Arvonnan suoritus, pieni tarina ja elämää. Ei välttämättä tässä järjestyksessä.

Olipa kerran pieni punatukkainen tyttö, joka osti kaupasta uteliaisuutta herättävän pienen paketin. Paketin sisältä paljastui setti vallan ihastuttavia miniatyyrejä! Niitä oli saatava lisää! Ja niin pieni punatukkainen tyttö osti seuraavalla kerralla kaupasta monen monituista pientä pakettia. Yhdessä näistä paketeista oli sisässään ikäänkuin retkeilyvarusteita, kiikari, taskulamppu, tähtikartta, spriikeitin ja kumisaappaat. Saappaista tyttö heti ajatteli, että niistä tulisi hauskat korvakorut.
Kotiin päästyään (pienet paketit olivat myynnissä ainoastaan ulkomailla) pikkiriikkiset aarteet päätyivät mikä mihinkin, osat koristeiksi hyllyyn osa rakenteilla olevaan nukketaloon. Kumisaappaat päätyivät hyllyyn.
Kului vuosi tai kaksi, ja pieni punatukkainen tyttö innostui tekemään koruja! Ja niin saatiin käyttöä monille pienistä paketeista paljastuneille aarteille. Kumisaappaista tuli korvakorut, niin kuin tyttö alunperin mielessään kuvittelikin. Ne menivät kaupaksi salamannopeasti, ja vielä n. kolminkertaisella hinnalla mitä tyttö itse oli niistä maksanut! Hip hei!
Kului vuosi jos toinenkin. Tyttö osti hienoon nukketaloonsa asukin, nuken. Ja niin hän innostui entisestään pienistä paketeista. Mutta enää niitä ei myyty ollenkaan niin hienosisältöisinä. Hello Kitty ja Nalle Puh olivat valloittaneet pienten pakettien sisällön, eikä niissä enää juurikaan ollut hienoja miniatyyrejä. Tyttö oppi, että Internet oli täynnä ihmisiä, jotka keräilivät samaisia pieniä aarteita kuin hänkin ja tekivät niistä nukeillensa hienoja koteja ja dioramoja. Kuvissa aina välillä vilahteli myös tytöllä joskus olleet saappaat. Noista saappaista oli tullut nukkemaailman hienoimmat ja halutuimmat kengät! (ainkain näin pieni punatukkainen tyttö kuvitteli mielessään). Tyttö osti nukeilleen (tässä vaiheessa niitä oli jo alkanut kerääntymään) muita saappaita, hienoja nekin, muttei mikään vetänyt vertoja alkuperäisille, ensimmäisille saappaille. Saappaita oli aina välillä EvilBayssä myynnissä, mutta ne olivat aivan kauhistuttavan kalliita. Yli kymmenenkertaa enemmän  kuin mitä tyttö oli niistä alunperin maksanut. Eikä tyttö raaskinut niitä ostaa.
Kunnes mitta tuli täyteen! Saappat oli saatava! Hinnasta viis!


Ja niin saappaat tulivat takaisin.


Ympyrä on sulkeutunut ja minun palaset loksahtivat kohdalleen ja tästä lähin minä olen NORMAALI.

Arvonta!
Kysyin siipalta numeron välillä 1-6 (ei teitä osallistuneita sitten sen enempää tullut) , hän sanoi kaksi. Ja minä itse vielä sanoin kolme. Eli katsotaanpa ketkä olivat toinen ja kolmas kommentoija. Hetki pieni...

Voittaja on Hölinä-Keiju! Hän saa valitsemansa Vegan Freak kirjan ja Ensimmäinen Perintöprinsessa on...hetki...Lara T. (en mene enää kolmatta kertaa katsomaan miten sun sukunimi kirjoitetaan - David Bowie tyttö kuitenkin). Lara saa joko Martha Stewart organisointi kirjan tai sitten Söpön ompelukirjan - Kumpi laitetaan?
Laittakaa molemmat onnettaren suosikit mulle joko s.postiin pinkkisfun(at)gmail.com tai sitten kommenttina osoitteenne (kommentteja ei tietnkään julkaista!) niin saan kirjat postitettua :) Onnea!

Tässä kuluneella viikolla alkoi selkeästi hitaampi kausi. Tuhlailukin loppui :) (Paitsi että eilen ostin kaksi elokuvaa, Kätkijät ja Naapurini Yamadat - mutta olivat edulliset, kait). Eka "hidas" päivä oli aika kaamea. En saanut mitään aikaiseksi. Vähän jo pelotti, että jos alamäki alkais siitä. Muistan vieläkin miten joskus huonoina aikoina oli päiviä, kun en päässyt ollenkaan pois sängystä. Kamalaa. No, onneksi siitä ei suinkaan ollut kyse. Seuraavana päivänä touhusin kaikkee ja olen nyt oikeasti saanut paljon niitä paljon puhuttuja kasaantuneita kasoja purettua ja tehtyä asioita, joita ei ole aiemmin hotsittanut tehdä. Varmasti on myös joku hormonimyllerrys meneillään, sillä suklaata ja karkkia kuluu enemmän kuin vihanneksia...Olen myös ollut harmittavan ärtyisä.
Tein uuden katselulaatikon. Pohjana vanha sikarilaatikko, jonka olen kirppikseltä ostanut joskus aikapäivää sitten. Jos vaikka joskus keksisin sille jotain käyttöä...No, nyt keksin :)



Japanin opiskelut sujuu edelleen hyvin, olen erittäin innostunut siitä :) Torstaina kun olin menossa tunnille, näin että Laakson kentällä oli paljon hevosia ja muutama lämmittelyeste. Muttei ollut aikaa jäädä niitä katsomaan, kun oli jo kiire. Adjektiivejä opittuani poljin takaisin kotiinpäin ja siellähän ne esteratsukot olivat, entistä korkeimmin estein! Huiii! Jäin katsomaan kisat loppuun. Onneks oli jo viimeinen luokka ja siinäkin suht vikat ratsukot meneillään. Oli ne vaan niiiiiiiiiin älyttömän upeita. Estehyppelöt oli ratsastuksessa just parhaita.

Sain siipan lataamaan koneelle mun sen kameralla ottamia kuvia, niistä joista olenkin jo jonkin tovin puhunut. Alkaen ihan niistä Viipurin reissun kuvista! Laitan tähän nyt muutamia, niin saan nekin "langat solmittua"


Tämä koira oli yksi hienoimmista, mitä tarhalla sillä hetkellä oli. Aivan mahtava tapaus. Sydän särkyy, kun ajattelee miten se joutuu viettämään pienessä tilassa (oli sisällä, en tiedä miksi) päivänsä, kun se oikeasti kuuluisi jonkun rakastavan ihmisen parhaaksi ystäväksi ja leikkimään koirapuistoihin ja kirmailemaan pelloille. :( No, uskoisin, että sellainen auringonpaiste kuin tämmäkin tapaus oli, saisi kodin melko pian.





Adoptoikaa! Älkää ostako!

Ja sit oli niitä kuvia Ichigosta, matkalla kirppikselle. Ne ei onnistuneet, kun nukella oli hiukset koko ajan kasvojen edessä.

Olen ommellut, siivonnut ja pakastanut vadelmia. Tein eilen kolme maailman helpoinat ja melko tylsää mustikkapiirakkaa. Mulla oli vieläkin kauheesti äitin tekemää mustikkahilloa jäljellä ja se piti käyttää pois. Ostin neljä piirakkataikinaa ja kaksi purkkia soijajogurttia, jotka sekoitin siihen hilloon ja läimin piirakkavuokiin. Ja vuoat uuniin. Voiko enää helpompaa olla?

Meillä on taas hirveesti ruokaa, jos vaikka tulis yks kaks yllättäen sota ja tuokaa alettais säännöstelemään. Mitäköhän sitä tekis koirien kanssa? Pitäisköhän niillekin ostaa aina kerralla vaikka parin kuukauden ruoat? Ja pitää aina huoli siitä, että olis ainakin kuukaudeksi ruokaa.
Mä olen omasta mielestäni hyvä (tai ainakin kova! ;) analysoimaan muita ja niiden ongelmia ja oikkuja, mutta en tajua itseäni. Mistä esim. tämä ruokavimma kumpuaa. Tietenkin se on jotain turvahakuisuutta, mutta miksi ihmeessä? Olen varakkaasta perheestä, jossa ei koskaa ole murehdittu ruoan/rahan riittävyyttä. (vaikka tietenkin isä aina nurissut kaiken kalleudesta). Miksi mulle on niin tärkeää, että ruokaa on ja paljon. Kyse on siis kuivaruoasta pääsääntöisesti. Pelkään aina kovin, että jos ostaisin paljon tuoretta ruokaa se pilaantuisi. Eikä sitä paitsi tuoreruoka tuo sellaista turvaa, kuin pitkään säilyvä tuo. Hei, akku loppuu! Gotta go!

Kaikkea hyvää sunnuntaihinne! Nichiyoobiinne siis.:) (kauhee kerskailija minusta tullut!)

En laita enää alkeellisia sydämmiä, kun ne näkyy ihan hassusti! Enkä tällä koneella osaa hienoja syrämmiä tehdä laisinkaan. Mjau! Raisa