Itku pitkästä ilosta ja pari sanaa veganismista.

Ihan alkuun, töttöröö! Huomenna, lauantaina on LÖYTÖKOIRALAUANTAI!!! täällä Helsingissä. Kaikki sinne siis :) Itse olen paikalla 11-13.15, se kyllä alkaa vasta klo 12, eli tulkaa vasta puolen päivän jälkeen :) En tiedä mitä kaikkea ohjelmaa siellä on, mutta varmasti paljon kaikkea kivaa! Ja meillä, edustetaan siis Animalian Koiraryhmää, on ainakin ihan superihania leivonnaisia, vohveleita ja muita herkkuja myynnissä. Tämä siis huomenna, Lauantaina 1.9 klo 12 alkaen, päättyy klo 16, Helsingissä Alppilan kirkon hollilla, kotkankatu 2.
Tänään leivontatalkoot Animalian toimistolla. Tottapuhuakseni en tiedä mihin aikaan, sillä olen taas omasta päästä keksinyt sähköposteja, joissa osallistuja kertoneet mihin aikoihin tulevat, eikä näin ole oikeasti kuitenkaan tapahtunut...hmmm...Ainakin sinne on joku menossa klo 16. Itse pyrin menemään jo klo 12, mutta jos siellä ei olekaan muita, niin ei minusta varmaan mihinkään yksin ole. Täytyy nyt katsoa.

Sitten itkuun ja pitkään iloon. Muistatte varmaan kesän alusta herkkurasiani. Hmm...siis...niin, siis sen peltisen laatikon, joka oli täynnä toinen toistaan ihanampia herkkuja ympäri maailmaa (tai no, suomesta, ruotsista ja amerikasta). Nyt se rasia on tyhjä :( Eilen söin viimeset lakut (yllätys, että lakut jääneet viimeisiksi)

Vähän on kyllä tyhjä olo. Mitä nyt? Mitä tämän jälkeen?
No, ei syytä huoleen! Tänään on (viimeinen) tilipäivä (vaikkei erorahani varsinaisesti palkkaa olekaan), ja olen menossa Kallio-Hakaniemi suunnalle, jossa on ehkä Helsingin paras vegaanisten herkkujen keskittymä. Eiköhän sieltä löydy lohduketta tähän suruun ja tyhjyyden tunteeseen.

Eiliseen! Käytiin Tikkurilan kirjastossa. C käy melkein aina siellä, ja minä taas Suutarilassa. Suutarilan kirjaston on ihan minikokoinen j aTikkurilan taas valtava. En ole koskaan käynyt Tikkurilassa ajan kanssa, tälläkään kertaa en päässyt muutamaan hyllyriviä pidemmälle, sillä C hoputti palaamaan autoon, koirien takia. Eipä siinä mitään, sylini oli jo täynnä kirjoja! Tikkurilan kirjasto on niin ihana! Tuntuu kuin niillä olis aina esillä ja oikein tyrkyllä kirjoja just mua varten! Nytkin yks pöytä oli varattu japanilaiselle kauneudelle!
Lainasin ennen kaikkea askartelukirjoja. Aivan ihania, innostavia askartelukirjoja. Nyt jo pää pursuaa ideoita! Mutta edelleen harmittaa, että suomesta puuttuu sellainen "isojen tyttöjen" askartelukirja. Enkä nyt siis tarkoita XL tai XXX -askartelukirjaa, vaan sellaista jossa olis munaa! Nytkin lainaamani olivat kyllä enimmäkseen ihania, mutta tavattoman tavanomaisia. Tai siis sellaisia pikkusieviä, vähän pöljiä. Siis minun mielestäni. Aivan varmasti enemmistö askartelukirjojen lukijoista tykkää niistä kovasti, eikä ajattele niitä yhtään pöljinä. Yhden askartelukirjan lainasin vähän vasten tahtoani, mutta uteliaisuudesta. Kasatessa kirjoja syliini  ja lainauskoneen viereen pöytätasolle pidin tarkkaan huolen, ettei ko. kirja ollut koskaan päällimäisenä, ettei kukaan vaan näkisi minun lainaavan A.H:n tekemää yhtään mitään. En voi sietää A.H.a. Ei saa kysyä miksi, sillä en itsekään tiedä, enkä ainakaan kehtaisi myöntää, että sen johtuvan minkäänlaisesta kateudesta sitä kohtaan, että hän on onnistunut (?) siinä, mistä minä en uskalla edes unelmoida. !
Mutta takaisin kirjastoon! Siellä oli niin ihanaa. Ja se johtui siitä, että ne kirjat olivat minulle niin uusia ja niitä oli niin paljon ja niin moni oli niistä supermielenkiintoinen! Oikeastaan vielä parempaa kuin kirjakaupassa (vaikka ehkä Akateemisessa vois päästä samaan tunnelmaan, kun siellä on niin paljon myös ulkomaisia kirjoja), sillä valikoima oli niin suuri. Eikä ne maksa mitään! Ja virhelainaukset voi palauttaa tosta noin vaan, vaikka seuraavana päivänä. Ja jos joku kirja oikein kolahti sen voi sitten hankkia omaksi kirjakaupasta tms.

Aamusta ompelin kolikkokukkaroita. On se vaan niin mukavaa puuhaa :) Sain melkoisen läjän taas ommeltua! Hyvä hyvä! Vaikkakin olin jostain syystä tosi väsynyt. Niin väsynyt, etten jaksanut tehdä oikeaa lounasta, vaan söin ensiksi luumun. Sitten ison kattilallisen popcornia katsoessani Maameren tarinoita (kolmas? kerta kun aloitin, en koskaan ole pysynyt hereillä loppuun asti), nukahdin . nukuin n. tunnin, heräsin, söin loput lakuni ja katsoin elokuvan loppuun. (ihan ok, muttei minkään erikoismaininnan arvoinen, kuten vaikka Totoro tai Yamadat). Päikkäreitten jälkeen en ollut enää niin väsy. Inhoan kyllä päiväunia. Mutta tykkään nukahtaa silloin kun tilanne on vähän sopimaton, mutta väsymys on niin suuri, ettei sille voi mitään. Kun yrittää taistella vastaan ja lopulta luovuttaa, kun tajuaa että nukahtaminen on väistämätöntä. Taisteluvaiheesta en kyllä tykkää, mutta luovuttamisesta kovasti :)

Ei kai muuta. Täytyy lopettaa lyhyeen (?) tänään, kun on niin aikainen lähtö sinne Animaliaan. Olen aikeissa viedä C:n syömään joko Veganissimoon tai sitten Silvopleehen ennen leipomaan ryhtymistä.

Loppuun pari sanaa veganismista. Syylliset saa tehdä mitä vaan, mutta syyllistää EI saa!
Keksin ton eilen polkiessani koulusta kotiin, ja omasta mielestä se on tosi nerokas, mutta nyt en ole ollenkaan varma ymmärtääkö sitä muut. Ymmärtääkö?

Sydän,
Puputyttö

j.k. Tästälähin kirjoitan Puputyttönä (vaikka kuka haluaisi tulla kutsuttavan puputytöksi? kysyi Vegaia lehden toimittaja, kun toisen kirjani pystyyn haukkui...Kuka kumma EI haluaisi tulla kutsutuksi puputytöksi???! on oma vastakysymykseni)

j.k.2 Yleensä kun nousen sängystä tms. odotan hetken, että se huippaus menis ohi, mutta tänään aamulla kävelinkin siinä sumussa aina keittiöön asti ja se olikin tosi hauskaa! Tietenkin tulee varoa, ettei satuta itseään tai muita, mutta suosittelen kokeilemaan reipasta kävelyä pää huippauksesta sumeana :) Mutta nyt askartelemaan!

Voihan Hapankaali!

Eilen oli oikein reipas ja tein sämpylöitä ja aloin työstämään hapankaalia! Hyvä hyvä! Sämpylöistä tuli maukkaita ja söinkin niitä niin, että loppupäivän tuli hiivanmakua aika ajoin suuhun. Ei niin kivaa. Ja sitten hakkasin kaksi kiloa kaalia (eli yhden keskikokoisen kaalin) tuusan nuuskaksi. Hakkasin sitä oikeesti aikas hillittömästi. Ja siitä ei millään meinannut irrota sitä mehua. Pöh. Ennen kuin sitten laitoin sen lasipurkkiin ja vielä varovaisesti nuijin, niin että kun lopulta laitoin siihen painon päälle mehua oli ainakin kaksi senttiä ylikin! Wohoo! Olin varmuuden vuoksi keittänyt suolavettä, että jos se kaalimehu ei riitäkään peittämään kaikkia - ei tarvittu suolavettä! Tunnen itseni nyt ihan sellaiseksi venäläiseksi mummoksi, joita kuvittelen elävän Viipurissa niissä aika eksoottisissa hökkeleissä, jotka hankkii ruokansa sieltä, mistä sitä milloinkin sattuu löytymään.



Jos jotakuta kiinnostaa, niin hapankaalin teko on hyvin helppoa. Tai ainakin tämä alku on ollut helppoa. en kyllä yhtään muista mitä (no nyt muistan kun lunttasin). Helppoa on loppuvaihekin. Tarvitaan vaan kaalia ja suolaa n. 1% kaalin painosta. Eli kaali perataan, punnitaan, silputaan, nuijitaan suolan kanssa, heitetään isoon lasiastiaan, pistetään tiivis vesipussi päälle painoksi, laitetaan lämpimään 2-3 päiväksi, sen jälkeen viileämpään (esim. kellariin, 15-18 C) pariksi viikoksi, jonka aikana päivittäin kuoritaan pinnalle kerääntynyttä vaahtoa. Hapankaali on valmista kun sen happamuus on alle 4. Eli tähän ihan oikeasti tarvii apteekista ph -liuskoja. Seuraavaan satsiin voisin kyllä heittää katajanmarjoja mausteeksi, jos niitä jaksan meidän katajasta poimia. Nyt niiden kyllä pitäis olla kypsiä, viime vuonna eivät olleet. Katajassa on kyllä todella vmäiset piikit.

Siinä eilisen ruokaosuus. Kävin eilen myös kolme! kertaa koululla! Ekan kerran turhaan (opo tulikin vasta neljältä ja mä olin siellä kolmelta), siitä poljin sitten helsingin puolelle postiin ja kirjastoon, sit pitikin mennä laittamaan ruokaa tai jotain, joten päätin mennäkin opon juttusille vasta mennessäni kouluun. Juttelin sitten hetken opon kanssa, kävi ilmi, että "oppivelvollisuus" on suoritettu, voisin siltä osin osallistua kirjoituksiin vaikka heti, mutta tietenkin jos haluan päästä niistä läpikin olisi hyvä käydä vähän niitä lukion kursseja. Mutta minun ei siis täydy käydä yhtä ainuttakaan kurssia. Joten enkku jäi pois hop! tosta noin vaan! Ei muuten, mutta ainakin eka kurssi. Ja matikasta aion kysyä, jos voin osallistua opetukseen ihan vaan kuunteluoppilaana. Ja kosk amulla ei sitten ollutkaan enkun tuntia lähdin kotiin.
Kerkesin syömään ja sitten pitikin lähteä äikän tunnille. Siellä väsytti ihan törkeesti. Ei niin, että olis tylsää - se kaikki vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta - olin vaan kamalan väsynyt. Meidän äikän ope on kyllä aika tylsä. Miksei oikeasti ole sellaisia asiaansa intohimoisesti suhtautuvia opettajia kuten vaikka "kuolleiden runoilijoiden seurassa"?

Kotiin päästyäni piristyin niin, että sain kolikkokukkaroita ommeltua. Vaikkakin olin äikän tunnilla tehnyt tälle päivälle to do -listaa, ja laittanut ne vetoketjujen kiinnitykset siihen, niin ompelin ne joka tapauksessa jo eilen.

Tälle päivälle taitaa olla luvassa päivätorkut. Olen taaskin kamalan väsynyt. Ollaan kyllä käyty jo juoksemassa, mutta ei se kyllä yleensä mua nukuta. En tiedä, ehkä se on jotain alkavaa syysväsymystä. Vaikkakin innolla odotan niitä täydellisen ihania, kirpeitä syyspäiviä.

Pakkauksista vielä. Tykkään kovasti vanhoista lääkepakkauksista ja kaikesta vanhasta kemisti- ja  lääkärisälästä. Kerään niitä omaan vessaani (josta olenkin tainnut joskus postata kuvia?), jossa sitä aineistoa alkaa olemaan jo aika paljon. Niin, siis pakkauksiin. Osa keräämistäni on niin vanhoja, ettei siihen aikaan muovia ollut vielä yhtä yltäkylläisesti saatavilla kuin nykyisin. Joten pakkauksetkin poikkesivat nykyisistä muovipuikuloista. Mitäs sanotte näistä herkuista?

Kaikki kierrätyskelpoisia! Toi alumiininen taitaa kyllä olla melkoinen ympäristönturmio, jos se neitsellisestä matskusta tehdään, mutta kierrätykseen sekin kelpaisi. Kaikista hienoin on kyllä ehdottomasti toi aspirin laatikko, se pieni rasia lähtee pikkuisesta lipasta vetämällä ulos. :)

Muistuttaisin vielä parin postauksen takaisita Pinkkis herkuista! Käykää katomassa ja lunastamassa omanne pian, sillä C:ltä loppuu työharjoittelu perjantaina ja sen jälkeen sillä on aikaa laittaa niitä MadeBy:hin ja se tarkoittaa sitä, etten myy niitä enää tätä kautta super edullisin hinnoin! Ja muistuttaisin vielä muistamaan Pinkkiksen kun olette ostamassa lahjoja erityisesti kaikille sellaisille, jotka arvostavat kotimaista käsityötä, kaikkea söpöä, tyttömäistä, suloista, erikoista, hauskaa, värikästä ja ympäristöystävällistä - sillä juuri sitä Pinkkis edustaa ja on pullollaan!  

mies lähti, nyt mäkin kehtaan mennä sängylle lojumaan. Kamala väsy. Ehkä se johtuu tästä painavasta pyyhkeestä mun pään ympärillä. Tekee pään kannattelemisesta niin raskasta...

ZZZZzzzzzzzz

Epäreilua!

Mietin nyt kaikkea Pinkkikseen liittyvää päivin ja öin. En mitään fiksua, kun ajatukset on tästä kaikesta niin tukossa, mutta tunnen itseäni jo sen verran hyvin, että kohta saan pahimman innostuksen laantumaan ja sitten alkaa se hyvä vaihe. Pitäis varmaan taas tehdä niitä listoja, ettei menis ihan haahuiluksi. Siis "to do" listoja. Jokatapauksessa Pinkkis visiot menee niin korkeella, ettei niillä ole mitään tekemistä tämän hetken kanssa. Siis nykyisen Pinkkiksen kanssa. Ihan ekaks pitäis kait saada ne kotisivut, tai siis ihka oma nettikauppa. Emmä tiedä, olisko sekään nyt sit se ratkaiseva tekijä. Mut ainakin se helpottais. Kait.
  Mutta siis epäreiluuteen. Olen miettinyt pakkauksia ja paketoimista ja kaikkea sitä oheistilpehööriä, mitä tuotteeseen ja sen asiakkaalle toimittamiseen liittyy. Itse tykkään kaikesta siitä todella paljon ja on aina tosi ihanaa, jos tilauksensa mukana saa jonkin pienen yllätyksen. Mielellään vielä käyttäkelpoisen, jos ei muuten niin ainakin eteenpäinlahjoitettavan. Pinkkiksenkin kanssa pyrin tähän, että asiakkaalle jää oikein hyvä mieli tilauksen saatuaan. Mutta...
  Kaikki se pakkaaminen; teipit, kuplamuovit ja kartongit! Niitit, muovipussit ja kirjekuoret! Tietenkään sillä, mitä Pinkkiksen kokoinen yritys (miniatyyrimäinen) tekee tai jättää tekemättä, ei ole oikeasti yhtään mitään merkitystä. Mutta minulla on omatunto, eikä se anna minun tehdä/teettää Pinkkikselle pakkausmateriaaleja niin kauan kun Tehtaalta löytyy tarkoitukseen soveltuvia materiaaleja entuudestaan. Ja niitähän löytyy, isommankin firman tarpeisiin. Joten toistaiseksi ainakin Pinkkiksen tuotteet pakataan uuden elämän saaneisiin materiaaleihin. Kaikki Pinkkikseltä tilanneet tiedättekin miten riemunkirjava paketti sieltä tulee (yritän kyllä tilauksen sisällön perusteella vähän päätellä minkäläiselle henkilölle tilaus on menossa, etten laita Luotikaulakorua tilanneelle vaaleanpunaista silkkipaperia ja Hello Kitty tarroja). Toistaiseksi kaikki pakkausmateriaali, silkkipaperista kirjekuoriin, kiitos-lahjojen pienistä muovipusseista kuplamuoveihin on kierrätettyä, ympäristöystävällistä kotiini kertynyttä rompetta. Tästä syystä minulla ei ole hienoja, sävy sävyyn valittuja, toisiinsa sointuvia papereita ja muita. Eihän siinä tietenkään mitään järkeä ole, että toinen puoli vinkuu näiden pakkausten ympäristövaikutuksista kun samalla toinen puoli on Ebayssä tilaamassa uutta nukkea Japanista... Enkä ole tilannut uusia nukkeja! Entisiäkin alkaa olla jo niin paljon, etten jaksa kaikille edes iltaisin yöpukua vaihtaa! (jätän teidät miettimään vaihdanko ihan oikeasti niille iltaisin yökkärit... ;)

Hienoista paketeista vielä. Minä myös säästän hienoimmat pakkaukset, joita kotiini tulee. Tässä kaikista hienoimmat:

Sillä on oma printattu pussi, pussissa vielä oma printattu kartonkinen yläosa, toisenlaisille vaatteille oma kartonkinen kaksinkertainen läpyskänsä ja vielä omalla logolla  (?) printattu tarra. Aikas hienot! Ja pakkauksissa mukavasti "engrish"iä, kuten "Lovely baby lets share happy". Aikas söpö! Näistä hienoin on mielestäni toi painettu pussi. Niihin harvoin törmää pienten tekijöiden tuotteissa.
  Ja niin, takaisin siihen miksi tästä nyt ylipäätään postailen. Tai ei se tietenkään mikään kovin hyvä selitys sille ole, muttei nyt kuitenkaan jäisi "paha maku" tästä kitinästäni. Siis ympäristöystävällisten materiaalien (kuten vaikka kertaalleen käytetty kirjekuori tai kaurahiutalepakkauksen kartonki) epäammattimaisuus ja epäsöpöys. Miten "vihreästä" saa "pinkin"? Yleensä ottaen kaikki todella söpö ja vakavastiotettava (siis ei vakava, mutta sellainen hyvin tehty, siisti) on kyllä muovia, isojen painokoneiden tekemää, teollista. Ja sit taas kaikki ekojutut on jotenkin sellasta hippitouhua. Miten sais "pinkistä" "vihreän"? Onhan sellasia oltava olemassa, jotka tekee sellaisia ekojuttuja, ilman että ne näyttää puoli maailmaa kiertäneeltä!? Emmä tiedä, ehkä tässä Pinkkikselle työsarkaa?

Eilen en meinannut keksiä millä ruokkia nälkäinen perheeni. Kunnes muistin puutarhani! siellähän kasvaa perunaa! Ei ollakaan syöty perunaa aikoihin, joten jo on aikakin. Kaivoin ylös kolme syrjässä kasvanutta perunapuskaa, ei niistä kyllä kovin suurta määrää irronnut. Mutta taas toisaalta, kyseessä oli kasvimaan ulkopuolelle istutetut kolme turhan itänyttä perunaa, joten annettakoon anteeksi. Jouduin vielä itse kasvimaaltakin nostamaan yhden puskan (kaikki muuten istutin takaisin, jospa niistä vielä jotain tulis?), että saatiin tarpeeksi neljälle. Istutin siis joskus loppukeväästä/alkukesästä vanhaksi menneitä perunoita kasvimaalle itämättömien lehtikaalien koloihin ja sit vähän muuallekin. Tavallaan siis muuten hukkaan mennyttä tilaa ja perunaa :) Perunoiden kanssa oli sipulikastike ja paistettua tofua ja kikherneitä. Oli todella hyvää! Ja oli mukavaa, että ennätin syömään melkein koko perheen kanssa, sillä tiistaisin mulla on vaan matikkaa. Tänään aion muuten käydä opolla, tuli nimittäin sekä enkun että matikan tunneilla sellanen olo, että oppi on kyllä varmaan tosi hyödyllistä ja silleen, mutta mahtavatko nämä opinnot vaarantaa kemian ja biologian opintoni (siis riittääkö aika kaikkeen), kun olen kuitenkin esim. matikkaa opiskellut melko paljon kauppiksessa. No, tänään se selviää. Ai niin, en kirjojakaan haluais ostaa ihan turhan takia. Ainoastaan askartelu- ja keittokirjoja. (niissä ei niin haittaa, vaikka ostaisinkin enkä koskaan käyttäisi). Niin, tämähän ei kyllä mitenkään tähän liittynyt. ruoastahan minä puhuin :) Laitan kuvan lohdutukseksi.

Siinä meidän potut :D Kerron teille yhdestä elämää suuremmasta haaveestani. Tämä on siis sellainen, jonka toteutumisen eteen en tee töitä, enkä siihen edes usko. Mutta se on semmoinen juttu kuitenkin. Nimittäin omavaraisuus. Saan siitä niin isot kiksit, että oksat pois! Omavaraisuudesta kertoo myös suosikkikirjani Living the good life (Linda Cockburn), jonka lukemista suosittelen kaikille, joilta kirjojen luku englanniksi sujuu tarpeeksi jouhevasti (on kyllä helppoa englantia, paitsi Lindan miehen kirjoitukset, jotka ovat hyvin aussienglantia, ne voi jättää lukematta, ei vaikuta kokonaisuuden hahmottamiseen mitenkään). Suomessa voi olla melko mahdotonta päästä täydelliseen omavaraisuuteen, mutta se ei estä millään yrittämistä, olkoonkin vaikka kuinka pientä. Edes omat idut ja auringonkukanversot ympäri vuoden. Tai pakastin pullollaan metsästä kerättyjä marjoja ja sieniä. (vitsi kun en olisi niin hyttyskammoinen ja tuntisin muitakin sieniä kuin kärpässienen ja herkkusienen!) Sekin tuntuu hyvältä, että tekee omat maidot! Olkoonkin kaupasta ostetuista raaka-aineista, mutta eipähän ainakaan tarvitse enää kaupasta raahata painavia soijamaitoja, jotka ovat kuitenkin pääosin vettä,  sitä samaa, jota meiltä hanastakin tulee :) Tänään aion kokeilla hapankaalin tekemistä! En ole suuri hapankaalin ystävä, mutta ruokaraamattuni kehoittaa sitä syömään, joten se on kummallinen uusi paras ystäväni. Kesäkurpitsasänpylät ovat myös työn alla. Täytyykin ihan pian mennä niitä paimentamaan.

Ja sitten vielä yksi juttu, jost aei ole vielä kuvaa, mutta kun ei ole pientä lastakaan niin kuvan ottaminen on turhan haastavavaa. Mutta siis, minult apyydettiin erittäin kauniisti voisinko tehdä essua pienelle lapselle. Tämähän on sellainen kohta, jossa saatan jäätyä ihan totaalisesti ja jopa kehittää itselleni pienen yläkertakammon. Mutta ei tällä kertaa! Ennen kuin olin edes mittoja saanut olin taaperoikäiselle pienen päiväkodin töhrytunteihin tarkoitetun essun tehnyt! Kaavat ja kaikki! Hups, tosta noin vaan! Kaavan lunttasin kyllä yhdestä kirjasta ja ohjeenkin, mutta kaava olisi pitänyt suurentaa, eikä minulla ole kopiokonetta käytössä, joten suurensin sen itse! Essusta tuli hieno ja se oli mukava tehdä! Ehkä niitä vois tulla Pinkkiksellekin myyntiin :) Niin, vielä teroittaisin asian ihmeellisyyttä, jos ette itse sitä huomanneet: minähän en siis tee ihmisten vaatteita. Ihmisten vaatteet ovat aivan liian aikaavieviä ja monimutkaisia, ja tilaa vaativia. Ja asiaa sen enempää kauhistelematta minä tein ihmisten vaatteen! Mitä seuraavaksi? Jakkupukuko? Korsetti? Juhlamekko?

Uh huh...menipä taas jaaritteluksi! Muistatteko kun kerroin kadottaneeni Erittäin Tärkeän Reseptivihkoni? No, minä kadotin sen ja sitten vielä löysinkin! Voi sitä ilon ja onnen päivää! Ja nyt se ja kaikki irtoreseptini ovat kateissa! Apua!! 

Tässä vielä Wubba Wednesday kuvat!




Stay sweet!

<3 br="br" raisa="raisa">

Askarteluintoa ja englantia.

Kuten jo aiemmin mainittu, on kovasti surinaa Pinkkiksen ympärillä. Siis olen Pinkkiksestä jälleen kovasti innoissani, facebooksivunkin kävin aktivoimassa. Käykäähän tykkäämässä! Kirjahyllystä olen kaivanut kaikki minibusinesskirjani ja niitä nyt innoissani tavailen iltaisin ja aamuisin. Eilen otin yhteyttä erittäin taitavaan graafikkoon (siis sellaiseen, joka tekee kuvia ja siistii muiden töhryjä [kuten saatatte huomata, oikeasti en ymmärrä graafikko -sanaa täysin]) Emmi Jormalaiseen, toiveena saada Pinkkikselle logo. Pinkkiksellähän on logo vuosien takaa, itseasiassa melkeimpä vuosikymmenen takaa, mutta en ole siitä koskaan erityisemmin välittänyt, joten en ole sitä käyttöönkään ottanut. Joten se siitä logosta. Mutta Emmin tekemänä se olisi varmasti loistava. Mielestäni oma ideanikin on jo sen verran loistava, että kun sitä ammattilainen vähän hio niin siitä tulee täydellisestä seuraava!
Innostuin myös tilaamaan Pinkkikselle käyntikortit. Nettituttujen keskuudessa (kun en minä juuri oikeitakaan ihmisiä tapaa) on ollut kovaa huutoa pienet käyntikortit, joihin saa painettua omia kuvia takapuolelle. joten niitä minäkin tilasin Pinkkikselle ja itselleni (sama asia). Jos teitä kiinnostaa käyntikortit, tarrat tai postikortit, siis niiden teettäminen edullisesti, laadukkaasti ja ennenkaikkea yksilöllisesti (tilasin muistaakseni 100 käyntikorttia, joista 60 oli erilaisia! Tai halutessaan kaikki voi olla sitä yhtä ja samaa) ja kuitenkin suht nopeasti (se luvattiin muistaakseni kolmessa tai neljässä viikossa ja sain korttini n. 10:ssä päivässä!) niin tässä siihen linkki (jolla saatte 10% alennusta!! Wohoo!) MOO!

Eilen pyörin vähän liian energisenä Tehtaalla, en oikein tiennyt mitä tehdä. Joten tein niitä juttuja, joita tehdään silloin, kun ei oikein osaa päättää, eli keskeneräisiä, vähän unohtuneita juttuja. Ompelin kassillisen pussukoiden pohjia (vihdoin ja viimein sain ne valmiiksi, enää puuttuu silitys ja sitten minulle ie ole yhtä ainuttakaan keskeneräistä pussukkaa!) ja tein valmiiksi pitkään työnalla olleen paperiaskartelu -hommelini. Olen tämän surullisen tytön tilannut ehkä n. vuosi sitten ja osan saanut valmiiksi heti alkuun, mutta sitten se jäi odottamaan eilistä. Eikö ole melkoisen suloinen?

Levylaatikon ja levyt aion kyllä ottaa tytöille. Muilla en tee oikeastaan mitään, ja hyvin epätyypilliseen tapaan - juuri se taitaa olla tämän viehätys. Minun kun on niin vaikeaa tehdä omasta mielestäni "turhia, epäfunktionaalisia asioita". No, ehkä tämän voisi laittaa jonnekin koristeeksi...

Eilen muuten innostuin tilaamaan askartelukirjan! Pitkästä aikaan! Olis kyllä pitänyt tilata koulukirjoja, mutta unohdin. Tilasin ihan puskista (tämä kyllä graafikko- Emmin syytä, sillä häntä syynätessäni löysin linkin Tänne! ja sieltä sitten tilasin sen kirjankin. Aikas kallis, mutta mitä siitä! Sekin innosti niin, että meinas housuista saumat revetä! Nukkejakin jostain nyrjähdyksestä johtuen katsoin taas "sillä silmällä", mutta onneksi pääsin ajoissa pois! En tilannut yhtään mitään. Kamalaa, miten vaarallista netissä on!

Illalla, tai iltapäivällä olin sitten koulussa. Ensiksi oli kaksi tuntia enkkua, jonne menin "henkselit paukkuen". (en kuitenkaan niin, että kukaan olisi sitä huomannut) Meillä oli heti alkuun pieni testi, jonka tein puolihuolimattomasti tyyliin "minä osaan aivan kaiken ja vähän ylikin" ja testiä tarkistaessani huomasin, että minulla oli viisi virhettä, kahdestakymmenestä! Hups!
Luokka oli aivan täynnä, meitä oli reippaasti yli 30, joista suurin osa n. 16 vuotiaita poikia. Tai siltä se kuulosti. Vähän harmillista.
Enkun jälkeen oli äikkää, ja siellä oli osanottajien määrän suhteen vähän sama homma. Tällä kertaa saatiin kuitenkin isompi luokka. Äikän tunnilla oli todella mielenkiintoista. Huomasin nauttivani opettajan sanoista, välillä jopa niin paljon, että huomioni herpaantui täysin ja aloin matkaamaan omiin juttuihini eikä minulla ollut sitten hajuakaan mistä oli puhuttu. Kirjoitettiin pieni aine, mun kynä oli niin pehmeä että siitä jäi todella mahtavat jäljet pulpettiin, niitä sitten tuskaisena yritin kumittaa pois.

Eipä sitten kait muuta.  Paitsi yhdestä hämähäkistä ehkä haluaisin kertoa. Minun vessassani asustaa todella ilkeän näköinen hämähäkki. Meillä on sopimus: minä jätän häne rauhaan ja hän jättää minut rauhaan. No, toissa iltana tämä hämähäkki oli mennyt vessanpönttöön. Yikes! Joten minä käytin toista vessaa. Ja ehkä kuulin C:n vetävän vessan toisaalla. No, hämähäkkipöntön kannen avatessani näin hämähäkin edelleen olevan pöntössä, mutta tällä kertaa erityisen ilkeän näköisenä. Ihmekös, kun oli joutunut pöntön pyörteisiin. Minä en alkanut hämähäkkiä pelastamaan, mutta jätin kuitenkin kannen auki, jotta voisi kiivetä liukkaita pystysuoria posliiniseiniä pitkin vapauteen. Aamulla hämähäkkiä ei näkynyt missään. En siltikään uskaltanut koko päivänä käyttää kyseistä vessaa. Illalla, kun olin menossa pesemään hampaitani kurkistin pönttöön ja siellähän se kiukkuinen tapaus taas oli! Tällä kertaa näytti kelluvan pää alaspäin vedessä. Yritin turvallisen välimatkan päästä saada selville onko se hengissä vai ei. Pyysin C:iä tarkistamaan tilanteen. Kuulemma oli vielä hengissä, mutta tosiaan pää pinnan alla. Oltiin sitten menossa nukkumaan ja minua kauheasti vaivasi hämähäkkipoloinen. Mutta en millään keksinyt turvallista keinoa sen pelastamiseen. kunnes sitten keksin vetäistä tukikepin sisällä olevasta tomaatista, sillä sain hämiksen turvallisen kaukana itsestäni ongittua pöntöstä ja vietyä ulos. Toivottavasti se tunnisti pelastajansa eikä sekoita minua siihen, joka yritti sen huuhtaista pois päivää aiemmin.

Moi nyt!

Sydän,

Raisa

Viikonlopun päivitys ja hiton työkkäri

En ole koskaan ajatellut, että rahaa pitäisi mistään saada ilmaiseksi (tai no, mitä nyt vanhemmilta), niin että kyllä työkkärissä ja muissa vastaavissa voi joutua odottamaan, eikä siellä tarvitse olla ilmaista kahvia tarjolla, mutta rajanasa kaikella! Ensin odotin KAKSI tuntia (tarkalleen) ennen kuin oma vuoroni tuli, sain sotuni annettua sille tädille ja ennen kuin edes ehdin istua alas hän sanoi minun olevan väärässä kerroksessa. Minun pitäisi olla alkukartoituksessa, jossa olen kyllä jo kertaalleen ollut. No, ei muuta kuin alakertaan odottamaan. Ette usko kuinka otti päähän. Onneks mulla oli kirja mukana, jonka luinkin melkein loppuun. Ekassa kerroksessa jouduin odottamaan reilut 10 minuuttia ja sitten olikin jo vuoroni. Ja ens töikseen virkailija sanoo minulle, että olen väärässä kerroksessa! Minun pitäisi olla kakkosessa. Silloin suutuin. Kovaan ääneen kerroin,e tten varmasti mene enää minnekään, jouduttuani ensin odottamaan kaksi tuntia siellä ja nyt vielä 10 min täällä. Ja sitten hän keksi, että itseasiassa minä olen väärässä kaupungissa! Helsinkiläisenä minun pitäis käydä Malmilla, eikä Tikkurilassa. Tämän kyllä tiesin, mutta sinne minut viime kerrallakin käskettiin ja siellä C:kin käy. Lopulta molemmat rauhoituttiin ja saatiin asioita hoidettua. Ja lopulta hän oli eritäin ystävällinen ja avulias, ja halusi ehdottomasti tietää kuka kakkoskerroksessa oli lähettänyt minut kahden tunnin jonotuksen jälkeen alakertaan. Toisin kuin ensimmäinen työkkärikontaktini (kesän alusta) tämä ei olettanut minun olevan ammatiltani työtön, vaan jopa vähän kertoi mitä minun tulee seuraavaksi tehdä. Ensimmäinen tapaus ilmeisesti oletti, että kun ensimmäistä kertaa tulen työkkäriin tiedän automaattisesti miten minun tulee toimia. Tämä uusi antoi jopa joitain papereita minulle. Se eka ei todellakaan, eikä edes kertonut että mitä minun pitää tehdä seuraavaksi. oikeesti kyllä niin epäpätevää ja epätasalaatuista porukkaa siellä, että ihan ällöttää. Mutta mitäs sitä millekään laiskoille työtävieroksuville tyypeille mitään hyvää tarjoisikaan. On kyllä todella vastenmielinen paikka.

Torstaina oli myös viimeinen japanintunti. Tylsää! Meidän opettaja oli niin hyvä! Pelottaa, että mitä mun oppimalleni nyt käy, kun sitä ei ole joku aktivoimassa. Itseni tuntien itsenäinen, vapaaehtoinen opiskelu ei ole ihan mun juttu. Täytyy olla joku piiskaamassa. No, katsotaan. Tänään alkaa koulukin taas! En muista mitä oli tälle päivälle, kohta sekin selviää.

En muista yhtään mitä tein perjantaina.
Lauantaina oli se nukketapaaminen! Olin sieltä myöhässä, vaikka tulinkin pyörineni junalla, sillä lähdin liian myöhään ja piti käydä keskustan kauuta, kun hain liput illan elokuvatreffeille ja Ruohiksesta limua ja jonkun teidän lukijoista suosittelemaa Taifun manteli-sesam (??) tofua (hyvää!! Kiitos suosituksesta!). No, puistossa en nähnyt sitten ketään. Vaikka olinkin reippaasti myöhässä. Tuli paniikki. Siellä kivikiemuran lähellä oli yks porukka, mutten nähnyt niillä nukkeja. Nokun niiden nuket oli kaikki vaakatasossa. Puhelimitse sain sitten tietooni, että kyllä ne oli just mun hakemat nukkehöperöt, jotka siellä oli, joten sekaan vaan. Meitä oli yhteensä 7 (jee!) ja meillä oli nukkeja mukana ainakin 20! (Jee!)
Kaukaisimmat olivat tulleet Oulusta ja sit jostain toisesta eksoottisesta paikasta, huikeeta! Istuttiin siellä noin pari tuntia, syötiin, juteltiin nukeista ja osa erilaisista nukkefoorumeista, kuvattiin nukkeja ja tehtiin vähän kauppaakin. Kellään ei ollut myytäviä nukkeja (onneksi!), mutta jotain pientä kyllä ennätin ostamaan. Ennätin siksi, että tavarat kieri väärään suuntaan, ja mä olin vika joka niitä näki. Omianikin sain myytyä, lopulta jäin kolmisen euroa voitolle :) Ostin. mm. cowboy hatun. Johon kyllä onnistuin harmikseni saamaan kolajuomasta tahroja. Ehkä ne lähtee pois jos oikein kovasti toivon?

Miitistä kaupan kautta pyöräillen kotiin. C teki tonnikalatonta salaattia, syötiin sitä ja leipää ja sipsejä. Estrellalla joku Limited Edition thai maku sipseissä, ja ne on vegaanisia! Hiphei! Hiukan hyviä!
Siitä sitten elokuviin. Matkalla tuli vähän riitaa, kun C luuli että mennään Tikkurilaan, johon paljon lyhyempi matka ja se nurisi kenkiään ja kaikkea. Ei sinne jumboonkaan ole kuin 5 km, en ymmärrä mitä se oikein temppuili. No, miehet on sellasia välillä. Katsottiin Ted. Se oli hupsu, mutta paikoin oikeinkin hauska.

Sunnuntaina oli sitten Intohimona Askartelu tapahtuma, johon olin varannut skräppipaikan. Olin menossa pyörällä (sillä en halua olla se laiska ihminen, joka autoilee kaikkialle), sivulaukku pakattuna, iso neliskanttinen laukkukin jo pyörän tarakalle kiinnitettynä, kypärä päässä, ilmaa renkaissa, kaikki siis valmiina, kunnes tajusin, että hitto, se alkaa minuutin päästä. Multa menee melkein tunti tällä varusteuksella päästä perille! Ja eikun tavarat autoon ja lasikanletkeesti auto motarille. Oli se helppoa. Ja nopeeta. Silti meni melkein kaksi tuntia alkamisesta, ennen kuin olin saanut edes valuviani esille. Oli niin paljon skräppikaverin kanssa juteltavaa, ja olihan siellä myös ne ostettavat askartelutarvikkeetkin. En muista tarkalleen mitä ostin, enkä halua edes muistella. Maltillisesti kuitenkin.

Skräpättiin ja juteltiin kuuteen asti. Oli harmillista huomata miten myyjät alkoivat jo ennen kello viittä (!) purkamaan kovaäänisesti myyntipisteitään ja kuljettelemaan niitä ulos. Kyllä niiden pitäis malttaa olla siellä loppuun asti ja sitten vasta purkaa. Tämä on hyvä itsekkin muistaa Pinkkiksen kanssa, että se on jäljellä oleville asiakkaille aika ikävää.

Sain viisi sivua tehtyä, niistä ei ole kuvia. Eikä ne edes olleet niin kuvauksellisia, että tänne viitsisi laittaa, enemmänkin tyyliin kunhan sain nämä pois alta. Aika monessa nyt meneillään se nämä täytyy käyttää pois -vaihe. Esim. leivontahyllyäni olen tyhjentämässä. Mulle on melkoisesti kerääntynyt värillisiä sokereita (kun ne on niin hienoja ja erikoisia. mut en mä niitä käytä mihinkään) ja niitä olen nyt käyttänyt pois, tyhjentäen yhden purkin kiloon tavallista sokeria. Viikonloppuna tein soijamaitoa ja siitä tuli hennon persikanväristä, kun osa sokerista oli oranssia :) Eihän ne väriaineet hyväksi ole, eikä sokerikaan, mutta pois ei heitetä!!

Eilen illalla sain vähän kertynyttä kaaosta purettua. Aina muuten tulee mlkoinen sekamelska kun on ollut jotain menoa. Nyt oli vielä kaksi erityyppistä menoa kahdelle päivälle, niin mulla oli nukenvaatteita ja nukkeja suloisessa sekamelskassa askartelupapereiden, liimojen ja koristeiden kanssa. Ja kankaita kans, kun aloin väsäämään mukaan otettaville nukeille kuljetuspussukoita.

Miitissä joku oli ottanut huomioon ruokavalioni (vaikken ollut sitä tapaamiskutsussa kenellekään toitottanut) ja se tuntui todella hyvälle :) Vegaania on helppo miellyttää ;)

Vielä yks juttu: viikonloppuaamuina "piilotin" aamupalan marja-hedelmäosuuteen lehtikaalia, pinaatti ja kesäkurpitsaa - eikä kukaan huomannut mitään :)

Nyt menox sanoi Annie Lennox!

Sydän,

Raisa

Pinkkistä, asioiden hoitoa ja karsintaa

Olen taas jatkanut karsintaa! Eilen kuitenkin tajusin sen tosiasian, että minä pidän tavaroista hurjan paljon. Pidän kauniista tavaroista, hassuista tavaroista, värikkäistä, muovisista, rimpsullisista, jännistä, eksoottisista, vaaleanpunaisista, lapsellisista, lähes kaikenmoisista tavaroista! En minä voi, eikä minun kuulukaan hankkiutua eroon kaikista epäkäytännöllisistä ihanuuksista, joita kotini on pullollaan. Minusta ei tule minimalistia. Tyhjät tasot herättävät minussa levottomuutta. Mutta voin, ja aionkin, hankkiutua parhaani mukaan eroon niistä tavaroista, jotka eivät enää ilahduta minua. Vaikkei edellisestä karsinakierroksestani ole kovinkaan kauaa on uutta krääsää silti kertynyt melkoinen satsi. Kaiken maailman kirjojakin haalinut kirjaston asiakkaiden "ota tai jätä" laatikosta. Siis sellaisia, joita "vois ehkä joskus sitten sadepäivinä lukea". Mitä hittoa! Maailma on täynnä kirjoja, joita ehdottomasti haluan lukea, ei silloin tarvitse hillota puolikiinnostavia kirjoja hyllyjä tukkimassa.

Olen yrittänyt tartuttaa karsimispöpöä myös äitiini, joka on kaikkien hamsterien äiti. Äidilläni on ihan oikeasti tavaraa (vaatteita, kosmetiikkaa, astioita, koruja, kaikkea) kahta elämää varten. Koriste-esineitä varmasti kolmea tai neljää elämää varten. Ehdotin kuitenkin äipälle, että Hapsi ja minä tultais sille siivoamaan ja sitä ennen sen tulis kerätä turhia/ylimääräisiä/ei ilahduttavia tavaroita laatikkoon tms. ja me sitten siivottuamme viedään ne pois. Äiti oli ajatuksesta innoissaan! Hip hei!

Eilen otin sitten läjäpäin kuvia, aivan kuten lupasinkin! En tiedä mikä mun kamerassa on, mutta se ottaa todella keltaisia kuvia enkä millään saa sitä muutettua. Joten joudun jälkeenpäin käsittelemään kuvia ja se vie aikaa. Tylsää. Salaman kanssa ongelmaa ei ole, mutta salama taas syö kaiken värin. Aika paljon otan kuvia silleen, et kädellä peitän salaman, en kokonaan mutta osittain. Se tuntuu toimivan parhaiten. Otin myös nukeista kuvia. Flickerissä, joka siis minun suosimani verkko valokuva-albumi, on pieni (mutta aktiivinen) ryhmä, johon postataan kuvia Blythe nukeista sellaisten hassujen kumikanojen kanssa, aina keskiviikkoisin. siihen otin kuvia siis.

Eilen kävin myös koulussa! Jee! Olen niin tyytyväinen itseeni, että se on nyt hoidettu! Tänään vielä työkkäriin ja sitten ne jonkin aikaa sitten ahdistusta aiheuttaneet asiat hoidettu pois! Koulussa sain mukavasti kolmella kurssilla täytettyä seuraavat kuusi viikkoani (olikohan yhden jakson pituus kuusi viikkoa, no ihan sama), harmillisesti tässä satsissa ei ollut kuitenkaan yhtään kemiaa tai biologiaa, vaan kirjoituksiin tähtäävää matikkaa, enkkua ja äikkää. Kahta viimeistä odotan aika innolla! Vaikkakin voi olla että enkun eka kurssi on vähän tylsä kaltaiselleni konkarille ;) No, kerrankin pärjään ilman ihmeempää aherrusta. Aherruksesta ja pärjäämisestä tuli mieleen: Sain eilen myös kemian kokeeni! Sain siitä 8+! Jee! Yhtä tehtävää lukuunottamatta (siitä olin kokonaan unohtanut vedyt!) kaikista joko täydet, tai pistettä vajaa täydet pisteet! eli se yksi tehtävä sotki hienon kuvioni. Mutta siis ihan älyttömän hyvin! Harmillisesti vaan nykyinen lukioni ei opeta tämän enempää kemiaa, vaan minun tulee hakea oppini joko etälukiosta (kuka voi oppia kemiaa etänä????) tai sitten mennä johonkin toiseen lukioon niitä kursseja varten. Pahus!

Eilen tein (kun kerta olin kotona, enkä japanin tunnilla, josta muuten tänään vika tunti! :( pitkästä aikaa japanilaisvaikutteista ruokaa, tonkatsua, riisiä, friteerattua tofua, kevyesti höyrytettyä kukkakaalia misokastikkeella ja sit kokeilu, jotka kukaan ei edes uskaltautunut kokeilemaan. friteerattua kesäkurpitsaa.
Ruoka oli hyvää, mutta huomasi että on ollut vähän taukoa, ei ollut ihan niin maukasta kuin silloin aktiivisimpina aikoina.

Mutta nyt kuviin, että mäkin pääsen sinne työkkäriin jonottamaan. Onneks mulla on hyvä ja pienikokoinen kirja luettavana!

Näistä kuvista: kaikki on siis myytävänä, ja Special price just for you, my friend. Eli ennen kuin nämä päätyvät Madeby -putiikkiini  ne ovat tarjolla Teille, edullisempaan hintaan :) Kannattaa tarttua tilaisuuteen. Alennuksissa ei varmaankaan näytä olevan mitään logiikkaa, eikä olekaan. Alentelen niitä silleen, kuin minusta kivalta tuntuu :) Postikulut kuuluvat hintaan, eikä näihin enää voi yhdistää Animalian alennusta. Paljousalennus on kyllä mahdollinen, jos innostuu tilaamaan enemmän kuin kaksi tuotetta :) Nopeat syövät hitaat, eli kun haluatte jotain tilata laittakaa sitä mulle pikaisesti viestiä sähköpostilla pinkkisfun(at)gmail.com tai sitten tonne kommenttilootaan. Mä laitan teille sitten tilinumeroni (joten muistakaa laittaa myös oma s.postiosoitteenne, mikäli kommentilla tilaatte ja kun saatte aarteenne maksettua laitan sen teille hetipaikalla postiin.

Ihan alkuun Napero Pupuja. Nämä ovat pehmoleluja, kaikissa on käytetty enemmän tai vähemmän kierrätysmateriaalia. Osa on froteisia, pieniä pyyhkeitä kuolan ja kaiken sellaisen vauvaeritteen pyyhkimiseen, osa littanoita pienen pieniä tyynynoloisia (oikein vauvamaisia) ja osa sitten pulleita, pehmolelumaisia. Pyyhkeet maksavat 6 euroa, littanat ja pulleat puput 8 euroa.



 Tämä on oikeasti haalean vaaleansininen (näitä oli kaksi, toinen myyty)



Sitten pinnejä! Näistä tykkään kovasti! Hintaa on 3 € kpl, vitosella pari. (pinnejä myyty, en vielä tiedä väristä, eli kaikki ei enää saatavilla, ehkä kuitenkin suosikkisi vielä jäljellä)



Ja lopuksi koruja! Korvikset 9 euroo, kaulakorut 7 euroo (huh! nyt menee halvalla!) ja sormukset 4 €

Huom! Myös yksi "seka"pari!
Omat suosikkini!

Tämä on myyty. Tölkkejä on tilaukseesa, eli ehkä parin viikon sisällä olis tulossa lisää.

Näitten värejä en millään saanut realistisiksi, sorry. Oikeasti oikein hienot kuitenkin :)




Ja lopuksi sormukset.


Ja ihan lopuksi vielä muistutus MadeByssä myynnissä olevista ihanuuksista, joista tässä esiteltynä osa! (en voi ymmärtää miten Tuhkakuppi korvakorut on edelleen myymättä! Tehkää asialle jotain!)


Ja sitten niitä "wubba chiken" kuvia :D







En tiedä vielä mitä tekisin ens viikolla. Ideoita?

Heippa! Hauskaa Taiteiden Yötä! Minä en osallistu, kun on maailman tylsin siippa, joka ei halua ihmisvilinään, enkä minä halua lähteä ilman sitä. Ei siellä tottapuhuakseni mitään "pakko nähdä" juttua ollutkaan, tai ainakaan en tiedä olevan, joten ei hirveesti haittaa, mutta olsi se kiva joskus käydä ihmisten ilmoillakin. Ja kun kerta noin paljon kaikkea on järjestetty. Mutta ei, me kökitään kotona. No, onneks on se japanin tunti.

Aamusta iski paniikki, että entä jos yliopistossakin opiskelu on samanlaista takkuamista, kuin ensimmäinen kemian kurssini tai japanin opiskeluni? Entä jos pysynkin aina yhtä tyhmänä eikä oppi missään vaiheessa alakaan uppoamaan minuun eikä koskaan solju eteenpäin omalla painollaan? Hui kamala! No, nyt tulee hyvään aikaan enkun kurssi, että saa vähän itseluottamusta takaisin.

Nyt on mentävä!

Kissakurnauskis! Voikaa hyvin!

Sydän,

Raisa

j.k. tilasin eilen epähuomiossa nukenvaatteita

Epätoivosta

Tulin tänne tarkoituksenani kertoa, etten aio tänään postata mistään. Kun ei ole asiaa ja väsyttääkin uuvuttavan juoksun jäljiltä, mutta sitten tulikin mieleen kummallinen innostava asia. Siis asia itsessään ei ole kummallinen, vaan kummallisen siitä tekee se, että se innostaa. Nimittäin epätoivo. Olen aina ajatellut kaiken pahan olevan pahasta (ja aika usein kyllä hauskaakin, mutta en tarkoita sellaista pahaa nyt), mutta siis riidat, kiistat, epäonnistuminen - kaikki sellainen. Niistä on äkkiä päästävä eroon, vielä niin että asiat vaan haudataan ja yritetään unohtaa. Auringon pitää paistaa, aina. (vertauskuva).
Kunnes sitten räsähti se työjuttu oikein kunnolla niskaan ja sieltä tuhkasta nousikin se kuuluisa Fenix -lintu ja minä löysin oman "kutsumukseni" (en kyllä vielä ihan oikeasti tiedä onko se minun kutsumukseni, kuulostaa niin lopulliselta, entä sitten käsityöt ja kaikki luova väkertäminen? eivätkö ne olekaan kutsumukseni jos kerta ravitsemus on?). Ja olen huomannut, että silloin kun menee hyvin asiat liikkuvat eteenpäin omalla painollaan ja se on tietenkin aivan ihanaa, mutta silloin harvoin tulee keksittyä uusia ratkaisuja, kun ei niitä kerta tarvita - miksi korjata jos se ei ole rikki -tyyliin.
Mutta silloin kun menee päin persuksia niin on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: voi jäädä surkuttelemaan itseään, syyttelemään muita vastoinkäymisistään ja vaan rypeä siinä moskassa TAI sitten tämä uusi hieno keksintöni: voi sisuuntua, tutkia tekemiään virheitä, ottaa niistä opiksi ja ehkä korjata niitä tai sitten ottaa kokonaan uuden suunnan (ja siltikin voi vielä syytellä muita!). Kumman Sinä valitsisit? Mä luulisin aiemmin aina valinneeni ton ekan vaihtoehdon, paitsi ettei siinä mainittu sitä karkuun menoa laisinkaan, mä nimittäin olin se joka vaan poistui paikalta ennen kuin "paska osui tuulettimeen". Mutta nyt viime aikoina ehkä löytänyt itsestäni myös sellaista sisukasta taistelijaa.
Ja siis tämänpäiväinen epätoivo ei ole minun epätoivoani laisinkaan, vaan kuuluu itseasiassa miehelleni, ja tietenkin sitä kautta myös minulle, muttei kuitenkaan. C on ollut työharjoittelussa, 4 t päivässä, välillä mennyt töihin pyörällä (n. 17 km x 2), välillä kumi puhjennut matkalla, välillä mennyt bussilla, käynyt työkavereiden kanssa Veganissimossa syömässä jne. Sellaista normaalia työssäkäyvän ihmisen pientä rahankulutusta vaativaa puuhaa. Eilen sitten sai tietää saavansa työharjoittelusta 4 euroa 28 sentti per päivä! Siis n. euron tunti. Aika makeeta. Veganissimossa syöminenkin maksaa tuplasti enemmän...Tosi rohkaisevaa. Tämä huikea summa johtuu siis edelleen minun tuloistani. Siitä erorahasta jonka sain. No, tämä on harmittanut siippaa tietenkin ihan tolkuttomasti, mutta saattaapi olla, että tästä harmistuksesta on nousemassa myös lintunen! En ole ihan varma "hoitaako homman loppuun asti" vai jääkö ajatusasteelle, mutta lupaava alku sillä oman virman perustamiseksi kuitenkin olis. Ja tällä kertaa yritys perustuisi hänen oikealle osaamiselleen,e ikä vaan jollekin tuulesta temmatulle jutulle (niitäkin on ollut). Ja isona bonuksena tässä on eräs ystävämme, joka on tarjonnut osaamistaan ja vähän töitäkin jo! Olis niin hienoa, jos tästä nyt tulis jotain.

Tämä siis innostaa minuakin! Pelkään kuitenkin, että omalla innostuksellani jyrään C:n pienemmän (?) liekin (omani kun aina roihahtaa niin isoksi hetkessä). No, katsotaan nyt.

Edelleen touhuan Pinkkistä innolla! Otan tänään, kunhan tästä Tehtaalle pääsen, kuvia viime aikoina tekemistäni koruista, että näette missä mennään. Ja halutessanne pääsette niitä myös omaksenne lunastamaan :)

Blythe miitti on nyt saanut varman ajan, eli kello 1 aloitetaan, paikalle voi siis tietenkin tulla myös myöhemmin. Mitään ohjelmaa ei ole, aikuiset siinä vaan ihastelevat toistensa nukkeja ja vertailevat vaatteita jne. Tavataan Hesperian puistossa, kivikiemuran lähettyvillä. Jos sataa niin sitten mennään Kamppiin. Halutessaan puhelinnumeroni saa pyytämällä sitä s.postitse (pinkkisfun(at)gmail.com).

Aamulla oli tosi rankka juoksu ja nyt olen aivan uupunut. Mutta hyvällä tavalla. Kait.

Eilen innostuin katselemaan japanilaisia ihmeitä myyvän nettikaupan tuotteita ja aika paljon sieltä siirsin "toivelistalleni", lopulta kuitenkin suljin tyynesti tietokoneen, tilaamatta yhtään mitään. Kyllähän minulla niitä japanilaisia ihmeitä aika paljon täällä kotona jo on. Varsinkin juuri niitä asioita, joita listalleni laitoin, esim. ruokaleikkureita ja -muotteja (joilla siis tehdä vaikka pupun muotoisia riisipalleroita ja leikata niille merilevästä silmät jne.) Aamulla olin vaan tyytyväinen itsehillinnästäni. Hyvä hyvä! Vielä ei tullut sitä tunnetta, ettei minun kaikkia maailman ihania asioita tarvitse omistaa, mutta näin mielessäni miten täynnä meillä on nyt jo kaikki kaapit ja hyllyt, just niitä maailman ihanimpia asioita. Ei sitten tehnytkään niin kovasti mieli. Vaikka on ne hienoja.

Mutta nyt täytyy mennä. Väsyttää melkoisesti. Taidan ensimmäistä kertaa sitten kesän alun krapulapäivän mennä näin aamusta sohvalle pötköttelemään. C parka, se juoksi saman lenkin minun kanssani, ja spurttaili paljon enemmän ja lujempaa kuin minä ja nyt se jo joutuu polkemaan sen 17 km ansaitakseen 4,28 euroa.

Elämä on.

Raisa

Leipomista ja facebookia

Eilen hulahti koko aamupäivä koneella. En tiedä mitä tehden, mielestäni en tehnyt mitään. Liityin facebookin kylläkin, oli tuskasen vaikeeta ja aikaa vievää, sillä jouduin luomaan uuden sähköpostitilin ja annoin vahingossa fb:lle väärän osoitteen enkä millään meinannut saada sitä vahvistusviestiä. Turkasen kauan jouduin sitä selvittämään, kunnes tajusin, että uusi osoitteni olikin .fi eikä .com...
Uusi (teille muille varmaan jo vanha) fb on aika kuumottava. Hakeuduin mieheni seuraan, ihan vain saadakseni häneltä Pinkkiksen sivujen um...käyttöoikeudet. En ole vieläkään niitä saanut, mies sanoi kyllä laittaneensa viestiä asian tiimoilta. En tiedä mihin. Ihan oikeesti kaikista näistä verkossa tapahtuvista asioista on tietenkin ihan hirveesti myös hyötyä (enhän olisi edes miestäni löytänyt ilman internetiä!) mutta on ne myös kyllä kiusallisen komplikkaita! Kaikki se: mä laitoin sulle viestiä-emmä oo saanut-no mihin se meni-sivustoa päivitetään, yritä hetken kuluttua uudestaan-sata ja miljoona uutta viestiä-kauheesti sitä, kauheesti tätä...you know.

Eilen en siis ennättänyt yläkertaan ollenkaan, illalla kävin muistaakseni suukottamassa lapset, siinä kaikki. Iltapäivällä yhden aikoihin havahduin koneelta, ei helvetti! Koko aamu mennyt siinä ja vielä pitäisi leipoa ja syödäkin ja japanista oli läksyä ja voi hitto! Leivoin Chrisille vielä tiramisu pikkukakkuset, kun se kerta sellaiset halusi. Meillä ei tietenkään ollut kahvilikööriä, enkä osaa kahviakaan tehdä, joten kostutin vaniljapikkarit tosi tujulla pikakahvijauheesta tehdyllä litkulla. Maistoin sitä ja se oli aivan karseeta. Kaikesta huolimatta olivat kuulemma oikein hyviä. Tein muutaman ihan perus pikkukakkusen mulle ja lapsille, tuorejuustokuorrutteella. Söin yhden pienen ennen japanin tunnille lähtöä ja se oli jotenkin tosi ällöä. Pelkkää vaniljaa (vaikkakin oli aromin sijaan käyttänyt vastajauhettua vaniljatankoa ja se oli kyllä todella aromikasta!) ja sellasta tuhtia makeutta. Plääh.



Kotiin palattuani Chris teki mulle omaa herkkuruokaansa, en muista mitä se oli nimelttään, jotain amerikkalaista "roskaruokaa". Hyvää oli kyllä, ja jälkkäriksi söin yhden ison, tai siis normikokoisen pikkukakkusen, tällä kertaa päälle oli ripoteltu kaakaojauhetta ja kanelia - se olikin paljon parempi niin :)

Oikeesti, siinä mun koko eilinen päivä. Koneella aivan liikaa, mutta hoidin aika paljon asioita. Kait.

Hops! Jotenkin unohdin, että mulla oli täällä tää postaus vielä auki. Olin jo lähdössä koneelta kun tajusin. Hups!

Japanin tunti oli taas kamalan vaikea, mutta kovasta takeltelusta huolimatta luen tekstiä hirakanoilla. Mun pari, joka on lukion ekalla ja varmasti paljon teräväpäisempi kuin minä lukee niitä kuin vettä vaan ja korjailee mun mokia (siis ehdottomasti hyvä että korjaa!), sanoi että joo, hän on niitä merkkejä etukäteen harjoitellut ja on kiinnostunut mangasta ja animesta, joten sitä kautta "saa apua" japanin opiskeluunsa. No entä sitten minä!? Olen jo yhden alkeiskurssin käynyt, kertaalleen merkitkin jo osannut (vaikken kyllä näin hyvin kuin nyt, silloin osasin ne enemmänkin listamuodossa ulkoa), fanitan lähestulkoon kaikkea japanilaista, ja silti sen oppiminen on niiiin vaikeaa ja ihan helpoimmat ja tutuimmatkin sanat kuulostavat vierailta...Ihan aikuisten oikeesti pitäis panostaa myös kotiopiskeluun, mutta kun en millään malttais. Enkä oikein edes tiedä mistä aloittaisi. On niin paljon kirittävää. No, tällä viikolla kurssikin loppuu, ehkä sen jälkeen pystyy paremmin, omassa rauhassa. Samalla kun alan pänttäämään kemiaa (jota en myöskään ymmärrä) ja biologiaa, jota odotan toistaiseksi innolla. Olen muutamia lukion kirjoja ostanut, yksi on ollut vessassa jo kuukauden, odottamassa että alkaisin siihen tutustumaan...olen sen kyllä kerran tai kahdesti avannut...Jostain pitäis kyllä saada itsekuria tohon opiskeluun. Mutta mistä?? Kunpa vaan en olis näin laiska, tai mukavuudenhaluinen. Sitä kai se on.

Mutta nyt menen! Heippa! Kunhan saan Pinkkiksen fb sivujen käyttöoikeudet niin laitan tänne taas linkkiä, jotta entistä useampi teistä voi käydä tykkäämässä ja sitä kautta innostaa mua päivittämään niitäkin sivuja ja vähän eloa tähän melko staattiseen pinkkispuuhaan. Eikö vaan.

Moikka!

<3 br="br" raisa="raisa">

Pinkkistä, Ristoa ja leipomisia

aloitetaan ristosta. (varoitus! Luvassa varmaan ennätysmäärä kirjoitusvirheitä - mulla on tikku oikeassa etusormessa, joka on aktiivisin kirjoitussormeni ja nyt joudun sen käyttöä välttelemään...)
Jostain syystä en nukkunut kauhean hyvin, vaan ajauduin ajattelemaan Ristoa. Ja vähän muitakin koiria. Mietin, etten ehkä itse jaksaisi lukea sellaista postausta, jota olen aikeissa kirjoittaa toisten ihmisten koirista, johtuen just siitä, ettei muiden koirakaverit ole niin mielenkiintoisia. Mutta se just osittain on tän jutun pointti. Että muiden koirista (kissoista, kanarianlinnuista, marsuista, lehtikaloista, jne.) ajattelee, että ne on jotenkin persoonattomia "peruskoiria" (tai kissoja tms.) Tää sama toistuu oikeastaan melkeinpä kaiken kohdalla, myös ihmisten. On helpompi ajatella "muita" peroonattomana massana, kuin yksilöinä. Ja ei siinä mitään. On myös helpompi syödä persoonaton lihanpala, kuin vaikka kylkisiivu Mansikista, joka viime kesänä karkasi laitumelta, kun se niin kovasti tykkäsi aidan toisella puolella kasvavasta ruusupensaasta tms. Mutta siis Ristoon, meidän vanhukseen. En oikein tiedä miksi teille Ristosta kerron. Yöllä se vaan tuntu niin hyvältä idealta. Esitellä meidän Risto-pappara teille. Ehkä siksi, kun se on jotenkin niin tavallisen näköinen, että sen saattaa lokeroida "tavalliseksi koiraksi". Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että oikeastaan "tavalliset koirat" ovat äärimmäisen harvinaisia. Kun vähääkään viitsii tutustua, niin kaikista ennen pitkää paljastuu melko lailla mieletön persoona. Aivan kuten meidän Ristosta. Mietin sitä aika paljon, sitä miten kummallinen ja ihmeellinen koira se on. Minun käsitykseni mukaan Risto on täysin huumorintajuton koira. Sen kanssa on täysin omat säännöt leikeissä, Risto ei luovuta, ei jousta, se ei ole hauskalla tavalla jästipää, se vaan on niin venäläinen kun olla ja voi. Ja aivan super yksinkertainen. Joku on siitä sanonut, että se on selkeästi viisaampi, kuin touhottava Kenai. (kun Risto vaan rauhallisena makoili sohvalla). Totus ei vois olla kauempana. Risto on tyhmä kuin saapas. Mutta koollaan ja puupäisyydellään usein saa haluamansa. Aamulla kun Risto huomaa, että ulosmenon aika alkaa olla käsillä, se alkaa haukkumaan ison koiran onttoa haukkua, eikä se lopeta ennen kuin ollaan ulko-ovella. Nyt kun olen työttömänä ja aina välillä mietin, että jos joudutaan muuttamaan kerrostaloon, niin Riston kanssa tulee olemaan kyllä ihan mahdotonta asua häiritsemättä muita. risto kun ei oikeasti lopeta haukkumistaan, ainakaan käskystä. Ja mun mielestä se on niin ihanaa. C yrittää sitä hiljentää, mutta minä salaa nautin siitä, että koiraystäväni on niin omanlaisensa.
Risto nukkuu todella paljon. Eilenkin meillä oli vieraita, eikä se juurikaan sohvalta noussut ketään haistelemaan. Jos joku halusi Riston tavata, tuli heidän mennä sohvalle Ristoa tapaamaan. Mutta kyllä Risto välillä oikein reipaskin on! Riston saa hereillä ollessaan melko herkästi riehaantumaan leluilla, keppejä Risto rakastaa ja leikkisän vasikan lailla keppiensä perässä juoksee, heittelee niitä ilmaan ja nappaa kömpelösti maasta. Jos on oikein kuuma Risto saattaa mennä uimaan, vaikkei tunnu ihan kauheasti vedestä tykkäävänkään. Uidessa Risto jostain syystä juo koko ajan. Hassu mies. Silloin kun Risto haukkuu paikoillaan, eli yleensä ulos lähtiessä Riston etupää hytkyy niin, että vähintään toinen etutassu nousee ilmaan, usein molemmat.
Riston on jo elämänsä ehtoopuolella, ja meillä oli jostain syystä ihan tarkoituksenakin ottaa toiseksi koiraksi vanhempi tapaus, viettämään meille eläkepäiviään. Vaikkakin oltiin n. vuosi aiemmin menetetty Poika leikkauskomplikaatioihin (sanotaanko se noin?) ja se teki ihan kamalan kipeetä. Edelleen Riston meille tulon ajatteleminen aiheuttaa sellaista onnentunnetta, että sydämessä ihan kipristelee. Risto niin kuuluu meille ja me niin kuulutaan Ristolle.
Ja koska tässä mun jutussa ei ole päätä eikä häntää, kerron vielä yhden "jutun" jok ayöllä mieleeni tuli. Tämä pätee kaikkeen elolliseen, johon voi rakastua. Mutta puhun nyt siis kuitenkin Ristosta, kun sitä kert asilloin yöllä ajattelin. Vastaantulijat kadulla näkevät Ristosta ulommaisen kuoren, ja tuskin kovin moni sille ajtustakaan suo, joku saattaa jopa ajatella, että onpa iso ja mitäänsanomattoman näköinen koira. Joku toinen saattaa katsoa vähän syvemmälle, ja näkee vanhemman, hienon koiran. Ihmiset, jotka kutsuttuina sisään tulevat, näkevät entistä syvemmälle, aika monet tuntevat sääliä katsoessaan Riston arpisia kasvoja, mutta suurta onnea/helpotusta siitä, että Risto on saanut hyvän rakastavan kodin (edelleen osa tässäkin vaiheessa saattaa Ristosta ajatella, että onpa iso ja ruma koira - he tuskinpa koskaan pääsevät Ristosta tämän syvemmälle) ja sitten on Riston oma perhe (me), jotka rakkaudella kuorivat Ristosta esiin vielä pari kerrosta ja näkevät sen kirveellä veistetyn kolhon, mutta niin mielettömän hienon koiran, että sydän pakahtuu onnesta, onnenpotkusta, joka on saanut meidän tiet kohtaamaan.
Niin, meillä on myös toinen koira, Kenai. Kenaista joskus toiste. Ja oikeesti, vaikkakin Kenaista on tullut kerrottua enimmäkseen vaan kamalia juttuja, niin se on meille myös äärimmäisen rakas otus. Se, mitä ja miten paljon täällä blogissani perheenjäsenistäni kerron ei ole verrattavissa siihen, kuinka tärkeitä nämä minulle ovat. Muutoinhan nukkeni ohittaisivat ehdottomasti kaiken elollisen, ja vaikka osa saattaisi niin minusta uskoakin, se ei kuitenkaan paikkansa pidä :)
 

Pinkkikseen! Yks lukija on saanut minut taas innostumaan Pinkkiksestä! Wohoo! (pari kuukautta sitten yks teistä lukijoista sai minut innostumaan uudelleen nukeista ja kuinkas siinä sitten kävikään...) Mutta tämähän on siis vain ja ainoastaan hyvä asia! Olenkin vähän kosiskellut Chrisiä innostumaan myös aiheesta, sillä vaikka kuinka tekisin koruja ja pussukoita isot läjät, ei se mitään hyödyttäisi, jos en niitä muiden nähtäville saa. Ajattelin, tai siis tämäkin siltä lukijalta tullut idea, että niitä voisi ennen MadeBy:hin laittamista kaupata myös tätä kautta. Hitsi, kun sais sen ihan oikean nettikaupan pystyyn! Se olis kyllä niin hienoa. Ja Pinkkikset olis teille lukijoille tietenkin vähän edukkaampia tätä kautta :D Eilen ja toissapäivänä olen tehnyt useampia koruja, korviksia, kaulakoruja, sormuksia ja ihania pinnejä. Voisin yrittää ottaa edes jotain kuvia, ennen kuin C saa otettua sitten vähän edustavammat kuvat. Se vaan on niin hidasta sen kanssa, kun se haluaa niiiiin hyvät kuvat. Mikä on tietysti hyvä, mutta niin harmillisen hidasta.
On kuitenkin ihanaa olla tästä aiheesta taas oitkästä aikaa innostunut, enkä kuitenkaan ole tilaamassa jättiläjää uusia osia tms. Vaan aion ihan käyttää näitä minulta jo löytyviä juttuja ja kehitellä niistä jotain uutta. Voimakkaasti on Vihreä Pinkkis työntämässä päätään esiin. Mitä voi olla vaikea uskoa, kun katsoo muovisia pikkuaarteitani, mutta uskokaa pois, kyllä siinä on edistystä ainakin entiseen verrattuna.
Olen koko aamupäivän yrittänyt avata itselleni "tyhjää" facebook tiliä, tyhjään sähköpostiosoitteeseen, mutta en vaan saa sitä aktivoimismeiliä! Pahus! Pointtina siis se, että saisin Pinkkiksen tilin jälleen eloon. Chrisin piti sitä hoitaa minun FB:sta häivyttyäni, mutta eihän se sitä yhtään kiinnostanut joten se sitten jäi oman onnensa nojaan. Nyt olis aika ottaa taas ohjat käteen. Kun aikaakin olis!

Lauantaina vietiin pieni huoneellinen rompetta kierrätyskeskukseen! Jee! Tuntu niin hyvältä päästä eroon siitä roinavuoresta. Osa oli taas haalittu ympäri kotoota ja osa oli vinttisiivoukseni satoa. Samalla vietiin kaikki metalli- ja muut kierrätysromut. Ihanaa päästä niistäkin, vaikkakin vaan hetkeksi. Ja kyllähän me tietenkin käytiin siellä myös sisällä. En löytänyt mitään kauheen erikoista, mutta jotain kumminkin. Tietty! Käytiin myös kauppareissulla Tikkurilan torilla olevalla minikirppiksellä, josta löytyi myös jotain pientä. Tässä yhteiskuva saaliistani.

Kuvan alareunassa näkyy pieni siivu viiksipakkauksesta, jonka myös ostin. Ne oli aika hassuja.


Ja kuten huomasitte, ostin taas niitä Barbien Kelly/Shelly -tyyppejä. Innostuin sitten ottamaan enemmänkin kuvia kummallisista nukeistani, joita siis en kerää, mutta jotenkin niitä vaan kertyy nurkkiin.

Alarivissä, toisena oikealla oleva nukke on säästynyt lapsuudestani! Reppanan tukka paloi/suli lähes kokonaan ja vaatteet osittain suli siihen kiinni, mutta sitäkin tärkeämpänä tässä lapsikatraassa.

Sarjassa todella kummallisia nukkeja. Että joku oikeasti on nämä suunnitellut, ja ajatellut niille löytyvän riittävän paljon kysyntää...

Vasemmassa reunassa oleva nukke on ihan ehdoton ykkönen pelokkaan ilmeensä kanssa.


Ihme pervo!

Ja sit sokerina pohjalla, siis näistä nukkekuvista. Mun suosikkini.


Lauantaina tein jonkin verran korjausompelua, kaikkia sellasia suht ärsyttäviä rästihommeleita, kun ei huvittanut aloittaa mitään uutta vaatettakaan. Ja laitoin nukketaloa järjestykseen. Sen verran paljon tullut viime viikolla uutta sälää sinne, että meni oma aikansa siinäkin, että kaiken sai omille paikoilleen. Tässä niitä tavaroita.


Mitäs muuta...sunnuntaina juhlittiin äitin, veljen, veljen avopuolison ja kahden ystävän voimin Chrisin tämänpäiväisiä synttäreitä. C tiesi ainoastaan äitin tulevan. Mulla oli melkoinen piilottelu mokkapaloissa ja "teerullissa", sillä olis siinä ollut ihmettelemistä miksi ainoastaan äitiä varten teen sellaista satsia herkkuja. Loppujen lopuksi oli siis todella hirveän näköisiä, mutta superhyviä soijarouhetäytteisiä suolaisia leivonnaisia, tuplasatsi (joista toinen meni pakkaseen tulevaa Blythe miittiä varten) mokkapaloja ja Puputyttö ja Vohvelisankari kirjasta Raikkautta Ilmassa, limetti-kookospiirakoita 2 kpl. Olin kutsunut lisäksi pari muuta ihmistä, mutta he eivät tulleet :( Yksi sentään ilmoitti estyneensä.
No, tarpeeksi yllätystä oli jo tässäkin :)

Katsottiin se luontoelokuvasetti loppuun, ja sen jälkeen sitten vielä Black Swan. Ekalla kerralla koin elokuvan aika pelottavaksi, toisella hyvin ahdistavaksi ja nyt kolmas kerta toden sanoi ja näin sen kauneuden. Ja ekaa kertaa mulle ei tullut oloa, että pitäiskö vähän laihduttaa. :) Mun kroppa on niin hieno, kun se suostuu juoksemaan mun kanssa, eikä se väsy vaikka ramppaisin kotiportaita ylös alas ja vielä heittäisin sen pyörän selkään ja polkisin keskustaan. Mitä sitä sellasta toimivaa koneistoa millään nälällä kiusaamaan?

Pahus soikoon! Olen japanista taas niin ulalla, että olis kyllä pienoinen pakko kerrata ennen tuntia ja pitäis vielä ihan oikea synttärikakku leipoa synttärisankarille, ja mua vaan huvittais mennä Tehtaalle. Rähmä.

No, katsotaan mitä tästä tulee.
Hei, katsokaa! On meillä pupujakin! Tässä todiste toisesta!


Loppuun vielä tämmönen kukka mein pihalta. Ekana vuonna siitä ei tainnut kasvaa yhtään mitään. Tokana yksi kukka, kolmantena kaksi kukkaa ja nyt on jo neljä! Hieno!


Kaikkea hauskaa ja värikästä alkaneelle viikolle! Ai nii! eilen herkkupöydässä tuli tosi semmonen voimakas tunne siitä, että onpa hyvät vegaaniset herkut. Siis kaikki oli tosi hyvin onnistuneita, oikein hieno näyte siitä miten hyvää vegaaniset herkut voi olla! Vaikkei ne teekiekot olleetkaan ilo silmälle. Niin, ettei todellakaan ollut mitään "korvikeruokaa" vaan ihan ehtaa tavaraa, epäterveellistä ja lihottavaa :D

Raisa

to ja pe.

Eilen oli etäpäivä. Siis ainoastaan ajattelin blogia ja teitä. Mutta pysin poissa koneelta. Olin liian kiireinen raakapopcornini kanssa. Söin ehkä noin puoli kiloa kuivattua kukkakaalia, vaikkei yhtään edes tehnyt mieli, mutta kun oli niin koukuttavan hyvää. Tein siis torstaina (kun kaupassa oli kerta niin halpaa kukkista!) kukkakaalista, öljystä, oluhiivahiutaleista, suolasta ja sit sellasesta tujusta japanilaisesta mausteseoksesta kasvikuivurilla huikeen hyviä snäksejä. Jotka seuraavana päivänä söin kaikki yhdellä kertaa, sängyllä makoille. Makoilu jatkui pitkään sen jälkeen, kun tuli vähän huono olo. Ja koska oli huono olo piti lohduttaa itseään suklaalla, Heikä siihen riittänyt ihan pieni määrä. Ja kierre oli valmis. Lopulta katsoin älyttömän hauskaa piirrettyä (kohta siitä lisää) ja nukahdin. Herättyäni muistin C:n tulevat synttärit ja innostuin miettimään herkkuja. En muista enää mitä päätin tehdä. Pöh.
En ravannut postilaatikolla, sillä lähes kaikki paketit ovat nyt saapuneet. Vielä puuttu kaksi paria kenkiä ja silmälasit (ostin, kun superhalvalla sai) sekä jotain pieniä pulloja ja muutama miniatyyri. Mutta nää on niitä jälkirippeitä, iso läjä on nt saapunut, eikä laatikolla täydy ravata entiseen malliin. Jatkossa sinne ilmestyy ainoastaan laskuja...

Luin Haruki Murakamin Sputnik- Rakastettuni, enkä kauheesti tykännyt siitä. Liikaa höpinää ja liian vähän toimintaa. Sorry Lara! :) Suuri lammasseikkailu edelleen paras :) Tällä hetkellä ei ole luettavaa kirjaa, orpo olo, Joten joudun lukemaan kirjahyllystä kaikkea sekalaista. Kirjastossa olis kyllä noudettavissa pari varausta. En kauheesti odota niiden lukemista, mutta nekin oli suosituksia, joten eiköhän ne ihan ok ole.

Eilen aamupäivällä tai joskus tein sitten kukkakalaipopcornin onnistumisesta innostuneena myös lehtikaalichipsejä. Tässä kohtaa oluhiivahiutaleet olivat loppu, joten laitoin muita mausteita. Tuli oikein hyviä näistäkin, ehkä vähän liian rasvaisia. Mutta syötävän hyviä kuitenkin.

Torstaina tuli japanintunnilla taas epätoivo. En meinannut enää osata lukea niitä merkkejä, en ymmärtänyt lauserakenteita enkä muistanut omaa nimeänikään. Tästä sisuuntuneena unohdin edes ajatella japanin opiskelua vapaa-ajalla. Joten se siitä. Toinen spontaani lause. Inu wa ookii desu. koira on iso. Nää on suurinpiirtein niitä asioita joita ollaan ekoilla tunneilla käsitelty...

Ollaan edelleen iltaisin katseltu luontoelokuvia, ehkä yksi jakso vielä jäljellä. Toistaiseksi kaikista hellyttävin eläin ollut kääpiömerihevonen. Niin paljon kaikkia huikeita juttuja nähnyt. Eilen katsottiin matalista meristä kertovaa jaksoa ja siinä oli kohta jossa 30 - 50 käärmettä saalisti meressä kaloja. Mitä vittua, vesi (mizu japaniksi) on jo ihan tarpeeksi pelottava elementti pelkkien kalojen kanssa, saati sitten että siellä ui hillitön lauma käärmeitä. Tosi kuumottavaa.

Joo, siihen hauskaan elokuvaan. Meidän koko perhe, ulosluettuna Chris, tykkää kovasti Studio Ghiblin elokuvista. Viime viikolla ostin meiltä puuttuneet Kätkijät ja Naapurini Yamadat (meiltä puuttu myös se Panda elokuva, mutta ollaan lainattu se kirjastosta eikä tykätty, joten turha sitä on kotiin hankkia). Kätkijät käytiin katsomassa elokuvissa, joten ainoastaan Yamadat (eee...Tonari no Yamada jotain?) oli näkemättä. Muksut olivat sen jo ennättäneet katsoa, eivätkä olleet tykänneet yhtään. Sanoivat, että ehdottomasti huonoin Ghiblin elokuvista, nopeasti piirretty jne. Joten kauheen suurella innolla en alkanut sitä katsomaan, mutta kun oli niin huono olo niin ei haitannut kuinka huono elokuva olis...tai jotain. Mutta se olikin tosi hauska! Multa jäi ehkä n. 45 min katsomatta, kun nukahdin, joita innolla odotan nähtäväksi myöhemmin. Melko kuivaa huumoria, en osaa oikein sanoa kenelle sitä suosittelisin, itseeni se kolahti melkoisesti! Näillä näkymin Ghiblin parhaimmistoa :) Niinkuin melkein kaikki Ghibliltä...

En ole saanut ommeltua sitten liian ison kimonon. Lopulta väsyin koko kimonon pähkäilyyn niin, että puin sen yhdelle Pinjan laatikossa olleelle barbielle ja hautasin näin ongelman sinne laatikkoon. Kaavoja täytyy ilmeiseti pienentää, mutta itse vaatetta en kyllä ala korjailemaan. Onneksi olin niin samperin viksu, että tajusin tehdä ensimmäisen kimonon (vaikka olen kyllä toisella kaavalla tehnyt ainakin 6 kimonoa) ei parhaimmast akankaastani. mulla on yksi japanihenkinen hellokittykassi, jonka aion uhrata kimonotehtaalleni, mutta siitä riittää just ja just yhteen kimonoon. onneksi en tuhonnut sitä!

Eilen illalla leikkelin vähän kankaita, tänään aion jatkaa sitä, kunhan ennätän. Ollaan menossa kierrätyskeskukseen viemään taas kaikkea kertynyttä pois (ja varmaan haalimaan jotain uutta tilalle...) ja kaupassa pitäis käydä hakemassa ainekset herkkuihin, joita teen huomisille kekkereille. Kerroin siipalle ainoastaan kutsuneeni äitini ja veljeni, mutta oikeasti olen kutsunut lähes 10 hlöä, joista en kyllä yhtään tiedä että kuka on tulossa ja kuka ei.

Mulla olis kuvia, mutta ne on kamerassa ja kamera on yläkerrassa ja minä alakerrassa enkä kyllä jaksaisi hakea sitä kameraa tänne ja sitten vielä etsiä piuhaa ja kaikkea. Joten jääkööt ne ensi kertaan.

Voi kauhistus. Näin kaupassa härkäpapuja paloissaan...ne oli n. kolme kertaa isompia kuin mun syömät (ja kasvattamat) pavut...ehkä annan niiden vielä vähän kasvaa...vai kaipasikohan ne jotain ravinnetta? No, seuraava satsi pupunpapanoita heivataan härkäpavuille.

Eipä kai tässä sitten muuta. Heissuliveissuli! Aurinkoista viikonloppua! Pahoittelut kaikista kirjoitusvirheistä. Yritin niitä vähän matkan varrella oikoa, mutta varmasti sinne melkoinen määrä niitä vielä jäi.

Sydän,

Raisa

Tukala juoksu

Huomenta!
Postaus, joka tulisi jättää postaamatta. Tätä on kiva joskus tulevaisuudessa mahdollisen uuden pomoni lukea, kun salaa googlettaa työnhakijoitaan...

olin aamulla juoksemassa, yksin. Yksin, koska oltiin ukkosen kanssa edellisenä iltana riidelty, eikä vielä aamuun mennessä sovittu. Riita muuten alkoi siitä kun vein kirjeen postiin, enkä jäänyt kuuntelemaan mitä siippa halusi sanoa. Ärsyynnyin vaan sen huutelusta ja siippa taas suuttui epäkohteliaisuudestani. koiratkin ulkoilutettiin parinkymmenen metrin hajuraolla. Minä siis meni edellä, kun kerta Ristolla oli vauhti päällä ja ukkeli kiekui perässä: Odota, odota!
Ärsyttävää. Ja taas niin turhaa. No, aamulla siis en lähtenyt äijien kanssa lenkille, vaan yksinäni tehtyä sitä ennen lapsille aamupalat. Juoksin pisimmän lenkkini toistaiseksi. Näin on käynyt joskus suhteemme alkuaikoinakin, että riidan jälkeen juoksen todella hyvin. Saan siitä kiukusta energiaa :) Lenkki alkoi venyä jo sen verran pitkäksi, että tuli aika lähteä kotiin. Mutta koska olin upouudessa paikassa en tiennyt minne mennä ja juoksentelin missä sattuu ja sitten se tuli. Vessahätä. Eikä siis semmoinen hätä, jonka voisi jättää johonkin pusikkoon, vaan se toinen. Lopulta löysin itseni Tikkurilasta ja osasin sieltä kotiin, mutta matkaa oli kuitenkin vielä jonkin verran, ja joka ikisellä juoksuaskeleella hätä vaan koveni. En kuitenkaan voinut alkaa kävelemäänkään, sillä silloin kotimatka olisi kestänyt liian pitkään, joten oli vaan jatkettava juoksua, joka siis koko ajan pahensi tilannetta. Juoksin talojen ohi ja mietin, että voisinko soittaa ovikelloa ja kysyä lupaa käyttää heidän vessaansa. Lopulta pääsin jo kotitielle, askel vaan piteni ja hätä oli jo melko sietämätön. Lopulta olin kotona, vessassa ja sitten säikähdin sitä, että jospa tämä vaan onkin jokin kangastus ja oikeasti olenkin vielä kadulla...huh. Se oli kamalaa.Mutta hyvääkin siinä oli, juoksin melko lujaa ihan viime metreille, enkä kertaakaan ajatellut, ettei huvita juosta, enkä muutenkaan märähtinyt sillä juoksun tylsyydellä. Kun oli ihan muuta ajateltavaa ;) Eikö ole mukavaa kun aikuinen ihminen kertoo julkisesti tälläisiä asioita. (jotain rajaa, Raisa)

Eilen oltiin Hapzuran kanssa kaupungilla. Mentiin dösällä, kun piti käydä siellä Helunassa. Siellä oli uusi myyjä, jolla oli lävistyksiä käsivarressa. Todella kuumottavaa. Ostin tulevalle synttärisankarille lahjakortin, lapsille shampoota ja hoitoainetta ja itselleni hammastahnaa. Ai niin, ja myyjän suosituksesta ostin myös hiusväriä. Pakkaus maksoi Animalian jäsenkorttia näyttämällä 50 senttiä!!! Vähän jo emmin sinertävän värin kohdalla, mutta kun tiedän kuinka paljon C on sitä vatsaan, niin jätin ostamatta. Ja olishan siinä melkoinen työ saada tää pois ja sit taas se sininen pois, että sais tän takaisin. Joten pysytään pinkissä :)
Helunasta metrolla kaupunkiin, kaupungissa Tokyokaniin, jossa kuulin ihmisten puhuvan japania. En ymmärtänyt sanaakaan, mutta ehkä se johtui siitä, etten kovin tarkkaan kuunnellut. Ostin teetä, "karee raisu" kuutiota ja lapsille "palkintoja". Meillä siis on jo jonkin aikaa ollut käytössä "pisteet", joita lapset saavat pienistä tehtävistä, esim. koirien vesikipon täyttämisestä, postin hausta, pöydän kattamisesta. (tähtään tällä siihen, että lapset oppisivat tekemään näitä asioita automaattisesti, siis vilkaisemaan postilaatikkoon kotiin tullessaan, viemään roskat kun pussi on täysi jne. ettei aina täytyisi pyytää). Kukin piste on 10 sentin arvoinen, ja nykyisin sen saa ottaa myös rahana. Toistaiseksi lapset ovat halunneet karkkia tai limua. (ostan aina erikoisia karkkeja ja limuja, nytkin ostin "Ramune" ja "Mate Cola" (tms.) limuja, japanilaisia karkkeja ja kaapissa oli vielä joitain vegaanisia hedelmäkarkkeja. Palkinnot todella ovat innostavia ja lapset haluavat ansaita pisteitä saadakseen erikoisherkkuja. Jossain vaiheessa toivon, että palkinnoista ehkä voisi luopua, ettei kaikista pienimmistäkin hommista pitäis aina maksaa, olen tästä monesti lapislle sanonutkin ja kyllä ainakin Pinpu tuntuu sen ymmärtävän. Välillä, kun tuntuu ettei pisteistä huolimatta lapset tee mitään olen luvannut tuplapisteet päivän tai kahden ajaksi. Ja välillä taas on pitänyt saada vähintään viisi pistettä päivässä, muuten sen päivän pisteet mitätöityy. Toistaiseksi tämä toimii ja ehkä on vähän aloitekylyisemmiksi tehnyt noita peruslaiskoja lapsosia.
Tokyokanista mentiin sitten Maya ravintolaan syömään. Saatiin aika lailla vikoja pöytiä mitä siellä oli vapaana, onneks. Oli nimittäin aika kova nälkä. Alkupalaksi taas niitä rapeaksi paistettuja tortilla chipsejä, guacamolea ja salsaa. Ja pääruoaksi Hapsille lasten annos, josta lehmänliha oli vaihdettu tofuun ja minulle tuhti salaatti. Salaatistani puuttuivat pähkinät ja sanoinkin sitten siitä, tarjoilija vetosi siihen, että ehkä ne paahdetaan jossain eläinperäisessä rasvassa (ei ole aiemmilla kerroilla paahdettu ja toinen tarjoilija vielä sanoi aiemmin, että tilaamani annos on pyytämättäkin vegaaninen), lupasi kuitenkin selvittää asiaa. Hetken päästä sitten toi pienen kulhon suolapähkinöitä...no, parempi sekin kun ei mitään. Mutta ei ne pähkinät aiemmin ole olleet suolapähkinöitä...harmitti. Ja viereisessä pöydässä tarjoilija (tällä kertaa eri henkilö) vänkäsi asiakkaiden kanssa, hyvin hillitysti kylläkin, ruoan saapumisen kestosta. Harmillista sekin. Vaikka ruoka oli tälläkin kertaa hyvää ja tuli täpötäydestä ravintolasta huolimatta kohtuullisessa ajassa (jopa ihan reippaasti) jäi silti jotenkin tympeä jälkimaku.
No, kuvut ravittuina mentiin vielä Ruohonjuureen, jossa olikin hyviä tarjouksia joten päädyin ostamaan vähän enemmän kuin oli tarkoitus, mutten suinkaan mitään "turhaa", suosikkikookosöljyni oli tarjouksessa, samoin auringonkukansiemenet jotka alkoivat olemaan lopussa, joten ne tulivat mukaan kauppalista ulkopuolelta, mutta soijapyörykät ja muut "lihansyrjäyttäjät" (yritän eroon korvike-sanasta, kun siinä on niin ikävä kaiku, syrjäyttäjässä ei!) joista niin kovasti pidän, jätin kuitenkin muiden ostettaviksi.

Olen alkanut hitaasti, mutta varmasti työstämään uutta kirjaa. Ongelmaki on muodostumassa Erittäin Tärkeän Reseptivihkon katoaminen! Yikes! Olen sinne siis ohjeita kirjoitellut ja nyt en löydä sitä mistään ja olen jostain älyttömästä syystä kirjoitellut reseptejä naurettavan pienille paperinpalasille ja kiinnittänyt niitä jääkaapin oveen magneeteilla. Fiksua olis kirjoittaa ne suoraan koneelle, muttei se ole ruokaa laittaessa oikein mahdollista.

Ruohiksesta mentiin bussipysäkille ja bussilla sitten kotiin. Bussimatkalla meni loppuilta vähän pipariksi, sillä poikaseni pyysi minua ostamaan itselleen hiekkanappikset. Isä on sanonut, että minun täytyy ne ostaa, kun hän kuulemma maksaa minulle joka kuukausi kuusisataa euroa...mitä ihmettä? Se nilviäinen maksaa alle minimin. Varmaan Lassi oli ymmärtänyt väärin isänsä sanoman. Mutta oli kuitenkin ihan ihmeissään, että miksi isä maksaa mulle kuukausittain niistä rahaa. No, niinpä. Lassin pappa oli kesälomalla ostanut Lassille kengät, lahjaksi. Lasten isä vähensi kenkien hinnan maksamastaan elatusmaksusta. Että näin meillä. Meinasin kirjottaa vielä jotain muuta, mutta antaa olla. Parempi kuin itsekin vaan unohdan nämä ja siirryn eteenpäin.

Illalla vielä katsottiin vähän niitä luontoelokuvia, tällä kertaa luolien elävistä kertovaa. On se vaan niin merkillistä mitä kaikkea tähän meidän maailmaan mahtuu!

Olen viimeisen kahden viikon aikana käyttänyt ihan hillittömästi rahaa ruokaan. Ei siinä, ollaan syöty hyvin, jolla tarkoitan laadukasta, puhdasta ruokaa, mutta joku rajansa silläkin. Täytyy yrittää vähän järkeitää näitä juttuja. Taidan tänään tehdä jotain pavuista.  Tai sitten haen kaupasta tosi halpaa kukkakaalia ja teen siitä jotain. hmm....hmmm...joo.

Enkä enää tilaa mitään. Se loppu nyt.  Mutta vielä on tavaraa tulematta. Mutta ne on tilattu ennen tätä hetkeä.

Mä meen nyt opiskelemaan hetkeksi japania. Moikkaloikka!

Sydän,
Raisa

Ihana nainen kaupassa ja lisää japania! Ja kuvia!

Eilen näin kaupan kassalla naisen, ehkä n. 60 vuotiaan, joka latoi ostoksiaan hihnalle. (mulla on muuten paha tapa kyylätä ihmisten ostoksia ja arvuutella niistä millasta elämää ne ihmiset viettää). Mielenkiinnon herätti pehmeäkantinen rakkausromaani! Voi miten herttaista! Oikeesti ihan tosi sykähdyttävää. En tiedä miksi. Ehkä olen vain outo, mutta mielestäni siinä on jotain hellyttävää on kun aikuinen nainen ostaa tollaisia kirjoja. Tai kirjan. Mä muistelen, että me luettiin niitä ehkä joskus yläasteella. Kaikki meidän luokkalaiset. Ja sitten vaihdeltiin niitä keskenämme, ja kuviteltiin että pojat oikeasti olis sellaisia ja sitten kun ne ei ollutkaan tajuttiin, että meitä oli huijattu. Oikeat pojat haisi pahalle, eikä niillä ollut pienintäkään aikomusta olla meille tytöille millään lailla mieliksi. Pöh! Ja takaisin asiaan, jota ei kyllä juurikaan ole. Siis siihen naiseen. Se osti myös kaksi litraa maitoa, sitä "sinistä", pekonia, jotain muuta lihamättöö ja vadelmakiisseliä. Koska maitoa oli noin paljon ja lihaakin, niin oletettavasti sillä on kotona mies. Ehkä se mies on tuottanut sille pettymyksen ja se pakenee turhauttavaa parisuhdettaan "harlekiinien" (en tiedä kutsutaanko niitä kirjoja enää harlekiineiksi, silloin aikojen alussa kutsuttiin) romanttiseen maailmaan. Tai ehkä se nainen olikin sinkku ja kova karppaamaan? Eikös tommonen kova rasva kuulu karppaamiseen?   Vadelmakiisseli saatto olla joku hairahdus. Entä jos se nainen onkin jotain ihan muuta?  Entä jos sillä onkin joku huikee parikymppinen rakastaja ja se ihan hupii osti sen kirjan, lukeakseen matkalla Roomaan nuorukaisensa kanssa... Ihmisten elämät voi olla niin mielenkiintoisia!

En ennättänyt eilen Helunaan, ei pienintäkään toivetta. Meni koko päivä taas kotona haahuillessa. Koneella kuunnellen japanilaista poppia :) Tilasinkin yhden levyn, kun halvalla sai. Olisin halunnut yhden toisenkin, mutta se olikin ihan kamalan kallis. se saa nyt odottaa. Ehdottomasti haluan muuten musiikkini CD levyinä. Olen sen verran iäkäs, etten ollenkaan ymmärrä soittolistoja ja muita lataushommeleita. Kyllä mä tein myös hernekeiton. Ja siivosin. Lounaaksi söin oman kasvimaan härkäpapuja sillä itsetehdyllä voilla, leipää ja ituja. Mulla menee muuten tosi paljon aikaa ruoanlaittoon. Ja yks asia, minkä olen huomannut aiemminkin, mutta silti pyrin sen kieltämään. Mä olen hidas. Vaikka en mä oikeasti ole, mutta joku hitto siinä on, kun aina kaikkialta mä olen viimeinen lähtijä. Vaikka tallilla, aina yritin tehdä kaiken tosi reippaasti ja tehokkaasti, ja silti olin viimesten joukossa ulkona (mun tunti tais aina olla illan viimenen, joten talleillakaan ei ollut enää meidän lisäksi muita). Ja nyt tuolla japaninkurssilla, mä olen aina viimesenä ulkona. Enkä mä todellakaan jää sinne mitään haahuilemaan. Miten mulla voi repun pakkaamisessa mennä niin paljon pidempään kuin muilla. No, onhan mulla aina siinä vesipulloa, eväsrasiaa ja kaiken maailman irtosälää, mut silti. Mähän olen kahden lapsen äiti joka automaattisesti tarkoittaa sitä, että olen tehokas! Tää on oikeasti semmonen asia, jota on vaikea niellä. Että mä olisin oikeasti hidas...? Höpöhöpö. Mä vaan teen niin paljon.

Lisää japanin tunnista. Eilen palasi itseluottamus! Toissapäiväinen toivottomuus väistyi ja tilalle tuli pieni toivon kipinä. Ehkä tämä tästä, kunhan vaan viitsisin kotona vähän kerrata. Tunnilla on aina semmonen vauhti päällä ja asiaa tulee kerralla niin paljon, että menen aikamoiseen lukkoon. Tänään sanoin spontaanisti ensimmäisen lauseeni! Koohii wa atsui desu. Kahvi on kuumaa :) Mulla on muuten melkoinen japanikuume taas! Mutta ens kesälle on suunnitelmissa se sukuloimisreissu, joten ei ole reissua nousevan auringon maahan ihan lähitulevaisuudessa. Vaikkakin oma pankkitili sillekin reissulle on avattu ;)
Mä yritän tähän väliin laittaa ensimmäisen videoni. siis ei niin, että videon sisältö olis millään lailla minun omaani, mutta en ole siis ikinä täällä jakanut liikkuvaa kuvaa, tässä siis ensimmäinen yritykseni. Kyseessä on Japanilainen poptähti, jonka levyyn minulla ei ole varaa. (hyvä hyvä! siis, että itse tajuan sen). Lataamani video on vain pieni pätkä alkuperäisestä videosta. Ajattelin että parempi näin, ettei teiltä menis mahat sekaisin liiasta makeasta.

Mutta siis aivan mielettömän söpö!!!

Sitten vielä pari kuvaa. Otin kotimatkalla Meristä muutaman kuvan paikassa jota olin katsellut sillä silmällä joka ikinen kerta, kun olin japanin tunnille polkenut. Nyt siis oli nukke ja kamera mukana ihan sitä varten. Ja sitten tein yhden kuva...um...kollaasin? mosaiikin?...joka ei kyllä varmaan näy tarpeeksi hyvin, ellette klikkaa sitä suuremmaksi ja siltikään ei tekstit oikein näy. Yrittäkää. Olen saanut siihen ympättyä vähän arvomaailmaani :)










Tänään vien Hapsimakkaran keskustaan syömään, nimipäivälahjaksi. Käydään myös Tokyokanissa ja Ruohiksessa. Toivottavasti ei muualla. Paitsi et pitäis käydä siellä Helunassa.

Joo, eipä sitten muuta. Täytyy mennä siivoamaan, että voi hyvillä mielin pähkäillä liian ison kimonon arvoitusta. Ai niin, pitää sitä japaniakin opiskella, kun ei ole tänään tuntiakaan.

Mjau!

R