tiistai 28. syyskuuta 2010

BunnyHop!

Tykkään itse keksimästä sanasta bunnyhop!

Perjantaina eläinlääkärikäynnin yhteydessä (oikeesti mulla ei ole mitään mielekästä kerrottavaa siitä lääkärikäynnistä, mutta hetken näytti siltä, ettei ne vieläkään hoitais Kenaita, mutta loppujen lopuks kaikki on nyt kunnossa ja Kenai kelpuutettiin asiakkaaksi) käytiin Viikin löytöeläinkeskuksessa hakemassa Sokerille uusi naisystävä. Kovasti ne mukavat ihmiset siellä keskuksessa varoitteli, että kyseessä on melkoinen äkäpussi ja lasten ei tulisi antaa sitä hoitaa. Nätisti se kuitenkin antoi itsensä kiinni ja oli siivosti sylissä.
Pupusta tuli Hyrrä. Hyrrä oli sitte kylppärissä sen illan. Kaikki tykästy siihen oikein kovin, sillä se oli tosi sosiaalinen ja hauska. Puree, jos meinaa ottaa syliin tms. Seuraavana päivänä puput pääs tutustumaan toisiinsa lastenhuoneessa. Sokeri oli vaan kauhuissaan uudesta ympäristöstä, eikä Hyrräkään ollut kovin kiinnostunut uudesta poikaystävästään. Lopulta ne pääty pupuhuoneeseen, eikä sielläkään meno ollut niin vaarallisen oloista, että yhteiseloa olis jotenkin pitänyt rajoittaa. Nyt kun Hyrrä on pari päivää meillä ollut näyttää siltä, ettei Sokeri ihan ole häntä vielä ottanut uudeksi morsiammekseen, vaan enemmänki epäilyttäväksi naapuriksi, joka tulee pitää etäällä. Mutta kyllä se siitä varmasti ajan kanssa paranee. Hyrrä vaan säälittää.

Eilen olin kuntopotkunyrkkeilytunnilla ja taas oli niin kivaa kuin odotinkin. Kunnes alettiin punnertaan. Vitsi, kun mulla ei yksinkertaisesti ole voimia yläkropassa. Yhteensä 30 piti tehdä, omalla tyylillä ja omaan tahtiin. Jossain 24 kohdalla tiedostin, että mua odotetaan. Mä pinnistelen ja kummastelen peukaloissa näkyviä suonia! Sain jotenkin itseni pakotettua tekemään vaadittavat 30 ja sitte lysähdin lattialle, otsan kastellessa hiellä kivan läntin tatamiin. Ohjaajakin tuli lopulta kysymään vointia...kyllä hävetti...

Madeby:n kautta ollut taas mukavasti tilauksia :) Eilen joku tilas kolme Hello Kitty juttua! Musta on aina ihanaa, kun yks ihminen tilaa useamman kuin yhden ja varsinkin, jos niillä on joku yhteinen nimittäjä. Silloin on niin paljon helpompi laittaa pienet kiitokset mukaan, kun tietää, että mistä siellä tilaajan päässä tykätään. Sitte oli tilattu myös kahdet korvikset :) Mutta niillä oli kaksi eri tilaajaa.

Omat tilailut on nyt vähäks aikaa tilattu. Luottokorttilasku oli sitä luokkaa, että korrti on käyttökiellossa jonkin aikaa. Mutta poneja ei maksetakkaan luottokortilla, vaan suoraan tililtä ;) Ainoo vaan, että tilikin oli n.250 miinuksella...oops!

Mutta on mulla jotain hyvääkin! Heluna Fashion on saanut jotain pussukoita myytyä (13 kpl!) ja tilas niitä lisää. Forget-Me- Not tilas lisää ja Ökömököön on melkein puolet vielä toimittamatta. Enkä vielä ole saanut tilityksiä Askartelu Amaliasta. Animalia on kiinnostunut ottamaan Pinkkiksen pussukoita myyntiin!!!!!!!!!!!!!! Tää on niin sika hieno juttu, ettette ikinä usko. Mua ei pätkän vertaa kiinnosta minkä verran se tuottaa, mutta se kunnia!!! Ihanaa! Ja lisäksi olen anomassa Pinkkistä mukaan Animalian jäsenkorttiliikkeisiin. Mikä tarkoittais sitä, että Animalian jäsenet sain myyjäisissä ja Madebyn kautta ostaessaan 10 % alennusta. Ja minä uskottavuutta ja lisää näkyvyyttä.
Ihan pienoinen ongelma tietenkin on mun krooninen ajanpuute. Mutta sekin on vaan järjestelykysymys.

♥ Raisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti