Epäreilua!

Mietin nyt kaikkea Pinkkikseen liittyvää päivin ja öin. En mitään fiksua, kun ajatukset on tästä kaikesta niin tukossa, mutta tunnen itseäni jo sen verran hyvin, että kohta saan pahimman innostuksen laantumaan ja sitten alkaa se hyvä vaihe. Pitäis varmaan taas tehdä niitä listoja, ettei menis ihan haahuiluksi. Siis "to do" listoja. Jokatapauksessa Pinkkis visiot menee niin korkeella, ettei niillä ole mitään tekemistä tämän hetken kanssa. Siis nykyisen Pinkkiksen kanssa. Ihan ekaks pitäis kait saada ne kotisivut, tai siis ihka oma nettikauppa. Emmä tiedä, olisko sekään nyt sit se ratkaiseva tekijä. Mut ainakin se helpottais. Kait.
  Mutta siis epäreiluuteen. Olen miettinyt pakkauksia ja paketoimista ja kaikkea sitä oheistilpehööriä, mitä tuotteeseen ja sen asiakkaalle toimittamiseen liittyy. Itse tykkään kaikesta siitä todella paljon ja on aina tosi ihanaa, jos tilauksensa mukana saa jonkin pienen yllätyksen. Mielellään vielä käyttäkelpoisen, jos ei muuten niin ainakin eteenpäinlahjoitettavan. Pinkkiksenkin kanssa pyrin tähän, että asiakkaalle jää oikein hyvä mieli tilauksen saatuaan. Mutta...
  Kaikki se pakkaaminen; teipit, kuplamuovit ja kartongit! Niitit, muovipussit ja kirjekuoret! Tietenkään sillä, mitä Pinkkiksen kokoinen yritys (miniatyyrimäinen) tekee tai jättää tekemättä, ei ole oikeasti yhtään mitään merkitystä. Mutta minulla on omatunto, eikä se anna minun tehdä/teettää Pinkkikselle pakkausmateriaaleja niin kauan kun Tehtaalta löytyy tarkoitukseen soveltuvia materiaaleja entuudestaan. Ja niitähän löytyy, isommankin firman tarpeisiin. Joten toistaiseksi ainakin Pinkkiksen tuotteet pakataan uuden elämän saaneisiin materiaaleihin. Kaikki Pinkkikseltä tilanneet tiedättekin miten riemunkirjava paketti sieltä tulee (yritän kyllä tilauksen sisällön perusteella vähän päätellä minkäläiselle henkilölle tilaus on menossa, etten laita Luotikaulakorua tilanneelle vaaleanpunaista silkkipaperia ja Hello Kitty tarroja). Toistaiseksi kaikki pakkausmateriaali, silkkipaperista kirjekuoriin, kiitos-lahjojen pienistä muovipusseista kuplamuoveihin on kierrätettyä, ympäristöystävällistä kotiini kertynyttä rompetta. Tästä syystä minulla ei ole hienoja, sävy sävyyn valittuja, toisiinsa sointuvia papereita ja muita. Eihän siinä tietenkään mitään järkeä ole, että toinen puoli vinkuu näiden pakkausten ympäristövaikutuksista kun samalla toinen puoli on Ebayssä tilaamassa uutta nukkea Japanista... Enkä ole tilannut uusia nukkeja! Entisiäkin alkaa olla jo niin paljon, etten jaksa kaikille edes iltaisin yöpukua vaihtaa! (jätän teidät miettimään vaihdanko ihan oikeasti niille iltaisin yökkärit... ;)

Hienoista paketeista vielä. Minä myös säästän hienoimmat pakkaukset, joita kotiini tulee. Tässä kaikista hienoimmat:

Sillä on oma printattu pussi, pussissa vielä oma printattu kartonkinen yläosa, toisenlaisille vaatteille oma kartonkinen kaksinkertainen läpyskänsä ja vielä omalla logolla  (?) printattu tarra. Aikas hienot! Ja pakkauksissa mukavasti "engrish"iä, kuten "Lovely baby lets share happy". Aikas söpö! Näistä hienoin on mielestäni toi painettu pussi. Niihin harvoin törmää pienten tekijöiden tuotteissa.
  Ja niin, takaisin siihen miksi tästä nyt ylipäätään postailen. Tai ei se tietenkään mikään kovin hyvä selitys sille ole, muttei nyt kuitenkaan jäisi "paha maku" tästä kitinästäni. Siis ympäristöystävällisten materiaalien (kuten vaikka kertaalleen käytetty kirjekuori tai kaurahiutalepakkauksen kartonki) epäammattimaisuus ja epäsöpöys. Miten "vihreästä" saa "pinkin"? Yleensä ottaen kaikki todella söpö ja vakavastiotettava (siis ei vakava, mutta sellainen hyvin tehty, siisti) on kyllä muovia, isojen painokoneiden tekemää, teollista. Ja sit taas kaikki ekojutut on jotenkin sellasta hippitouhua. Miten sais "pinkistä" "vihreän"? Onhan sellasia oltava olemassa, jotka tekee sellaisia ekojuttuja, ilman että ne näyttää puoli maailmaa kiertäneeltä!? Emmä tiedä, ehkä tässä Pinkkikselle työsarkaa?

Eilen en meinannut keksiä millä ruokkia nälkäinen perheeni. Kunnes muistin puutarhani! siellähän kasvaa perunaa! Ei ollakaan syöty perunaa aikoihin, joten jo on aikakin. Kaivoin ylös kolme syrjässä kasvanutta perunapuskaa, ei niistä kyllä kovin suurta määrää irronnut. Mutta taas toisaalta, kyseessä oli kasvimaan ulkopuolelle istutetut kolme turhan itänyttä perunaa, joten annettakoon anteeksi. Jouduin vielä itse kasvimaaltakin nostamaan yhden puskan (kaikki muuten istutin takaisin, jospa niistä vielä jotain tulis?), että saatiin tarpeeksi neljälle. Istutin siis joskus loppukeväästä/alkukesästä vanhaksi menneitä perunoita kasvimaalle itämättömien lehtikaalien koloihin ja sit vähän muuallekin. Tavallaan siis muuten hukkaan mennyttä tilaa ja perunaa :) Perunoiden kanssa oli sipulikastike ja paistettua tofua ja kikherneitä. Oli todella hyvää! Ja oli mukavaa, että ennätin syömään melkein koko perheen kanssa, sillä tiistaisin mulla on vaan matikkaa. Tänään aion muuten käydä opolla, tuli nimittäin sekä enkun että matikan tunneilla sellanen olo, että oppi on kyllä varmaan tosi hyödyllistä ja silleen, mutta mahtavatko nämä opinnot vaarantaa kemian ja biologian opintoni (siis riittääkö aika kaikkeen), kun olen kuitenkin esim. matikkaa opiskellut melko paljon kauppiksessa. No, tänään se selviää. Ai niin, en kirjojakaan haluais ostaa ihan turhan takia. Ainoastaan askartelu- ja keittokirjoja. (niissä ei niin haittaa, vaikka ostaisinkin enkä koskaan käyttäisi). Niin, tämähän ei kyllä mitenkään tähän liittynyt. ruoastahan minä puhuin :) Laitan kuvan lohdutukseksi.

Siinä meidän potut :D Kerron teille yhdestä elämää suuremmasta haaveestani. Tämä on siis sellainen, jonka toteutumisen eteen en tee töitä, enkä siihen edes usko. Mutta se on semmoinen juttu kuitenkin. Nimittäin omavaraisuus. Saan siitä niin isot kiksit, että oksat pois! Omavaraisuudesta kertoo myös suosikkikirjani Living the good life (Linda Cockburn), jonka lukemista suosittelen kaikille, joilta kirjojen luku englanniksi sujuu tarpeeksi jouhevasti (on kyllä helppoa englantia, paitsi Lindan miehen kirjoitukset, jotka ovat hyvin aussienglantia, ne voi jättää lukematta, ei vaikuta kokonaisuuden hahmottamiseen mitenkään). Suomessa voi olla melko mahdotonta päästä täydelliseen omavaraisuuteen, mutta se ei estä millään yrittämistä, olkoonkin vaikka kuinka pientä. Edes omat idut ja auringonkukanversot ympäri vuoden. Tai pakastin pullollaan metsästä kerättyjä marjoja ja sieniä. (vitsi kun en olisi niin hyttyskammoinen ja tuntisin muitakin sieniä kuin kärpässienen ja herkkusienen!) Sekin tuntuu hyvältä, että tekee omat maidot! Olkoonkin kaupasta ostetuista raaka-aineista, mutta eipähän ainakaan tarvitse enää kaupasta raahata painavia soijamaitoja, jotka ovat kuitenkin pääosin vettä,  sitä samaa, jota meiltä hanastakin tulee :) Tänään aion kokeilla hapankaalin tekemistä! En ole suuri hapankaalin ystävä, mutta ruokaraamattuni kehoittaa sitä syömään, joten se on kummallinen uusi paras ystäväni. Kesäkurpitsasänpylät ovat myös työn alla. Täytyykin ihan pian mennä niitä paimentamaan.

Ja sitten vielä yksi juttu, jost aei ole vielä kuvaa, mutta kun ei ole pientä lastakaan niin kuvan ottaminen on turhan haastavavaa. Mutta siis, minult apyydettiin erittäin kauniisti voisinko tehdä essua pienelle lapselle. Tämähän on sellainen kohta, jossa saatan jäätyä ihan totaalisesti ja jopa kehittää itselleni pienen yläkertakammon. Mutta ei tällä kertaa! Ennen kuin olin edes mittoja saanut olin taaperoikäiselle pienen päiväkodin töhrytunteihin tarkoitetun essun tehnyt! Kaavat ja kaikki! Hups, tosta noin vaan! Kaavan lunttasin kyllä yhdestä kirjasta ja ohjeenkin, mutta kaava olisi pitänyt suurentaa, eikä minulla ole kopiokonetta käytössä, joten suurensin sen itse! Essusta tuli hieno ja se oli mukava tehdä! Ehkä niitä vois tulla Pinkkiksellekin myyntiin :) Niin, vielä teroittaisin asian ihmeellisyyttä, jos ette itse sitä huomanneet: minähän en siis tee ihmisten vaatteita. Ihmisten vaatteet ovat aivan liian aikaavieviä ja monimutkaisia, ja tilaa vaativia. Ja asiaa sen enempää kauhistelematta minä tein ihmisten vaatteen! Mitä seuraavaksi? Jakkupukuko? Korsetti? Juhlamekko?

Uh huh...menipä taas jaaritteluksi! Muistatteko kun kerroin kadottaneeni Erittäin Tärkeän Reseptivihkoni? No, minä kadotin sen ja sitten vielä löysinkin! Voi sitä ilon ja onnen päivää! Ja nyt se ja kaikki irtoreseptini ovat kateissa! Apua!! 

Tässä vielä Wubba Wednesday kuvat!




Stay sweet!

<3 br="br" raisa="raisa">