keskiviikko 15. elokuuta 2012

Ihana nainen kaupassa ja lisää japania! Ja kuvia!

Eilen näin kaupan kassalla naisen, ehkä n. 60 vuotiaan, joka latoi ostoksiaan hihnalle. (mulla on muuten paha tapa kyylätä ihmisten ostoksia ja arvuutella niistä millasta elämää ne ihmiset viettää). Mielenkiinnon herätti pehmeäkantinen rakkausromaani! Voi miten herttaista! Oikeesti ihan tosi sykähdyttävää. En tiedä miksi. Ehkä olen vain outo, mutta mielestäni siinä on jotain hellyttävää on kun aikuinen nainen ostaa tollaisia kirjoja. Tai kirjan. Mä muistelen, että me luettiin niitä ehkä joskus yläasteella. Kaikki meidän luokkalaiset. Ja sitten vaihdeltiin niitä keskenämme, ja kuviteltiin että pojat oikeasti olis sellaisia ja sitten kun ne ei ollutkaan tajuttiin, että meitä oli huijattu. Oikeat pojat haisi pahalle, eikä niillä ollut pienintäkään aikomusta olla meille tytöille millään lailla mieliksi. Pöh! Ja takaisin asiaan, jota ei kyllä juurikaan ole. Siis siihen naiseen. Se osti myös kaksi litraa maitoa, sitä "sinistä", pekonia, jotain muuta lihamättöö ja vadelmakiisseliä. Koska maitoa oli noin paljon ja lihaakin, niin oletettavasti sillä on kotona mies. Ehkä se mies on tuottanut sille pettymyksen ja se pakenee turhauttavaa parisuhdettaan "harlekiinien" (en tiedä kutsutaanko niitä kirjoja enää harlekiineiksi, silloin aikojen alussa kutsuttiin) romanttiseen maailmaan. Tai ehkä se nainen olikin sinkku ja kova karppaamaan? Eikös tommonen kova rasva kuulu karppaamiseen?   Vadelmakiisseli saatto olla joku hairahdus. Entä jos se nainen onkin jotain ihan muuta?  Entä jos sillä onkin joku huikee parikymppinen rakastaja ja se ihan hupii osti sen kirjan, lukeakseen matkalla Roomaan nuorukaisensa kanssa... Ihmisten elämät voi olla niin mielenkiintoisia!

En ennättänyt eilen Helunaan, ei pienintäkään toivetta. Meni koko päivä taas kotona haahuillessa. Koneella kuunnellen japanilaista poppia :) Tilasinkin yhden levyn, kun halvalla sai. Olisin halunnut yhden toisenkin, mutta se olikin ihan kamalan kallis. se saa nyt odottaa. Ehdottomasti haluan muuten musiikkini CD levyinä. Olen sen verran iäkäs, etten ollenkaan ymmärrä soittolistoja ja muita lataushommeleita. Kyllä mä tein myös hernekeiton. Ja siivosin. Lounaaksi söin oman kasvimaan härkäpapuja sillä itsetehdyllä voilla, leipää ja ituja. Mulla menee muuten tosi paljon aikaa ruoanlaittoon. Ja yks asia, minkä olen huomannut aiemminkin, mutta silti pyrin sen kieltämään. Mä olen hidas. Vaikka en mä oikeasti ole, mutta joku hitto siinä on, kun aina kaikkialta mä olen viimeinen lähtijä. Vaikka tallilla, aina yritin tehdä kaiken tosi reippaasti ja tehokkaasti, ja silti olin viimesten joukossa ulkona (mun tunti tais aina olla illan viimenen, joten talleillakaan ei ollut enää meidän lisäksi muita). Ja nyt tuolla japaninkurssilla, mä olen aina viimesenä ulkona. Enkä mä todellakaan jää sinne mitään haahuilemaan. Miten mulla voi repun pakkaamisessa mennä niin paljon pidempään kuin muilla. No, onhan mulla aina siinä vesipulloa, eväsrasiaa ja kaiken maailman irtosälää, mut silti. Mähän olen kahden lapsen äiti joka automaattisesti tarkoittaa sitä, että olen tehokas! Tää on oikeasti semmonen asia, jota on vaikea niellä. Että mä olisin oikeasti hidas...? Höpöhöpö. Mä vaan teen niin paljon.

Lisää japanin tunnista. Eilen palasi itseluottamus! Toissapäiväinen toivottomuus väistyi ja tilalle tuli pieni toivon kipinä. Ehkä tämä tästä, kunhan vaan viitsisin kotona vähän kerrata. Tunnilla on aina semmonen vauhti päällä ja asiaa tulee kerralla niin paljon, että menen aikamoiseen lukkoon. Tänään sanoin spontaanisti ensimmäisen lauseeni! Koohii wa atsui desu. Kahvi on kuumaa :) Mulla on muuten melkoinen japanikuume taas! Mutta ens kesälle on suunnitelmissa se sukuloimisreissu, joten ei ole reissua nousevan auringon maahan ihan lähitulevaisuudessa. Vaikkakin oma pankkitili sillekin reissulle on avattu ;)
Mä yritän tähän väliin laittaa ensimmäisen videoni. siis ei niin, että videon sisältö olis millään lailla minun omaani, mutta en ole siis ikinä täällä jakanut liikkuvaa kuvaa, tässä siis ensimmäinen yritykseni. Kyseessä on Japanilainen poptähti, jonka levyyn minulla ei ole varaa. (hyvä hyvä! siis, että itse tajuan sen). Lataamani video on vain pieni pätkä alkuperäisestä videosta. Ajattelin että parempi näin, ettei teiltä menis mahat sekaisin liiasta makeasta.
Mutta siis aivan mielettömän söpö!!!

Sitten vielä pari kuvaa. Otin kotimatkalla Meristä muutaman kuvan paikassa jota olin katsellut sillä silmällä joka ikinen kerta, kun olin japanin tunnille polkenut. Nyt siis oli nukke ja kamera mukana ihan sitä varten. Ja sitten tein yhden kuva...um...kollaasin? mosaiikin?...joka ei kyllä varmaan näy tarpeeksi hyvin, ellette klikkaa sitä suuremmaksi ja siltikään ei tekstit oikein näy. Yrittäkää. Olen saanut siihen ympättyä vähän arvomaailmaani :)
Meri's beauty sleep

Who was it?! Who woke me up?!

Baka's new hat; cool, eh?

"The big girls"

Wubba Wednesday - Nightmare

Tänään vien Hapsimakkaran keskustaan syömään, nimipäivälahjaksi. Käydään myös Tokyokanissa ja Ruohiksessa. Toivottavasti ei muualla. Paitsi et pitäis käydä siellä Helunassa.

Joo, eipä sitten muuta. Täytyy mennä siivoamaan, että voi hyvillä mielin pähkäillä liian ison kimonon arvoitusta. Ai niin, pitää sitä japaniakin opiskella, kun ei ole tänään tuntiakaan.

Mjau!

R

9 kommenttia:

  1. Hei mä rakastan kans ihmisten ostoskorien kyttäämistä ja tarinoiden kehittelyä niistä! Kiitos muuten taas mun hurjaa työviikkoa piristävistä postauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistähän vois vaikka tehdä jonkun lehtiartikkelin, tyyliin ostokset ja niistä sitten arvuuttelu, että millasta elämää vietetään jne ja sitten lopulta ihan oikea totuus. Sille varmasti olis lukijoita, kun tähän postaukseenkin niin moni kommentoi tekevänsä samaa.

      Kivaa, että blogini piristää työpäiviäsi! (tunsin pienen piston jossain sisälläni kirjoittaessani työpäiviäsi -sanan. Kun itselläni ei niitä ole ja tiedän, että kunnon ihmiset kyllä käyvät töissä)

      <3 Raisa

      Poista
  2. Jeps, "vanhoissa" kunnon CD-levyissä on sitä jotakin! :) Ja ostoskorien kyttäilyäkin tulee harrastettua enemmän kuin laki sallii. Erityisen huvittavaa on nähdä kutakuinkin seuraavanlainen ostoskorin sisältö: megapussi sipsejä, valmisaterioita sun muita eineksiä, karkkipussi, prosessoitua punaista lihaa (kuten vaikka pekonia) ja yllätys yllätys - kaloritonta limsaa, rasvatonta maitoa ja kevytmargariinia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah! Aivan ihanan elävä esimerkki! Just huikee! Big Mac ateria laittikokiksella...

      Kiitos kommentistasi!

      <3 Raisa

      Poista
  3. Mustaki on tosi hauska tarkkailla kassalla aikansa kuluksi edellisen asiakkaan saaliita. Kerran Saksassa ollessani oli melkeimpä huvittavaa kun semmonen iso köriläs mies osti vaan kaks pulloa kirkasta, mutta asetteli niitä hyvin tarkasti liukuhihnalle kahden 'välipuun' väliin. Sitten se näytti niin tyytyväiseltä kun ne oli siistissä rivissä siinä! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha! Veikohän se ne kotiin jalaittoi sielläkin siististi kaappiin, etiketit eteenpäin osoittaen?

      Kun meitä ostoskorien ja -kärryjen kyttääjiä on näinkin paljon täytyy ehkä itsekin alkaa vähän enemmän kiinnittää huomiota omiin ostoksiinsa. Kerran kävin (aikoja sitten, kun sitä vielä harrastin) suoraan kuntonyrkkeilytunnin jälkeen viereisestä kaupasta hakemassa ison pussin sipsejä ja juuri kun asettelin herkkujani pyörän tarkalle meidän supertimmi opettaja tuli siihen enkä millään saanut heikkouttani piilotettua. Kyllä se mulle jotain sanoi, mutta veri kohisi niin kovin korvissa, että se meni multa sivu suun.
      Ei siinä, kyllä aina välillä saa, ja pitääkin herkutella. Mutta tosiaan jos ostokset on tyyliin makkaraa, eineksiä, valkoista leipää, sipsejä, karkkia ja olutta, niin kyllä siinä on korjausliikkeen paikka. Ja kaiken tonhan voi myös ostaa vegaanisena, ja yhtä lailla epäterveellistä se on. Ei ehkä ihan niin paha kuin perusversionsa, mutta vegaanius ei automaattisesti todellakaan tee kenestäkään "tervettä".

      <3 Raisa

      Poista
  4. Heippa taas! Lähetin sulle s-postia osoitteeseen joka löytyi pinkkis.fi:stä - toivottavasti saat sen. Se liittyy yhteen projektiin joka mulla on alkamassa tässä syksyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Ei ole tullut, tai sitten olen onnistunut sen kadottamaan! S.postiosoitteeni on pinkkisfun(at)gmail.com.

      Mielenkiinto on täysin hereillä, btw!

      <3 Raisa

      Poista
    2. Ok, laitoin tuohon osoitteeseen! Äläkä pistele työpäivien kanssa, sähän puuhaat aivan valtavasti koko ajan siellä! :)

      Poista