Pinkkistä, Ristoa ja leipomisia

aloitetaan ristosta. (varoitus! Luvassa varmaan ennätysmäärä kirjoitusvirheitä - mulla on tikku oikeassa etusormessa, joka on aktiivisin kirjoitussormeni ja nyt joudun sen käyttöä välttelemään...)
Jostain syystä en nukkunut kauhean hyvin, vaan ajauduin ajattelemaan Ristoa. Ja vähän muitakin koiria. Mietin, etten ehkä itse jaksaisi lukea sellaista postausta, jota olen aikeissa kirjoittaa toisten ihmisten koirista, johtuen just siitä, ettei muiden koirakaverit ole niin mielenkiintoisia. Mutta se just osittain on tän jutun pointti. Että muiden koirista (kissoista, kanarianlinnuista, marsuista, lehtikaloista, jne.) ajattelee, että ne on jotenkin persoonattomia "peruskoiria" (tai kissoja tms.) Tää sama toistuu oikeastaan melkeinpä kaiken kohdalla, myös ihmisten. On helpompi ajatella "muita" peroonattomana massana, kuin yksilöinä. Ja ei siinä mitään. On myös helpompi syödä persoonaton lihanpala, kuin vaikka kylkisiivu Mansikista, joka viime kesänä karkasi laitumelta, kun se niin kovasti tykkäsi aidan toisella puolella kasvavasta ruusupensaasta tms. Mutta siis Ristoon, meidän vanhukseen. En oikein tiedä miksi teille Ristosta kerron. Yöllä se vaan tuntu niin hyvältä idealta. Esitellä meidän Risto-pappara teille. Ehkä siksi, kun se on jotenkin niin tavallisen näköinen, että sen saattaa lokeroida "tavalliseksi koiraksi". Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että oikeastaan "tavalliset koirat" ovat äärimmäisen harvinaisia. Kun vähääkään viitsii tutustua, niin kaikista ennen pitkää paljastuu melko lailla mieletön persoona. Aivan kuten meidän Ristosta. Mietin sitä aika paljon, sitä miten kummallinen ja ihmeellinen koira se on. Minun käsitykseni mukaan Risto on täysin huumorintajuton koira. Sen kanssa on täysin omat säännöt leikeissä, Risto ei luovuta, ei jousta, se ei ole hauskalla tavalla jästipää, se vaan on niin venäläinen kun olla ja voi. Ja aivan super yksinkertainen. Joku on siitä sanonut, että se on selkeästi viisaampi, kuin touhottava Kenai. (kun Risto vaan rauhallisena makoili sohvalla). Totus ei vois olla kauempana. Risto on tyhmä kuin saapas. Mutta koollaan ja puupäisyydellään usein saa haluamansa. Aamulla kun Risto huomaa, että ulosmenon aika alkaa olla käsillä, se alkaa haukkumaan ison koiran onttoa haukkua, eikä se lopeta ennen kuin ollaan ulko-ovella. Nyt kun olen työttömänä ja aina välillä mietin, että jos joudutaan muuttamaan kerrostaloon, niin Riston kanssa tulee olemaan kyllä ihan mahdotonta asua häiritsemättä muita. risto kun ei oikeasti lopeta haukkumistaan, ainakaan käskystä. Ja mun mielestä se on niin ihanaa. C yrittää sitä hiljentää, mutta minä salaa nautin siitä, että koiraystäväni on niin omanlaisensa.
Risto nukkuu todella paljon. Eilenkin meillä oli vieraita, eikä se juurikaan sohvalta noussut ketään haistelemaan. Jos joku halusi Riston tavata, tuli heidän mennä sohvalle Ristoa tapaamaan. Mutta kyllä Risto välillä oikein reipaskin on! Riston saa hereillä ollessaan melko herkästi riehaantumaan leluilla, keppejä Risto rakastaa ja leikkisän vasikan lailla keppiensä perässä juoksee, heittelee niitä ilmaan ja nappaa kömpelösti maasta. Jos on oikein kuuma Risto saattaa mennä uimaan, vaikkei tunnu ihan kauheasti vedestä tykkäävänkään. Uidessa Risto jostain syystä juo koko ajan. Hassu mies. Silloin kun Risto haukkuu paikoillaan, eli yleensä ulos lähtiessä Riston etupää hytkyy niin, että vähintään toinen etutassu nousee ilmaan, usein molemmat.
Riston on jo elämänsä ehtoopuolella, ja meillä oli jostain syystä ihan tarkoituksenakin ottaa toiseksi koiraksi vanhempi tapaus, viettämään meille eläkepäiviään. Vaikkakin oltiin n. vuosi aiemmin menetetty Poika leikkauskomplikaatioihin (sanotaanko se noin?) ja se teki ihan kamalan kipeetä. Edelleen Riston meille tulon ajatteleminen aiheuttaa sellaista onnentunnetta, että sydämessä ihan kipristelee. Risto niin kuuluu meille ja me niin kuulutaan Ristolle.
Ja koska tässä mun jutussa ei ole päätä eikä häntää, kerron vielä yhden "jutun" jok ayöllä mieleeni tuli. Tämä pätee kaikkeen elolliseen, johon voi rakastua. Mutta puhun nyt siis kuitenkin Ristosta, kun sitä kert asilloin yöllä ajattelin. Vastaantulijat kadulla näkevät Ristosta ulommaisen kuoren, ja tuskin kovin moni sille ajtustakaan suo, joku saattaa jopa ajatella, että onpa iso ja mitäänsanomattoman näköinen koira. Joku toinen saattaa katsoa vähän syvemmälle, ja näkee vanhemman, hienon koiran. Ihmiset, jotka kutsuttuina sisään tulevat, näkevät entistä syvemmälle, aika monet tuntevat sääliä katsoessaan Riston arpisia kasvoja, mutta suurta onnea/helpotusta siitä, että Risto on saanut hyvän rakastavan kodin (edelleen osa tässäkin vaiheessa saattaa Ristosta ajatella, että onpa iso ja ruma koira - he tuskinpa koskaan pääsevät Ristosta tämän syvemmälle) ja sitten on Riston oma perhe (me), jotka rakkaudella kuorivat Ristosta esiin vielä pari kerrosta ja näkevät sen kirveellä veistetyn kolhon, mutta niin mielettömän hienon koiran, että sydän pakahtuu onnesta, onnenpotkusta, joka on saanut meidän tiet kohtaamaan.
Niin, meillä on myös toinen koira, Kenai. Kenaista joskus toiste. Ja oikeesti, vaikkakin Kenaista on tullut kerrottua enimmäkseen vaan kamalia juttuja, niin se on meille myös äärimmäisen rakas otus. Se, mitä ja miten paljon täällä blogissani perheenjäsenistäni kerron ei ole verrattavissa siihen, kuinka tärkeitä nämä minulle ovat. Muutoinhan nukkeni ohittaisivat ehdottomasti kaiken elollisen, ja vaikka osa saattaisi niin minusta uskoakin, se ei kuitenkaan paikkansa pidä :)
 

Pinkkikseen! Yks lukija on saanut minut taas innostumaan Pinkkiksestä! Wohoo! (pari kuukautta sitten yks teistä lukijoista sai minut innostumaan uudelleen nukeista ja kuinkas siinä sitten kävikään...) Mutta tämähän on siis vain ja ainoastaan hyvä asia! Olenkin vähän kosiskellut Chrisiä innostumaan myös aiheesta, sillä vaikka kuinka tekisin koruja ja pussukoita isot läjät, ei se mitään hyödyttäisi, jos en niitä muiden nähtäville saa. Ajattelin, tai siis tämäkin siltä lukijalta tullut idea, että niitä voisi ennen MadeBy:hin laittamista kaupata myös tätä kautta. Hitsi, kun sais sen ihan oikean nettikaupan pystyyn! Se olis kyllä niin hienoa. Ja Pinkkikset olis teille lukijoille tietenkin vähän edukkaampia tätä kautta :D Eilen ja toissapäivänä olen tehnyt useampia koruja, korviksia, kaulakoruja, sormuksia ja ihania pinnejä. Voisin yrittää ottaa edes jotain kuvia, ennen kuin C saa otettua sitten vähän edustavammat kuvat. Se vaan on niin hidasta sen kanssa, kun se haluaa niiiiin hyvät kuvat. Mikä on tietysti hyvä, mutta niin harmillisen hidasta.
On kuitenkin ihanaa olla tästä aiheesta taas oitkästä aikaa innostunut, enkä kuitenkaan ole tilaamassa jättiläjää uusia osia tms. Vaan aion ihan käyttää näitä minulta jo löytyviä juttuja ja kehitellä niistä jotain uutta. Voimakkaasti on Vihreä Pinkkis työntämässä päätään esiin. Mitä voi olla vaikea uskoa, kun katsoo muovisia pikkuaarteitani, mutta uskokaa pois, kyllä siinä on edistystä ainakin entiseen verrattuna.
Olen koko aamupäivän yrittänyt avata itselleni "tyhjää" facebook tiliä, tyhjään sähköpostiosoitteeseen, mutta en vaan saa sitä aktivoimismeiliä! Pahus! Pointtina siis se, että saisin Pinkkiksen tilin jälleen eloon. Chrisin piti sitä hoitaa minun FB:sta häivyttyäni, mutta eihän se sitä yhtään kiinnostanut joten se sitten jäi oman onnensa nojaan. Nyt olis aika ottaa taas ohjat käteen. Kun aikaakin olis!

Lauantaina vietiin pieni huoneellinen rompetta kierrätyskeskukseen! Jee! Tuntu niin hyvältä päästä eroon siitä roinavuoresta. Osa oli taas haalittu ympäri kotoota ja osa oli vinttisiivoukseni satoa. Samalla vietiin kaikki metalli- ja muut kierrätysromut. Ihanaa päästä niistäkin, vaikkakin vaan hetkeksi. Ja kyllähän me tietenkin käytiin siellä myös sisällä. En löytänyt mitään kauheen erikoista, mutta jotain kumminkin. Tietty! Käytiin myös kauppareissulla Tikkurilan torilla olevalla minikirppiksellä, josta löytyi myös jotain pientä. Tässä yhteiskuva saaliistani.

Kuvan alareunassa näkyy pieni siivu viiksipakkauksesta, jonka myös ostin. Ne oli aika hassuja.


Ja kuten huomasitte, ostin taas niitä Barbien Kelly/Shelly -tyyppejä. Innostuin sitten ottamaan enemmänkin kuvia kummallisista nukeistani, joita siis en kerää, mutta jotenkin niitä vaan kertyy nurkkiin.

Alarivissä, toisena oikealla oleva nukke on säästynyt lapsuudestani! Reppanan tukka paloi/suli lähes kokonaan ja vaatteet osittain suli siihen kiinni, mutta sitäkin tärkeämpänä tässä lapsikatraassa.

Sarjassa todella kummallisia nukkeja. Että joku oikeasti on nämä suunnitellut, ja ajatellut niille löytyvän riittävän paljon kysyntää...

Vasemmassa reunassa oleva nukke on ihan ehdoton ykkönen pelokkaan ilmeensä kanssa.


Ihme pervo!

Ja sit sokerina pohjalla, siis näistä nukkekuvista. Mun suosikkini.


Lauantaina tein jonkin verran korjausompelua, kaikkia sellasia suht ärsyttäviä rästihommeleita, kun ei huvittanut aloittaa mitään uutta vaatettakaan. Ja laitoin nukketaloa järjestykseen. Sen verran paljon tullut viime viikolla uutta sälää sinne, että meni oma aikansa siinäkin, että kaiken sai omille paikoilleen. Tässä niitä tavaroita.


Mitäs muuta...sunnuntaina juhlittiin äitin, veljen, veljen avopuolison ja kahden ystävän voimin Chrisin tämänpäiväisiä synttäreitä. C tiesi ainoastaan äitin tulevan. Mulla oli melkoinen piilottelu mokkapaloissa ja "teerullissa", sillä olis siinä ollut ihmettelemistä miksi ainoastaan äitiä varten teen sellaista satsia herkkuja. Loppujen lopuksi oli siis todella hirveän näköisiä, mutta superhyviä soijarouhetäytteisiä suolaisia leivonnaisia, tuplasatsi (joista toinen meni pakkaseen tulevaa Blythe miittiä varten) mokkapaloja ja Puputyttö ja Vohvelisankari kirjasta Raikkautta Ilmassa, limetti-kookospiirakoita 2 kpl. Olin kutsunut lisäksi pari muuta ihmistä, mutta he eivät tulleet :( Yksi sentään ilmoitti estyneensä.
No, tarpeeksi yllätystä oli jo tässäkin :)

Katsottiin se luontoelokuvasetti loppuun, ja sen jälkeen sitten vielä Black Swan. Ekalla kerralla koin elokuvan aika pelottavaksi, toisella hyvin ahdistavaksi ja nyt kolmas kerta toden sanoi ja näin sen kauneuden. Ja ekaa kertaa mulle ei tullut oloa, että pitäiskö vähän laihduttaa. :) Mun kroppa on niin hieno, kun se suostuu juoksemaan mun kanssa, eikä se väsy vaikka ramppaisin kotiportaita ylös alas ja vielä heittäisin sen pyörän selkään ja polkisin keskustaan. Mitä sitä sellasta toimivaa koneistoa millään nälällä kiusaamaan?

Pahus soikoon! Olen japanista taas niin ulalla, että olis kyllä pienoinen pakko kerrata ennen tuntia ja pitäis vielä ihan oikea synttärikakku leipoa synttärisankarille, ja mua vaan huvittais mennä Tehtaalle. Rähmä.

No, katsotaan mitä tästä tulee.
Hei, katsokaa! On meillä pupujakin! Tässä todiste toisesta!


Loppuun vielä tämmönen kukka mein pihalta. Ekana vuonna siitä ei tainnut kasvaa yhtään mitään. Tokana yksi kukka, kolmantena kaksi kukkaa ja nyt on jo neljä! Hieno!


Kaikkea hauskaa ja värikästä alkaneelle viikolle! Ai nii! eilen herkkupöydässä tuli tosi semmonen voimakas tunne siitä, että onpa hyvät vegaaniset herkut. Siis kaikki oli tosi hyvin onnistuneita, oikein hieno näyte siitä miten hyvää vegaaniset herkut voi olla! Vaikkei ne teekiekot olleetkaan ilo silmälle. Niin, ettei todellakaan ollut mitään "korvikeruokaa" vaan ihan ehtaa tavaraa, epäterveellistä ja lihottavaa :D

Raisa