That's what we gonna do, we're gonna Shampoo you.

Snip snap. Olen kuunnellut Shampoota. Muistaako kukaan sitä 90?-luvulla yhden hitin (Uh! Oh! We're in trouble) ihmettä? Mä inhosin istä ihan kauheesti silloin kun se oli tosi pop. Mutta kunhan aikaa kului siitä tuli yksi suosikki bändeistäni pitkäksi aikaa :D Nykyisinkin sitä aika ajoin kuuntelen, kun tekee mieli tyttöenergiaa.

Eilen illalla, just ennen nukkumaan menoa vähän huomioin kouluasioita. Tälle päivälle täytyy tehdä jonkinlainen suunnitelma illalla kirjoitettavasta esseestä tai mikä se nyt olikaan. Pitää kuitenkin tehdä runko aiheeseen romantiikka:liisa ihmemaassa ja palauttaa englannin aine, jota siis en ole tehnyt. On jotenkin todella kuumottavaa, ettei mua yhtään ota päähän opiskeluinnostuksen menetys. Ihan kuin olisin ihan kokonaan toinen ihminen, kuin se joka vielä pari kuukautta (? puoli vuotta?) sitten opiskeli ihan täysillä. Mulla ei ole mitään hinkua sinne yliopistoon. En näe enää itseäni ollenkaan sielä muiden opiskelijoiden seassa, oppimassa uusia asioita ja haastamassa aivojani. Aion silti mennä niihin pääsykokeisiin. Ravitsemustiede enää vaan testatakseni mitä olen vuodessa oppinut, mutta se ympäristöhommeli ehkä kuitenkin vähän tosissaan. Koska haluaisin päästä opiskelemaan japania. Mutta en siis missään tapauksessa tosissaan, tai siis tähdätäkseni sillä johonkin. Ihan vaan omaksi huviksi. Vaan ehkä yliopistoon ei voi mennä "ihan vaan omaksi huviksi".

En tiedä johtuuko tämä totaalinen kelkan kääntö siitä, että opiskelusta on tullut alkuinnostuksen jälkeen aivan liian vaikeaa, vaiko ihna vaan pelkästään siitä että olen keksinyt jo jotain uutta mitä haluan, mutta aika totaaliselta tämä tuntuu. En enää yhtään saa kiinni siitä tunteesta, tai siis siitä kipinästä, joka mulla alkuun oli. Kuinka hienoa oli oppia uusia asioita, tietää asioista enemmän. Yks on ihan varmasti myös se, että vaikka kuinka opiskelen niin melkein mitään ei jää muistiin.

Lakanoita vaihtaessa patjassa oli kamala möykky. Sen nimi oli Risto.

Yks, mutta ei missään nimessä päätökseen vaikuttava, mutta sellainen järkiperäinen selitys on tietenkin talous. Millä ihmeellä mä kuvittelin meidän pärjäävän seuraavat 3-5 vuotta, kun ei toi yks ikinä tule löytämään itselleen mieluisaa ja taloudellisesti kannattavaa työtä. Oikeesti. Raha on isona peikkona myös siinä mun uudessa jutussa (niinhän se perkele aina), mutta kun suhteutan sitä peikkoa siihen tosiasiaan, että olin valmis jotenkin selviytymään massiivisesta lainataakasta ja melkoisista menoista (ei muuten, mutta asuminen) opiskelijabudjetilla, niin kyllä tämä uusi peikko on aika pieni ja söpöinen siihen verrattuna. Tulta munille! Minä aion testata unelmani siipiä ja katsotaan kauasko se kantaa!

Näkemäni kärppä oli kans kesäasussaan. Onko mahdollista?

Vaikka onkin tälläinen murrosvaihe meneillään, vai juuri sen takiako?, on mulla melko myhäileväinen olo. Kait. Tilasin sitte Etsystä vähän kaikkee. Mä tajusin, että jos en pääse itse Japaniin, niin voin tilata Japanin tänne Suomeen! Eli tilasin tarroja, paketointikrääsää ja sen sellaista, pikkaista. "Sälää", josta niin kovasti pidän. Mutta kuitenkin aika maltillisesti. Ja mulla on (taas kerran. joo joo.) ihan oikeesti (niin varmaan!) semmoinen seesteisempi olo. Uskokaa pois! (ai nii, näin aamulenkillä kärpän!! Se oli niin pieni ja ihana!) Jopa niin, että saattaisin kokeilla pienimuotoista karsintaa. Ehkä. (voisin aloittaa miehestä) Nii, ehkä se on sittenkin tää kevät, joka saa aikaan uuden ja paremman kaipuun? (tää ei nyt liity siihen mieheen)

Ehkä mun pitäis nyt mennä tekemään niitä läksyjä. Hassua, viimeksikin kun piti palauttaa enkun aine oli jotain kärhämää ton yhdne kanssa, enkä halunnut että se tarkistaa sitä tehtävää ja siinä oli jotain pieniä virheitä. Ja nyt siis sama juttu. Ennemmin otan ne virheet kuin pyydän siltä apua.

Moikka nyt!

xoxo,

Raisa