tiistai 30. huhtikuuta 2013

Puputytön suosikkituote!


 Paljon kaikkea! Kaikkea paljon! Melko paljon luvattu.

Ihan ekana otsikkoon! Mä en tiedä olenko tämän jo joskus aiemmin postannut, jos olen niin on tämä tuote kyllä useamman postauksen arvoinen :D

Oluthiivahiutaleet!
En tiedä mitä varten nää on alunperin kehitetty, siis kait ne jotain terveysjuttuja on, sillä niitä myydään myös puristeina, tai siis niinko pillereinä. Puriste on paljon hienompi sana, joten käytän sitä. Puristeina siis myös myydään, mutta älkää te nyt niitä ainakaan puristeina ostako! Ostakaa siis hiutaleina.

Käyttökohteita: Molemmissa ruokahjeita sisältävissä kirjoissani on aika paljon ruokaohjeita, joissa hiutaleita käytän. Ne sopii loistavasti hienoksi jauheeksi jauhettuna popcornien päälle siroteltaviksi, samoin useiden ruokien päälle, ne tuo ruokaan vähän sellaisen juustoisen maun, tekevät mausta ruokaisamman, tuovat siis umamia.On iso sääli, josta tätä ostaa laatikollisen/purkin ja sit se jäis käyttämättä, ihan vaan sen takia ettei jaksa kokeilla sitä eri juttuihin. Sillä kun sitä on aikansa kaikkialle ripotellut pääsee siitä jyvälle ja sit sen käytöstä tuleekin ihan jokapäiväistä.
 
Massu Kattinen, Herra Hankala, Lettu Kettutyttö ja Kani Kamala.
Mistä niitä saa: Toistaiseksi ainoastaan eko- ja "terveys"kaupoista (Ekolo, Ruohonjuuri, Ikivireä?, Punnitse ja Säästä, Heluna, Runsaudensarvi ja Vegetukku). Ehkä kohta jo isoimmista ruokakaupoistakin, kunhan saadaan vähän enemmän kysyntää niille.
Näitä on ainakin neljää merkkiä, juuri yhtään en tykkää siitä Ekolon tuotteesta, siihen on lisätty suolaa ja vaikka suolasta tykkäänkin, niin mieluummin lisään sen ihan itse omiin hiutaleisiini. Helunasta saatava Marigold -merkkinen, joka on rikastettu B12 vitamiinilla on mielestäni paras. Marigold merkkistä on myös rikastamattomana, ja sekin on hyvää.  Vegetukun uutuudesta mulla ei ole kokemusta. Sit se kotimainen, jonka merkkiä en nyt millään muista (valioravinto?) on kans hyvää, mut se on paikasta riippuen välillä ihan kamalan kallista.

On harmillista, että isoin osa jättää tän tuotteen huomioimatta, harmillista siksi, että tää tuote on ihan TÄHTI! Mun mielestä tää on isompi tähti kuin pikkukakkuset tai kakkutikkarit tai Lady Gaga. Ostakaa ihmiset oluthiivahiutaleita ja kurruttakaa maailmanne niillä!


Se siitä kohkaamisesta sitten. Eilen oli hieno päivä. Sain siis tiedon siitä kirjan valmistumisesta. Ja ennätin tekemään ainakin toisen kotitehtäväni, joten koin oikeutetuksi hurauttaa autolla Moreenin toimistolle hakemaan omia kirjojani! Ihan kamalalla kiireellä sitten maisemareittiä etanavauhtia kotiin, jossa Kerttu vaihtui pyörään, jolla ei ole nimeä, ja Pinpulan kanssa poljettiin hiiveellä vauhdilla poliisilaitokselle. Oltiin siellä kaks min. ennen kuin ne laitto ovet kiinni! Jee! P sai passinsa ja minä lähdin kouluun. Koulussa tein vielä loput läksyt ja leikin aamupäivällä tulleilla uusilla tarroillani! Tarroista, tai ennen kaikkea niiden ostamisesta tulee todella pöljä olo, mutta musta on kivaa olla pöljä. Tarrat on ihania. Ja musta on maailman ihaninta koristella Pinkkis -paketteja mun uusilla tarroilla :D

Tarroja *sydän*
Koulussa oli mälsää, en kerinnyt ottamaan eväitä mukaan, joten söin merkkareita niin, että maha tuli kipeeksi. 


Luen tällä hetkellä Madonnan elämänkertaa, ja kävi ihan samoin kuin aina kaikkien muidenkin elämänkertojen, varsinkin musiikkiin liittyvien, päädyin tilaamaan ko. artistin tuotantoa. Onneksi kaiken haluamani musiikin sain kirjastosta. Emmä niitä kuitenkaan jaksais kauaa kuunnella, sitten taas palaan Dresden Dollsien ja Shonen Kinfen pariin. Mutta nyt siis kuitenkin levylautasella Madonnaa. Toistaiseksi ei ole niitä levyjä vielä tullut, tunti sitten niitä vasta varailin. Joten kuuntelen Immaculate
Tilasin myös vihkoja.
Collectionia, joka on kyllä varsin hyvä läpileikkaus Madonnan tuotannosta. Ja siitä (onneksi) puuttuu nää viime aikojen flopit. Mutta elokuvia, tai siis kahta elokuvaa, jotka olisin halunnut katsoa ei Helmetistä löytynyt :( Joten olin pakotettu tilaamaan Playstä kolmen elokuvan boxin. Ja siinä oli Desperatly seeking Susan ja In bed with Madonna. Oli siinä joku kolmaskin, mut ei välitetä siitä :) Se ei siis kuitenkaan ollut Evita, joka on kait ihan ok.

Elämänkertojen luvun tai jonkun hahmon ympärille tehdyn elokuvan takia olen joutunut ostamaan mm. Ramonesin, Kissin, Lady Gagan, Martha Stewartin, Henry Fordin (vitsi! Vaikkakin Japanilaisautoputkeni katkesikin tämän kirjan lukemisen aikoihin ja sain alleni elämäni uusimman ja hienoimman auton, Fordin) , RHCP:n  ja Janis Joplinin tuotantoa. On vaan niin tärkeä päästä sitten itse kuuntelemaan/kokemaan mistä oikein on kyse. Tykkään elämänkerroista tosi paljon. Varsinkin kun on kyse joistain vaikutusvaltaisista naisista. Enää en varmaankaan jaksais noita Törkytehtaan tai Heroiinipäiväkirjojen tyylisiä äijien känni-huumesekoiluja, enemmänkin kaipaan inspiroivia naisjuttuja. Martha Stewartista kun olin lukenut pari kirjaa jaksoin jonkun aikaa olla täydellinen emäntä: kutsuin kavereita asiallisille päivälliskutsuille, oli hienot lautaset otettu käyttöön ja tuoreita kukkia ja lautasliinatkin pesty ja silitetty. Nyt ei enää jaksa. Tosta vaikutuksille alttiudestani ....äää... siis koska olen niin altis niille vaikutuksille mitä kirjoista saa, niin en Martha Stewartin jälkeen uskaltautunut lukemaan Patti Smithin elämänkertaa, vaikka olinkin sen ostanut. Pelotti, että se vie minulta täydellisyyden. Lopulta se kirja päätyi kirppiskasaan.

Joop, ei kai tässä sitten muuta. Toivottavasti Kasvisseikkailusta tykätään! Kamalan noloa myöntää, mutta mä itse koen sen ihanan hassuksi. Tällä hetkellä mun suosikkikohtani löytyy perunavellin kohdalta. Se menee pilkulleen näin: Jos Massu Kattisen pitäisi valita yksi asia, jonka ottaisi mukaan autiolle saarelle, niin se olisi ehdottomasti perunavelli. Tai ehkä perunavelli, jonka sisään on kätketty pullo aurinkorasvaa, Massu Kattinen kun palaa niin herkästi.

Vaan ehkä kaikki ei tuollaisesta hupsuttelusta tykkää. Välillä on niin vaikea ajatella asioita muiden kantilta. On niin outoa, ettei kaikillä ole pinkki, tai vihreä tai sininen tukka. Että suurin osa ihan oikeasti haluaa olla sen värisiä kuin ovat, ja että ajatus jostain "shokki"väristä olis yhtä vastenmielinen kuin minulle ajatus jostain maantien eri sävyistä. Niin, ehkä mä yksin tykkään Massu Kattisen perunavelliin piilotetusta aurinkorasvapullosta. Mutta ainakin mun mielestä olis ihan mahdottoman tylsää jos kaiken pitäis olla tylsää! 

Mä varmaan huomenna kirjoitan lisää tosta uudesta kirjasta. Nyt pitää mennä metsästämään koirille ruokaa ja laittamaan Kertun kesäkenkiin lisää ilmaa (heliumia näin vapun kunniaksi).

Roskatonta Vappua!! Me ollaan kahdestaan kotona ja syödään ylimääräinen annos sipsejä! Lälläslää!

xoxo,
Kuva huomiotta jääneistä tytöistäni :(

Raisa
 

6 kommenttia:

  1. Mä olen löytänyt oluthiivahiutaleita muutamista CityMarketeista ihan. Ekan rasian taisin tosin ostaa Life-myymälästä, hmm... Semmoinen vihreä rasia. En nyt muista valmistajan nimeä. Mutta tykkään ihan hirveästi oluthiivahiutaleista! Sitä käyttelemällä oon onnistunut tekemään ihan supermaukkaita mukajuustokkeita pizzojen päälle ja kerran onnistuin tekemään ihan täydellistä nachojuustoketta. Vaikka juustoa popsinkin niin kyllä mä silti usein harmittelen ettei oo oluthiivahiutaleita kaapissa... Jotenki niin paljon mieluummin tekisin itse juustokkeen kuin käyttäisin oikeeta juustoa. Jännä.

    Kirja näyttää ihan superhyvältä! Pitää joskus selailla läpi jos sen jotenkin käsiini saan jostain joskus!

    VastaaPoista
  2. Joo, Life tais olla se Ikivireä mistä puhuin.Ja just sitä vihreää pakettia ne myy, se on musta hyvää mut turhan kallista.

    Kiitos kirjakehusta! Tuntuu hyvältä kuulla jotain kivaa :)

    xoxo,
    Raisa

    VastaaPoista
  3. Tykkään niin tosta kirjasta, kiitos vielä! Ja eilen testasin ekaa kertaa noita oluthiivahiutaleita popcorneihin. tosi hyvää! Katsoin lasten kanssa Totoron sadannen kerran ja syötiin niitä :)

    VastaaPoista
  4. Kavereiden mielipiteet jakaa tuo oluthiiva, monille se on taas yksi syy päivitellä omituista makuani, mutta tykkään! Ja vielä terveellistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh! Sun kaverit on ihan väärässä, mokomat tuohisuut!

      xoxo,
      Raisa

      Poista