ja "juustoa" (juhlia varten) Kuvasta puuttuu Vadelmaunelmat, kun kerkisin ne jo pakastamaan. Tuli oikein hyvä olo kun oltiin niin reippaita.
Yläkertaankin uskaltauduin, kun ei ollut enää niin kumma ja oli hyvä draivi päällä.Sain joitakin kukkaroita viimeisteltyä, silitettyä, kuvattua ja pakattua Forget-Me-Not liikettä varten. Kuvat kyllä Etsyä varten. Pöydänkin sain laitettua! Aiemmin siinä oli semmoinen musta "marmori" pinta (siis kontaktimuovi) ja nyt se on näinkin söpö!
Kova homma oli vanhan muovin poistossa, kun olin mennyt leikkelemään jotain siinä päällä ja se muovi irtos sellasena pienenä silppuna. Mutta nyt se on ohi ja pöydän pinta vaaleanpunainen.
Tänään taas koirakouluun!

perjantai 16. heinäkuuta 2010
Perjantai, viikko loman alkuun!
Syön ituja, mansikoita, eilistä parsakaalisokekeittoa (rakastan parsakaalia!) j apuolukka-päärynäsosetta. Melkonen annos, saa nähdä miten jaksan.
Eilen otin kuvia ihan Teitä varten, eikö olekkin hauskaa! Tuossa toinen uusista T-paidoistani. Ei ole kovin hyvä tuotekuva, mutta muissa multa puuttu pää, tai olin muuten vaan ihan täysmolon näköinen, joten tuohon saatte tyytyä. Siinä lukee: Whoa! It's like I'm in a comic book. Hauska. Tänään mulla on toinen uutukainen päällä. Siitä kuva sitte joskus.
Eilen olin Kenain kanssa puistossa, siellä oli myös yks tosi nätti narttu, Iida nimeltään. Siinä vähän sen omistajan kanssa juteltiin ja kävikin sitten ilmi, että Iida on just se Iida, johon me ensimmäisenä iskettiin silmämme. Eli me oltiin ottamassa Iida meille, kunnes saatiin kuulla sen menneen jo. Mutta se onkin muuttanut ihan meidän lähelle ja käy "veljensä" Jukan kanssa samassa koirapuistossa kuin mekin!
Mulla on ollut tosi tuottamaton olo, on liian kuuma ja mä olen aivan liian levoton. Mistää ei tule mitään. Tänään Jumboon hakemaan Stockalta mun kulho (ihanaa!) ja jotain ruokaa ja ehkä ravintolaan. Mulla on ihan kumma suhde nyt noihin ulkosyömisiin. Mä ajattelen sitä koko ajan, haluan mennä, mutta sitte iskeekin paniikki, kun ei pääse itse valvomaan mitä siihen tulee. Ei siitä sitte sen enempää.
Huomenna olis "polttarit"! Siis minä olen kyllä jo naimisissa, mutta nyt on sitte ennen hääjuhlia kavereitten järjestämää kivaa. On ihanaa kun on niin kivat kaverit, ettei mun tarvii kauhulla niitä jännittää, vaan ennemminkin toisin päin. Jotain kivaa niillä varmasti on.
Pari mansikkaa jäi ja puolet keitosta. Ei paha. Kummallinen hötöinen olo.
♥ Raisa
jk. anteeks, et on jotenkin niin negatiivissävytteinen nyt tää postaus. Viikonloppuna pääsee oikein kunnolla leipomaan!

torstai 15. heinäkuuta 2010
Torstai 15.7.2010
Vuosi on jo näin pitkälti yli puolen välin. Aika menee niin nopeasti. Paitsi töissä. Välillä töissäkin, kun unohtaa ajatella sitä. Tatuoitaessa aika ei KOSKAAN mene nopeasti. Alkaa jo vähän jännittää seuraava kerta. Kun silloin tod.näk kajotaan tohon kyynärtaipeeseen. Ja uskokaa pois - se jos jokin tekee kipeetä! Ponit on tosi hupaisan näköisiä nyt kun niihin on karvat kasvanut. Vielä hassumpia ne oli silloin, kun karvat niiden ympäriltä oli ajettu ja vaan niissä oli ihokarvoja. :D
Eilen kotimatkalla kävin Hämeentiellä olevalla jeesuskirppiksellä. Ensin tuntu, ettei löydy mitään ja ne alko jo pikkuhiljaa sulkemaankin, mutta sitten silmäni osuivat tuohon kummalliseen vankkureita vetävään eläimeen ♥ Aivan loistava! Se on kai joku pieni maljakko tai jotain. Lisäksi löysin ihan viime minuuteilla pussin jossa oli jotain turhanpäiväsin enkelikortteja sekä ihanan näköisiä joulukuusityttöjä. Kotona sen avatessa tajusin, että se on vielä hienompi kuin luulin, kun se levittäytyi silleen niin ku haitariksi.
Lapsille ostin noi playmobilet. Muumio oli hauska. Ja prinsessat ihania :) Lisäks löysin 70-80 -luvulta peräisin olevat pinnasängyn pehmusteen, jonka kankaasta teen pussukoita. Hyvä reissu, vaikka se onkin kallis mun makuuni. Hesy on ihan ykköspaikka.
Yleisön pyynnöstä ;) teen nyt nopean listauksen vegaania helpottavista osoitteista:
Tämä on kaiken a ja o http://vegaani.antisankari.net/ sieltä löytyy niin paljon kaikkea sellaista minkä ei olisi ajatellu olevan vegaanista ja näin ollen ohittanut kaupassam edes katsomatta. Ilman tätä vegaanius olis paljon hankalampaa!
Itse asiassa toi sivusto on niin kaiken kattava, ettei mun tarvii edes laittaa muita osoitteita. Niillä kun näkyi olevan siellä kosmetiikkakin
Mä palaan tähän vegaanius -aiheeseen myöhemmin, mutta tossa oli pika-apu aloitteleville vegeille. Luontaistuotekaupat ja isoimmat marketit on parhaita paikkoja vegaanisten tuotteiden (kosmetiikka ja ruoka) metsästykseen. Kun alkuun pääsee, ei vegaanius ole suinkaan niin vaivalloista kuin saattais kuvitella. Päinvastoin! Vegaaniuteni myötä mä olen kirjoittanut kirjan, jonka tuotoilla teoriassa olen kustantanut käsivarsitatuointiani (en koko juttua, mutta ison osan kuiteski) ja löytänyt elämäni miehen. :)
Pyöräily meni tänään aamulla paljon helpommin. Ehkä lihakset alkaa jo tottumaan. Menin kyllä eilen mansikkaähkyn kanssa ajoissa nukkumaan. Meillä on ihan sikana mansikoita. Ollaan niitä pakastettu ja iloisesti syötykkin.
Hääjuhlajärjestelyt menee taas vähän eteenpäin! Vieläkään ei ole mitään paniikkia! Ei häitä voi tälleen järjestää! Ruokalistasta pieni aavistus, sitä juhlapaikkaa en ole käynyt katsomassa, Chrisillä ei ole pukua, koirille ei hoitajaa, keittoihmistä ei värvätty...kääk. Pitäisköhän jo panikoitua?
♥ Hikipossu

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Keskiviikko 14.7.2010
Pinkkiksellä on 10 lukijaa! Luksusta!! Ja nyt haluan niitä lisää! Ja lisää myös kommentteja - kiitos! En oikein osaa sanoa miks se nyt on niin kauheen tärkeetä. Osittain se on ainakin sitä, että mulla on välillä hankaluuksia ikään kuin mahtua itseeni, olen niin intoa piukassa jostain ja jakaminen muiden kanssa helpottaa. Vaikka kun tulee uusia kankaita...kotona lapset ja mies joutuu katsomaan ne useamman kerran, valkkaamaan suosikkejaan, perustelemaan valintojaan jne. Nyt se ei ole niiiiin tärkeää, kun mulla on teidät, mutta teidänkin täytyis nyt vähän ryhdistäytä ja jättää kommentteja! : )
Edelleen olen polkenut töihin. Tänään oli enemmän aikaa, joten pystyin polkemaan vähän iisimmin ja nautiskelemaan. Kyllä mä olen tosi tyytyväinen itseeni tän pyöräilyn ansiosta. Se tekee niin hyvää mun rapakunnolleni. Ja varmasti höllyillekkin! Mun matkan varrelle osuu joitakin ruusupensaita ja apila"mättäitä" - vitsi, ne tuoksuu niin hyvälle! En ymmärrä, miksei apilan tuoksua ole vangittu pulloon. Se on niin ihana. Kielostakin tykkään kovasti. Mulla oli pienenä jostain reissusta ostettu kielotuoksu pienen pienessä saviruukussa. Sehän haihtu ikkunalaudalla. Pöh! Mutta siitä lähtien se on ollut yksi suosikeistani. Miltäköhän sateenkaaret tuoksuu? Mä en muuten käytähajuvesiä. Luin jostain, että tunnin kuluttua hajuveden laitosta se näkyy sun verenkierrossa. Musta se on jotenkin kuumottavaa.
Eilen sain siis kaksi pakettia (Chris ilmoitti, että T-paidat on tulleet! eli tällekkin päivälle paketti! Ai nii, ja resiinipakettikin postista noudettavissa!): toinen oli laukkukirja ja toinen oli se kaukolaukasin. Se olikin maksanut n. 3-4 euroa, postikuluineen. Kuvasta näet, että se vielä toimiikin! Mulla oli melko hauskaa sen kanssa .
Eilen innostuin keräämään käyttämäni kosmetiikan kasaan ja kuvaamaan niitä. Mä olen aikaisemmin (joskus parikymppisenä) ollut ihan kosmetiikka friikki. Käytin ihan sikana rahaa kaikista hienoimpiin merkkeihin ja erikoisimpiin tuotteisiin. Multa löyty ihan oikeasti vaikka mitä! Ja sit se pikkuhiljaa hiipu, kun ei ollut enää oikein mielenkiintoa, eikä rahaakaan ostaa kaikkea. Ja lopulta se lopahti kokonaan, kun musta tuli vegaani. Nyt mä käytän näitä: ja Helosan ei varmastikkaan ole vegaaninen, se on apteekista. Käytän sitä noihin tatuointeihin.
Edelleen on ollut liian kuuma tehdä mitään Tehtaalla, joten sillä saralla ei mitään uutta. Voi olla, että kohta tulee, kun sain uutta resiiniä. Toisaalta tilasin uusia muotteja, ja ne tulee vasta Chrisin äidin mukana parin viikon päästä.
Ei kai mulla muuta. Millanen suhde teillä on kosmetiikkaan? Kommentteja!

tiistai 13. heinäkuuta 2010
Liikuttavaa
Mä en tykkää liikunnasta. Tai siis mä, tai siis niin...mmm...joo, mä en tykkää liikunnasta. Mä tykkään liikkua, juksemisestakin nautin. Mutta en kestä liikuntaa. Kauheeta ajanhukkaa. Mutta nyt mä olen keksinyt loistoidean!! Mä poljen mun hienolla pyörällä töihin n. 17 km matkan! Tunti siinä menee ja matkaan mahtuu monta ylä- ja alamäkeä. Eilen poljin ekaa kertaa ja se meni oikein hienosti. Puhuinko mä tästä jo? Taisin puhua. Munhan piti mennä kirppikselle kotimatkalla. No joo, kävin kahdella kirppiksellä, eikä niissä ollut mitään kivaa. Lisäksi kävin kirjastossa hakemassa kaks varaamaani kirjaa ja sit muita kirjoja ja lehtiä. Kotimatka ei tuntunut missään, kun se oli noin pätkitty.
Kokattiin quinoaa, lehtikaalia ja valkosipulikastiketta. LEhtikaalin syömisen olen opetellut vasta ihan hiljattain. Se on kyllä melkonen herkku. Suosittelen höyrytettynä jonkun maukkaan kastikkeen kera. Lapset ei kyllä varmaan tykkää! Tälle päivälle on suunnitelmissa parsakaalisosekeitto. Ehkä vois paahtaa jotain pähkinöitä sen seuraksi? Päivällä söin thaimaalaisessa tulisen vihreä curry-kookosmaito tofun. Todella hyvää. Söin kaiken tofun, riisiä ja kastiketta ihan vähän vaan, sillä siellä se paha piilee :)
Taisin joskus kertoa vähän, että mitä kerään. Mähän siis kerään ihan kauheasti kaikkea. Siis oikeesti. Yks minkä muistin vasta nyt on lämpömittarit. Ei mulla niitä montaa ole, yli tarpeiden kuitenkin ja jotenkin se on musta keräämistä. Kerääminen on kivaa.
Olen myös tykästynyt siihen sellaseen itävaltalais-maaseutuhömppään.
Nukuin viime yönä ihan turkasesti! Menin hyvissä ajoin nukkumaan, kun väsytti niin kovasti. Ja nukuin n. yhdeksän tuntia! Ja silti oli väsynyt herätessä. Mutta se johtu varmaan siitä pyöräilystä.
Ai nii. Mä tykkään ihan kybällä suolasesta ja rasvasesta. (ja makeesta ja rasvasesta) Sipsit on mun pahimpia vihollisia. (taisin tästäkin puhua jo?) Popcornista tykkään myös tosi paljon, ja useammin meillä poppareita syödään kuin sipsejä. Eilen chris oli tehnyt niitä ja tarjos mulle loput. Ne oli vähän jo vettyneitä, tai siis kostuneita ja sitä kautta sitte vähän sitkeitä eikä ollenkaan niin hyviä kuin vasta popattuina. Tarpeeks suolaa niin ei sitä sitte huomannut. Mutta! Minä söin pari kourallista ja heitin loput biojätteeseen! Mikä valtava itsekuri minulla onkaan ;) Sipseillä en pystyis kyllä samaan.
Vähän jännittää, että miten sitte hääjuhlan jälkeen käy tällä uudistuneelle varrelle. Kieltäydyn tästä kasvamaan! Mutta se ylläpito on niin haastavaa. Ja mua pelottaa, että sitte kun alkaa lisäämään syömisiään ni se räjähtää käsiin ja yks kaks yllättäen olen sama vanha plösö kuin ennenkin. Tai vielä pahempaa. Oikeesti mä yritän olla puhumatta näistä laihdutusjutuista! Sorry!
Tilasin tänään t-paidan ja pitkähihasen. Kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Chris sanoi, että kotona on kaksi pakettia. Toinen on varmasti kaukolaukaisin mun kameraan. Epäilen sen toimimista, sillä se maksoi postikuluineen euron verran...
Ai nii! Tänään näin jotain melko törkeetä. Pysäkillä oli joku nuori nainen hellemekossa ja sillä oli ikävästi jäänyt helma bikinien/pikkareiden väliin, niin että sen peppu oli kiusallisesti näkyvillä. Ja vittu kukaan ei sanonut sille mitään! Siinä oli kaksi muutakin naista ja ne vaan katto. Joku nuori pelle siihen tuli sitä sitten ihailemaan, se kumarteli sille tyttöparalle ja taputteli omaa pyllyään, muttei sitten viittinyt kertoa, että sen pakarat on kaiken kansan katseltavana. Mä jo meinasin itse lähteä toimistolta, mutta sitte tuli se ratikka ja vei tytön mennessään. Mut hitto, ihan oikesti - siinä oli yhteensä 5 ihmistä kattelemassa sitä, eikä kukaan sanonut mitään! Tai sitte ne sano, mutta tyttö ei halunnut korjata asiaa vaan nautti saamastaa huomiosta...
Mutta te, rakkaat lukijani (kaikki yhdeksän kappaletta, joista ainakin kolme taitaa olla englanninkielisiä ja näin ollen ei ymmärrä kirjoituksistani yhtään mitään...) sanokaa jos näette jotain vastaavaa. Se olis melko kohteliasta.
Mun työpisteessä lämpötila on tällä hetkellä 32 astetta. Et silleen. Nyt sitte pitäis polkea takas kotiin. Vitsi kun on niin kuuma, ettei kotonakaan oikein jaksa mitään. Tehdas on kuin pätsi!
Hei! Tässä linkki niihin uusiiin koruihin!! Eikö olekkin hauskoja! http://madeby.fi/artist/shop/Pinkkis/1

maanantai 12. heinäkuuta 2010
maanantai, kaksi viikkoa lomaan...
En tiedä onko edes nälkä, mutta oli jotenkin niin kova kiire purkaa näitä juttuja, että syön nyt jo. Vaikka kello onkin jo melkein puol yksi, eli reippaasti lounasajan puolella.
Mulle tuli perjantaina todella kuumottava olo. Todella paha. Olin yksin töissä ja vihasin itseäni. Hauskaa. Me oltiin vielä just saatu kutsu grillaamaan yksille tutuille, tai siis saatu kutsu tutuilta tulla grillaamaan. Ja mä en ollut yhtään siinä kunnossa. Aikani synkisteltyä kokosin itseni ja ajoin kotiin. Kyllä se siellä sitten helpotti. Ai nii, emmä kotiin menny kun munhan piti etsiä turvaporttia koiria varten. Ei löytynyt, pahus soikoon! Kaupassakin oli käytävä. Siinä tuli pientä jupinaa poliisi-sedän kanssa, kun se alko urputtaa mun aiotusta pysäköimispaikasta. Kehtas vielä valehdella, ettei siihen sais edes pysähtyä. Vitun mulkku. Se kehoitti (käski?) ajamaan pysäköintihalliin, mutta minä vedin kiukulla niin monta munkkia siinä, että sain tien toiselle puolelle pysäköityä. Tosi ärsyttävää.
No sieltä sitten kotiin ja kovalla kiireellä kamat kasaan ja Pamelalle. Huolella laitettiin kaikki ikkunat lukkoon ja ovet säppiin. Tässä kohtaa olokin oli jo parantunut. Laitettiin ruokaa ja syötiin oikein hyvin! Oli todella hyvää ja minä söin PALJON! Alettiin sitte pelaamaan jotain strategiapeliä, popcorniakin oli tarjolla (mutta ilman kunnon tujausta suolaa). Ja sitten soi puhelin..."onks teiltä koira karannut...?" niin oli kai meiltä sitte koira karannut...megavauhdilla lapset kasaan ja itkua tuhertaen kodin lähellä olevalle skeittiparkille, josta ne pojat soitti. Kumpi koira niillä on? Missä on toinen koira? Ja ennen kaikkea missä kunnossa?
Riston olivat pojat saaneet kiinni. Risto autoon ja kotiin! Matkalla pysäytettiin poliisiauto (ei ollut se mulkku!) ja ne lupas pitää silmänsä auki.
Kodin läheltä löyty Kenai, se ei ollut uskaltautunut lähteä pihaa pidemmälle - hyvä niin! Olohuoneen ikkunan olivat saaneet auki. Mokomat! Ja koko koti oli ihan mullinmallin. Esim mun hieno Benettonin pinkki kylpytakki oli revitty...kukat kaadettu, kahdet pissat pissitty...Että silleen.
Lauantaina ompelin, tein yhden tilauksen valmiiksi, ja aloin tekee koruja. Iltapäivällä oli Riston koirakoulu. Se oli hyvinkin mielenkiintoista.
Sunnuntaina lapset lähti isälleen (ne on ollut putkeen ainakin kaks viikkoa mulla! ja kyllä vähän jo kaipas rauhaa) ja minä menin kauppaan. Pyörällä. Yhden satulalaukun kanssa. Chris tunki mukaan vielä yhden kauppakassin. Eläinkaupasta hain herkkuja, joita kouluttaja neuvo antamaan. Stockalta etsin porttia, ei onnea. Mutta ostin kaksi tyllaa (pursotinpäitä) ja värikkäitä pikkukakkus-vuokia. Ja sitten ruokakauppaan. Yllättävän paljon tulikin ostettua.
Tämän kaiken toin pyörälläni. Niistä kädensijoistakin roikotin parsakaalia, soijajogurttia ja paprikoita. Niin paljon alkaa muuten olemaan jo kotimaisia kasviksia! Luksusta!
Eilen ulkoilin paljon, tein pitkiä kuumia lenkkejä koirien kanssa. Vuokrattiin kolme leffaa. Söin puolikkaan riisimaitosuklaalevyn. Onneks amerikkalaiset suklaalevyt on huomattavasti pienempiä kuin meikäläiset. Mun on niin hankala lopettaa herkuttelua. Sipsejä en enää uskalla ostaa. 300 g menee alas ongelmitta.
Sain otettua kuvia uusista koruista (ihan huippuja!) ja Chris niitä paraikaa työstää ja kohta siis tulee MadeBy:hyn tuhkakuppi-korviksia, teekutsu -korusettejä ja viinipullo ja juusto kaulakoruja ja vaikka mitä ihanaa!
Illalla hain Kenaille häkin, johon sitä aletaan totuttamaan.
Tänään aamulla (herättyäni muutamia kertoja yöllä, kahdesti kuin idioottiteinit mäiskii ruohonleikkuria metallinpalalla meidän kadulla...) poljin töihin!!! Autolla matkaa on n. 17 km. Pyörällä ehkä vähän vähemmän. Tunti mulla aika tarkkaan meni. Ja reippaasti poljin.
Että sellasta.

perjantai 9. heinäkuuta 2010
Kirpparilta aaseja ja silleen..
Toissapäivänä kävin safkiksella läheisellä kirppiksellä, joka oli jäänyt ihan unholaan. Löysin sieltä kuvan ihanat aasit, 3 € kpl. Oli aika kalliit, mutta pakkohan ne oli saada. Ne on just niitä mitä kerään, ja vielä harvinaisen söpöt sellaiset.
Lisäksi ostin valkoisen hevosen pään, jonka aion maalata pinkiks tai kullanväriseks.
Mitä tällä hetkellä saalistan kirppikseltä: just noita japanilaisia posliinieläimiä, tarjottimia ja vähän muitakin astioita, vanhoja petivaatteita tai verhoja, lasten vaatteita ja leluja, koirien leluja ja joskus kirjoja ja vaatteita itselleni.
Eilen illalla oli taas pieni välikohtaus Riston kanssa. Mä olin jo sängyssä ja Risto siinä pötkötteli mun vieressä, kunnes Chris tuli myöskin nukkumaan. Risto ei oliskaan halunnut jakaa narttuaan, vaan irvisti/murisi Chrisille. Tänään sitte lopulta soitin koirakouluun. Nyt pitää hommata portteja ja alkaa vierottaa Ristoa minusta (tai minua Ristosta, kyllä mä myönnän vähän nauttivani kuningattaren asemastani). Risto ei saa nukkua meidän makkarissa. :( Eikä sitten Kenaikaan. Ihan kamalaa. Ja jossain vaiheessa alkaa sitten huomion vähentäminenkin.
Paino on entisellään. En ole käynnyt vessassa sillä toisella asialla sitten maanantain. Ällöä. Tosi tukkosta. Mitäköhän mä sitten painan kun on vähän tyhjentyneempi.
Oon tosi väsynyt, ja paljon huonommalla tuulella, kuin vaikka toissapäivänä. Eilen oli melko ikävä olo, tosi levoton, väsynyt ja semmonen ettei oikein pystynyt mitään viksua tekemään. LAitoin kaalisalaattiin gojimarjoja, tuli tosi hyvää.
Todella väsy. Otin eilen illalla kokonaisen unilääkkeen, jota en ole koskaan aiemmin tehnyt. Voikohan se vieläkin vaikuttaa, vaikka siitä on jo ainakin 12 t. Ei kai enää.
Hyvää yötä. r

torstai 8. heinäkuuta 2010
...jatkoa
niin, se tuli sitten siirrettyä hamaan tulevaisuuteen ....tarkastukseen oltais vaan menty, eli ei haittaa.
Iltapalan jälkeen ylikierrosten takia otin unilääkkeen ja luin kunnes Chris alko hermostumaan. Sitten pyörin aikani, kunnes nukahdin. Mutta ihan oli taas levoton ja tosi piukee, ihana olo. Elämä on ihanaa, harmittaa kun on kuitenkin vähän överiä tää, eikä silleen saa niin paljoa aikaseks, kun olis potentiaalia.
Ei sitten muuta!
Son mo!
♥ Rouva Piukea
Ai nii!!! Ette usko!!! - 5 kg tänään aamulla!!! Ensimmäinen etappi saavutettu. Seuraava - 7 kg.

Puhtia!
Eipä taaskaan liity kuva mitenkään mun postaukseen, mutta on muuten sitten niin kiva, että halusin näyttää teille. Siitä näkee, miten hyvin Risto nykyään mahtuu makoilee Tehtaan lattialla. Siellä on roskat ja aarteet sulassa sovussa :)
Eilen oli mainio päivä. Vaikka olenkin jo useampana yönä nukkunut oli toissa yö pohjanoteeraus. Otin unilääkkeenkin ja silti nukuin, jos nukuin, huonosti. Ja silti ei eilen ihmeemmin väsyttänyt. Töiden jälkeen tehtiin kukkakaalikeittoa (jota syön muuten nytkin) ja salaattia (kukaan ei syö niin paljon salaattia kuin meidän perhe!). Päivällisen jälkeen otin pikkutorkut Riston kanssa jolta Chris sitten herätti meidät. Siitä sitten super kiireellä talleille, pyörällä, ja ratsimaan. Oli melko lailla raskas ratsastustunti. Sen jälkeen sitte hevonhoidon jälkeen kotiin, pyörällä. Sisälle en meinannut päästä laisinkaan, kun innostuin puutarhuroimaan. En ikinä innostu puutarhuroimaan, eli nyt oli sitten pakko tehdä niin pitkään kun vaan mahdollista. Ja kyllä mä ihan oikeasti sain paljon tehtyä. Sellasia tosi noloja juttuja poistettua kukkapenkistä. Vittu, kun se on ollut ihan täynnä kuolleita unikkoja, nokkosia, takiaisa ja kaiken maailman heiniä. Kivetykseltäkin riivin ison lähän rikkiksiä. Tuntu todella pahalta niiden muurahaisten vuoksi, joiden koteja siinä tuhosin. Mutta toivottavasti ne saa nopeasti asiansa taas järjestykseen.
Lopulta meni sisälle, Tehtaalle järkkäilee. Ja sieltä sitten puolen yön jälkeen tärisevänä syömään jogurttia, leseitä ja mehukeittoa. Fuck! Meillä on lääkäriaika NYT! fuckshit!!!

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
♥
Lisää vielä eiliseen ruokafiilistelyyn - eilisen kauppareissun saalis :) Lisäksi ostin Stockalta todella kauniin kulhon Chrisille ja varasin itselleni vielä kauniimman. Nopeasti yritin ohittaa astiaosaston, mutta se oli ihan mahdotonta. Ne siat piti siellä jotain alennusmyyntejä! Mokomat!
En muista puhuinko hassusta lehdestä jonka ostin, mutta kuitenkin ostin maanantaina lehden, josta aion kokeilla paria reseptiä. Toinen on kukkakaalikeitto (nam!), joka kuuluis kyllä tarjota pizzan kanssa, mut arvaa vaan tarjoonko! Ja huomiselle on mietteissä kaalisalaatti (vitsi, löysin halpismerkiltä vegaanista kevytmajoneesia!!) , nopea perunasalaatti ja valmiit kasvispihvit.
Chris oli laittanut pöytiä paikoilleen Tehtaalla, mutta kaikki tavarat on tietty hujan hajan. Ajattelin vähän taas karsia sitä krääsän määrää... ja ompelupöydän haluan pinnoittaa uudestaan.
Tässä sotkua:
Kova homma! Eilen vielä tuli megalähetys miniatyyrejä! Ei malttais nyt oikein mitään järkkäillä! Yks tilauskin on, tai siis toinen, kun en vieläkään ole saanut lompakkoa tehtyä. Aloittanut kylläkin.
Moips!

tiistai 6. heinäkuuta 2010
Syömääääään!
Mä tykkään ruoasta ja pitkäaikaisena kasvisyöjänä ja versinkin nyt vegaanina sillä on tosi iso osa mun elämää. Ja niinhän sen pitäiskin olla. Ruoka, lepo ja aktivointi(ruumis ja mieli), siinä se pyhä kolminaisuus...okei, meni jo liian syväliseks. Ei ollut tarkoitus.
Mulle tulee turvallinen olo kun mulla on kaapeissa ruokaa. Ja paljon. Jääkaapissa ei saa olla liikaa, koska sitten mua pelottaa, että joku menee pilalle. Mun lapsuudenkodissa jääkaappi oli täynnä pilaantuneita juttuja ja minä siskoni kanssa heitettiin niitä salaa roskiin. Vanhempien mielestä mikään ei ikinä vanhentunut. Pakastimessa saattoi olla yli 10 vuotta vanha juusto, jota EI saanut heittää pois...yök.
Mä välillä ajattelen sitä, miten hyvin meillä olis asiat jos vaikka sota tulis. Mulla olis ruokaa kuukausiksi. Elintarvikelakot ei mua hetkauttaneet :)
Tällä hetkellä ykkössyömisiä on Yosan Paratiisi kaurajogurtti (69 kcal prk), vähäenergiset mehukeitot (alle 10 kcal/100 g), Alpro soijajogurtti (46 kcal/100g). Ja kovasti tykkään lähes kaikista kotim. tuoreista vihanneksista ♥ ja Kuppi Kuumaa tomaatti-basilika ja välimerenkeitoista. Hupsu!
Tylsä postaus. Haluan tehdä vastaavan käyttämästäni kosmetiikasta.
♥ R
ai nii, ne raksat on nyt ottanut sen hellan pois! Hiukan siidee!!

maanantai 5. heinäkuuta 2010
Uus t-paita, hieno kirppis vkl ja koiruuksia
Tässä toinen t-paidoistani - eikö olekkin hieno!!! Tykkään siitä ihan täysillä. Se on kuin minulle tehty. Harmi vaan kun kantajansa on niin pöhlän näköinen. Näitä paitoja on 8 koko maailmassa! Ostin omani Shanalogic -nettikaupasta. Ostelen sieltä aina välillä jotain, kun niillä on niin paljon kaikkea kivaa ja sellasta ei-massa -kamaa. Mä kun en kauheasti jaksa tuunailla vaatteita omannäköisiksi, niin silloin niiden tulee olla valmiiksi minun näköisiä. :)
Lauantaina söin kuin sika. Ihan holtittomaksi en heittäytynyt, mutta kyllä oli illalla ähky olo. Meillä oli "vieraita" Norjasta ja tehtiin vähän tuhdimpaa ruokaa ja jotenkin se sitten vaan valu siihen syöpöttelyyn. Mutta se on ihan ok. Eilen käytiin jälleen Nepalilaisessa, mutta olin varautunut siihen syömällä päivällä tosi vähän. Paino on nyt alhaisempi kuin koskaan kolmekymmentä täytettyäni - Jee!! :)
Uusinta herkkua on mehukeitto ja soijajogurtti leseillä. Tosi hyvää! Olen melko lähellä alkuperäistä tavoitettani. Voisin sanoa, että pari kiloa siihen vielä lisää, niin hyvä on!
Lauantaina siivosin reippaasti. Tuli tosi hyvä mieli. Yläkertaan asti en päässyt (askarteluhuone on AINA ihan kaoottinen!) kun piti alkaa syömään ja sitten olikin aika hakea Katja kyläilemään. Katja osti meille kukkia :) Käytiin sitten yhdessä ostaa koiranruokaa (meillä on tällä hetkellä ihan törkeesti ruokaa koirille - molemmille omat 15 kg säkit, Kenain entisen elämän ruokaa n. 10 kg ja vegeruokaa n. 10 kg. Chris on sitä mieltä, ettei annettais niille pelkästään vegeä, joten korvataan jatkossa osa liharuoasta vegellä) Kenaille. Siinä vieressä on kirppis, toki sielläkin käytiin. Löysin Ponin!! Vielä mun ekan!! Ja jotain muuta pientä. Sitte mentiin kierrättämään metallia ja muuta Kierrätyskeskukseen ja sielläkin oli kirppis! Sieltäkin löyty jotain kivaa pientä.
Kotona tajusin, että tarviin astioita kaikille koiranruoille. Katja oli halukas lähtemään Ikeaan, joten sinne siis! Sieltä löysin hienot laarit ruoille. Yes!
Sitten laitettiin meillä ruokaa, syötiin hyvin. Jälkkäriks oli ostettu jätskiä - söin sitä oikein hyvällä ruokahalulla. Pinjalta ja Chrisiltä närpin sitte lisää. Possu!
Kello olikin sitte jo sen verran, että vein Katjan vanhempiensa luokse keravalle. Vuokrattiin Officen Joulujaksot tai jotain. Nukahdin kesken kaiken.
Sunnuntaina aamupäivällä poljin Hesyn kirppikselle. Löysin sieltä tosi paljon kaikkea: pyykkikorin, vaatteita ja kenkiä lapsille, Japanilaisen koiran, kirjoja ja hauskan sieni -termosmittarin.
Kenain kanssa on puistoiltu ja molempien kanssa paljon ulkoiltu ja leikitty. Kenain on koira, jolla ei ole luurankoa laisinkaan. ja Risto tykkää pötkötellä .
Huomenna lähtee askarteluhuoneesta, eli siis Pinkkis Tehtaasta puuhella huitsin nevadaan! Vihdoinkin! Se vie paljon tilaa eikä sitä voi siirtää mihinkään. Nyt saan ompelukoneen ikkunan viereen ja ison pöydän siirrettyä seinän viereen. Kuvia tulossa takuulla. Tässä muuten nykyinen järjestys: (toi nurkassa oleva "pöytä" lähtee)
Voi kun noi on vanhoja ja jotenkin söpösen viattomia kuvia. Emmä tiedä. Paljon on vettä virrannut sillan alta...tai jotain.
Tuli paljon kuvia tähän postaukseen.
Hauskaa maanantaita!
♥Raisa

perjantai 2. heinäkuuta 2010
T-paitoja!!♥
Kuten olen tossa jo aiemmin todennut, on mulla iso vimma ostella vaatteita (ja ihan kaikkea muutakin). Eilen tuli kaksi paitaa ja tilasin sitten vielä kaksi lisää!
Eiliset paidat oli sellaisia, jotka olen tilannut jo aiemmin ja niistä täälläkin jo kertonut, eli kyseessä ei kuitenkaan ole mitään uusia juttuja. Että ihan niin hurjasti en ole tilannut. Ja sitten kun ottaa huomioon sen, että mä ostan uusia vaatteita ihan tosi harvoin ja vaatevarasto on muutenkin melko niukka ja pääasiassa koostuu kirppislöydöistä. Ehkä. Tässä kuitenkin kuva toisesta. Eikö olekkin ihana??!! Toinen on vielä ihanampi! Odottakaa vaan!
Chris sitten alkoi mankumaan itselleenkin t-paitoja. Ja lupasin sille sitten ostaa. Se meni niin kivaan nettikauppaan, että minä ostin sieltä edullisesti kaksi t-paitaa! Ihanaa!
Talveks täytyy löytää lisää sellasi pitkähihasia ohuita paitoja, joita voi pitää t-paidan alla.
Eilinen meni muuten ompelun ja Harvey Milkin seurassa.
Tilasin lisää koruosia. Ja osia niihin koirajuttuihin. Haluan oikeasti (vieläkin!) päästä kokeilemaan niiden tekemistä.
Söin tosi hyvää thaimaalaista lounaaksi. Ja nyt harmittaa, kun tuli liikaa kaloreita. Illalla sitten vähän tiukemmalla linjalla.
♥ R
j.k yhdeksäs lukijani, neiti Laventeli - laita se sun osoite!

torstai 1. heinäkuuta 2010
On ihanaa olla työssä käyvä aikuinen...
...kun voi palkkansa pistää tällaisiin aarteisiin! :) Eli nää oli ne mitkä tuli Taiwanista ja tässä ne mitkä mainitsin jo aiemmin, eli Japanin herkut .
Kaikki on aivan ihania!!! Rilakkumasta on tulossa mun uusi iso suosikkini! (Rilakkuma on toi hupaisa nalle tipu-kaverinsa kanssa)
Japani paketissa näkyy tossa vasemmassa yläreunassa värikkäitä eläintarroja. Hiukanko niistä tulee ihania koruja!!! Eilen tilasin uutta valumuovia. Hitto, nyt niiden on onnistuttava! Ja kyllä onnistuukin! Olen mokaillut itselleni paljon tietoa! :)
Tiistaina oli siis se tatuointi, saatiin ehkä n. 1/3 taustoista tehtyä. Kuukauden päästä on uus aika. Hiukan se jännittää, sillä silloin laitetaan kyynärtaipeeseen väri. Tiistaina se laitto siihen valkosia rajoja, ikään kuin malliksi (ne menee peittoon) ja se jo sattu niin perkeleesti! Mutta rajaukset sattuu kyllä enemmän kuin väritys.
Toistaiseksi olen ihan älyttömän innoissani ja tyytyväinen tatuointiini. Miksi en ole aiemmin tätä tajunnut?
Paino entisellään. Tai siis kevyt, muttei vielä tarpeeksi.
Ai nii, luin kirjan siinä ajassa kun se kaveri teki sitä tatuointia. Välillä kyllä toivoi, että olis taju lähtenyt ja keskittyminen herpaantu. Mutta sain sen valmiiksi siis. Olen aika monta kirjaa jo lukenut tatuoitaessa. Lukeminen on ihanaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)