Ollaan viikonloppuna katsottu kirjastosta lainattua "Planeettamme maa" DVD-sarjaa. Ihan sairaan hyvä! Ollaan katsottu ehkä n. puolet ja jo nyt on ihan ällistyneenä ja jotenkin silleen taas tosi hereillä (en osaa selittää tätä sen tarkemmin, siis toi hereillä juttu, kun se liittyy siihen uuden oppimiseenkin) ja vaan innolla odottaa, että mitä kaikkea vielä onkaan tulossa. Kaikki on vaan jotenkin niin ällistyttävän kaunista. Ja onneks tässä ei kauheesti mässäillä sillä itkuosuudella. Kyllä, maailmaan mahtuu kasvissyöjiä ja sit niitä, jotka syö kasvissyöjiä. Ja sitten on laumasta eksyneitä norsunpoikasia ja pieniä pingviineitä, eikä sille voi mitään. Mutta useiden muiden dokkareiden tapaan tämä ei näytä pitkitettyjä kuolinkamppailuita tms. ikävää. Toistaiseksi jääkarhua lukuunottamatta ihminen ei ole juurikaan vaikuttanut näiden ihmeellisten eläinten maailmoihin. Ilmaston lämpeneminen sulattaa jääkarhuilta jään keväisin aina vaan aiemmin ja aiemmin, joten jää ei kannattele painavaa karhua, eikä se voi pyydystää hylkeitä vaan kuolee nälkään. Ellei se ala sopeutumaan ja keksi jotain muuta. Toivottavasti näin tapahtuu!
Jotenkin taas, kun näitä ihmeellisyyksiä on nähnyt sitä alkaa miettimään tämän oman elämäntyylin mielekkyyttä. Kun ihmiset on niin kamalan kummallisia. Meistä vasta saisikin mielenkiintoisia dokumentteja kuvattua. Siitä, miten me juostaan materian perässä (kyllä, siellä näkyy vaalenpunainen hiuspehko heti eturivissä!), tehdään töitä, joilla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä (oikeesti tuntuu, että ruoantuotantoon liittyvät ja kourallinen muita ammatteja ovat "tärkeitä" ja muut meidän keksimiä outouksia, kuten esim. kiinteistösihteeri...jos tulis joku kriisi, niin mitä hittoa me tehtäis kiinteistösihteereillä? Luututtais lattioita? Tilkittäis seiniä?) kauheesti kaikkee ja silti ollaan koko ajan vaan onnettomampia. Ihmiset on jotenkin vaan niin pöljiä. Miks meillä (mulla) pitää olla niin paljon kaikkea? Miksi pitää koko ajan saada lisää? Mikä uudessa viehättää? Vaikka kirjat. Miksi pitää koko ajan lukea uusia kirjoja? Jos me tiedetään joku kirja hyväksi, miksei me lueta sitä aina vaan uudestaan ja uudestaan? No, koska me tiedetään jo mitä siinä tapahtuu ja me halutaan yllätyksiä ja seikkailuja. Mutta mikä siinä sitten viehättää? Mikä pitää meidät liikkeessä? Mikdsei ihminen tyydy elämään "luonnollisesti"? Siis miks me ei tyydytä siihen, että hankitaan jonkin lainen pesä, joka suojaa meitä vihollisilta, kylmältä ja kuumalta; ruokaa ja kumppani? Miks meillä pitää olla taulutelkkarit ja sähköiset tölkinavaajat ja Guccin käsilaukut ja 18 Blythe nukkea? (meillä ei muuten ole taulutelkkaria, tai sähköistä tölkinavaajaa [mun isällä kyllä on molemmat] eikä Guccin käsilaukkua, Moschino (sp?) ja Dior kyllä löytyvät). Miksi mun pitää juoda japanilaista teetä Blythen kuvilla koristellusta mukista samalla kun pölisen jossain bittiavaruudessa samaan aikaan kun jollekin toiselle riittäis vallan mainiosti, että se sais hörpyn siitä vedestä, johon mun teeni on keitetty.
Ahdistavaa. On muuten alkanut ahdistamaan taas erinäiset asiat. Ihan kevyttä ja helposti (?) pois hoidettavaa ahdistusta, liittyen kouluun ja työkkäriin, mutta kun en vaan saa niitä hoidettua ja sitten herään aamulla siihen, että vatsa on solmussa.
Taidan mennä tekemään raakavoini loppuun. Kerron (jos muistan) millaista tuli ja miten sen tein (jos siis tuli hyvää). Sitten vuorossa vaatteiden ompelua pienille muovisille tyttärilleni...
Eettisiä nukenvaatteita ekologisista materiaaleista. Kuulostaa paljon paremmalta.
Sydän,
Raisa
Vegaanina oloa tässä ei-vegaanisessa maailmassa, äityttä, korujen tekoa, yritystä, leipomista, pupuja, koiria, tatuointeja, vaimoutta, skräppäämistä, mielen notkahduksia - siitä tässä on kyse.
Jotenkin ei sopinut rasti nyt mihinkään noista ruuduista, joten jätän kommentin! Hyvää pohdiskelua. Kieltämättä muakin alkoi vähän ahdistaa, koska nämä on just niitä asioita joita olen sen Kaarina Davisin kirjan luettuani miettinyt aina silloin tällöin ja tietoisesti pusken nämä ajatukset aina pois, etten ahdistuis ja että elämästä tulisi jotain. Miks ihmisen elinkaari etenkin hyvinvointivaltioissa tuntuu olevan niin etukäteen kirjoitettua, ja miks materian haaliminen on niin normaalia ja suotavaa? Yhy!
VastaaPoistaTsempit myös jääkarhuille! We're rooting for you!
Tuo on kyllä niin totta. Useimmiten Avaraa luontoa katsoessa tulee vaan mieleen, että miten tasapainossa tämä planeetta olisikaan ilman ihmistä ja sen kummallisia järjestelmiä. Juu, norsupenikoita kuolee ja kaikkea muuta ikävää, mutta se vaan kuuluu asiaan.
VastaaPoistaToinen, mikä alkaa helposti ahdistaa on oman elämän pienuus kaiken rinnalla. Kuinka jossain tällä hetkelläkin on nuo leijonat(tai ehkä pikemminkin niiden penikoiden penikat) telmimässä, vesiputoukset virtaa ja mitä ikinä. Lähinnä kuinka olisi niin paljon koettavaa ja nähtävää, mutta silti sitä vaan on tässä jumissa omassa pienessä ympyrässään, vaikka voisi olla kokemassa ties mitä siistiä. Toisaalta jos tyytyväiseksi tekee se, että voi istua kirjastossa lukemassa ja välillä hakea kaupasta lakuja, niin sekin on varmasti ihan ok ja aina on Avara luonto.:)
(hups, kun meni jaaritteluksi.:D)
Hyviä pointteja nostit esiin. Ihmiset eivät läheskään aina jaksa pitää mielessä, että mikä on loppupeleissä oikeasti tärkeää - paitsi siinä vaiheessa, kun se jokin tärkeä puuttuu. Terveys, ihmissuhteet, eläinten ja maapallon hyvinvointi on tärkeämpää kuin yksikään taulutelkkari. Saisivat ainaisten kieltojen ja EU:sta jauhamisen sijasta keskittyä olennaiseen, kuten eläinrääkkäystä koskeviin tuomioihin, niiden tiukentamiseen siis.
VastaaPoistaMukavaa maanantaipäivää sullekkin Raisa! <3
Voi video! Ihania kommentteja! Ja mua niin pelotti edes kirjottaa koko aiheesta, sillä kuka MINÄ olen mitään ihmiskunnan mielettömyyttä arvostelemaan...
VastaaPoistaEhkä sitä on hyvä välillä vähän havahtua ja miettiä sitä omaa suuntaansa, mihin päin on menossa ja onko se varmasti sinne, minne oikeasti haluaa.
Olette ihania!
<3 Raisa