Tukala juoksu

Huomenta!
Postaus, joka tulisi jättää postaamatta. Tätä on kiva joskus tulevaisuudessa mahdollisen uuden pomoni lukea, kun salaa googlettaa työnhakijoitaan...

olin aamulla juoksemassa, yksin. Yksin, koska oltiin ukkosen kanssa edellisenä iltana riidelty, eikä vielä aamuun mennessä sovittu. Riita muuten alkoi siitä kun vein kirjeen postiin, enkä jäänyt kuuntelemaan mitä siippa halusi sanoa. Ärsyynnyin vaan sen huutelusta ja siippa taas suuttui epäkohteliaisuudestani. koiratkin ulkoilutettiin parinkymmenen metrin hajuraolla. Minä siis meni edellä, kun kerta Ristolla oli vauhti päällä ja ukkeli kiekui perässä: Odota, odota!
Ärsyttävää. Ja taas niin turhaa. No, aamulla siis en lähtenyt äijien kanssa lenkille, vaan yksinäni tehtyä sitä ennen lapsille aamupalat. Juoksin pisimmän lenkkini toistaiseksi. Näin on käynyt joskus suhteemme alkuaikoinakin, että riidan jälkeen juoksen todella hyvin. Saan siitä kiukusta energiaa :) Lenkki alkoi venyä jo sen verran pitkäksi, että tuli aika lähteä kotiin. Mutta koska olin upouudessa paikassa en tiennyt minne mennä ja juoksentelin missä sattuu ja sitten se tuli. Vessahätä. Eikä siis semmoinen hätä, jonka voisi jättää johonkin pusikkoon, vaan se toinen. Lopulta löysin itseni Tikkurilasta ja osasin sieltä kotiin, mutta matkaa oli kuitenkin vielä jonkin verran, ja joka ikisellä juoksuaskeleella hätä vaan koveni. En kuitenkaan voinut alkaa kävelemäänkään, sillä silloin kotimatka olisi kestänyt liian pitkään, joten oli vaan jatkettava juoksua, joka siis koko ajan pahensi tilannetta. Juoksin talojen ohi ja mietin, että voisinko soittaa ovikelloa ja kysyä lupaa käyttää heidän vessaansa. Lopulta pääsin jo kotitielle, askel vaan piteni ja hätä oli jo melko sietämätön. Lopulta olin kotona, vessassa ja sitten säikähdin sitä, että jospa tämä vaan onkin jokin kangastus ja oikeasti olenkin vielä kadulla...huh. Se oli kamalaa.Mutta hyvääkin siinä oli, juoksin melko lujaa ihan viime metreille, enkä kertaakaan ajatellut, ettei huvita juosta, enkä muutenkaan märähtinyt sillä juoksun tylsyydellä. Kun oli ihan muuta ajateltavaa ;) Eikö ole mukavaa kun aikuinen ihminen kertoo julkisesti tälläisiä asioita. (jotain rajaa, Raisa)

Eilen oltiin Hapzuran kanssa kaupungilla. Mentiin dösällä, kun piti käydä siellä Helunassa. Siellä oli uusi myyjä, jolla oli lävistyksiä käsivarressa. Todella kuumottavaa. Ostin tulevalle synttärisankarille lahjakortin, lapsille shampoota ja hoitoainetta ja itselleni hammastahnaa. Ai niin, ja myyjän suosituksesta ostin myös hiusväriä. Pakkaus maksoi Animalian jäsenkorttia näyttämällä 50 senttiä!!! Vähän jo emmin sinertävän värin kohdalla, mutta kun tiedän kuinka paljon C on sitä vatsaan, niin jätin ostamatta. Ja olishan siinä melkoinen työ saada tää pois ja sit taas se sininen pois, että sais tän takaisin. Joten pysytään pinkissä :)
Helunasta metrolla kaupunkiin, kaupungissa Tokyokaniin, jossa kuulin ihmisten puhuvan japania. En ymmärtänyt sanaakaan, mutta ehkä se johtui siitä, etten kovin tarkkaan kuunnellut. Ostin teetä, "karee raisu" kuutiota ja lapsille "palkintoja". Meillä siis on jo jonkin aikaa ollut käytössä "pisteet", joita lapset saavat pienistä tehtävistä, esim. koirien vesikipon täyttämisestä, postin hausta, pöydän kattamisesta. (tähtään tällä siihen, että lapset oppisivat tekemään näitä asioita automaattisesti, siis vilkaisemaan postilaatikkoon kotiin tullessaan, viemään roskat kun pussi on täysi jne. ettei aina täytyisi pyytää). Kukin piste on 10 sentin arvoinen, ja nykyisin sen saa ottaa myös rahana. Toistaiseksi lapset ovat halunneet karkkia tai limua. (ostan aina erikoisia karkkeja ja limuja, nytkin ostin "Ramune" ja "Mate Cola" (tms.) limuja, japanilaisia karkkeja ja kaapissa oli vielä joitain vegaanisia hedelmäkarkkeja. Palkinnot todella ovat innostavia ja lapset haluavat ansaita pisteitä saadakseen erikoisherkkuja. Jossain vaiheessa toivon, että palkinnoista ehkä voisi luopua, ettei kaikista pienimmistäkin hommista pitäis aina maksaa, olen tästä monesti lapislle sanonutkin ja kyllä ainakin Pinpu tuntuu sen ymmärtävän. Välillä, kun tuntuu ettei pisteistä huolimatta lapset tee mitään olen luvannut tuplapisteet päivän tai kahden ajaksi. Ja välillä taas on pitänyt saada vähintään viisi pistettä päivässä, muuten sen päivän pisteet mitätöityy. Toistaiseksi tämä toimii ja ehkä on vähän aloitekylyisemmiksi tehnyt noita peruslaiskoja lapsosia.
Tokyokanista mentiin sitten Maya ravintolaan syömään. Saatiin aika lailla vikoja pöytiä mitä siellä oli vapaana, onneks. Oli nimittäin aika kova nälkä. Alkupalaksi taas niitä rapeaksi paistettuja tortilla chipsejä, guacamolea ja salsaa. Ja pääruoaksi Hapsille lasten annos, josta lehmänliha oli vaihdettu tofuun ja minulle tuhti salaatti. Salaatistani puuttuivat pähkinät ja sanoinkin sitten siitä, tarjoilija vetosi siihen, että ehkä ne paahdetaan jossain eläinperäisessä rasvassa (ei ole aiemmilla kerroilla paahdettu ja toinen tarjoilija vielä sanoi aiemmin, että tilaamani annos on pyytämättäkin vegaaninen), lupasi kuitenkin selvittää asiaa. Hetken päästä sitten toi pienen kulhon suolapähkinöitä...no, parempi sekin kun ei mitään. Mutta ei ne pähkinät aiemmin ole olleet suolapähkinöitä...harmitti. Ja viereisessä pöydässä tarjoilija (tällä kertaa eri henkilö) vänkäsi asiakkaiden kanssa, hyvin hillitysti kylläkin, ruoan saapumisen kestosta. Harmillista sekin. Vaikka ruoka oli tälläkin kertaa hyvää ja tuli täpötäydestä ravintolasta huolimatta kohtuullisessa ajassa (jopa ihan reippaasti) jäi silti jotenkin tympeä jälkimaku.
No, kuvut ravittuina mentiin vielä Ruohonjuureen, jossa olikin hyviä tarjouksia joten päädyin ostamaan vähän enemmän kuin oli tarkoitus, mutten suinkaan mitään "turhaa", suosikkikookosöljyni oli tarjouksessa, samoin auringonkukansiemenet jotka alkoivat olemaan lopussa, joten ne tulivat mukaan kauppalista ulkopuolelta, mutta soijapyörykät ja muut "lihansyrjäyttäjät" (yritän eroon korvike-sanasta, kun siinä on niin ikävä kaiku, syrjäyttäjässä ei!) joista niin kovasti pidän, jätin kuitenkin muiden ostettaviksi.

Olen alkanut hitaasti, mutta varmasti työstämään uutta kirjaa. Ongelmaki on muodostumassa Erittäin Tärkeän Reseptivihkon katoaminen! Yikes! Olen sinne siis ohjeita kirjoitellut ja nyt en löydä sitä mistään ja olen jostain älyttömästä syystä kirjoitellut reseptejä naurettavan pienille paperinpalasille ja kiinnittänyt niitä jääkaapin oveen magneeteilla. Fiksua olis kirjoittaa ne suoraan koneelle, muttei se ole ruokaa laittaessa oikein mahdollista.

Ruohiksesta mentiin bussipysäkille ja bussilla sitten kotiin. Bussimatkalla meni loppuilta vähän pipariksi, sillä poikaseni pyysi minua ostamaan itselleen hiekkanappikset. Isä on sanonut, että minun täytyy ne ostaa, kun hän kuulemma maksaa minulle joka kuukausi kuusisataa euroa...mitä ihmettä? Se nilviäinen maksaa alle minimin. Varmaan Lassi oli ymmärtänyt väärin isänsä sanoman. Mutta oli kuitenkin ihan ihmeissään, että miksi isä maksaa mulle kuukausittain niistä rahaa. No, niinpä. Lassin pappa oli kesälomalla ostanut Lassille kengät, lahjaksi. Lasten isä vähensi kenkien hinnan maksamastaan elatusmaksusta. Että näin meillä. Meinasin kirjottaa vielä jotain muuta, mutta antaa olla. Parempi kuin itsekin vaan unohdan nämä ja siirryn eteenpäin.

Illalla vielä katsottiin vähän niitä luontoelokuvia, tällä kertaa luolien elävistä kertovaa. On se vaan niin merkillistä mitä kaikkea tähän meidän maailmaan mahtuu!

Olen viimeisen kahden viikon aikana käyttänyt ihan hillittömästi rahaa ruokaan. Ei siinä, ollaan syöty hyvin, jolla tarkoitan laadukasta, puhdasta ruokaa, mutta joku rajansa silläkin. Täytyy yrittää vähän järkeitää näitä juttuja. Taidan tänään tehdä jotain pavuista.  Tai sitten haen kaupasta tosi halpaa kukkakaalia ja teen siitä jotain. hmm....hmmm...joo.

Enkä enää tilaa mitään. Se loppu nyt.  Mutta vielä on tavaraa tulematta. Mutta ne on tilattu ennen tätä hetkeä.

Mä meen nyt opiskelemaan hetkeksi japania. Moikkaloikka!

Sydän,
Raisa