maanantai 6. elokuuta 2012

500. postaus - Arvonta!

Ihan hullua! Viidessadas postaus. Aika käsittämätöntä. Mitäköhän kaikkea mäkin olen tänne kirjoitellut. Välillä mietin sitä, että tulen joskus jotain näistä katumaan. Jossain työhaastattelussa tms. aikuisten jutussa. No, pistetään blogi pois sitten kun alan aikuistumaan :)

Joo, kaikennäköistä tulossa tähän postaukseen. Ainakin paljon kuvia, viikonloppupäivitys ja tiedot siitä arvonnasta :)

Aloitetaan kaikista helpoimmasta, eli päivityksestä. Perjantaina vein Mimin kauneushoitolaan. Noin kuukauden kuluttua sen pitäis olla valmis! Ihanaa! Se on niin pitkään ollut syrjässä. Matkalla sinne eksyin jotenkin todella oudosti. Se oli siis Kannelmäessä mihin Mimin vein. En ymmärrä mitä siellä oikein tapahtuu, joku kummallinen siirtymä kuitenkin ja se heittää sut ihan mihin sattuu. Eilen nimittäin ajettiin siitä suht läheltä ohi eikä mulla olis ollut mitään syytä eksyä. Mystistä. No, perillä luovutin Mimin peiteltynä kustomoijalle, ja jäin joksikin aikaa ihastelemaan heidän nukkejaan. Ensi töiksi pyysin saada pidellä Momokoa (googlettakaa, aivan ihania nukkeja, joita EN aion ruveta keräämään. (toi N tuli ihan vahingossa ja kun se oli aika hassu niin päätin jättää siihen), kun olen siihen niin tykästynyt. Ja mikä parasta, näillä neitokaisilla pyyntöni ei aiheuttanut minkäänlaista kummastusta :) Nukkeja löytyi joka puolelta. Suurin osa oli kyllä sellasia minun makuuni liian kummallisia, siltikin näin, että hienoja nukkeja ne oli. Juteltiin jonkin verran eri nukeista ja ennen kaikkea mua kiinnosti tietää miten niitä "harrastetaan" (kun siis Blythejen viehätys on dioramojen kehittelyssä, vaatteiden ompelussa ja kuvaamisessa, ja tietty joillekin kustomoinnissa) niin, että mitä niiden kummallisten nukkejen kanssa tehdään. Kaikennäköistä, uskokaa pois. Ja sit mun pitikin lähteä, kun siippa sieltä jo perään soitteli. Kävin vielä kaupassa ja eksyin hitto soikoon sielläkin. Jättiläismäinen kauppa, josta en yhtään tiennyt missä kassat on. Kotimatkallakin eksyin, mutta löysin kuitenkin oikean (?) reitin ja pääsin kotiin ilman sen kummempaa. (tätä oikeasti eilen ihmettelin, kun autolla ajettiin siitä ohi, että miten hitossa mä voin kierrellä siellä niin, kun sen pitäis mennä suht suoraa tietä ja jotenkin mä olin päätynyt ison tien toiselle puolelle ja mikään ei oikein täsmännyt. Tosi kummaa). Kotimatkalla ripotteli vähän, ensin harmistuin kun mun piti viedä C piknikille, mutta kaiveltuani ötököitä hampaidenvälistä olinkin ihan tyytyväinen, ettei voitaiskaan olla ulkona, vaan pitäis tyytyä sisätiloihin. Joten kotiuduttuani (kahden leffan kera) passitin C:n yläkertaan ja sillä aikaa valmistin raakasushit, paloittelin aiemmin leipomani browniet (olin laittanut ne uuniin piiloon ja C oli laittanut uunin lämpiämään jotain omaa juttuaan varten, onneks ei ollut katsonut sisälle, eikä leivonnaisillekaan pientä pintakuivuutta kummempaa käynyt), sipsit kulhoon, salaattivalmiiksi ja lopulta kannoin kaiken olohuoneen lattialle levitetyn viltin päälle ja kutsuin C:n alas. Meillä oli oikein mukavaa, eikä haitannut yhtään ettei päästy luonnon helmaan :)
Lauantaina ei teaidettu tehdä mitään ihmeempää. Lintsasin juoksustakin, kait siks kun sato (tekosyy, kun ei vaan huvittanut). Sunnuntaina juoksin toistaiseksi pisimmän lenkkini ja ihan hyvään aikaankin. Oli mukavaa. Aamupalan jälkeen aloin värjäämään hiuksiani ja siinä tuhraantuikin sitten melkoinen tovi. Sen jälkeen mentiin käymään lentokentällä sijaitsevassa tyhmän kalliissa typerässä trendikahvilassa ostamassa järkyttävän hintaset juomat. Olipa hienoa. Lipitettiin niitä litkujamme matkalla Espoon Kivenlahteen. Hiukanko ällötti, sillä entisen työpaikkani emoyhtiö sijaitsee just Kivenlahdessa ja siellä on siten todella huonot vibat. Yök. No, mentiin koirien kanssa rannan tuntumaan kävelemään. Ennen sitä meilä kesti hetken aikaa löytää sinne rannalle ja silloin käveltiin ökyasuntojen ohi. Niiden pihoissa oli melkein poikkeuksetta sellaset jättikokoiset roskikset. Ällöä.
Ei ollut mikään kovin hätkähdyttävä alue, ei tarvii tulla toiste. Varsinkin kun on niin kaukana.
Kotona sitte jatkettiin elokuvien katselua, mä ompelin neppareita samalla ja leikkelin kankaita.

Meidän alueella on jälleen kettu. Lauantaiaamuna nähtiin se koirien kanssa todella läheltä. Se tuli jostain pihasta meitä vastaan, kissa ihan kannoillaan. Huomattuaan koirat se pysähty, kääntyi huomasi kissan joka sähähti, kettu nappas maasta jotain ja juoksi pois. Niin hienoa!

Sain nukkekodin toistaiseksi taas valmiiksi. Ei se tietenkään valmis ole, melkein kaikille seinille pitää tehdä jotain, mutta nyt se on taas järjestyksessä.

Eilen sain todella paljon Pinkkistäkin ommeltua. Jee! Kasat pienenee pikkuhiljaa :)

Luin just, että mun kiinalainen horoskooppimerkkini on Jänis! JEE!!

Arvonnasta. (kiitos, että jaksoitte lukea näin pitkälle!) Aikaa on viikko, vaikka sunnuntaihin asti, kommentoida TÄTÄ postausta. Kommenttiinne voitte laittaa tietenkin mitä haluatte, mutta laittakaa ainakin 1. paikkakunta, jossa vaikutatte 2. syömistottumuksenne (seka, vege, vegaani, raaka, tms.) sekä palkintotoiveenne (alla kuva, jossa palkinnot vasemmalta oikealle a, b, c). Voipi olla, että innostun arpomaan kaikki kirjat pois, mikäli mulla rahat riittää postikuluihin :)

Ja sit niitä valokuvia!
Eli tässä arvonnan palkinnot. Voittaja saa valitä näistä mieleisensä. Eli laittakaa kommenttiinne (jonka postaatte sunnuntaihin 12.8 mennessä tähän postaukseen) palkinnot mieluusjärjestykseen tyyliin 1. b, 2. c, 3. a  (kirjoista a on Martha Stewart Simple home solutions (kodin organisointiin), b en muista kenen Sew darn cute (söpöp ompelukirja) ja c Vegan freak (vegaanina olosta tässä ei vegaanissa maailmassa). Jos teitä ei vois vähempää kiinnostaa joku tietty kirja, laittakaa silloin - kirjaimen sijaan.

Ja sit lisää kuvia. Ensin lupaamani ja sit ekstraa eiliseltä. Tulossa nukkeja, kaloja, koiria ja vähän rantaa.

 Barbie's dream kitchen painted
Tämä siis Pinjan nukketalosta. Saatiin keittiö Mirriltä, vaikkakin itsellänikin joskus ollut samainen keittiö. Aivan ihana! Kiitos Mirri! <3 p="p">
Fish pillows (and a gun lighter for scale)
Kalatyynyt! Eikö olekkin hienot! Sytytin nerokkaana mittavertauksena. You know, mihin voitte verrata, että saatte käsityksen kalojen koosta.

 Mama fish and baby fishes
Tässä sitten vielä tekemäni pikkukalat. Niiden otinen puoli on vaaleanpuna-valkopilkullinen. Sillä niitähän ei ollut tarkoitettu ommeltavaksi ollenkaan. Mutta kun olen niin nerokas, niin tein niistäkin tyynyt :) Pienin, kellertävä vauvakala on varattu Nupun käyttöön :)

Ripa
Risto <3 p="p">
Kenai sleeping on the pillows
Napsu-na-nai <3 p="p">
Espoo, Kivenlahti.(rantakuva)

Nukkeja!

Put a bird on it ;)
Huomaako Lara kuvassa vähän epäselvästi näkyvää Star Troopersia (tulikohan toi oikein, sellasta Star Wars ukkelia kuiteski)?

Dollhouse today, 3.8.2012
Nukkekotipäivitystä. Siellä on nyt kaikki Pinzan ja minun nuket, kolmea lukuunottamatta. Kun klikkaatte kuvaa saatte siitä vähän isomman.

Lola! Why can't you close the door!!!
Huomatkaa Emilyn uusi hieno mekko! Ostin Etsystä.

 Eek! Meri and Nuppu watching scary movie
Meri, tyttö vasemmalla on uusin tulokas. Eikö olekin aika ihanat yhdessä. Kolmas tämän kaltainen on kotimatkalla ja sitten niist vasta hienoja kuvia saakin! Tykkään näistä hurjasti!

This is too much!

The new, improved penthouse livingroom/Nuppu's bedroom
Kattohuoneiston entinen sekamelksa on vaihtunut näinkin selkeään olohuoneeseen. Nupun tilaan en ole vielä 100% tyytyväinen.

Beautiful bunny wearing her new bunny slippers

Trixie wearing my newest creation! I'm very pleased with how it came out :)
Minä tein ihan ite! Hiano!

Finally! All cleaned up now. Those damn wubba chikens...

In the middle of the nature
Tämän ihanan nuken ostin koska se näyttää minulta kun olin pieni :)

Näihin iloisiin kuviin päätän tämän viidennensadan postaukseni! Hauskaa alkanutta viikkoa!

Muistakaa kommentoida! Mutta ainoastaan tähän postaukseen tulleet kommentit osallistuu arvontaan! (ja laittakaa milellään myös ne toivomani kohdat, eli siis paikkakunta, syömishommelit ja palkintotoive)

<3 bloggeri="bloggeri" br="br" hurja="hurja" raisa="raisa">




7 kommenttia:

  1. Koiria jee <3 Äh, miks oon niin kissaantunut jo etten enää alati jankkaa miehelle että HANKITAAN KOIRA. No ei kyllä kerrostalokämppään haukkua hankita, mutta joskus. Ehdottomasti! Ilman muuta. Mitä teidän hauvat muuten syö?

    Ja arvonta, joo, jee!
    1. Vaasassa vaikutan!
    2. Vege.
    3. C, B, A!

    VastaaPoista
  2. Helsinki, vegaani, C

    Kuinka voimauttava ja lämmin blogisi onkaan!
    t.Hölinä-keiju

    VastaaPoista
  3. Arvonta Jee! Tampere! Ja olen entinen vege (koitappa asua vegenä japanissa, kun sana "vegetarian" ymmärretään tyyliin "kasviksista pitävä henkilö..) Nyk. tulee helposti syötyä samaa kuin muutkin, huoh. (Keliaakikko JA vege tuntuu olevan vain liikaa ympäristölle :/)
    Ai niin, palkintotoive on mikä vaan noista!

    VastaaPoista
  4. Hei, sinulla on kiva glogi. Ajttelin nyt osallistua tähän arvontaan. 1 olen kasvisyöjä, mutta syön vielä toistaiseksi kalaa.
    Palkinto mieluusjärjestys 1c 2b 3a

    VastaaPoista
  5. Helsinki, vegaani ja yllätyspalkinto! (Mulla on toi Vegan Freak enkä ole sisustus- tai ompeluihmisiä :))

    VastaaPoista
  6. Heip! Ihana sinne tänne rönsyävä blogi, jonne eksyin kirjojesi innoittamana :). En osallistu arvontaan, en keräile kirjoja, mutta tsemppiä jatkoon ja mukavia postauksia odottelen lisää. Kysymys sinulle: miten ja mitä voi tehdä lehtikaalista? Ostin pussillisen tooosi sitkeitä lehtiä, enkä tiedä miten niistä saisi herkullisia. Siksi ostin, kun luin jostakin, että on ihan superfoodia ja sisältää huikeesti c-vitskua ja kalsiumia :). t. Tiinuli

    VastaaPoista
  7. Kävipä tuuri, kun just viime viikolla löysin tieni takaisin tänne sun blogiin, kun kerran arvontakin on :) Joskus talvella tai keväällä en päässyt lukemaan blogiasi ja luulin, että se oli poistunut tai ettei sitä enää voi lukea kaikki tai jotain. Mistäköhän oli kyse..? Ihania possu-, eikun koirakuvia ja nuo kalat ovat tosi hauskoja.(Mun suosikkieläin on sika ja siksi meidän koirat ja ystävien kissat ja kaikki ötökät ovat mun kielessä possuja. No, kai kaikilla meillä on omat outoutemme ..)

    1.Helsinki
    2.vegaani
    3. -, -, C

    VastaaPoista