maanantai 12. heinäkuuta 2010

maanantai, kaksi viikkoa lomaan...


Picture 427
Originally uploaded by Pinkkisfun
En tiedä onko edes nälkä, mutta oli jotenkin niin kova kiire purkaa näitä juttuja, että syön nyt jo. Vaikka kello onkin jo melkein puol yksi, eli reippaasti lounasajan puolella.

Mulle tuli perjantaina todella kuumottava olo. Todella paha. Olin yksin töissä ja vihasin itseäni. Hauskaa. Me oltiin vielä just saatu kutsu grillaamaan yksille tutuille, tai siis saatu kutsu tutuilta tulla grillaamaan. Ja mä en ollut yhtään siinä kunnossa. Aikani synkisteltyä kokosin itseni ja ajoin kotiin. Kyllä se siellä sitten helpotti. Ai nii, emmä kotiin menny kun munhan piti etsiä turvaporttia koiria varten. Ei löytynyt, pahus soikoon! Kaupassakin oli käytävä. Siinä tuli pientä jupinaa poliisi-sedän kanssa, kun se alko urputtaa mun aiotusta pysäköimispaikasta. Kehtas vielä valehdella, ettei siihen sais edes pysähtyä. Vitun mulkku. Se kehoitti (käski?) ajamaan pysäköintihalliin, mutta minä vedin kiukulla niin monta munkkia siinä, että sain tien toiselle puolelle pysäköityä. Tosi ärsyttävää.

No sieltä sitten kotiin ja kovalla kiireellä kamat kasaan ja Pamelalle. Huolella laitettiin kaikki ikkunat lukkoon ja ovet säppiin. Tässä kohtaa olokin oli jo parantunut. Laitettiin ruokaa ja syötiin oikein hyvin! Oli todella hyvää ja minä söin PALJON! Alettiin sitte pelaamaan jotain strategiapeliä, popcorniakin oli tarjolla (mutta ilman kunnon tujausta suolaa). Ja sitten soi puhelin..."onks teiltä koira karannut...?" niin oli kai meiltä sitte koira karannut...megavauhdilla lapset kasaan ja itkua tuhertaen kodin lähellä olevalle skeittiparkille, josta ne pojat soitti. Kumpi koira niillä on? Missä on toinen koira? Ja ennen kaikkea missä kunnossa?
Riston olivat pojat saaneet kiinni. Risto autoon ja kotiin! Matkalla pysäytettiin poliisiauto (ei ollut se mulkku!) ja ne lupas pitää silmänsä auki.
Kodin läheltä löyty Kenai, se ei ollut uskaltautunut lähteä pihaa pidemmälle - hyvä niin! Olohuoneen ikkunan olivat saaneet auki. Mokomat! Ja koko koti oli ihan mullinmallin. Esim mun hieno Benettonin pinkki kylpytakki oli revitty...kukat kaadettu, kahdet pissat pissitty...Että silleen.

Lauantaina ompelin, tein yhden tilauksen valmiiksi, ja aloin tekee koruja. Iltapäivällä oli Riston koirakoulu. Se oli hyvinkin mielenkiintoista.

Sunnuntaina lapset lähti isälleen (ne on ollut putkeen ainakin kaks viikkoa mulla! ja kyllä vähän jo kaipas rauhaa) ja minä menin kauppaan. Pyörällä. Yhden satulalaukun kanssa. Chris tunki mukaan vielä yhden kauppakassin. Eläinkaupasta hain herkkuja, joita kouluttaja neuvo antamaan. Stockalta etsin porttia, ei onnea. Mutta ostin kaksi tyllaa (pursotinpäitä) ja värikkäitä pikkukakkus-vuokia. Ja sitten ruokakauppaan. Yllättävän paljon tulikin ostettua. Picture 755
Tämän kaiken toin pyörälläni. Niistä kädensijoistakin roikotin parsakaalia, soijajogurttia ja paprikoita. Niin paljon alkaa muuten olemaan jo kotimaisia kasviksia! Luksusta!

Eilen ulkoilin paljon, tein pitkiä kuumia lenkkejä koirien kanssa. Vuokrattiin kolme leffaa. Söin puolikkaan riisimaitosuklaalevyn. Onneks amerikkalaiset suklaalevyt on huomattavasti pienempiä kuin meikäläiset. Mun on niin hankala lopettaa herkuttelua. Sipsejä en enää uskalla ostaa. 300 g menee alas ongelmitta.

Sain otettua kuvia uusista koruista (ihan huippuja!) ja Chris niitä paraikaa työstää ja kohta siis tulee MadeBy:hyn tuhkakuppi-korviksia, teekutsu -korusettejä ja viinipullo ja juusto kaulakoruja ja vaikka mitä ihanaa!

Illalla hain Kenaille häkin, johon sitä aletaan totuttamaan.

Tänään aamulla (herättyäni muutamia kertoja yöllä, kahdesti kuin idioottiteinit mäiskii ruohonleikkuria metallinpalalla meidän kadulla...) poljin töihin!!! Autolla matkaa on n. 17 km. Pyörällä ehkä vähän vähemmän. Tunti mulla aika tarkkaan meni. Ja reippaasti poljin.

Että sellasta.

Heips!

♥ R

5 kommenttia:

  1. Heippa! Oon jotain pari kuukautta hokenut kaikille että musta tulee vege ja oon vasta pari viikkoa ollut.. Vaikkakin pieniä lipsahduksia on ollu, hehee. Vegeruoka on tosi hyvää, ennen en suostunut syömään mitään vihanneksia, joten vanhemmat on ollut musta tosi ylpeitä. Any way, ostin sun kakkukirjan joku kk sitten ja aloin vasta viimeviikolla tekemään kaikkia herkkuja. Oon tehnyt vaniljapikkusia, dalmatialaisia (joita kaikki rakasti kaverin synttäreillä!), pinkin kakun ja herkku maapähkinävoisuklaakeksejä ihan just äsken. Oon niin rakastunut siihen sun kirjaan! Aion mainostaa tota kirjaa ja reseptejä kaikille mun tutuille! Äiti varmaan aikoo joku päivä myös leipoa ainakin dalmatialaisia :) Kiitos paljon ihanasta kirjasta! Hyvää kesää!

    <3: Jenni

    VastaaPoista
  2. Moi Jenni!

    Ihanaa kuulla, että olet tykännyt Puputytöstä! Ja ihanaa myös, että olet hoksannut vegeruoan ihanuuden! Alkuun kestää varmasti oma aikansa, että pääset jyvälle kaikista vegemaailman hienouksista ja lipsahduksia tulee, mutta aikanaan olet niin loistokokki, ettei sun edes tee mieli lipsahdella. :) Vanhempiesi ohella myös minä olen tosi ylpeä sinusta, vaikkei edes tunneta! Tosi ihanaa, että olet jo noin montaa reseptiä kokeillut, vaikka kirjan vasta viime viikolla ostit! ♥

    Oletko jo löytänyt oman suosikkisi?
    Kiitos sulle ihanasta kommentista! Ja oikein hyvää kesää myös sinulle!

    ♥ Raisa

    VastaaPoista
  3. Puputytöstä mun lemppari on just noi dalmatialaiset ja maapähkinävoisuklaakeksit! Ja sit vegaanin uudesta keittokirjasta oon kokeillu vaan muutamia perusreseptejä, kuten makaronilaatikko ja lasagne.. Ja on ihan sairaan hyvää! Voisitko joskus tehdä semmoisen postauksen missä kerrot milloin ja miksi aloitit vegaaniuden? Tai laita linkki jos olet jo semmoisen väsännyt? Ainiin, noista lipsahduksista... Eniten harmittaa kun ei voi syödä Ben and Jerry's jäätelöitä, mutta karkkien jättäminen ei oo ollut ollenkaan vaikeaa! Ja olin NIIIIIIIIIIIN onnellinen kun puputytössä sanoit että pandan tummasuklaa on täysin vegesuklaa! Itkin tyylii onnesta kun luin sen, se on ollut mun lempparia jo varmaan 2 vuotta! Voisitko muuten tehdä myös semmoisen postauksen missä kerrot mistä kaikkia vegejäätelöitä ym saa? Ja saako esim. mehujäitä syödä?

    <3: Jenni

    ps. Saat muuten nyt 11 lukijan :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyviä ideoita uusiksi postauksiksi! Pistetään korvan taakse!

    Ihanaa! 11 lukijaa!!! ♥

    MPvoi-suklaakeksit on myös yksiä mun suosikkeja. Kun ennätät ja jaksat niin kokeile sitä "Täydellinen" -nimistä herkkua... (omalla vastuulla!) se on kans ihan superhyvää! Mun täytyy varmaan tänään leipoa, kun noin yllytetään... :D

    ♥ Raisa

    VastaaPoista
  5. Pitää varmaan viikonloppuna leipoa äitille ja iskälle kun ne tulee kylään! :) Mistä muuten saa organ no egg:iä? Saako ihan tavallisesta prismasta? Yksi postausehdotus voisi olla joku "vegen tärkeät top 10 asiat aloittelijoille", esim miten kannattaa aloittaa, mitkä kosmetiikat käy vegelle ym. Kävis semmonen tietopaketti kaikesta vegejutuista meikäläiselle! :)

    <3: Jenni

    VastaaPoista